tavoitteena huumeeton elämä

Pakko kirjoittaa jotain, ei ole ketään kelle soittaa ja jutella… Tai ei vaan häpeän takia saa otettua yhteyttä kehenkään… Kuivilla olen ollut lähes puoli vuotta mutta lähiaikoina sattunut pari muutaman päivän retkahdusta ja niitten seurauksena piinaavat ajatukset lisääntyneet… Että sama olis jatkaa entiseen malliin vaikken sitä oikeasti todellakaan halua, pakoa se olis vain tästä kehnosta olosta… Onneksi kuitenki järki sanoo ne asiat mitkä on totta, että menettäisin sen kaiken mitä tähän mennessä saavuttanu ja mitä kaikkea tulevaisuudella on antaa jos pysyn kuivilla, noiden mietteitten avulla taistelen sitä vastaan että antaisin retkahdusten jatkuu pitemmälle… Pelottaa suunnattomasti se miten helppoa itseään on huijata ja kun pitkästä aikaa vetäny sitä paskaa itseensä et miten se taas alentaa kynnystä ottaa seuraava annos… Haluiaisin niin paljon kertoa noista retkuiluista jollekin ja käydä ne läpi, en kestä tätä salailua/valehtelua, mutta pelkään mitä seurauksia sillä on, pelkään että menetän asuntoni (mikä on kai epätodennäköistä), pelkään mitä muut ajattelee (vaikka rehellisyyttä he arvostaisivat)… Mikä helvetti siinä on että aina pitää esittää kaikille että hyvin menee, miks ei uskalla sanoa totuutta… Avun pyytäminen ja vastaanottaminen on vaikeeta :confused: Tietää että sitä on saatavilla mutta eihän sitä pyytämättä saa… Kellään vastaavia kokemuksia?

Oletko koskaan käynyt NA:ssa?
Suosittelen kokeilemaan.
Paikka on narkomaaneille(myös pilleristeille, holisteille, oli päihde mikä tahansa)
tarkoitettu vertaistukiryhmä.
Sieltä löydät varmasti juttukavereita ja voit taatusti puhua vapaasti ilman mitään pelkoa,
että juttusi leviäisivät kenenkään tietoon.
Puhuminen keventää mieltä ja se on luullakseni välttämätöntä puhtaana pysymisen
kannalta.

“Naamion pudottaminen” kasvoilta on tosi vaikeaa, mutta kyllä siihenkin pystyy ajallaan. On vaikea myöntää, että tarvitsee apua ja silloin tietty tilanteesi saattaa pahentua.
Onko sulla ketään tuttavaa joka olisi päässyt kuiville ja pystyisi sinua auttamaan? Tai vanhempasi, sisarukset jne.
Joskus retkahduksia saattaa sattua, jopa monenkin vuoden jälkeen. Joskus taas on helpompaa, kun ei puhu asiasta. Silloin ei muista sitä tunnetta jonka sai aineista, vaikeaa kaiken kaikkiaan :frowning:

Ota yhteyttä siihen vertaistukiryhmään, siellä voit purkaa tuntojasi tai vaan kuunnella muita.
Voi hitsi kumpa osaisin paremmin neuvoa…
Jaksamista arkeesi ja halaus.

Hei, en tiedä onko tästä apua… toivottavasti on.

Alotan alusta: 18v täytettyäni menin aika varhain naimisiin ja kuinka yllättävää hyvin väkivaltaiseen sellaiseen. Mm katsoin vierestä kun silloinen mieheni puukotti parasta ystäväänsä ja joutui vankilaan.
Olin toki kokeillut jo miltei kaikkea ja satunnaista se silloin olikin mutta eron jälkeen riemastuin/surustuin niin paljon että elämästä alko tulla holtitonta ja loppujenlopuksi löysin itseni täysipäiväisenä piikittämässä itseäni. Tätä tosin ei luojan kiitos kestänyt kovin kauan kunnes uusi mieheni astui kuvioihin (hänellä myös sama tausta) ja päätin lopettaa huumeet kokonaan ja kestihän sitä muutaman kuukauden ja tietynlaisessa kaveriporukassa tuli otettua. Lähes joka vklp jotain viinaa väkevämpää. Yleisimmin piristeitä en tiedä vaikuttaako sairastamani ADHD tähän jollain tavalla. Kenties jonkin sorttista itselääkitsemistä? Alle vuoden ajanjaksolla tuli otettua 1-2krt kuukaudessa kovia huumausaineita.

Sitten paras ystäväni kuoli muutamia kuukausia sitten ja päihteidenkäyttö (satunnaista alkoholin juomista lukuunottamatta) Loppui seinään. Ystävälläni oli erittäinkin ns. huono vaikutus muhun.
Muutaman kuukauden oltiin miehen kanssa täysin käyttämättä mitään kunnes kävi kömmähdys ja retkahdettiin. Ihme kyllä ei omasta aloitteesta vaan toisen ystävän, tokihan onko sillä mitään väliä edes? Tehty mikä tehty ja tällä hetkellä morkkis on ehkä maailman suurin. Tunnen itteni täydeksi paskaläjäksi ja syytän itteeni siitä että mieheni otti myös (vaikkei se viimekädessä mun päätettävissä ollut)
Halu lopulliseen päihteidenkäytön lopettamiseen on valtava mutten usko että kykenen siihen yksin ja ästä syystä olisi maailman suurin apu saada keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa nein välityksellä.

En kestä tätä morkkista, pettymystä ja surua. Tiedostan sen että ollaan kiusallisissa tilanteissa tosi heikkoja.
Pieni parannus kuitenkin etten ole piikkiin koskenut vuoteen, muttei se riitä mulle.
Haluisin oppia olemaan tarpeeksi vahva kieltäytymään.

En ole käynyt katkasuhoitoa vaan lopetin itse seinään ja kestin mielihalut, mitä enemmän aikaa menee niin sitä enemmän miettii vetohetkiä. Välillä kyyneleet silmissä mietin etteikö noi haamut mua koskaan jätä rauhaan. En ole myöskään koskaan käynyt NA-kokouksissa koska siellä on valitettavan paljon sukulaisia joille en hirveämmin uskalla/halua puhua vaikka tietävät kyllä ongelmani. En myöskään tohdi miehelleni avautua jokaisesta asiasta koska hänellä oma taustansa.

Asioita tietysti hankaloittaa myös mielenterveysongelmat ja muut pienemmät seikat.

Haluaisin saada netin välityksellä juttukaverin koska asioiden avaaminen puhumalla tuottaa todella suuria vaikeuksia. Asiaa helpottaisi se ettei tiedä miltä toinen näyttää tai edes kuullostaa jolloin olisi helpompi jutella kivoista ja inhottavista asioista luottamuksella, ihmisen kanssa joka ollut vastaavassa tilanteessa ja ymmärtäisi mun sanojen tarkoituksen ja pystyisi samaistumaan puolin ja toisin.

Pettymykseni on nii voimakas että päätin tulla kysymään neuvoa täältä.
Haluaisin siis täysin anonyyminä ja kasvottomana vaihtaa ajatuksia ja purkautua molemmin puolin jos on tarvis.

Olen vasta 20 vuotias nainen ja elämä vielä edessä enkä halua vastaavia tilanteita enää uudestaan.
Koen että mulle sopisi täysi anonyymius ja kasvottomuus koska häpeän tekojani ja luonteen heikkottuani niin paljon. Voiko tästä selvitä? Välillä tekisi mieli itkeä epäoivon keskellä kun tajuaa oman heikkoutensa ja addiktiutensa vaikkakin eteenpäin siirtymistä on tapahtunut huomattavasti.

Anteeksi hieman epätoivoiselta kuulostava viesti, mutta toivon edelleen että jostain saisin juttukaveria itselleni ja tsemppausta puolin ja toisin. Osaako kukaan avustaa tai kertoa mitä pitäisi tehdä koska minulle kaikista helpoin tapa on kirjottaa, sillon uskallan olla rehellinen kaunistelematta tekemisiäni ja tämä on minulle se tärkein asia. Kiitos paljon jo etukäteen.

Kirjoitin siis edellisen viestin ilman käyttäjätunnusta, mutta nyt sainkin heti sen laadittua

^Moi!

Itselläni on 18 vuoden päihdetausta, oon 26, ja myös vierastan NA:ta. Lähes kaikkia yleisimpiä päihteitä tullut käytettyä tai ainakin kokeiltua: piri, bupre, herska, oksikodoni, tramadoli, kodeiini, kannabis, MDPV, koka, bentsot, ja ties mitä vielä…

A-klinikalla kyl tykkään käydä ja saanut sieltä tosi paljon apua ja elämän melkein järjestykseen: opiskelen, käyn duunissa ja hoidan hommani kunnialla. Toki oon repsahdellut, niin kuin varmaan kaikki, mut suunta on hyvä.
Mun allekirjoituksessa on mailiosoite, jos haluut laittaa mailia!

Hei, loistava juttu! Mä laittelen sulle meiliä! :slight_smile: