Toimi

Vähentäjiin on ilmaantunut viime aikoina useita tapauksia, jotka ovat aikalailla samassa ikävässä tilanteessa. Henkinen ja fyysinen terveys ym ovat kärsineet alkoholin käytöstä mutta totuutta näyttää olevan vaikea hyväksyä, vaan eletään toiveissa, että vähentäminen olisi ratkaisu. Alkoholistille se ei kuitenkaan toimi vaan ainoa ratkaisu on lopettaminen.
Osa tästä porukasta on varmasti alkoholisteja vaikkei myönnäkään sitä.
Useimmat syövät aivan turhaan masennuslääkkeitä, koska alkoholi vie niiden tehon. Esiintyy uniongelmia, koska juodaan ja niitä sitten hoidetaan lääkkeillä missä siinäkin on omat vaaransa eikä lääkkeillä/humalassa nukuttu uni koskaan vastaa tervettä selvin päin nukuttua unta.

Aika katsoa peiliin kirjoitti jo hyvän kuvauksen alkoholistin ajattelutavasta madtruen ketjuun. Suosittelen lukemaan.

Toistan tässä taas saman jutun ,jonka AA:ssa eräs tyyppi, jota opin kovasti arvostamaan sanoi. Hänellä oli todella pitkä historia ja rikoksia ja linnareissuja takana. Hän oli käynyt todella pohjalla ja kuolema häämötti. Hän oli ns kovan kundin maineessa. Tuossa tilanteessa hän päätti lopettaa itsensä säälittelyn ja ympäristön/olosuhteiden syyttelyn vaan totesi:

” Toimi äläkä piipitä! ”

Olen itse alkoholisti ja ihan samalla lailla kieltänyt totuuden, valitellut ja valehdellut itselleni ja muille. Kokemuksen perusteella tämän saman neuvon haluan antaa kaikille.

Toimikaa ja hankkiutukaa hoitoon. Oli se sitten AA, A-klinikka, Myllyhoito tai mikä tahansa, joka toimii.

Paljonko sinulla Dave kuluu viinaa nykyisin? Mikä on vähentämistavoitteesi?
Tämä vähentäjien foorumi on hyvä. Tämä viikonloppu menee osittain jeppe juomakirjan innoittamana selvinpäin ja se on hyvä niin.

Ei yhtään,olen lopettanut, mutta satunnaisesti luen näitä surullisia tarinoita ja intoudun kommentoimaan.

Eikö se kokonaan lopettaminen ole hankalaa?
Jatka ihmeessä kommentteja. Kaikki vuorovaikutus täällä on tarpeen.

Kokonaan lopettaminen on minun kokemukseni mukaan paljon helpompaa kuin ainainen räpiköiminen vähentämisen /rajoittamisen kanssa. Sitä tuli vuosikausia tehtyä niin, että tiedän mistä kirjoitan. Parempi kertainen rutina kuin ainainen kitinä.

Mitään en koe menettäneeni ja yhtä laila tapaan ystäviäni ja käyn joskus baarissa. Minä vain juon kivennäisvettä ja muut sitten mitä haluavat. Tietysti sitten kun porukka tulee kovasti humalaan niin eihän niitä iänikuisia jankkauksia typeryyksiä kauaa jaksa kuunnella.

Ajattelin kuitenkin “tyylikkäästi vähentää” ™ vielä tämän kerran. Huomasin, että pohjalle on vielä muutaman juopottelujakson matka, jota en kylläkään aio taivaltaa. Vähän niinkuin vuorikiipeilyä: Kun tietää miten vaikeaa se on ja miten huonosti voi käydä, niin kokemukseen nojaten, itseensä uskoen mutta ei luottaen haparoidaan eteenpäin.

Daven avaus oli minun mielestäni… vaikkakin kenties hieman kärkevä, niin kuitenkin osuva ja asiallinen. :slight_smile:

Minunkin mielestäni oli huomattavasti helpompi lopettaa kuin vähentää, vaikka onnistuinkin vähentämään juomista aika paljon. (täsmällisemmin: harventamaan).

Mä tunnen aika paljon huumeidenkäyttäjiäkin, ja heilläkin elää usein valitettavasti se illuusio “hallitusta” vähentämisestä tai hallitustä päihteenkäytöstä. Jotkut haluu esim. poltella joskus pilvee ja juoda “pari bissee”, kunhan vaan pääsee kovasta kamasta eroon.
Tulokset ei yleensä kovin hyviä nuilla metodein. Heilläkään. :slight_smile:

Se tuli itellekkin aikoinaan AA:ssa selville että täys raittius on ainoa Täysalkoholistin ratkaisu. Mutta valitettavasti kovin monella se ei ainakaan tunnu onnistuvan, itse on yksi niistä joilla ei vaikka kärsinyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Omalla kohdalla AA:ssa oli niin viimeisen päälle sitä kuivajuomista ym että ei pää kestäny silloin 2010 ku reilu 3kk aa:ssa käyntiä ja ratkesin.

Oman kokemukseni perusteella se vähenteleminen oli todella paljon hankalampaa ja työläämpää kuin kokonaan lopettaminen. Oli annosten laskeminen, alkoholimäärien ostamisen suunnittelu, piti miettiä milloin ja missä tilanteissa “saa” juoda ja missä ei… kauhean rasittavaa se oli mielestäni.

Lopettaminen on paljon yksinkertaisempaa ja helpompi toteuttaa. Ei tarvitse laskea eikä miettiä annoksia, kun määrä on aina sama eli nolla. Ei tarvitse miettiä milloin voi juoda, kun ei tarvitse ollenkaan juoda. Todella paljon energiaa on vapautunut järkevämpään toimintaan.

Mutta kukin tyylillään. Vähetäminen sopii varmasti ihmisille, jotka eivät juo ns. alkoholistisesti. Mutta alkoholistille lopettaminen on ainoa toimiva vaihtoehto. Kaikki muu on itsepetosta.
Ja jokaisen on itse omalla kohdallaan yrityksen ja erehdyksen kautta opittava, kumpi tapa itse kullekin on se oikea.

toi on just niin totta= OSU JA UPPOS :open_mouth: itse olen nyt kantapään kautta joutunut totemaan etten pysty kohtuukäyttöön ikinä!!
isäni kuoli juuri alkoholismin vuoksi. En tajua, että miksi en itse meinannut tajuta sitä, nyt sitten tietenkin pelkään lapseni puolesta, en tiedä ehkä se rehellisyys on lapsen kannalta paras ase NS. KISSA PÄYDÄLLE… alkoholi on myrkkyä, eikä kuulu ihmisen elimistöön ja sillä siisti!