Tilannekatsaus

Morjes kaikille,

Olen täällä silloin tällöin, aika harvakseltaan kirjoitellut n. puolen vuoden ajan (joskus ennenkin kyllä, mutta siitä on aikaa jo useampi vuosi). Esim. ketjussa “Sateenkaarella toipuminen” olen kertonut kuulumisia.

Itse sain täältä hyvin tukea niinä kriittisinä ekoina päivinä, kun maailma meinasi kaatua päälle. Sen jälkeen kirjoitellut vain joskus tilannepäivitystä.

Ilolla voin kertoa, että hyvin menee… Puolen vuoden haamuraja häämöttää aika pian. Haamuraja se on itselleni siksi, että entinen “ennätykseni” taitaa olla niukasti alle puoli vuotta raittiina. Selvästi tässä ollaan matkalla johonkin aivan uuteen vaiheeseen elämässä.

Hienoa Runoilija.

Muistinkin, että kerroit kuulumisia erityisesti aloittamassani sateenkaari-ketjussa.
Jatka toki kirjoittelua tänne, ja hyvää joulun aikaa ja vuoden vaihdetta sinulle.

Tällaisia viestejä onnistuneilta on aina mukava lukea.
hyvää joulunaikaa ja menestystä edelleen toivottelen minäkin.

Hienoa, Runoilija! Itsekin pääsin muutama kuukausi sitten oman “haamurajani” eli 8 kk:n yli. Omalla tavallaan se oli etukäteen jännittävää, jopa vähän pelottavaakin. Takaraivossa taisi vähän jyskyttää, että siihen se kosahtaa taas kuitenkin. Keskityin aktiivisesti elämään aina kutakin päivää ja pyrin unohtamaan koko asian - ja niin vain siitäkin rajapyykistä mentiin helposti ohi. Tsemppiä sinullekin, ja raittiita päiviä!

Moi vaan kaikille,

ja kiitos tsemppauksista! Sitä samaa teille. :slight_smile:

En ole sitä kovin tietoisesti ajatellut, mutta tunnistan kyllä joitakin epämääräisiä tuntemuksia liittyen tuohon omaan “haamurajaani”… Juurikin jotain tuollaista, että kohta sitten varmaan räjähtää… Juominen pyörinyt tavallista enemmän mielessä haamurajan lähestyessä, sen pystyn tunnustamaan. Ei niinkään, että olisi kauheasti tehnyt mieli tai että olisi ollut kovin vaikeaa pysytellä juomatta, mutta ajatuskulkuja, näitä tyypillisiä, ikään kuin fantasioi ryyppyreissuista, niissä usein alkuvaiheessa kokemastani rentoutumisen tunteesta. Sitä samaa rentoutumista en muuten ole pystynyt tavoittamaan, ja se on tietty ongelma.

Olen yrittänyt antaa itselleni oikeuden olla muuten epätäydellinen ja vaikka moraalisesti arvelluttavakin ihminen, kunhan en vain juo. Tämä ajatus jollakin tavalla tällä hetkellä auttaa eteenpäin. Juomattomuus ei ole alun jälkeen tuntunut kovinkaan vaikealta (ainakaan vielä), mutta samalla raittius korostaa kaikenlaisia muita ongelmia elämässä. Sitä vaaraa ei ole, että liian yksinkertaiseksi muuttuisi tämä maallinen vaellus.

Hyvää joulua,

Runoilija

Runoilija kirjoitti

Raittiina eläminen herkistää kyllä useimpien omantunnon niin, että omat teot ja asenteet muuttuvat, vaikka ei pyhimykseksi asti kasvaisikaan. Yksinkertaisemmaksi muuttuu jokapäiväinen arki esimerkiksi. kun antaa toisten valita väärin. Ei kannata tuhlata resursseja ja tuskastua “tyhmempien” perheenjäsenten tai muiden tuttujen, hallitus mukaan lukien, muuttamiseen, elleivät pyydä neuvoa. Voihan maailmassa kait kuitenkin olla joku juoppo, joka lopettaa juomisen heti, kun joku yhden kerran huomauttaa siitä. Näin joulun aikaan koitan muistaa hyvän elämänohjeen: tee lähimmäiselle niin kuin toivot itsellesi tehtävän.

Hyvää joulua sinullekin, päivä kerrallaan!