Olen tässä muutaman vuoden ajan miettinyt lopettamista. Ikää on jo 38-vuotta. Tähän mahtuu alkoholin käyttöä isäni puolelta. Muistelen joskus pienenä sanoneeni etten koskaan koske alkoholiin, enkä halua olla samanlainen isä kuin omani. Minusta tulee pappi. Toisin kävi.(ei tosin tullut pappiakaan)
Alkoholin käyttäminen alkoi joskus 17-vuotiaana. Enkä sitä koskaan osannut ottaa sopivasti, vaan aina se meni liiallisuuksiin.
Olen kertaalleen eronnut ja nykyään naimisissa. Ensimmäisen suhteen jälkeen join alkoholia lähes päivittäin. Olin sairastunut masennukseen enkä sillä hetkellä saanut kunnollista tukea eron jälkeiseen masennukseen. Syy se on kait sekin juoda. Työpaikassa meni huonosti ja en osannut enää mennä töihin koska hävetti niin paljon.
Noh, meni vuosia ja asuin itsekseni pitäen lapsia vuoroviikoin. Tapasin kuin tapasinkin nykyisen vaimoni ja sain taas elämästäni kiinni. Olin jo pitkään harkinnut muuttoa sen hetkiseltä paikkakunnalta joten uusi suhde ja työpaikka oli kuin lottovoitto. Elämä oli kuitenkin aika kovaa juhlimista välillä. Lähes joka 2.vkl piti ottaa kun kerta oli “vapaata” lapsista.
Nyt minulla ja vaimollani on pari pientä(2v & 1kk)lasta. Olen juonut lähes joka vkl ja välillä viikollakin. Määrät ei liene mitään suuria mutta välillä olen huomannut etten osaa kontrolloida itseäni. Joka viikonloppu pitää saada juomista koska hermot on niin riekaleina. En nykyään edes muista milloin viimeksi olen ollut kokonaisen viikon selvänä. Tämäkin on pistänyt miettimään moneen otteeseen.
Välillä olen vetänyt sellaiset kännit ettei mitään muistikuvaa ole illan/yön tapahtumista ja olen tullut vasta aamulta kotiin. Näin tapahtui viime vkl:na ja tämä oli minulle se viimeinen niitti alkoholin kanssa läträämiseen. En todellakaan muista missä olen ollut kenenkin kanssa. Ei mitään hajua muuta kuin hämäriä muistikuvia ihmisistä joita en tunne. Hämäriä muistikuvia siitä ettei puhuminen suju, eikä kävelykään ole onnistunut.
Muutama päivä sitten otin yhteyttä terveydenhoitajaan ja kerroin päätöksestäni ja siitä miten tästä eteenpäin. Sain opastusta ja olen todella huojentunut.
Tästä päätöksestä lopettaa oikeasti tehdä asialle jotain on ollut suuri helpotus itselleni. Myös vaimoni on nyt tyytyväinen tähän päätökseeni.
Tiedän että edessä on vaikeita päiviä. Varmasti viikonloput tulee olemaan ehkä se suurin ongelma. Luojan kiitos minulla on harrastuksia ja perheeni. Ilman niitä olisin takuulla hukannut itseni.
Hyvä!
Nyt sitten vaan tiukka ote elämään ja viinahanat kiinni.
Kun motivaatiota riittää, niin kyllä se onnistuu. Kuten sanoit, sinulla on muutakin tekemistä, harrastukset ja perhe. Satsaa niihin ja unohda ihan tahallasi alkoholi.
Siitä se lähtee -ja selvänäolo muuttuu tavaksi.
Tänään sain kuulla lääkityksenkin mitä tulen käyttämään ainakin jonkin aikaa. Selincro niminen lääke ja ilmeisesti ihan hyvä lääke monien kokemuksien perusteella. Annostus jota suositeltiin oli puoli lääkettä joka 2.päivä. Sitten mennään ihan sen mukaan mitä tarve vaatii. Lääkettä en siis vielä ole saanut, mutta ensi viikosta päihdepuolen lääkäriin. Voihan se olla et tuo annostus onkin jotain aivan muuta mutta näin alustavasti suositeltiin.
Tervetuloa joukkoon! Nuo muistin menetykset minutkin jossain vaiheessa havahdutti. Ei se tosiaan ole enää kivaa se juominen kun ei muista eilisestä mitään. Raittiina muistaa eilisen ja pystyy elämän tämän hetken sellaisena kuin se on.
Hieno homma. Minulla tulee huomenna 50. päivä ilman. Tosi äkkiä se aika alkaa mennä kun vauhtiin pääsee! Tsemppiä!
Ajatuksia juopottelusta tulee vielä myöhemminkin, mutta kun muistelee sitä paskaa oloa minkä siitä saa niin monasti itselläni ainakin loppuu mietinnät siihen. Tässä vaiheessa tuntuu olo jo niin energiseltä ja hyvältä että en halua tätä pilata typerällä juomisella.
Viikonlopusta selviydytty ilman tipan tippaa. Olen uskaltanut jo kertoakkin tästä päätöksestäni lähimmäisille. Viikonlopun aikana oli paljon tekemistä onneksi. Lisäksi tuo syksyinen keli josta en yleensä välitä oli nyt niin mahtava et kelpas ulkoilla.
Mulla oli yli viikon muutama puolen litran tölkki jääkaapissa jotka annoin pois. Tästä olen erittäin tyytyväinen. Jonkin verran ne siellä välillä häiritsikin.
Tipattomat jatkuu ja tuntuu yllättävän helpolta. Jotenkin tuntuu ettei se nyt näin helppoa voi olla, eihän? Jumalaton helpotus vallannut mieleni. Ei edes kauheesti kiristä hermojakaan.
Askel kerrallaan kuitenkin.
Tänään olisi kuitenkin aika lääkärille ja olen alkanut miettimään et mitä hänelle sanoisi. Myönnän alkoholi ongelmani mutta jos ilman oleminen on näin helppoa tällä vakaalla päätöksellä niin tarvitsenko lääkitystä? Ehkä tuo lääkäri osaa sanoa asiaan jotain valaisevaa. Vahva ehkä…
Kävin eilen lääkärillä ja tultiin samaan tulokseen kuin itsekkin ajattelin. Eli ei lääkitystä vaan 5-kerran palaverit päihdeterapeutin/-työntekijän kanssa. Oli aika hyvä huomata että olen oikeasti onnistunut tässä alussa näinkin hyvin. Eikä tunnu kovin suuria ongelmia olevan nyt tässä jatkossakaan.
Töissä muutamille ihmisille asiasta puhunut ja osa on ollut todella yllättynyt päätöksestä.
Muutama kaveri tosin ei ota tätä mun päätöstä ihan tosissaan. Outo juttu kun kerrankin on tosissaan ja niin jotkut ei usko sanaakaan vaan vitsailevat asialla.
Mut nyt ei tästä enempää. Näillä mennään eteenpäin. Elämä on hienoa.
Olipa mielenkiintoinen yö unien kannalta viime yönä. Näin nimittäin unta että olin vetänyt helvetinmoiset kännit jossa en taaskaan muistanut mitä olen tehnyt ja missä. Outo fiilis olla unessa ja hävittää muisti unen aikana.
Hieman hämilläni ihmettelin aamulla tästä herätessäni et mitähän tämä nyt oikein tarkoittaa. Ilmeisesti käyn tätä asiaa läpi jopa unissanikin.
Viikonloppu oli ja meni. Hetkittäin tuli mielihaluja oluen ostoon mutta onneksi se sitten meni ohi. Olis niin helppoa ostaa vaan ja ottaa, mutta eihän se sitten olisi reilua itseäni kohtaa. Voi olla että olisi jonkin asteen morkkis.
Onneksi pääsin taas lenkkeilemään ja toisena päivänä salille hikoilemaan. Oli ihan mukavaa hommaa, kuten niin aina.
Lauantaina tulee täyteen 3 viikkoa. Eli yhteensä peräti 21 päivää. Hienoahan tämä on mutta kyllä tämä välillä rassaa. Ei pahasti mutta hieman. Jotenkin tyhmänä ajattelee et pitääkö omasta elämästä tehdä näin hankalaa. Mutta onko se sitä? Siihen en oikein osaa vastata itsekkään.
Se halu vaan ottaa muutama saunaolut on välillä ihan tajuton. Olen yrittänyt ajatelle asiaa siltä kannalta ettei mun oo mikään pakko juoda. Ei edes sitä yhtä. Joitakin alkoholittomia oluita olen maistanut mutta ei kyllä ole vielä löytynyt yhtään hyvää. Harkitsen jopa ykkösoluen ostoa. Olisko ne sitten parempia vai onko se vain silta takaisin vahvempiin?
Oon aloittanut uutena harrastuksena uimisen. Aika äkkiä sitä on kyllä unohtanu kaiken oppimansa. Ihan perusasioita joutuu lähtemään, mutta ehkä tämä tästä. Se on hieno herätys hypätä altaaseen kello 6.00 aamusta. Hullunahan mua kotona pidetään mutta kannustus on onneksi siellä takana aina. Tuki ja turva. Perhe. Se tuntuu hyvältä.
Välillä tuntuu että nämä mun harrastukset tuppaa haittaamaan mun aikaa kotona. Joutunut sitäkin miettimään aika paljon. Olenko liian omahyväinen jos aattelen et mulla on pakko olla näitä aktiviteetteja että saa pääkopan pidettyä kasassa. Harrastuksena, Sali 3krt/vk, uinti 2/krt juoksu 1-2krt/vk sit vielä pitäis keretä pyöräilemäänkin välillä. Sitä sentään voi vuorotella esim. Juoksun/uinnin kesken…
Viikonloppuna olisi pienimuotoiset kisat jossa pääsisi testaamaan omaa juoksukuntoa. Matka olisi 10km:ia ja se kiinnostaisi aika paljon. Oon nimittäin 2-3 vuotta harrastellu enemmän ja vähemmän juoksua… Mun piti itseasiassa lähtee tänä vuonna kokeilemaan puolimaratonia mut se sitten jäi polvivaivojen takia. Nyt se vaiva olisi onneksi pois. Ainakin toistaiseksi. Muutaman pidemmän lenkin oon välillä tehnyt ja polvi on kestänyt. Pakko jos meinaa vuoden päästä haastaa itsensä triathlonin puolimatkalle. Päätös on kuitenkin tehty ja matkaan on jo ilmottauduttu.
Järjetöntä tuokin. Pitää nyt lähteä tuollaseen muoti ilmiöön. Kait tästä voi kiittää muutamaa selväpäistä kaveria. Itse tota en varmaan olis keksinytkään.
Tämmöstä punnitsemista tää mun elämä on harrastuksien,perheen ja alkoholin kesken.
Tervehdys, minulla myös aika tuore juttu, tämä valinta olla juomatta. Huomasin kuitenkin että olen vaihtamassa pakkomielteisen juomisen pakkomielteiseen painonpudotukseen (ja liikunnan lisäämiseen). Parempi näin, mutta kyllä pitää olla ihmeissään mielen koukeroistaan.
Sun, perheellisen, liikuntamäärä tuntuu kyllä aika suurelta, siis jos käyt töissäkin. Ajattele jos vaimosi harrastaisi liikuntaa yhtä monta tuntia viikossa, niin ehtisittekö nähdä?
Kyllä mä noita asioita oon miettinyt aika paljon kun perheellinen ja töissä käyväkin olen. Ei oo ihan helppoa. Toki tässä välillä joutuu joustamaan ja oikeastaan kyllä mä niin haluankin. Pakko mun on toisellekkin antaa omat vapaat illat/päivät tai hetket.
Se on jännä juttu kun koettaa sanoa toiselle et liiku välillä. Käy lenkillä, tai mitä vaan mitä tahtoo niin ei sitten jaksa. Ihan senkin kyllä ymmärrän sillä onhan tuo lasten kanssa oleminen ja vauvan kanssa valvominen rankkaa puuhaa.
Itse vaan saanut tuosta urheilusta todella paljon. Enpä tiedä mitä muutakaan sitä selväpäisenä tekisi? Toki perheen kanssa oleminen yleensä mutta mitä sen lisäksi?
Mä muuten koettaa noi liikuntahommat ajoittaa aamuun ennen töitä. Samaten vkl:na sitten siihen hetkeen kun lapset on päikkäreillä. Ei siitä oikeasti muuten tulisi mitään. Ehkä maksimissaan pari kertaa viikossa töiden jälkeen. Toki mun on pakko pitää lepopäiviä ja viikkoja välillä ettei mene ihan överiksi. Joku pakkomielle se siis lienee mullekkin. Mut ihan positiivinen juttu kuitenkin, luulisin.
ja btw nyt on kulunut 25 päivää selvinpäin
Tosin hieman tässä huijaan sillä otin vkl:na yhden tumman oluen saunan päätteeksi. Ajattelin että olen sen ansainnut. Enpä sitten tiedä oliko se fiksu veto. Maku ei ensinnäkään ollut ihan niin hyvä kuin ehkä oletin.
Palkkapäivä ja mietin et kylläpä tekis mieleni ottaa reippaasti Perseet olalle. Huomenna perjantai ja mä oon ihan viikonloppu fiiliksissä. Pitäis varmaan väsyttää itsensä tainnoksiin niin ei tartte miettiä mitään juomista.
Viikonloppuna aattelin mennä kaverin kanssa juhlistamaan kyseisen heebon synttäreitä. Itsehän olen kuskina ja seuramiehenä.
Muuta: Tän viikon oon treenaillut taas ahkerasta. Sitä huomaa kuinka pimeetä ja viileetäkin alkaa aamuisin ja iltaisin olemaan. Se on jotenkin hienoakin vaikkei siitä niin välitä. Tähdet kirkkaana taivaalla, yksin jossain hämärän rajamailla lenkkeillessä. Hieno fiilishän siitä aina tulee ja tuntee itsensä niin mitättömäksi.
Noniin… niinhän siinä kävi et viikonloppuna otin 6 isoa puolelitran olutta. Eikä varmasti olisi edes riittänyt jos niitä olisi ollut enemmän. Olipa järkevää. Nyt on vitutus ja äärimmäisen pettynyt olo itseeni.
Oon huomannut ettei mua edes huvita mikään. Ei edes urheilukaan. Viikonloppun olin suunnittelut lenkkeileväni ainakin yhden kerran. Arvatkaa miten kävi. No ei… ei sitten mitään. Sunnuntai aamulla vitutti helvetinmoinen sade ja oma ratkeeminen perjantaina. Lisäksi lapset ja vaimo kipeenä. Alkuviikkokin on mennyt ihan harakoille. Piti herätä ajoissa et käyn aamusta uimassa niin en jaksanut. Eikä ollut sitä paloakaan nyt. =/ Rupesin miettimään et oonkohan asettanu itelleni liian suuria tavoitteita.
Annan itselleni tämän viikon aikaa toipua pettymyksestäni ja mietin vähän muutenkin asioita.
[i]Nyt on mennyt aikaa jokunen tovi. Olen ollut selvinpäin Tammikuun 1.päivästä lähtien. Joulukuussa oli jotenkin vaikeaa aikaa kun yritin pitää treenit ja muut hässäkät kasassa. Nyt kun on kohta kuukausi mennyt niin ei voi muuta sanoa kuin että HYVÄ MINÄ!
Olen joustanut aika paljon treenieni kanssa. En ota sitä niin pakkojuttuna mitä aiemmin. Alkoholia ei ole tehnyt uudenvuoden jälkeen mieli lainkaan, vaikka ei sitä silloinkaan ihan mahdottomasti mennyt. Jääkaapissa onkin 1 olut, jonka ajattelin mahdollisesti nauttia sitten joskus. En tiedä milloin… olkoon muistutuksena siellä. Ehkä sen joku muu sitten joskus haluaa.
Eipä tässä nyt muuta… Eteenpäin tässä hienossa elämässä. [/i]
Hyvä lääketieteellinen lähtökohta on, että alkoholismi on sairaus. Sairaus sinänsä ei ole alkoholistin oma syy. Kuitenkin alkoholistinkin on pidettävä huolta terveydestään eli oltava juomatta. Ja niin kuin tiedät, ihminen ei ole pelkkä fyysinen olento, joten tunne-elämänkin puoli on pidettävä kunnossa. Tällöin juomisesta kieltäytyminen ei muodostu ylivoimaiseksi.
Jos omin avuin ei pysty olemaan ottamatta, se on perusteltu syy hakea apua.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
[i]Tulipa yht´äkkiä mieleeni etten ole tänne mitään kirjoitellut.
Monta kuukautta on mennyt. Suurimmaksi osaksi raittiina mut toki silloin tällöin olen ottanut saunaoluet. Ei minusta taida olla ihan totaaliksi mutta ainakin olen onnistunut vähentämään. Ja vieläpä reippaasti.
Ei ole pakko juoda, jos ei huvita. Niin olen itselleni aina välillä sanonut ja koettanut painottaa sitä, ettei se aamu ole kuitenkaan niin freessi niitten dokailujen jälkeen.
Sosiaalisessa mediassa (varsinkin Facebook)jotenkin pidetään hienona sitä jos dokaa, on krapula tai jotain vaan mikä nyt liittyy näihin juomismeininkeihin. Mua nykyään ärsyttää suunnattomasti sitä jos ihmiset päivittelee profiilejaan tyyliin “2.päivä jaksaa jaksaa” Itse en jaksaisi. Yksikin kännin jälkeinen krapulapäivä on aivan perseestä. Ei jaksa ei.
Sit roudataan tallinnasta viinaa et voi taas läträtä. Onhan se halvempaa. Eikö elämässä ole muuta kuin juominen ja krapula? Ihme sakkia.
Tietysti on ihmisiä jotka on menettäny kaiken. Ei ole pohjaa josta rakentaa. Silloin ymmärrän sen ettei näe kovin paljoa hyvää elämässä. Tai oikeastaan missään. Onhan näin itsellenikin joskus käynyt mut sieltä on myös noustu ylös.
Ehkä tässä oli hieman kärjistettynä asioita. En tarkoita loukata ketään. Joskus vaan pännii pienet asiat.
Enpä tiedä kiinnostiko nämä juttuni monia mut ainakin sain purkaa ajatuksiani jonnekkin.
Jotenkin tuntuu ettei se nyt näin helppoa voi olla, eihän? Jumalaton helpotus vallannut mieleni. Ei edes kauheesti kiristä hermojakaan.
Hullunahan mua kotona pidetään mutta kannustus on onneksi siellä takana aina. Tuki ja turva. Perhe. Se tuntuu hyvältä.