Vaitonainen olo. En ole jaksanut lukea enkä kirjoittaa Plinkkiin. Olen ollut syvissä vesissä. Retkahduksesta on aikaa vajaat kolme viikkoa. Kävin viime viikolla työterveyshoitajalla ja sain kehotuksen mennä A-klinikalle. Sinne olen menossa heti, kun töiltäni ehdin. Asiat etenevät omalla painollaan, päivä kerrallaan tässä hengitellään. Onnekseni uni kulkee jo ihan hyvin.
Tulevaisuudessa ei niinkään pelota sen tuntemattomuus, vaan tutusta totutusta luopuminen. Sellaisen oivalluksen olen saanut. Ja kuitenkin tiedän, millaista elämä on ilman alkoholia. Olinhan jo taannoin pitkäänkin ilman, yli kolme vuotta. Elämäni parasta aikaa. Itsestään selväksi asiaksi raittius ja siihen perustuva hyvinvointi eivät kuitenkaan muutu. Minulle raittius on kaikki kaikessa, vaikka toki tuo hyvinvointi, mielen tasapaino, kyky elää normaalia elämää ja nauttia siitä sekä kaikinpuolinen jaksaminen ovat paljon muutakin. Juomisen kanssa vain on niin, että kun olen aikoinani – ja huolellisella harjoittelulla – omaksunut vain alkoholistisen juomistavan, niin ei se muuksi muutu. Ensimmäisestä kaljasta on todella lyhyt matka siihen pisteeseen, missä mieli särkyy.
Raittiina menen ja katselen elämääni. Maistan sitä palan kerrallaan. Olen väsynyt ja alakuloinen, lähtökuopissani. Kesken ja rikki. Ihmisenä olemisesta oman todellisuuteni kautta tiedän taas ehkä jotain, mitä en ennen tiennyt.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Pidetään huolta!
Hienoa Kirjailija, elämässä kiinni, sinäkin. Välillä menee vähemmän hienosti, mutta semmoistahan tämä elämä taitaapi olla…koitetaan tottua siihen. (…ja saattaapi olla niin, että juuri kun siihenkin ajatukseen lopulta sopeutuu, niin iso viikate heilahtaa… …nehän puhuvat jotain vanhuudesta ja viisaudesta. )
Siinä on viisautta ja elettyä elämää takana, kun osaa elää hetkessä kiinni, ottaa elämän vastaan sellaisena kuin se kulloinkin esittäytyy. Eikä vain ottaa vastaan, vaan olla siinä: olla läsnä, ottaa siitä kiinni. Näinä päivinä olen räknännyt aika paljon sitä, miten koko ajatusmaailmani on vääntynyt jollain tavalla hallinta-keskeiseksi. Kyse ei ole edes sen yksittäisen asian pyörittelystä, etten hallitse juomistani, vaan paljon laajemmin. Olen turhan lailla sopeutunut ajattelutapaan, jonka mukaan minun onnellisuuteni tai onnettomuuteni riippuu siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Ja kun asiat tai ihmiset nyt eivät vain toimi aina minun tahtoni tai mieleni mukaan, niin kovin on horjuvaa sorttia sellainen onneni. Ikään kuin pyrkisin hallitsemaan elämää itseni ulkopuolella sen sijaan, että pyrkisin hallitsemaan omia tekemisiäni, ottamaan vastuun omista tunteistani, elämästäni jne. Ymmärrätte ehkä, mitä tarkoitan…
Teen työtä oman ajatteluni kanssa. Mieleni on myrkyttynyt tuosta kaikesta hallitsemisesta ja riippuvuudesta, roikkumisesta milloin minkäkin itseni ulkopuolisen asian varassa. Ajatteluni on merkillisen mustavalkoista ja negatiivisuudessaan / kyynisyydessään suorastaan murhaavaa. Hmmm… olenpa taantunut!
)
Kaikkea hyvää tähän päivään myös sinulle!