Pientä päivitystä piiiiiitkän hiljaiselon jälkeen.
Mä “synnytin” tosa alkukuusta ku tuli kokonaista 9kktta täyteen tai a-klinikan tätskän sanojen mukaan olen kuin kävelemään opetteleva lapsi.
Edes mun aloituksesta tehty ero joka oli vähä ruma vuoden vika pvä tai vajaa kaks vikkoa sit lopetettu rakas kissa ei saaneet mua juomaan, vielä ei ole tullut vastaan “tarpeeks hyvää syytä”.
Kaikki on iha jippijippijaijee! Ku oon ollu näinki opitkään raittiina mut mä en enää edes ajattele aktiiviseseti asiaa, siitä on tullut itseisarvo, raittius menee samaan kategoriaan kuin syöminen.
Käyn aktiivisesti erilaisissa ryhmissä ja a-klinikalla jotka pitää mut kurssissa sen lisäksi että pyrin pitämään itseni kiireisenä.
Välillä saattaa käydä sekunnin ajan mielessä ihan oudoissa tilanteissa et olispa kalja, mut se menee sen siliän tien ohi. Mut ei koskaan sillo ku on kriisi päällä, vaan AINA kun kaikki on paremmin kuin hyvin. Nyt ei oo tuotakaan ajatusta pitkiin aikoihi käyny mielessä.