Tavoite: yhtä monta selvää kuin juotuakin päivää

Tätä ei pidä aivan vakavasti ottaa, vaikka asia tietysti sitä onkin.
Ryhdyin aikani kuluksi laskemaan miten paljon loppujen lopuksi tulikaan elämästäni käytettyä juomiseen.

(ei sillä ole merkitystä, ei tarvitse edes huomauttaa että myös kerralla juodut määrät merkitsevät, samoin se miten muuten on elänyt ja moni muu asian osa)

Laskin että päiviä jolloin olen ottanut ehti kertyä kahdentoistatuhannen paikkeilla, ja tällä hetkellä olen siis kovasti itselleni selviä päiviä velkaa jos siitä lähden että ainakin puolet elämästä pitäisi selvänä olla.

Siinä kuudenkymmenenviiden ikävuoden paikkeilla alkaisivat olemaan puntit tasan, eli raittiita päiviä olisi enemmän.
On se sentään hyvä että nollasta neljääntoista ikävuoteen olin ihan koko ajan selvänä, muuten näyttäisi toivottomalta tuokin tavoite.

Asiallisesti ottaen, ei tällaisella laskelmalla ole mitään virkaa, eikä sitä kannattaisi edes esitellä. Eikä tuo “tavoitekaan” ole millään tavalla edes ajattelemisen arvoinen, hyvä on jos olen selvänä vaikka loppuikäni mutta ei se tuollaisista laskelmista parane, ei siitäkään että mietin miten paljon tuli juotua.

Minä laskeskelin juuri, että ehdin käyttää alkoholia aktiivisesti ikävuosina 18–29, noin 11 vuotta. Täytän kohtapuoliin 33 vuotta, joten alkoholiongelmatonta elämää on minulla kaikkiaan jo tuplasti juoma-aikaan nähden. Metsänreunan miehen “tavoitteeseen” minulla ei siis ole mahdollisuuksia.

Ajattelen kumminkin, että koko aikuisikäni alku oli melko kosteaa aikaa, varsinkin viimeiset puolenkymmentä vuotta ennen lopettamistani, kun haitat alkoivat olla itsellenikin kouriintuntuvia. Niinpä voisin suunnata katseen eteenpäin siihen ikään, kun tätä päihteetöntä aikuisen elämääni on elettynä pidempi pätkä kuin juodessa kului, ja silloin olen 40-vuotias. Vielä seitsemän vuotta siis… Mutta onneksi juoma-aikojeni nyrkkisääntö “krapula kestää yhtä monta päivää kuin tuli juotuakin” ei taida olla sovellettavissa juomavuosien ja raittiiden vuosien suhteen? Oloni on jo nyt ihan okei. :slight_smile:

–kh

Kevättä kaikille :smiley: Ei Mulla mitään asiaa ole, mutta ilmoitusluontoisesti mainitsen, että hengissä ollaan, eikä krapulakaan vaivaa. Kaverille kävi pari viikkoa sitten huonommin. Fentanyylin yliannostus ja elämä oli sitten 43-vuotiaana siinä. Palailen asiaan, kun sellaista ilmenee.

Osanottoni kaverisi johdosta Naapurin Pentti. Tämä on se karu totuus näiden ongelmien kanssa, ja tässä jälleen yksi karu esimerkki minulle, että pidän tämän päivän raittiudestani kiinni.

Alkuperäiseen “tavoitteeseen”, josta tämän ketjun aloittaja kirjoitti, on sen verran pakko “piruilla”, että tuossa Isossa kirjassa on tähän varsin osuvan opettavainen tarina. En nyt tähän sitä kokonaisuudessaan ala rustaan, mutta suunnilleen näin: Oli eräs kaveri, joka raitistuttuaan tuumi, “Olen ainakin sen aikaa raittiina, kunhan saan elämäni järjestykseen ja pääsen ansaitulle eläkkeelle.” Kaveri oli raittiina 25 vuotta, saaden sinä aikana elämänsä kuntoon, turvaten samalla itselleen hyvän eläkkeen. Kaikki alkoi lasillisesta konjakkia, hyvinhän tämä elämä tässä on, ajatuksen siivittämänä. Neljä vuotta tuosta, hän kuoli viinaan. Tarinan tärkein opetus: Tämän päivän raittiudella on merkitystä, ei huomisen. :slight_smile:

Ymmärrän kyllä metsien mies, mitä tällä tarkoitit, joten en minä keljuillakseni tätä rustaillut, päinvastoin. Ollaan ihmisiksi, tänään.

Tuolle aloitukselleni sopisikin vaikka piruilla, ja sanoin sen itsekin viestissäni ettei tuollaisilla laskelmilla ole mitään virkaa, minkään asian kannalta.

Juotuja määriä tai aikoja laskemalla ei päästä mihinkään. Selvänäoloaika… joo… alkuun jokaisella päivällä on se merkitys että aina päivää kauempana akuutista alkoholiongelmasta, eli itsetunto ja selvänäolon pysyvyys vahvistuu, mutta luulisin että siinäkin tulee vastaan jossain se raja jolloin asia sitten vaan on niin että tämä elämä on tällaista selvän miehen (tai naisen) elämää eikä seuraava päivä sitä sen varmemmaksi enää muuta.

Ja aivan varmasti, ihminen voi, niin halutessaan , alkaa ryyppäämään vaikka viidenkymmenen vuoden selvänäolon jälkeen. Ei tuollaisessakaan asiassa kai voi aivan sataprosenttista varmuutta olla.

Minusta ihminen on ollut selvänä riittävän pitkään, kun häntä ei enää kiinnosta arvailla, johtuuko jokin hänen nykyisen elämänsä ongelma menneestä ryyppäämisestä vai jostain muusta.

–kh

Tätä minäkin odotan. Suunnilleen kaikki ongelmat elämässäni ovat johtuneet viinan väärinkäytöstä. Ongelmat eivät ole olleet onneksi isoja (avaimien ja kännyköiden häviämisiä, rokulipäivät yliopistolta).

Hyvin määritelty.

Ei lause kaikkea maailman totuutta sisällä mutta yhden osatotuuden fiksusti ilmaistuna.
Annan yhdeksän ja puoli pistettä Kuivahikalle :smiley: :smiley: :smiley:

Oma selväpäisyyteni on edennyt siten, että ensimmäisinä hyvinä puolina osasin nähdä juuri kaikenlaisten typerien ja “turhien” ongelmien loppumisen. Selvistä aivoista vain tulee selvempiä ajatuksia, ja elämä alkoi olla kummasti ennustettavampaa, kun muistinmenetyksiä ei enää tullut. Pikkuhiljaa alkoi oma aikakäsityskin venyä molempiin suuntiin, kun aloin ajatella itseäni ja elämääni paitsi menneitä kelaillen, myös enemmän ja enemmän eteenkin päin tähyillen. Aloin luottaa itseeni ja siihen, että tulen olemaan toimintakuntoinen jonakin sovittuna päivänä, mikä tuntui hyvältä. On parasta toimintaterapiaa se, kun voi olla toisille luottamuksen arvoinen.

Toisessa vaiheessa, joka alkoi joskus ensimmäisenä raittiina vuonna ja jatkuu edelleen, on syvempi itseni ja elämän ymmärtäminen. Olen ollut selvänä jo sen verran pitkään, ettei enää oikein tunnu tarpeelliselta tai mahdolliseltakaan arvailla, missä määrin olen tänään sellainen kuin olen siksi, että olen joskus elämässäni käyttänyt alkoholia ongelmaisesti. Tuollaisten miettiminen on lopulta hyödytöntäkin, koska en voi koskaan saada selville vaihtoehtoista lopputulosta. Olen mikä olen, ja voin tehdä parhaani oman elämäni eteen. Valmista ei taida tulla koskaan, kun maailma muuttuu ja kokemukseni kasvaa, mutta samahan se on tilanne kaikilla. Ja hyvä näin.

–kh

Tuskin enää pystyisin syyttämään alkoholia ongelmistani, vaikka olen joskus niitä ainakin pahentanut ryyppäämällä.
Ja enemmän kuin syyllisten etsimiseen kuluukin nyt aikaa ongelmien ratkaisemiseen kun niitä eteen tulee.

ja ihan varmasti tulee, ainakin minulla niitä on aina riittänyt, join tai en. Olisko niitä ongelmattomia ihmisiä olemassa? En ehkä osaisi oikein elää jos ei jotain miettimistä ja korjailua olisi… taio ainakin se olisi alkuun kovin outoa.