Vaikea sanoa, milloin aloin miettiä omaa päihteetöntä identiteettiäni ensimmäistä kertaa. Ehkäpä niihin aikoihin, kun kirjauduin tänne palstalle ja aloin tosissani ymmärtää, että jottain tarttis tehdä. Se oli siis reilu vuosi ennen raitistumistani. Silloin olin vielä kiinni ajatuksessa, että en mielelläni lopeta kokonaan. Niin iso osa identiteettiä juominen oli. Lasi kuului käteen ja oli sellainen rentouden ja hyvän fiiliksen symboli. Silloin ajatus luopumisesta oli enemmän tyhjä kuin vapauttava. Jälkimmäiseksi se muuttui mielestäni vasta, kun täysraittiutta oli takana jo jonkin aikaa.
Toki käsitys itsestäni on muuttunut, ja tulee varmasti vielä muuttumaan. Sitähän sanotaan, että psyykkinen kehitys on jäänyt siihen, kun ongelma on alkanut, tjsp. Nyt se toivottavasti jatkuu eteenpäin, hamaan loppuun saakka. Kun ongelma oli päällä, olin itsestäni todella epävarma. Koska kaapissa oli luuranko, minulla ei voinut olla mielipiteitä oikein mihinkään. Olinhan sillä tavalla huono ihminen, ja sellaiseksi todellakin itseni tunsin. Minun piti suorittaa kaikki parhain päin, todistellakseni että kaikki on hallinnassa, varmasti varsinkin itselleni. Se, että satun juomaan, ei muuta minua eikä haittaa mitään. Se ajatus oli tietenkin todella vääristynyt.
Vahvemmin identiteettikysymysten parissa tuli painiskeltua siinä ensimmäisen ja toisen raittiusvuoden aikana. Aina tuli uusia tilanteita, kun piti pysähtyä sen äärelle, kuka olen, minkälainen olen, minkälainen haluan olla muiden edessä ja hyväksytäänkö minut sellaisena. Ja jos ei, mitä sitten jne.
Kyllä, piti opetella olemaan uusi ihminen, mikä on oikeasti se vanha ihminen. Se, mikä olin ennen kuin keksin ottaa päihteet “avukseni”. Se keskeneräinen, jonka pitää opetella selviämään tilanteista uusin keinoin. Olen löytänyt itsestäni mielipiteitä ja uskallusta pitää arvoistani kiinni. Sen sijaan, että elän tilanteesta seuraavaan, mietin voinko seistä tämänhetkisen toimintani takana vielä vuosienkin jälkeen. Ihmissuhteiden ongelmanratkaisussa olen edelleen aivan ummikko, mutta räpiköin kohti vahvistumista.
Läsnäoloa ja hetkessä elämisen taitoa opettelen uudella tavalla. Näköalattomana, sumun keskellä eläminen oli sitä toki tavallaan, mutta samalla ei lainkaan nykyisin merkityksin. Nyt suuntaan kuitenkin eteenpäin, vaikkakin yritän tehdä sen kiirehtimättä.
Identiteetin muutoksessa vaikeinta on ollut muiden suhtautuminen ja sen pelko. On ollut hetkiä, jolloin minun on aivan selvästi toivottu olevan se vanha kärkiryyppääjä. Silloin se tarve on saattanut itselläkin nostaa päätään. Olen lukemattomat kerrat kokenut olevani huonoa seuraa, ja jopa todistellut itselleni ja muille osaavani “relata” ilman alkoholiakin. Se on hiljalleen muuttunut yhä luonnollisemmaksi ja helpommaksi, mutta aikaa on mennyt paljon. Samalla olen opetellut hyväksymään, että aina en jaksa olla sitä “hyvää”, viihdyttävää ja pirskahtelevaa seuraa, ja sekin on ok. On myös käynyt niin, että minua ei ole enää kutsuttu mukaan, ja syy on ollut nimenomaan raittiuteni. Se on tuntunut rehellisen pahalta, loukkaavalta. Vielä kun se muotoillaan niin, että “ajattelin ettet halua tulla”, tulee olo, että älä valehtele. Jos oikeasti olisi minun halustani kyse, olisi tietysti kysynyt, asiaa sen enempää miettimättä.
Toisaalta on pitänyt opetella ymmärtämään sekin, että jos jollakulla on tarve kerätä ympärilleen vain toisia ryyppääjiä, on hänellä siihen mielessään joku syy ja täysi oikeus. Ja näin entisenä juojana sen syyn voi halutessaan jopa tiedostaa.
En oikeastaan ole varma, minkälaisen muutoksen muut ovat huomannet vai ovatko. Kuten todettua, osan mielestä olen varmastikin muuttunut huonompaan suuntaan. Niin ristiriitaista kuin onkin, en tavallaan ole enää yhtä harmiton ja vietävissä. Vaikka olen myös selvinpäin vitsiniekka ja pelle, en ole ihan yhtä hulvaton ja estoton kuin kännissä. Minusta se on kuitenkin vain hyvä. Sitten taas monella tavoin olen myös parempi. Keskityn paremmin, olen tuottavampi ja hyödyllisempi yhteisöjeni jäsen.
Kiinnitän nykyään paljon huomiota, kun ihmiset puhuvat vaikka “en koskaan laulaisi karaokea selvinpäin, mutta humalassa tykkään”. Tai vaikka “humalassa tykkään halailla ja flirttailla”. Tekee mieli kysyä, oletko koskaan miettinyt miksi? Jos tuo on sinusta positiivinen ja kiva juttu, miksi teet sitä vain kun pää on riittävän sekaisin? Juova minä olisi ollut kysymyksestä tympääntynyt, jaksamatta todellakaan miettiä sen enempää. Kuiva ilonpilaajahan tuollaisia pohtii, luonnollisia asioita. Kännissä on kiva olla ja piste. Antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä. Jei!
Rutiinien muutosten suhteen olen kulkenut käsittääkseni aika erilaista polkua kuin moni muu. Alussa en siis muuttanut rutiinejani yhtään mitenkään. En tehnyt mitään muuta kuin vaihdoin oluet vissyyn. Ihan samoja sarjoja ja nettikeskusteluja seurasin edelleen, ihan samoja juttuja puuhastelin. En lähtenyt sen sijaan lenkille, kokkaillut tai keksinyt mitään muuta korvaavaa toimintaa. Ja koen edelleen, että se oli minun kohdallani hyvä. Olen hidastempoinen ihminen, jolla muutokset ottavat aikaa. Veikkaan, että yksikin lisäelementti samaan kohtaan olisi vain lisännyt taakkaa, eikä suinkaan helpottanut. Nykyään toki teen monia asioita toisin, mutta siirtymä on ollut hidas ja varsin luonnollinen.
Jatkossa haluan olla raitis edelleenkin, pidän itsestäni huomattavan paljon enemmän näin. Siitä huolimatta, että vikaakin piisaa ja paljon. Jos juodessani luulin olevani jotenkin aidoimmillani, todellisuudessa olen sitä nykyään. Mietin tosissani mitä haluan, mihin pyrin. Minkälaisten asioiden takana haluan seistä, vaikka sitten laittaen itseni likoon. Sulkematta silmiä, kääntämättä katsetta, pakenematta alkoholin tarjoamaan pumpuliin.
Uskon, että moni pelkää itseään ilman päihteitä. Oikeastaan on vaikea uskoa, että joku ei yhtään pelkäisi. Onhan se hitonmoinen muutos. Ei se ole vain että korkki kiinni ja elämä jatkuu. (Vaikka se tietysti teknisesti ottaen on nimenomaan niin, ja kaiken alku. Se on kohta, mikä on toistunut meillä kaikilla ihan konkreettisena, samanlaisena ja toistettavana. Vaikka muuten olisi käyty läpi mitä tahansa, ilman sitä ei kukaan meistä ole raitistunut.) Identiteetti muuttuu, ja kun ei ole tietoa muusta kuin kosteasta elämästä, ei näe mitä kaikkea sen ulkopuolella on. Aivot ja elimistö ovat kuitenkin mahtavia kokonaisuuksia. Ne kyllä tekevät oman osansa, kun jaksat odottaa ja tarvittaessa hakea apua. Yksin ei tarvitse, väitän jopa ettei saa, selviytyä. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti mukavia ja haluavat toisille hyvää. Jos sinulla alkaa olla toisenlainen olo, sulje ensimmäisenä somekanavat ja sitten uutissivustot.
Raitista kevättä kaikille, valoa kohti! 
Avaavia peruskysymyksiä