Tipaton tammikuu !

Aattelin josko tässä olis ketju niille, jotka viettävät tipatonta :smiley:

Kova on yritys huonon alkuunlähdön jälkeen, mutta hitaan liikkeellelähdön jälkeen toivottavasti menee myös helmikuu tipoitta.

Tipaton alkoi 2.1. Ensimmäinen täysin alkoholiton viikonloppu, kun lapset olivat isällään, on nyt takana. Tähän asti olen AINA juopotellut ainakin nuo isäviikonloput, jos muutaman kerran olen onnistunutkin olemaan ottamatta viikonloppuna silloin, kun lapset ovat kotona. Oli mulla hieman kireä olotila kylläkin, mutta puoliso kannusti ja kannustaa minua kovasti. Hänkään ei ottanut edes sitä yhtä saunaoluttansa ja sanoikin, että hän on yhtä pitkään ottamatta kuin minäkin, vaikkei tosiaan juokaan kuin sen 1 - 2 olutta viikossa. Mutta ettei mulle tule houkutusta. Söin sitten ja mässäsin senkin edestä, ettei ainakaan laihtumisesta ole toivoa, höh. Loput joulusuklaat ja sen semmoset… Oudointa kaikessa oli se, että viikonloppu tuntui tosi pitkältä! Kerkesin tehdä vaikka mitä hommia, nyt on kaikki joulujutut korjattu pois ja kevätverhot ikkunassa. Aamulla olin jo pirteänä kirjoittelemassa työhakemuksia heti kahdeksan aikaan! Onhan tämä jännää…

Sunnuntaisaunassa vähän teki kaljaa mieli, mutta meni jaffalla. Kerran olin äijäsaunassa ja mulla oli alkoholitonta olutta. Täydestä meni, kukaan ei huomannu mitään. En tiedä onko ittensä huijaamista tuo, mutta ei tarvi saunakaljastakaan luopua vaikka on tipattomalla.

Tipattomalla minäkin, tosin vähän pidempään kuin tammikuun, mutta kuitenkin :slight_smile: Tähän mennessä ei ole tehnyt mieli juuri ollenkaan, uusvuosi meni sen verran railakkaasti, joten suht. helppoa on ollut. Varmasti vaikeutuu tiukan linjan pitäminen viikon tai parin kuluttua, kun elimistö alkaa olla palautunut pämppäämisestä. Tai mistäs sitä tietää, asennekysymys… :unamused: Tsemppiä kaikille!

Olen ollut tipattomalla tammikuulla jo joulukuun 27. päivä alkaen :slight_smile: Juomaa on tehnyt mieli viime viikon torstaista lähetien lähes koko ajan. Silloin tyttäreni lähti ulkomaan matkalle ja hän on suurin kannustajani. Tammikuu tuntuu kamalan pitkältä ja tytärkin tulee kotiin vasta puolentoista viikon päästä. Miten ihmeessä saisin ajatukseni muille raiteille, ettei tarvitsisi ajatella juomista? Viime yönä näin unen, jossa olin juonut joissakin bileissä liikaa. Kyllä otti päähän (siis siinä unessa). Onneksi oli vain uni. Eiku eteenpäin, päivä toisensa jälkeen. Tsemppiä muillekin!

Kyllä on hankalaa! “Tuskissani” olen juonut aika paljon kevytlimuja viime aikoina, minkä teini oli pannut merkille ja huomautti, että “sulla kyllä menee paljon tuota aspartaamilimpparia” ja että tiesinkö, että se koukuttaa melko herkästi ja että sen seurauksena alkaa tekee mieli roskaruokaa ja että se heikentää makuaistia ja niin edespäin ja sitä rataa… Täytyykö tuostakin paheesta nyt päästä eroon? Kyllä kai. Huoh! Sitten kai yritettävä vissylinjalle tässä. Mutta olen jo etukäteen iloinen viikonlopusta, kun ei TARVITSE juoda (siis alkoa). Menoja jo tiedossa heti lauantaiaamusta alkaen, ja on niin mukava ajatella, etten haise pahalle pikkutytön nenään :slight_smile:

Hei,
Yksi ei niin paha alkoton juoma on vissy ja Funlight, esim. sitruunalimetti. Lonkeron ystäville taas funlight greippi ja vissy. Tipattoman aikana olen taas kertaalleen huomannut, että tykkään juoda, oli se juoma sitten mitä tahansa. Miksi sen aina pitäisi viikonloppuna olla alkoholia? On niin ihana herätä, kun tietää, ettei ole mokaillut illalla ja voi lähteä vaikka aamusta jumppaan, mikään ei estä. Ja sekin on ihanaa, kun uni on oikeasti ollut hyvää unta, ei mitää kännikoomaa. Olen monta kertaa pitänyt tipattoman tammikuun, silti juomatavat palaavat aina ennalleen, vaikka olen tiedostanut juomattomuuden edut. On se kumma, että ei voi jo vähitellen viisastua!

Mun mielestä kuukaudessa ei vielä ehdi huomata niitä kaikkia juomattomuuden hyötyjä, jos on juonut pidempään usein ja paljon, eikä kroppa ja mieli välttämättä palaudu niin nopeasti. Itselläni ainakin juomatavat ovat aina pikkuhiljaa lipuneet takaisin “normaaleihin” aka. liiallisiin uomiinsa tipattoman kuukauden jälkeen (tosin edellisestä sellaisestakin on jo kolme vuotta aikaa :astonished:). Mutta hyvähän se on pitää vaikka vaan muutaman päivän tai parin viikonkin tauko…

Tänään teki hirveesti mieli kaljaa, mutta ei ollu aikomustakaan ottaa, pysyin tiukkana. Meni mieliteko ohi :slight_smile: Hirveesti on kyllä tullu mässättyä ja karkkia syötyä, mutta toisaalta on tullu urheiltuakin.

Olen nähny ihmepainajaisia, semmosia, että olen kännissä ja hölmöilen ja nolaan itseni :open_mouth:

Nuo aa hemmot sanovat, että ei tarvitse kieltäytyä kuin yhdestä ryypystä, siitä ensimmäisestä.

Tänään teki munkin oikeestaan ekaa kertaa mieli juoda. Ei mitenkään älyttömästi, mutta kävi kuitenkin mielessä useaan otteeseen päivän aikana. Oon tottunut perjantaisin juomaan viinipullon + x annosta… päästyäni duunista himaan tajusin että kyseessä olikin nälkä, sillä syötyäni ei tehnytkään enää mieli lainkaan :slight_smile: On tullut itekin mässättyä kaikenlaista ja sen vastapainoksi urheiltua myös - kannattanee olla itselleen armollinen ja syödä mitä huvittaa jos se jeesaa juomishimoihin, vaikkei paino mässäillessä varsinaisesti putoakaan :mrgreen: Ja joo, totaalinen juomattomuus on imo ehdottomasti helpompaa kuin ns. kohtuukäyttö, ei tarvitse tarkkailla itseään, annosmääriä, rahanmenoa jne jne…

Ihmeellinen lauantaiaamu: aamukahvit juotu, lehti luettu ja nyt perheen kanssa kaupungille “hummaamaan”. Ja eipä ole tympeä olotila, kuten yleensä lauantaiaamuisin on ollut. Tähän voi varmaan vaikka tottua! :slight_smile:

Joo oon huomannu, että täydellä mahalla ei tee alkoholia mieli, sivistyneemmät juovatkin vain ruokailun yhteydessä. Ite oon ehkä enempi samanlainen kuin tuntemattoman Koskela :slight_smile:

Voiton puolella jo 14 päivää jäljellä tammikuuta :sunglasses:

Ja sitten 29 päivää helmikuuta :smiley: Tsemppiä!

Hyvinhän täällä porukka tipatonta on viettäny, tarkoitus ois toukokuuhun tipatonta pitää ja kyl se viel onnistuukin, päivä kerrallaan hyvä tunne kun tietää olleensa pidempään selvänä olokin sen mukainen.