Poistin kopioimani linkin.
Mitä nyt kuuluu, Prossa?
No, tavallaan ihan hyvää (hmm), mutta kyllä viina vie kun sitä juo. Viimenen kokemus juomisesta on ihan perseestä, mutta sitä ei saa tekemättömäksi, valitettavasti. Meikäläisen pitäs ehdottomasti olla juomatta, mutta kun ei pysty, niin ei. Tänäänkin tieten pitääs lähtiä selevittelemään kännin seuraamuksia, mutta tässä justiin mietin että otanko parit rohkaasut ja siirrän kaikki hamaan tulevaisuuteen. Vitutus on sväärinrn ja kaikki on vain itsestä kiinni. Jos joku aloitteleva alkoholisti lukee tämän, niin älkää olko yhtä idioottia kuin minä ja me muut alkkikset. En tiedä kuinka monta meitä on jotka miettii ollaanko alkoholisteja vai ei, mutta loppujen lopuksi sillä ei pitääs olla merkitystä. Älkää sitä miettikö, vaan olkaa juomatta!
Prossa !
Päästä ittes lomalle itsestäsi !
Tai anna jonkun toisen tehdä päätökset puolestasi .
Tuo juomisesta johtuvan huonon omantunnon kanssa juominen vie sut viel hautaan.
Katos ny ku on kesä tulossa ja mukavat edes, tolla menolla sulle syksyä pukkaa keleistä riippumatta.
Raitista kesänalkua sullekkin toivoo Kanttoona
Olet kanttoona oikiassa.
Nyt Prossa ryhdistäytyy ja yrittää välttää jatkuvan syksyn. Raitis kesänalku on tavoitteena ja vähän muutakin. Mielen on heleppo myrkyttää, mutta niin pirun vaikia puhdistaa.
T. Prosentti
Keli on kesäinen ja taidankin tässä päivän päälle hypätä sarvijaakon pukille, eli lähtiä motskarilla teille tietämättömille. Sekin kuullostaa vaaralliselta, muttei ole läheskään niin vaarallista kuin dokaaminen. Olo on hyvä eikä alkoholiin ole tullut koskettua muutamaan pävään, enkä tule koskemaan. Sielulle pitää antaa muuta ravintoa, kuin myrkkyä joka salakavalasti imee miehen kuiviin jättäen jälkeensä vain kuivan ja synkän savuavan nahkakasan josta muutama luu törröttää ristiin rastiin.
Ollaan tänään semmosia kun ollaan, eikä oikosuleta aivojamme ja sieluamme kaiken maailman paskalla (päihteilä).
T. Prosentti
Tänään on ollut hyvä päivä! Positiivinen ja päihteetön semmonen.
Rakkaasta on vaikea luopua , haatana vaikka se rakas tekis mitä tahansa.
Alkoholi ei (luullakseni) sullekkaan uran alussa tehny pahojaan ja antoi sitä mukavata johon tarrasit.
Siihen tunteeseen jäit kiikkiin ja kutsu takasin kuuluu vaik tieto vastustais kui tahansa.
Moni huono ihmissuhde pysyy kasassa samal taval, (puhun miesnäkökulmasta)
Akka naputtaa ja soittaa poskea hirveeseen riitaan lähelle eroa, sit viime tipas vilauttaa pyllyn esiin ja taas mies on ku lammas onnessaan ! Tätä jatkuu ja jatkuu ! Mies ei ole täydellinen tietäen vikansa siks se Akka pirulainen on oikeassa . Liitto säilyy perseellä muuta yhteistä ei ole. Seksiä ilman tunnetta , kuviteltua rakkautta on se.
Siinä suhteessa ei voida hyvin Ei kumpikaan . Puuttuva turvallisuuden tunne syö lopunkin inhimillisyyden molemmista.
Rossa Lopeta se huono pullo suhde ( sanovat vittuakin olevan ku verkon silimää) ja repäse ittes kunnolla eroon.
Mailmassa ei ole kuin muutama asia joita ilman sinunkin on helppo elää raittiina.
Toitottaa Kanthoona
Joo, tähän ei pelekkä asumusero riitä, vaan turvallisinta olis tappaa elämänkumppani (lue alkoholi), jotta ei taas rupia hyppimään silimille. Pullonsuu on hyvinkin verrattavissa naisen pyllistykseen (miesnäkökulmasta), kun niistä saa semmosia mukavia fiboja aikaan kropassa ja vatsanpohjassa . Alkoholi on vaan loppujuoksuissa paljon vittumaisempi kapistus, kuin vittu ite. Nojoo, toivottavasti kukaan ei loukkaanuu näistä jutuista.
Mikä se Prossan kuuluminen oli?
Huuto tuuleen?
No, nyt on ainakin prätkäkelit kohillaan. Vaikka ei sekään ainakaan mua, hetikään aina auttanut. Maistu se viinakin lämpiminä päivinä. Tosi lämpimät päivät olikin silloin, kun viimeksi join oikein kunnolla.
Vaan mitäpä noista. Katse eteen ja nokka tuuleen. Kyllä se siitä.
No terve esko!
Kyllähän mulle ihan hyvää kuullu, mutta kun olen vähän tempramenttinen ja heleposti pulssia nostattava ihiminen (itselleni), niin tarvisin vähän ikäänkuin henkistä kasvua. Henkiseen kasvuun kannaltani tarvitaan myös alkoholin pois jättämisen ja oikiastaan se on aika iso osa kokonaisuutta. Perskele, en mä oikeen osaa selitää mitä mä tarkotan, mutta viina pois ja enemmän kontrollia elämään näin lyhyesti kerrottuna. Toisaalta en halua olla mikään harmaa “tavis” kaan joka huomaamattomana löllyy massan mukana.
Nyt lähden lenkille ja siinähän nokka on tuulta päin.
Moi, Prossa.
Kyllä mä ymmärrän, että sitä on vaikea selittää.
Ei susta tuu mikään harmaa tavis, vaikka jätätkin alkoholin pois. Niin mäkin luulin.
Viimein olin henkisesti vaan niin lopussa, että ajattelin, että kokeilen vielä olla vaikka harmaa tavis tai sitten juon viimeisen maljan. Niin se vaan meni. Ei ollut enää vaihtoehtoja.
Kaikki raittiit, ketä tunsin, oli jonkintasoisia harmaita taviksia ja mua inhotti. Luulin, että mun pitää alkaa kantaa jotain virsikirjaa mukana tai jotain muuta opaskirjaa, joista täälläkin on paljon puhuttu. Ja että otsassa lukee isolla: RAITIS.
Ei se niin mennyt. Aikansa kärsin alkoholin perään. Joskus maistoin juhla-aterialla viinilasista ja jätin juomatta. Ei sitä kukaan huomannut, että en enää juo. Tai toki joku huomas, mutta ei puhunut mitään. Jotain lahjaksi saamiani pulloja annoin kavereille ja joitain on vaimo tissutellut yömyssyinä.
Se himo loppuu aikanaan. Sitten ei enää ole himoa.
Vajaa 4 vuotta olen nyt ollut juomatta, mutta nyt se on mun vaivoista pienin.
Eikä se enää aiheuta iloakaan. Aikansa kutakin.
Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että ei siitä raittiudesta aina niin mahtavaa elämää seuraa. Mutta se on kuitenkin elettyä elämää. Joka hetki.
Sen ajan kun täällä ollaan, kannattaa olla läsnä.
Muuten kokemus jää mahdollisesti puolittaiseksi.
Kiitos esko kannustavasta ja valaisevasta kirjoituksesta.
Tuossapa on akillen kantapää, eli jutun pointti hyvin tiivistettynä. Viimeeksi kun dokasin olin perheeni luota fyysisesti pois noin vuorokauden, mutta ryyppyreissun jälkeen olin krapulaa ja morkkista potien lisäksi henkisesti 3 vuorokautta poissaoleva, vaikka olinkin kotona. Lisäksi ryyppypäivästä on 8 tuntia totaalisessa pimennossa, vaikka en ole ollut körmähtäneessä tilassa. Oksettavaa ja vastuutonta touhua itselleni ja perheelleni. Jos jatkan juomista, niin sama toistuu takuuvarmasti ja viime reissullakin piti ottaa vain kohtuullisesti. Miten niin juon lievästi sanottuna humalahakuisesti kun juon.
Se että mun pitää lopettaa juominen ei ole oleista, vaan se että haluan lopettaa.
Juuri tuo on kummallista, minulle kävi samalla tavalla, kun tuossa taannoin join yhden päivän n. 1,5 vuoden jälkeen. Muisti lähti ennen kymmenettä kaljaa - siis aikaisempaan verrattuna käytännössä saman tien - mutta sen jälkeen olin vielä tehnyt paljon kaikenlaista näennäisesti ns. järkevääkin - tuiskeessa kyllä, mutta en missään kaatuilukunnossa. Sitten taas muistankin loppuillasta (olin aloittanut joskus puolen päivän maissa) kaikenlaista, vaikka koko ajan olin juonut. Siis jotenkin se pelkkä päähän kihahtaminen pyyhki muistinkin pois. Ällistyttävää. Ja vastenmielistä. Lisäksi minulla on varmaan ihan sama olo kuin sinullakin - se retkahdus oli saman tien aivan silkkaa kovan humalan hakua. Ei mitään kokeilua tai maistelua vaan suoraan kaksin käsin kiskomista, oikeastaan hyvin sairaalloisella tavalla. Tolkku pois vain. Mikä ihmeen päämäärä se on olevinaan, sitä en kyllä selvin päin ymmärrä.
Raitista viikonloppua näinä ihmeellisen kuumina päivinä!
Huhhuh, tulipahan hiki kun kävin pienellä lenkillä. Miksei kun hellettä liki 30, niin vähemmästäkin munat vaahtoaa. Tulipahan otettua lauantai saunat hyvissä ajoon, joten ompahan sekin plakarissa. Kohta pitää hypätä pärrän selekään ja lähtiä ettimään hyvä jäde paikka. En sitten tiedä syönkö tuon jätkin vai työnnänkö housuihin vilivottelemaan. Kutaa se tekee teki kummin päin tahansa . Liian hyvä keli pilata alkoholilla, joten ollaampahan juomatta.
Joo, aika makiaa kun ei ole krapulasta tietoakaan ja kaikki tapahtumat on kovalevyllä (tosin pehmeällä semmosella) tallella. Ei tartte luimistellen liikkua, vaan tohtii ja saa olla ihan oma ittensä. Kaiken tämän siitä saa kun on vain juomatta. Hyvä minä!
Mites muilla sankareila menöö?
Alkotta mennään, mutta tänään himo nosti otsaansa kurkimaan josko taas juotaas. Rupes vaan pääkoppa järjestelemään aivosoluja ja hermostoa siihen malliin, että taas kelepaas sekoottua. En tiedä sitten mikä mössö voitti tuon tunteen, kun pääsin siitä jo eroon.
T. Prosentti
Taas takaisin Suomen suvessa. Ollut tuolla maailmalla viipeltämässä työn touhuissa. Perskula, mähän olen parhaillaan selvinpäin ja oon ollut selevinpäin. Tulevastahan ei tiiä, mutta toivotaan parasta.
T.Prosentti
^ Hyvä, Prossa! Minäkin oon selvinpäin, [size=50]melkein[/size] ainahan mä oon. : ))
Kävin palloilemassa Kaisaniemessä ‘Maailma kylässä’ festareilla ja tulin kotiin kun ei nyt ole niin sosiaalinen illanviettofiilis, kun nykyinen, uusi ihana työni on niin… öh… ihmiskeskeistä.
Missä asti sä kävit maailmalla?
Ihanaa kesäistä viikonlopun jatkoa!
En käynyt tällä kertaa kaukana, vaan ihan Ranskassa ja Irlannissa, mutta kuitenkin. Onnea uudelle työllesi ja eihän sitä aina jaksa olla niin sosiaalinen, vaikka semmonen luonteeltansa oliskin. Jokaisesta asiasta tarvii välilä etäisyyttä, jotta taas jaksaa.
Myöhäiset hyvää viikonloppua toivotukset .