Täydellinen romahdus

Hei
Tänään alkoi 1 päivä.
Koin eilen niin ison romahduksen että pakko saada avautua :blush:
Olen ollut vuosia ja vuosia peliriippuvainen.
On tullut pelattua palkat, säästöt ja laina rahat. Velkaa yhteensä 31 tuhatta.
On ollut parempia vuosia ja todella huonoja. Viime syksynä koin romahduksen ja nostin velkasaldoni suuremmaksi kuin ikinä.
Todella tyhmää pelata velaksi mutta sanoppa se itselleni siinä kohti kun pelihimo on päällä.
No, kuukausi sitten voitin noin 19 tuhatta ja ajattelin että nyt saan maksettua velkoja pois osan ja jätän hieman säästöön “pahan päivän varalle”. No, eilen meni kaikki. Siis pelasin kaikki 8h aikana. :blush: Koska en maksanut heti pois velkoja niin niiden lyhennys tasan 0 euroa.
Voitte kuvitella mikä olo on.
En vain enää jaksa :frowning:
Onneksi on työpaikka joten selviän lainojen eristä vaikka ei nyt ylimääräistä jääköön niiden jälkeen. Ei näköjään ole väliä paljonko sitä voittaa kun pelihimoissaan pelaa kaikki. Tuntuu että onko elämässä enää järkeä? Puoliso haaveilee yhteisestä lapsesta ja talosta ja mitä tämä naikkonen tekee kun vesittää ne haaveet :imp:
Puoliso tietää veloista ja riippuvuudesta ja on aina tsempannut ja sehän tässä surettaakin. Ei toisen pitäisi kärsiä siitä että toinen on niin heikko. :frowning:
Viime unettoman yönä koin että nyt on stoppi tultava. En voi jatkaa enää näin ja se on todella väärin toista kohtaan.
Suljin pelisivut ja ilmoitin olevani riippuvainen. Olen jonossa pelipoikki ohjelmaan. Ehkä valoa tulee tähänkin synkkyyteen.

Ei o totta, voin kuvitella mikä olo on :cry: itse en ole koskaan moisia summia voittanut, mutta pienemmätkin tappiot tekevät pahaa, tuollaisesta puhumattakaan!

Hyvää on se, ettet velkaantunut enempää ja olet sulkenut pelitilit. Nyt sen ehkä ymmärtää että millään voitolla ei ole merkitystä, koska omassa mielessään ajattelee että aina voi voittaa enemmän. Mutta paina mieleesi tämä häviön jälkeinen olotila, koska valitettavasti ajan kuluessa tappio unohtuu ja pian koittaa taas uudelleen. Toivottavasti et koita, mutta eihän sitä voi itseensä näissä asioissa luottaa, kuten tiedät. Voin luvata, että olo helpottaa ja pettymys haihtuu, kun on hetken aikaa pelaamatta. Trustlylle kannattaa pyytää estoa myös, koska ilmeisesti pikakasinoita sillä
Spostilistalla ei ole, kun niihin ei luoda tiliä ollenkaan vaan talletetaan suoraan trustlyn kautta. Ja niitä kasinoitahan on useita.

Palkkapäivää varten kannattaa ennakoida ja laittaa jo etukäteen kaikki laskut maksuun, ettei ne ainakaan jää maksamatta.
Tsemppiä! Nyt vaan katse tulevaisuuteen, menneelle et enää mahda mitään, jospa eilinen oli sinun pohjakosketuksesi ja siitähän ei ole suunta kuin ylöspäin!

Uskon kyllä että olo helpottaa ajan kanssa.
Käyn pään sisällä kovaa keskustelua itseni kanssa. Oikeastaan on helpottunut olo kun rahaa ei ole tilillä niin paljon polttamassa. Uskomatonta mutta totta.
Minun on vain aloitettava pohjalta ja maksella velkoja hiellä ja tuskalla. Ehkä opin joskus arvostamaan rahaa ja pelaamatonta elämää. Enemmän suren sitä että olen menettänyt ystäviä vuosien aikana. En niinkään menetettyjä rahoja.
Laskut on vuosien ajan aina lähtenyt ensin tililtä tili päivän koittaessa automaattisesti. Opin senkin kantapään kautta kun olin 4 vuotta ulosotossa kun päästin sinne aikoinaan kaiken. Maksoin ulosoton ja velkaannuin heti sen jälkeen kun sain luottotiedot takaisin. Takaisin en ulosottoon halua ja siitä pidän ainakin huolen :slight_smile:

Seuraavan kerran kun meinaat depoa. Älä mieti, mitä teet kun voitat AINA pitää miettiä mitäs sitten kun depo on menetetty.

Jännää myös lapsen usko kohta se antaa voiton. Tollaselle vonkaajalle ei mitään voittoa tule turpiin vaan tulee.

Tää on ihan totta. Itse pyrin miettimään sitä hetkeä kun pelaan ja sitä fiilistä siitä, että tietää tekevänsä jotain mitä ei pitäisi. Lisäksi mitä me sielä kassuilla tehdään enään? Yritetään voittaa rahaa mitkä ollaan sinne monta kertaa laitettu. Eli ei vörtti.

Tsemppiä!

-MS

Juu ne suuret voitot ruokkii vain pelaamista, kokemusta on. Mikään voitto ei ole tarpeeksi suuri peliaddiktille.

Laita kaikki mahdolliset estot, sähköpostit, trustlylle estot, estohjelmat puhelimeen , koneellee jne… tsemiä

Tuo on tosiaan niin totta.
Sitä kuvittelee lapsen uskoisesti että kyllähän se on nyt pakko antaa kun on imenyt sen - 10k. Näin se valitettavasti ei ole ja sen koin kantapään kautta.
Harmittaahan se se kovasti mutta mikäs teet. Pakko jatkaa eteenpäin vaikka pahaa tekee. Sen verran huono olo tuli peli hetkestä että en usko että peli piru vähään aikaan kuiskuttelee korvaan. Ja sitten sitten kun kuiskuttelee yritän muistaa sitä pahaa oloa joka tuli viime kerrasta. Pelit on pelattu ja on vain keskityttävä tulevaisuuteen. Vaikka tulevaisuus tuntuu vielä synkältä varsinkin kun on ainakin 6 vuoden savotta velkojen kanssa niin uskon että kun 6 vuotta on kulunut niin tunnen olevani voittaja. Aika on vain pitkä mutta loppujen lopuksi lyhyt.
Pitäisi alkaa keskittyä elämään eikä murehtimaan menneitä vaikka se ei niin helppoa ole.
Day 2 käynnissä ja edelleen vituttaa :cry:

En tiedä oletko ennen käynyt näillä peliaddiktien sivuilla, mutta yksi yleisin piirre näissä on se, että tänne tullaan kun ollaan hävitty isosti. Sitten vannotaan lopettamista. Rahat on kokonaan loppu. Sitten tulee se kuuluisa palkkapäivä joka suorastaan kutsuu ja pakottaa taas pelaamaan. VARO SITÄ. Valmistaudu siihen jo nyt! Laita joka ikinen paikka sulkuun, nyt kun sulla on vahvimmillaan lopettamisen fiilis. Luottopaikkoihin saa myös nosto estot vaikka olisi lainaa auki niihin! Pahin aika on vasta edessä ja se on se kun täytyy pitää lopetuspäätöksestä kiinni. Varsinkin näin alussa. Tsemppiä!

Tää just. Tää sivusto on täynnä ihmisten avautumisia siitä, kun on just hävitty ja päätetään lopettaa pelit- sitten tulee hiljaisuus jolloin kaikki arvaa miten on käyny ja muutaman viikon, kuukauden päästä tullaan uudelleen kertomaan että on hävitty ja aika lopettaa pelit. Taas. Sen kaavan tunnistaa ja tietää ja niin se vaan useilla menee…itseasiassa taitaa sulla olla sama tilanne :question:

Pahin tosiaan on siis vielä edessä, vaikka nyt tuntuu ettei enää ikinä, niin valmistaudu siihen, kun pelipiru seuraavan kerran iskee.

Vuoristorataahan tämä on vuosia ollut ja sadat kerrat on vannottu että nyt loppuu ja kuukauden päästä vannotaan taas.
Luulen sen johtuvan että en ole tehnyt sitä pohjakosketusta. Olen ns. Päässyt kuin koira veräjästä.
Tämä lopetus kerta on se viimeinen. Pakko olla. En henkisestikään enää jaksa tätä rumbaa. Pahimpina aikoina on tehnyt mieli ajaa päin puuta ja luulen että jos tämä jatkuu niin joku kaunis päivä sen teenkin.

Jatkoa edelliseen että ei ole todellakaan mielessä tällä hetkellä vaan pahimpina aikoina on ollut. Ihmismieli ei vaan kestä loputtomiin. Käyn mielenterveys toimistolla puhumassa pelaamisesta ja se on hieman auttanut <3
Day 3 ja vitutus vähenemään päin.

Palkkapäivä koitti. Kaikki laskut on maksettu ja rahaa siirsin pari sataa säästöön ja ei haluta pelata yhtään :slight_smile:
Nautin enemmän säästötilin hitaasta kasvusta kun tiedän että sinne tuleva raha on taottu hiestä ja verestä eikä pelaamisesta. Toki vaikeat ajat tulee eteen mutta nautitaan nyt tästä :smiley:

Tänään tuumailin velka tilannetta ja siirsinkin kaikki ylimääräiset säästöt luottokortti velkaan. Parempi että alan rivakasti velkoja lyhentää niin ei tule houkutusta pelata jos on ylimääräistä rahaa.
Saldo 16.10.2020

  1. Luottokortti: 4970e. Ylimääräinen lyhennys - 300e.
  2. Op 2700e
  3. Op 4700e.
  4. Iso velka 22700e.

Laitan listaa ihan itseä varten niin toivottavasti kun luen tätä ketjua vuosien päästä niin voin kuitata että 0e :slight_smile:

Hienoa että velat lyhenee. Nyt vain muistat, että nosta luottokortin limittiä heti uudestaan tappiin vaan annat jo maksetujen lyhennysten olla siellä. :slight_smile:

Näin olisi tarkoitus. Missio olisi saada 12kk aikana luottokortti pois jonka jälkeen keskityn Op isompaan lainaan ja siitä seuraavaan jne. Kunhan pelaamisen saan hallintaan.
En ole kahteen päivään liikkunut kotoa mihinkään ja tänään kävin noutamassa muutaman paketin r-kioskilla ja postin toimipisteestä joka sijaitsee marketissa niin koin älyttömän suurta ahdistusta. En ole pitkään aikaan kokenut sitä näin voimakkaana. Näin pelikoneet vapaina ja totta kait kävi mielessä kokeilla vähän mutta ajatus siitä alkoi oksettamaan. Onneksi ja jäi vain ajatuksen tasolle ja olokin parani kotiin tullessa :slight_smile:

26.10.2020 saldo

  1. Luottokortti 4600e.
  2. Op 0e
  3. Op 0e
    4.iso laina 22700e

Sain järkättyä ylimääräistä rahaa jolla kuittasin velkoja pois. Nyt jäi +210e/kk enemmän käyttöön. Seuraavaksi keskityn luottokorttiin.

Mistä saa hommattua tommosia summia? Itekkin vapaaehtonen siihen!

Hyvä homma kuitenkin!

-MS

Sait hommattua yli 7tonnia lisärahaa, ilman velkaa :exclamation: saanko myös kysyä mistä? Pelasitko :question:

Hieno juttu tosiaan, mutta toki jos pelaamalla sait rahat, niin todennäkösesti tulet vielä velkaantumaan uudelleen ellet nyt tosissasi tee ryhtiliikettä.

Ryhtiliike on otettu ja en koskaan ota enää velkaa pelaamiseen. Ahdistaa velat niin suunnattomasti. Kaikkeni teen jotta näen sen 0 päivän velan suhteen.
Laskin että 5-6 vuotta menee isomman velan maksussa. Pyrin saamaan saldot niin pieniksi kuin mahdollista tässä 3 vuoden aikana. Ainokainen lapseni kertoi muuttavansa pois kotona ylä-asteen jälkeen opiskelemaan muualle joten on odotettavissa tulojen muutoksia sekä lisämenoja.

Minua ei ole koskaan koukuttanut veikkauksen lotot, kenot tai arvat. Rappiolle ovat ajaneet kasinoiden slotit.
En ole varmaan 7 vuoteen ostanut arvan arpaa mutta jokin sai minussa eilen ostamaan peräti 4kpl casino arpaa. Voitin 20e joten sain omani takaisin. En koe tuota pelaamiseksi ja omalla kohdalla ei koukuta yhtään. Toki toinen voi olla eri mieltä. Halusin vain kokeilla kun isoilla mainoksilla oli kerrottu tiskillä että “meiltä voitettiin 20k casino arvasta”. Olin veikkauksen mainonnan uhri. Pyrin pelaamattomuuteen mutta sallin itselleni loton ja kenon silloin tällöin. Vai onkohan paras unohtaa kaikki pelit kun pelinarkki olen? Tiedän että slotteja en pysty pelaamaan ilman että se menee överiksi.