Tiedostamaton humaltumisen halu?

Mitäs luulette, voiko alkoholia tehdä mieli tiedostamatta ja jos voi, niin voiko sen ajanmyötä oppia tunnistamaan. Tietenkin nämäkin on henkilökohtaisista ominaisuuksista kiinni, mutta kertokaa ihimeessä mitä te ajattelette asiasta. Itse ainakin uskon että mulla tämä on hyvinkin mahdollista, tai sitten on vain niin, että olen niin jääräpäinen, että en myönnä itselleni alkoholihimon välillä olevan syy “mielialan” ailahteluihin. Toki välillä tiedän selkeästi kiukkuisen olemuksen johtuvan himosta humaltua, mutta epäilen että ei sitä aina ole niin heleppo tunnistaa.

Vaikka tämä kysymys voi joittenkin mielestä vaikuttaa todella typerältä, niin olisin silti kiitollinen ajatuksista ja kokemuksista asian suhteen, koska se on mulle tärkiä.

T. Prosentti

Itelläni joskus tulee älytön alkoholin himo ilman mitään syytä. Sitä on outoa selittää mutta kun se iskee niin sitä tunnetta on vaikea voittaa :frowning: …en nyt osaa paremmin selittää.

Joo, kyllä mullekkin se himo voi iskeä äkkiarvaamatta ilman syytä ja jos en juo himosta huolimatta, niin muutun aika ärtyisäksi tai sitten sulkeudun itteeni, enkä ole heleposti muitten “tavoiteltavissa”. Tarkoitinkin lähinnä sitä, että onko alkoholin himo aina tunnistettavissa heleposti, vai voiko käydä niin, että on “outo” olo joka johtuu alkoholin puutteesta, mutta sitä ei itse itse ymmärrä, tai halua ymmärtää.

Ääh, viuhti kun oon niin huono selittämään mitä tarkootan, mutta sama se. Pääasia että ollaan ottamatta.

Ärtynyt ja selittämättömän vihainen olo - ja seuraavaksi retkahtaa. Joskus ärtymys tavallaan tiivistyy niin, että on monenlaisia yhtaikaa ärsyttäviä asioita olevinaan elämässä. Olen lueskellut sinun viime aikojen kirjoituksiasi, ja tunnistan niistä omia eri aikojen mielialojani. Minullakin on ollut liikenteen kanssa ongelmia, lähinnä ylinopeuden kanssa, joka on johtanut lukuisiin sakkoihin ja kortin menetykseenkin. Se on se sama mieliala. Täältä tulee kuningas, älkää, jumalauta, tulko moralisoimaan mulle mitään. Jotain univormupukuisia äijiä tulee valittamaan, painukaa helvettiin, mulle te ette voi mitään. Olen kirjoittanut noista asioista tännekin. Humalassa se ylimielinen kuningas sitten tulee esiin kaikessa voimantunnossaan.

Tiedostamaton… se voi näkyä juuri ärtyisyytenä ja kiukkuisuutena. Jostain voi loukkaantua todella herkästi jne. Hyvä jos/kun sen oppii tunnistamaan. Sitten vain rauhaa ja rakkautta mieleen.

Minulla ainakin humaltumisen halu ilmeni raitistuttuani kaksi kertaa seuraavasti:

  • ilta illan jälkeen oli pakko syödä älyttömästi, jotta sain ähkyn johon nukahdin
  • jos heräsin keskellä yötä niin menin välittömästi jääkaapille syömään (ja ellei ollut syömistä saatoin juoda salaatinkastikkeet ja syödä leivontatarvikkeet cocktailkirsikat, nonparellit, mantelit jne)
  • alkoholin korvikkeena oli limonadia (yleensä Pepsi Maxia) jota meni vähintään 2 isoa pulloa päivässä
  • joskus oli pakko kuunnella kappaletta “Lentävä puliukko”

Painoni nousi molemmilla noin kolmen kuukauden raitistumiskerroilla (ylensyönti ja limonadi alkoholin korvikkeena) 105-106 kiloon noin 78 kilosta (joka on myös nykyinen painoni). Jos en olisi lihonut tolkuttomasti niin ehkä olisin raitistunut. Ehkä humaltumisen halu minulla liittyy taintumisen haluun (elämällä ei mitään annettavaa) ei niinkään alkoholin himoon sinänsä.

Hyvin kirjoitettu, Arska. Taintumisen halu se siinä psykologiassa voi joillakuilla olla paljon enemmän pohjalla kuin “humaltumisen” halu. Joskus mietin puolihumoristisesti, että jo juomaan lähteminen oli kuin olisi voinut sanoa hyvää yötä. Valot pois, nähdään aamulla. Juuri se vaihe, että nyt alkaa väsyttää, mennään grillille ja sitten kotiin nukkumaan… en minä kokenut sellaista kuin joskus ihan nuorena. Aina oli valot sammutettu jo hyvän aikaa ennen sitä.

Kahvia minulla kuluu valtavia määriä päivittäin. Joitain juttuja ja rituaaleja mitä liitin ennen alkoholiin, liitän nyt siihen. Taintumisen haluun voi ehkä myös löytää erilaisia korvikkeita. Seksi tietysti tulee mieleen.

Syöminen on aika ilmeinen refleksi viinanhimoon, koska viinanhimo iskee helposti verensokerin laskiessa liian alas.
Tämän takia jotkut juomisen lopettaneet ahtaa itseensä suklaata ja karkkia, tai sokeroitua limsaa huimia määriä.
Sokeri- ja hiilihydraattipöpperössä olo on melkein yhtä leppoisa kuin pienessä kaljapöhnässä. :slight_smile:

Mutta joo; hyvä ruoka on kieltämättä ihana nautinto, eikä siinä ole sinänsä mitään väärää. Itse tykkään tavattomasti syödä jossain viihtyisässä ravintolassa, ja työpäivinä safkiksella haksahdan usein jopa ihan pikaruokaan, kun sattuu olemaan Hese ja Kotipizza työpaikan naapurissa. Ei aina jaksa pingottaa ortoreksisesti. :slight_smile:

Mulla on tosin se, että mä tarkkailen ja syynään noita ravintoarvoja, kaloreita ja niiden kulutusta aika tarkkaan, eli en mä sitten tiedä oisko toi urheiluvimma jotain alitajuista riippuvuushakuisuutta sitten. Tai oikeestaan tiedän.
Anyway: erityisen tehokkaita stressinpoistajia ja pinnan löystyttäjiä on kuntonyrkkeily ja rivakka juoksu.

Kahviin mä suhtaudun aika varauksella kyllä, vaikka lipitän sitä itsekin aika tavalla. Luin nimittäin jostain, että kahvi kiihdyttää haiman insuliinin tuotantoa, mikä puolestaan laskee verensokeria. Ja verensokerin lasku johtaa… tadaa… kiukkuisuuteen, kireyteen ja… viinanhimoon. Lisäksihän kahvi lisää stressihormonia ja hermostuttaa.

Oonkin toisinaan vitsaillut, että ei ihme että AA:ssa alkaa aina tehdä mieli kaljalle kun lipittää kahvia kuppitolkulla ja kuuntelee samalla alkoholiaiheisia juttuja. :mrgreen:

Itse en saa syömisestä mitään erityistä irti nykyään. Ikuiseen krapulaan liittyi rasvaisien pizzojen himo jne, sekin on kadonnut. En syö enää lihaakaan. Se, miten nyt elän, pitää minut oikeastaan irti tiedostamattomista tai tiedostetuistakin humaltumisen haluista, ainakin sellaisista, jotka johtaisivat mihinkään. Voin kyllä olla yhä ärtyisä ja kiihtyä, mutta voin olla melko varma siitä, ettei se johda mihinkään juomiseen - vaikka se sen alitajuista petaamista voisi ollakin. Olen kuitenkin joka päivä loitompana siitä.