Teini ja juominen!

Hei! Olen 41 vuotias 16-vuotiaanpojan äiti. Olen todella loppu tähän elämään… Pojalla on kauhea himo kaljaan…tai ties mihin että saa vaan pään sekaisin!!! Ollaan soskuun yhteydessä sekä päihdeklinikkaan jossa poika käy “keskustelemassa” jossa he myös ottavat häneltä seulat…joka on muka ihan turhaa ja tyhmää.

Koulu alkoi tiistaina (eli käy viellä 9 luokkaa) niin jo keskiviikkona kun tuli kotiin, näki jo naamasta että nyt pitää saada kännää ja niinhän siinä meni että illalla kun tuli oli juonu kaljaa…en saannut kertoo isälle ja täys uho päällä jos kerron , Mä siis oikeesti pelkään poikaa!!! Mitä täs oikeesti pitäis tehdä??? (Jaa pikkusen taustaa siis olen eronnut isästä kun poika oli 1-vuotias ja tällä hetkellä poika on kirjoilla isän luona jossa hänellä ei ole kavereita eli sen takia mielellään tulee mun luo koulun jälkeen kun matkakin on lyhyt tänne.)
Tänään perjantaina poika tuli jällen mun luokse ja tarkoitus oli että kun isä tulee töistä(toiselta paikkakunnalta) poika lähtee hänen luokse mutta ei kiinnosta enään pyysin häntä menemään koska vaistosin että taas olis kaljottelu mielessä ei lähtenyt ja suutu mullekin niin että heitti kotiavaimen pöydälle! siinä sitten ihmeteltiin isän kanssa mitä tehään…ei oikeestaa mitään voi tehdä entiiä…Poika ei ollut humalassa mutta naaman vääntelystä näki että jos olis ollu kännissä niin turpaan varmaan olis tullu!!! Kertokaa omia kokemuksia, auttakaa, neuvokaa!!! Kiitos !

Vaikea tilanne varmasti, otan osaa. En osaa oikein mitään muuta ehdottaa kuin että kysytte sieltä soskusta tai päihdeklinikalta mitkä ovat vaihtoehdot, kun alaikäinen ei pysy vanhempien ohjauksessa. Olisi tärkeää puuttua nyt, eikä sitten kun kaveri on jo 18-vuotias. Voimia!

Hei Mia70,
Mitä jos kokeilisit Al-Anonia (www.al-anon.fi). Siellä on myös myynnissä pieni vihkonen “Alkoholistin äidille ja isälle”.

jo siis tätä mä just tarkotan että mulla oli puoltoista vuotta aikaa saada jätkä johonkin ruotiin mutta en tiiä miten …Kiitos

Jatkan vielä sen verran, että minulla oli sama tilanne melkein kaksikymmentä vuotta sitten, joten en osaa sanoa mitkä vaihtoehdot nykyisin ovat. Yksi mahdollisuus silloin oli tilapäinen huostaanotto, joka edellytti itseltäni totaalista nöyrtymistä oman ylpeyteni edessä. Tärkeintä minusta on se, että sovitte lapsen isän kanssa yhteisen suunnitelman ja asetatte mahdolliset keskinäiset ristiriidat siksi aikaa sivuun.

Lapsi ei tietenkään hyväksynyt tätä toimenpidettä ja piti vastaanottaa muksun viha ja syytökset raakana :slight_smile: Siihen onneksi riitti rahkeet, vaikka muuhun ei.

Meille kävi loppujen lopuksi hyvin, toivottavasti teillekin!

No, tämä nyt tuskin lohduttaa sen enempää mutta tuo on vähän sellainen ikä, että silloin ollaan kuolemattomia, ei tunneta oikein ketää läheskään samanikäistä vertaista jolla menisi niin huonosti, että osaisi mitenkään vielä ajatella itsellä olevan mitään huolta vielä vuosikymmeniin mistään ja lisäksi useimmiten kaverit ovat ihan samaa luokkaa. Eli joukkoilmiö siihen päälle. Maksakirroosi iskee vasta kuuskymppisenä, haimatulehduksesta ei koskaan ole kuultukaan ja tietämys viinasta tai oikein mistään muustakaan, on koulun vanhojen vhs-valistusvideoiden luokkaa…

Itse nyt en osaa sanoa mitään rakentavaa sen suhteen, miten tuo pitäisi hoitaa tilanne, mutta voin sitten sanoa siltä puolelta hieman joka on elänyt tuon ajan. Itsellä tosin oli äitekin aika doku koko lapsuuden/nuoruuden ja isä oli aina töissä, ei paljoa kukaan perään katsellut. Sen muistaa kuitenkin miten hallitseva kalja oli ja jos joku asiasta sanoi (lähinnä koulussa poissaolojen takia tai jos näytit turhan rentulta ja krapulaiselta, mutta ne olivat vielä niitä vuosia jolloin mitään teinialkoholismia tai alaikäisten huumeongelmaa varsinkaan ei ollut vielä edes ns. olemassa. Oli vain rajojaan hakevia pussikaljateinejä ja “pojat on poikia”). Eli kukaan nyt ei asiaa kommentoinut sen kummemmin, mutta muistan silti miten hemmetisti se toi aggrea pintaan jos edes joku “kukkahattumainen” opettaja tai vaikka joku samanikäinen alkoi kommentoida, että meneekö sulla jotenkin huonosti ja yritti olla joku auktoriteetti. Kalja oli minun asiani, minun juttuni ja 3 iltaa/päivää viikossa dokattiin vähintään ja piste. Yksityisasia. Tuolloin itsekin päätin, että tätä en lopeta koskaan ja kukaan ei siihen sano mitään. Oikeastaan juuri 16-vuotiaana tajusin itse olevani jo aika kiintynyt viinaan ja en edes pystynyt olemaan kokonaista viikkoa juomatta. Jos viikon oli ottamatta niin pe-la ja vähän su, oli aina pakko saada. Kyllä siihen siten kiinni jäi. Siemen olisi kyllä voinut olla paha.

Mutta: Itselle sitten tuli se joka oikeastaan on se rajapyykki monelle, eli täysi-ikäisyys. Siinä kun hankki ajokortin, ensimmäinen ihan fiksu likkakaveri joka ei ollut samoista remupiireistä, alkoi kunnolla käydä opiskeluun kiinni… jne jne. Se vain jäi pois. Ei ollut enää ketään kelle kapinoida ja alkoi vähän silmät aueta miten pultsariasteella oikeasti alkoi olla jo moninaisine ongelmineen ja vaivoineen ihan jokusia vuosia vanhempiakin tuttuja. Ensimmäiset jo lähtivät linnaan ja muutama kannettiin hautaankin, valitettavasti. Siinä tuli vähän sellainen raja, että jengit jakautuivat vähän fifty-fifty. Tuli ne jotka jättivät tuon elämän täysin taaksensa, ja tuli ne jotka menivät aina vain syvemmälle. Ja sitten jokusia, joille jäi sellainen kipinä päälle päihteisiin, että jatkuvaa tasapainottelua näihin päiviin asti. Mutta siis tarkoitan lähinnä sitä, että vaikka tilanne nyt näyttääkin aika pahalta varmaan, niin se herääminen voi tulla ihan itsestäänkin. Ei vain maistu enää ja muut kuviot vievät mennessään, ei se vaadi kuin fiksuun likkaan törmäämisen joidenkin jannujen kohdalla :slight_smile: Sen vain muistaa itsekin, että mitä enemmän yritettiin holhota, sitä enemmän se otti päähän. Joskus jälkikäteen kun on puhunut tuon ajan järkiintyneiden tuttujen kanssa, niin jotkut ovat sanoneet samaa kuin itsekin, että ihan kuin olisi ollut joku kapinakin yhteiskuntaa ja tuota valittamista vastaan. Ei mulla ollut ongelmaa, mutta muut tekivät siitä ongelman. Joten kippis sille.

Vaikea asia kun kyseessä on reilusti alaikäinen, eikä voi odottaa sitä päivää “että ehkä se joskus tuosta itse rauhoittuu”, mutta kuitenkin… Pienenä lohtuna jos ihan mahdottomalta alkaa näyttää ja että ei loppua tule koskaan. Joskus se on hyvin pienestä kiinni, että keula ja suunta kääntyy. Tarpeeksi nuorena nyt lähinnä vasta kylvetään kipinä juomiseen, mutta ei vielä “vain” viinaa tinttaamalla mitään ihan hirveätä riippuvuutta kehitetä. Eli siis voi olla hyvin nopea juttu, että toimintamalli lakkaa. Tosin nyt puhun vain viinasta, jos muut mömmöt tulevat kuvaan mukaan niin se alkaa sitten olla huonompi juttu, koska mitä enemmän jo fyysistä ja pahempaa fyysistä riippuvuutta ja mahd. vierotusoireitakin, niin se on huono juttu. Mutta joskus se vain sitten loppuu tyhmäily itsestään ja jonkun ajan päästä siitä tajuaa itsekin, että eihän tuossa ollut mitään järkeä. Teini-ikä nyt kapinointia ja rajojenhakua on vain niin monelle muutenkin. Alkoholi ja päihteily vain monessa tapauksessa on yksi sen ilmentymä.