tissuttelua ja lotrausta

Nyt olisi kokemustuki tarpeen. Olemme olleet kohta 20v naimisissa. Olen 47 ja lapset 14 ja 17v. Mieheni biletti kovasti nuorena, niin minäkin. Se oli ns opiskelijaelämää. Sitten mentiin naimisiin ja tuli lapset. Jo toista lasta odottaessani muistan miettineeni, että mitenköhän tässä käy miehen alkoholin käytön suhteen. Äitini oli alkoholisti, joten kokemusta valitettavasti on. Oma alkoholin käyttöni loppui lähes kokonaan lasten myötä ja olemattomana on pysynytkin.

Mieheni on tehnyt / tekee 24/7 töitä. Kotonakin usein koneella. Itse jäin kotiin toisen lapsen synnyttyä hieman sairaana. Mieheni on aina juonut paljon, jo lasten ollessa pieniä muistan kuinka lähdin aina yksin ystävien luota tai jopa perhejuhlista ajoissa viemään lapset kotiin nukkumaan. Mies jäi juhliin. Sellainen jatkuva tissuttelu on aina kuulunut hänen olemiseensa. Enpä ole vahtinut, mutta useampi olut on mennyt töiden jälkeen lähes aina. Niin että huomaa illan mittaan muutoksen käytöksessä.

Viimevuosina on jo löytynyt ‘piilokossupulloja’ ja tissuttelu tapahtuu salassa, luultavasti koska tietää että en voi sitä sietää. Mies on saamaton, umpiväsynyt, huonotuulinen, ahdistunutkin ja useimmiten iltaisin ‘nukahtaa’ telkkarin ääreen. Seksi jäi jo 10v sitten, koska alko. Totaalinen turn-off.

Nyt sitten lapset ovat alkaneet huomautella isänsä juomisesta. Kerroin tästä miehelleni, joka järkytti häntä sen verran että oli lähes viikon selvinpäin. Olen jo vuosia sitten huomauttanut, että hänen alkoholin käyttönsä ei ole hallussa ja aiheuttaa ahdistusta perheessä. Nyt ekan kerran myönsi, että näin on. Muu ei muuttunut. Mies hoitaa työnsä tunnollisesti, mutta on varmasti ollut joskus poissa krapulan vuoksi. Syyksi on keksitty muuta.

Itse olen nyt loppu ja huomaan, että suhde alkaa olla tilanteessa ‘ei elvytystä’. En enää usko, että hän ottaa itseään niskasta kiinni. Harkitsen muuttoa erilleen. Mutta lapset. Isä on heille kovin rakas ja hyvä isä onkin, paitsi välillä liian humalassa.

Voihan se olla hyvä lähteä akuutista juomatilanteesta ulos. Sehän ei tarkoita, että rakkaus on koko perheestä ohitse.
Lapset ja isä saavat muodostaa omat suhteensa. Ei se muun perheen vika ole, jos yksi juo.
Kun mies aloittaa ison elämäntapamuutoksen ja tutkii omaa juomistaan, niin voi asua erillään. Jos mies raitistuu enne pitkää, niin kaikkihan on sitten sen suhteen hyvin, ja voi katsoa uudestaan mitä sitten tekee.
Tottakai se voi olla vaikea selittää toiselle, että pitää muuttaa erilleen juomisen takia. Mutta ei se kaukaa haettu idea ole, jos juomiseen ei ole odotettavissa välitöntä parannusta, joka on siis varmasti omanlaisensa prosessi jokaiselle, joka on pitkään juonut. Ensin varmaan kokeilee vähentämistä, ja jos se ei auta niin sitten pitäisi miettiä, olisiko juominen lopetettava kokonaan, jotta perhe-elämä mahdollistuisi.

Kiitos vastauksesta. Niin olen ajatellut, että ellei jokin asia muutu, niin mikään ei muutu. Että kaikki vaan menee pahempaan päin. Joten onko asumusero hyvä ratkaisu? Tuntuu että sanomiset on sanottu ja niiden vaikutus miehen juomiseen on olematon. Se normaali vastaus, että vähennetty on, etkö ole huomannut. No, en. Että voin lopettaa milloin vaan. Joopa joo. Juhannuksen perhejuhlissakin hän oli ainoa, joka sammui kesken illan. Kuulemma väsytti niin paljon. Jep.

En kaipaa elämääni kolmatta ‘lasta’ - aikuista, jonka puuhiin ei voi oikein luottaa. En vain tiedä miten tästä tilanteesta pääsee ulos muuten kuin ottamalla oikeasti etäisyyttä? Enkä enää jaksa tätä ahdistusta, jonka juominen aiheuttaa. Enkä sitä, että välillä epäilen jopa itse olevani jotenkin yliherkkä juuri näihin tölkin sihahduksiin yms., että kuvittelenko vaan vai? Koska toinen yrittää esittää normia.

Kyllä jos asiasta on puhuttu ja sanottu, ja myös yritetty katsoa miten vähentäminen sujuu, niin etköhän ole jo tehnyt kaiken voitavasi tuossa asiassa. Kohtuullisessa määrin voi odottaa ja katsoa, miten tilanne kehittyy, mutta jossain kohtaa on uskottava että kehitys ei ole todennäköistä, ainakaan niillä eväillä mitä siihen asti on ollut käytössä. Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus ja juoja ei siksi koe olevansa alkoholismin kourissa. Jos ihminen on alkoholisti, hän yleensä kieltää olevansa, ihan samoin kuin sellainen joka ei koe olevansa alkoholisti. Ainoa tapa olla olematta alkoholisti olisi olla sitten juomatta, mutta sitähän ei voi tehdä. Koska juomista ei voi jostain syystä lopettaa. Siitähän voi vetää johtopäätöksensä.
On ihmisiä jotka raitistuvat, ja varmaan jollakin konstilla sekin onnistuu, jos henkilö itse sitä tahtoo. Mutta hyvin harva varmaan kertoo raitistuneensa siksi, että puoliso käski tai pyysi. Siihen vaikuttaa monet syyt, joten ei sitä kannata odotella hamaan tappiin koska siinähän kuluu samalla omaakin elämää pitkän matkaa.

Siksipä en ole jatkuvasti vaivautunut motkottamaan, koska se ei auta.

Äitini oli juoppo, joka lopulta menetti työnsä. Isä piti hänestä huolta. Isä ei juonut. Äidin juominen loppui aivoverenvuodon aiheuttamaan halvaukseen. Vasta kun äitini oli maannut sängyssä viitisen vuotta halvaantuneena ja raittiina, hän halusi pyytää oma-aloitteisesti anteeksi juomistaan. Niin kauan meni myöntää itselleen mitä oli tullut tehtyä. Äiti sanoi, että joka ikinen päivä hän halusi lopettaa juomisen. Joka aamu hän teki päätöksen lopettaa. Kunnes päivällä taas huomasi kävelevänsä alkoon ostoksille. Sanoi, että jalat vain veivät sinne, hän ei kyennyt sitä estämään. Että siinä ei omakaan tahto auttanut. Juominen loppui vasta kun ei enää päässyt omin voimin alkoon, kun halvaus vei jalat alta.

Minun on tässä varmasti melko turha heilua, saarnata, vahtia ja toivoa parasta. Pitää vaan pelastaa itsensä ja muut perheen jäsenet. Ja toivoa että mies ymmärtää pelastaa itsensä?

Niinhän sitä sanotaan, ettei motkottaminen auta. Tietenkin hyvä sitten muuttaessa kertoa vaikkapa rehellisesti erillään asumisen todellinen syy. Onpahan miehelle sitten annettu mahdollisuus ja kerrottu mistä syistä kaikki johtuu. Monestihan alkoholisti päättää, että ei usko mitä sanotaan, ja syyttää muita ongelmia eron syyksi. Mutta pääasia että saa itse kerrottua kuten asia on, ja alkoholisti päättää itse lähteekö hoitoon, vai myöntääkö ongelmansa vai mitä tekee. Onhan se varmaan hyvä kertoa niistä hoitomahdollisuuksistakin. Mutta korostaa tietenkin että oma valinta.

Näin minäkin ajattelin. Vaikka tilanne on kehittynyt tässä vuosien varrella, niin jokin kynnys on nyt ylittynyt. Ehkä se, että en enää itse jaksa. Kesällä kävimme lyhyen keskustelun, jossa kehoitin hakemaan hoitoa, että näyttää pahasti siltä, että vähentäminen ei onnistu ja hänelle ainoa vaihtoehto on lopettaa kokonaan. Tuolloin myös sanoin, että minä en enää jaksa ja pian minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa ja ottaa etäisyyttä oman hyvinvointini vuoksi.

Tänään mietin, että voisin asettaa jonkinmoisen määräpäivän vuoden loppuun. Että jos ei hakeudu hoitoon siihen mennessä, niin asia on sillä selvä ja muutamme erilleen.

Vielä mietin sitä, että mieheni sisarukset tuskin tietävät alkoholiongelmasta. Pitäisikö käydä avautumassa asiasta heille? Vai pidetäänkö tämä asia vain oman perheen sisällä?

Minä otin aikanaan alkoholistin kanssa asuessa, sekä myös sen jälkeen opetellut, että en kanna toisten ihmisten salaisuuksia.
Eli tarkoittaa sitä, että en lähde välttämättä missään avautumistarkoituksessa tai yksityisasioiden levittämismielsssä aina levittämään tietoa toisen kännimokailuista tai muista, mutta en myöskään ala niitä salailemaan ja peittelemään. Esimerkkinä jos vaikkapa myöhästyisimme jostain kellonajasta miehen kunnon takia, niin soittaisin vaikka hänen kuultensa ja ilmoittaisin toiselle osapuolelle, että Hei, emme päässeet ajoissa koska mieheni on humalassa. Tms. Eli ilmoitan ja sanon suoraan aina miten asiat ovat, enkä ota kontolleni sitä, että toinen vaikkapa oli humalassa. Sen jälkeen aloitin periaatteen että jos toinen ihminen tekee jotain mikä ei ole hyvä, niin ei ole minun asiani sitä pehmittää, vaan toinen voi halutessaan olla antamatta aihetta niihin ihmettelyihin. Tuntui, ettei ollut tarvetta enää edes avautua miehen toilailuista, lähinnä sen lisäksi että totuuden kertoo tarvittaessa, kun aloitin tämänkaltaisen vastuun siirtämisen miehelle, oli vahva olo että toisen mokat on hänen tekojaan, ja minä en ole niihin syyllinen. Jos lähdettiin vaikka lääkäriin ja mies oli kännissä kaatunut, sanoin että mies on kännissä ja vuotaa verta. Jos kysyttiin kuinka usein on kännissä, sanoin että ihan joka päivä. Kuten asia on. Jos ero tuli kyseeseen, niin en selitellyt että tunteeni ovat sekaisin ja haluan miettiä, vaan sanoin että alkoholitottumuksemme eroavat itselleni liiallisella tavalla.

…ja jatkon kannalta, ja jos mies joskus vaikkapa haluaa hoitoon, niin on hyvä että on pysytty asiallisella ja myötätuntoisellakin linjalla, omasta mielestäni siis. Jos hänelle tulee vaikutelma, että asioista on juoruiltu tai “hänen päälleen laitetaan syyt” niin sehän hankaloittaa varmaan. Mutta asialliset asiat on asioita vain, jos joku juo niin hän silloin juo. Jos hän kiistää juoneensa liikaa, niin sitten on olemassa jokin määrä, mikä on liikaa. Ja samalla ei voi arvostella toisen valintoja. Tavallaan sellainen hienotunteisuus…

Hän on pohjimmiltaan valtavan kiltti ja hyväsydäminen ihminen, mutta kaikki tietää että sellainenkin ihminen toimii humalassa miten sattuu. Ehkäpä juuri tuon luonteen vuoksi olen jaksanut tässä niin kovin kauan toivoa parempaa. En haluaisikaan häntä nolata millään tavalla. Pelkään kyllä vähän miten hänen sisaruksensa reagoivat, jos muutamme erilleen. Että pitäisikö vähän käydä ikäänkuin varoittamassa. Mutta sinulla on hyvä ajatus tuossa, että herra saa itse valita myös miten kertoo sitten omille porukoilleen. Herralle itselleen syyn mahdolliseen asumuseroon teen kyllä selväksi. Juuri kuten sanoit, että tapamme suhtautua alkoholiin on vain liian erilainen ja sitä myötä yhdessä eläminen ei onnistu enää.

Nimenomaan, herralle itselleen vastuuta. Hyvä ohjenuora on, että teitä on kaksi ihmistä, ja ei ole sinun vikasi miten kaikki asiat käsitetään ja miten ne menevät suhteessa perheeseen. Ethän sinä ole juonut etkä tehnyt mitään väärin. Kyllä elämä kantaa ja myös muut ihmiset “osaavat elää” ja jos eivät osaa, niin on aika opetella :wink:

Et kai kuitenkaan menisi tekemään juomisesta ihan julkista tietoa, sukulaisille ja tuttaville.

Se voi olla parisuhteen kannalta paha niitti. Asia on kumminkin kovasti henkilökohtainen eikä se julkisesta repostelusta ole koskaan parantunut. Itse se on itsensä kanssa jokaisen ratkottava, juoruja siitä syntyy ja hyväätarkoittava diagnosointi menee seurapeliksi tuttujen joukossa. Se on liian kova rangaistus ihmiselle, vaikka juoppo olisikin.

Ei sitä juopottelua ole pakko katsella kenenkään. Aina voi viheltää pelin poikki ja lähteä menemään mutta ei kuitenkaan tuollaista kostoa, siitä jää paha maku suuhun lopulta itsellekin.

Kiitos kommenteista! En todellakaan halua lisätä vahinkoa ja draamaa. Enkä loukata ketään. Hienointahan olisi, jos voisi erota kuin järkevät ihmiset, onhan tässä teinejäkin mukana. Riittävän raskasta ihan sellaisenaankin. On helpottavaa kuulla, että en ole ‘velvollinen’ avautumaan mihinkään suuntaan.

Onhan sillä nyt vissi ero, että lähtee juoruilemaan ja retostelemaan yksityisasioilla, ja sillä että vaan suhtautuu asiaan ettei se ole salaisuus jota täytyy kantaa vaikka se olisi kuinka musta.
Kyllähän ny aloittaja vaikuttaa ihmiseltä, joka tajuaa näiden asioiden välisen eron. Salaisuuden kantaminen on raskasta, mutta se ettei kanna salaisuuksia ei tarkoita sitä, että lähtee erikseen mainostamaan :slight_smile: Mutta alkoholismia suojataan monesti kotona ettei kukaan vain saa tietää. Näin se rehottaa vuosikaudet ja yhtä pahenee. Onko sitten vaan parempi joskus sanoutua koko asiasta irti, jotta saa pitää oman rehellisyytensä.

On eroa.

Juopon pelastaminen “pulasta” vaikkapa valehtelemalla työkavereille ja työnantajalle että kovassa flunssassa on, ei voi tulla töihin, tai muuta sellaista aivan selvää totuuden peittämistä.
Sillä vain pahennetaan tilannetta.

Mutta sukulaisille, naapureille, paikallisradiolle tai ohikulkijoille ei kuulu kenenkään asioita kertoa. Ei se kuulu heille.
Ellei sitten juoppo toimillaan vaikuta suoraan heihin, esimerkiksi lainaamalla rahaa ilman takaisinmaksun aikomusta tai aiheuta vaaratilanteita mistä tulisi varoittaa.

Avioeron tullessa kyllä aika harva pysyy korrektina vaikka asia ei todellisuudessa kuulu kenellekään muulle kuin kahdelle ihmiselle jotka lähtevät eri suuntiin. Helposti etsitään kuuntelijoita joille voi kertoa miten syy oli siinä toisessa ja hänen käyttäytymisessään. Niin usein olikin mutta ei asia siitä muutu että sitä tietoa levittää. On yhä oma asia se että jatkoi parisuhdetta vielä senkin jälkeen kun näki mitä toinen sille tekee.

Ei siitä saa pisteitä eikä ainakaan millekään korvausta jos siitä lähtee uutisoimaan. Eikä ole olemassa mitään omien tekemisten selitysvelvollisuutta, ei kenellekään. Ei tarvitse puolustella itseään. Kyselytkin voi sivuuttaa pelkällä hymyllä. Selitysvelvollisuutta ei kertakaikkiaan ole olemassa, eikä omia päätöksiä kannata lykätä päivääkään sen vuoksi että miettii miten sen jollekin muulle selittää. Kun ei selitä niin ei selitä!

En ehkä osannut esittää asiaa hyvin.

Koskaan en ole hänen touhujaan muille selitellyt, tai joutunut töihin soittamaan. Ei mitään sellaista. Omat on sotkunsa hoitanut.

Lähinnä tarkoitin, että olisiko siitä apua alkoholistille, että joku muukin läheinen tietäisi ongelmasta, koska nyt he (sisarukset) tuskin sitä tietävät. En ollut menossa kadulle megafonin kanssa julistamaan yhtään mitään, enkä sen puoleen osoittelemaan ketään sormella. Mutta ilmeisesti on parasta, että herra itse kertoo, jos haluaa kertoa ongelmastaan läheisilleen. Että ottaa itse vastuun asiasta, jos haluaa. Sitä tuskin tulee vielä vuosiin tapahtumaan. Ehkä muut läheiset huomaavat sitten, kun tilanne menee riittävän pahaksi.

Juu,aikuisten asiat on aikuisten asioita ja lasten asiat lasten. Itse olen alkanut miettiä että ydinperhettä yliarvostetaan. Yhdessä pitäisi olla että on lapsilla isä vaikka juoppo onkin kaikkinen henkisine vajavaisuuksineen. Alkuviikosta puhumaton , äkäinen. Loppuviikkoa kohti piristyy kun tietää että kaljaa tiedossa. La/su -aamut herääminen vaikeata , väsyttää ja vanha viina haisee Hyh Hyh. Ei ole enää kovin oma-aloitteisuutta vaan tehdään kaikkea vain minimi. Toistuvat hänen vastuullaan olleet tehtävät jää, unohtuu.
Onko kukaan käynyt kunnallisella puolella puhumassa omasta jaksamisestaan? Onko ollut fixua apua vai onko vain kerrottu että koeta jaksaa ja lapset kasvaa nopeasti,

Mä olen nyt alkanut ajatella että ei vanhuus päänsä tyhjäksi juoneen kanssa innosta.En halua juopon hoitajaksi eläkkeellä.

Pysäyttävää miettiä elämää 5-10 v sitten ja eteenpäin 5-10v. Vain tähän hetkeen voi vaikuttaa ja huominen luodaan tämän päivän valinnoilla.

Joo tässä on sanottu se olennainen. Ei se asioiden vatvomisesta ja vatkaamisesta miksikään muutu. Tämä koskee koko elämää, niin puolisoa kuin vaikkapa terveyttä. Miten elät, syöt, juot ja pidät huolta itsestäsi, vaikuttaa siihen millainen loppuelämän olo ja eläminen on. Samaten alkoholistin vääjäämätön tolloontuminen+fyysiset sairaudet juomisen jatkuessa…
Pahimmillaan sitä sitten on alkoholidementikon omaishoitajana hermonsa ja oman terveytensä menettäneenä siivoten kusta ja paskaa sieltä sun täältä…
Jos jonkun kanssa on paha olla, on ehkä itsepetosta kuvitella sitku-tyyliin, että joku auvo koittaa, kunhan lainat on maksettu, kunhan lapset on isoja ja kunhan päästään eläkkeelle.
Tämä hetki on huomisen suhteen aika hyvä ennuste, usein asiat vaan pahenee ajan myötä ja irtiotto vaikeutuu. Itsehän ne ratkaisut on tehtävä ja oltava sitten valintojensa kanssa sinut.

Nyt kun en ole enää alkoholistin kanssa, ja mietin mitä elämässä kadun. En kadu suhteen aloitusta tai siinä oloa, en kadu eroa. En kadu sitä että joskus kävin viihteelläkin, enkä kadu varsinkaan yhtään sellaista päivää, kun viihteellä ei ole tullut käytyä. Varsinkin aamut ovat ihania. Vaan eniten kadun niitä jokaista hetkeä jonka käytin edestakas jahkailuun. Vaikka ne hetket oli suhteellisen lyhyitäkin, niin siinä se elämä hukkaantuu eniten. Teki mitä teki, niin kunhan saisi niitä hetkiä paljon, että on jokin suunta. Joskushan jahkailee niin, että tekee saman päätöksen ensin aamulla 3 kertaa, sitten tekee päin vastaisen päätöksen iltapäivästä 5 kertaa, ja vuorottelee eri päätösten välillä. Joskus päättää, että nyt riittää, ja kohta huomaa, ettei riittänyt vieläkään. Omasta mielestään on päättäväinen, mutta kun on sitä 50 kertaa päivässä eri suuntiin, niin huomaa uupuvansa pian.

Sehän se tekeekin tästä niin kovin vaikeaa ja aiheuttaa jahkailua, kun jokaiseen viikkoon mahtuu niitä hyviä hetkiä. Silloin vierellä on se hieno (selvä) ihminen, johon aikanaan rakastuit. Ja sitten on niitä päiviä, jolloin on valmis pakkaamaan kapsäkit saman tien, kun toinen on vaipunut omiin alhoihinsa, juo kaapissa ja käyttäytyy kuin kakara. Sitä on tosiaankin kuin 2:n eri ihmisen kanssa naimisissa. Ja kun ei ole väkivaltaa, eikä alkoholin käyttö ole mitään rajuja putkia, vaan sellaista ärsyttävää tissuttelua aina vapaa-aikana, joka välillä päättyy ‘nukahtamiseen sohvalle’. Ja sitten taas reippaana töihin aamulla.

Mutta kuten edellä kerroin, niin äitini oli siis juoppo. Siksi tiedän ja pelkään mitä tuleman pitää, ellei mies koe jotain herätystä nyt ja hakeudu hoitoon. Ja siksi mietin, että olisiko asumusero herätys siihen suuntaan. Mutta koska sopassa mukana pari teini-ikäistä lasta, on hirvittävän vaikea tehdä päätös niin monen ihmisen puolesta.