Tässä olen, raittiina, mutta kuinka kauan?

Olen alkoholisti.

Siinä ajatus jota olen yrittänyt hyväksyä muutaman viime vuoden ajan. Toinen, se alkoholistinen, ääni päässäni sanoo, että enhän minä mikään alkoholisti ole, iloinen kaljaveikko vain. Kaikkihan tykkää ottamisesta. Eikö?

Kaikki taisi alkaa noin neljäntoista ikäisenä, kun isäni halusi minun kokeilevan alkoholia ensimmäisen kerran turvallisissa olosuhteissa kesämökillämme. Kova oli hinku jo itsellänikin. Join pullollisen Marskin ryyppyä. Kaaduin ojaan kusella ollessani. Muuta en muista. Aamulla heräsin oksennuksen ja paskan keskeltä, jotka isäni siivosi.

Seuraavat vuodet kuluivat kevyen viikonloppupussikaljoittelun merkeissä. Juotua ei tullut suinkaan joka viikonloppu, mutta ainakin joka kuukausi. Seitsemäntoista vanhana tuli seuraava selvä ylilyönti. Join pullon Vodkaa ja yritin kuristaa kotibileissä kaveriani. Tätä en kylläkään muista. Sen muistan, että seuraavana aamuna heräsin kotoa naama täynnä tikkejä. Joku oli huolehtinut minut ensiapuun ja lopulta kotiin.

Ajokortin saaminen hillitsi juomishaluja merkittävästi. En juonut varmaankaan muutamaa tuoppia enempää ainakaan puoleen vuoteen. En ole koskaan halunnut sekoittaa autoilua ja alkoholia, kahta lempiharrastustani. En siis ole halunnut, mutta olen kyllä myöhemmin sekoittanut.

Seuraava askel oli se, että joka perjantai piti juoda työviikon jälkeen kalsarikännit kotona. Olihan takana raska työviikko.

Pikakelaus viisi vuotta eteenpäin. Olen naimisissa. Esikoinen on syntynyt. Töissä on paineita. Akka nalkuttaa. Lapsi huutaa. Ratkaisu on selvä, juon melkein joka ilta viikolla 4-6 olutta ja viikonloppuna kännit päälle.

Perhe kasvaa. Kolme lasta. Iso asuntolaina. Saan töissä ylennyksen keskijohtoon. Työmatkoja. Humalaisia työmatkoja. Tissuttelua kotona. Perheriitoja. Lääkitys masennukseen. Töiden laiminlyöntiä. Alkoholin aiheuttamia vakavia suolisto-oireita. Tiedostan tekeväni väärin itseäni ja läheisiäni kohtaan juomalla, mutta juon silti.

Olen nyt 38-vuotias, kolmen lapsen isä, keskisuuren yrityksen pikkupomo ja alan hyväksyä sen tosiasian, että olen alkoholisti eikä minun pitäisi juoda enää koskaan. Olen nyt ollut kohta kuukauden juomatta. Edellinen pidempi juomattomuusjakso oli viisi vuotta sitten, jolloin asetin itselleni tavoitteen olla kolme kuukautta juomatta. Tuolloin lusin itse langettamani tuomion, ja join sen jälkeen palkkioksi kahta kovemmin. Tällä kerralla olen henkisesti valmis ajattelemaan juomattomuuttani ilman takarajaa, jonka jälkeisiä kännejä voi hekumoida odottaessaan karenssin loppumista.

Olen työstänyt tätä päätöstä jo pitkään, mutta aina on toki ollut jokin tärkeä kissanristiäinen estämässä raittiuden aloittamista. Eihän pikkujoulukaudella voi tietenkään alkaa raitistelemaan, tyhmäähän se olisi! Kesäkin on vaikeaa aikaa olla selvin päin ja keväällä pitää vähän nautiskella pitenevistä päivistä tuopin ääressä. Aina on väärä aika. Pelkäsin, kuten monet muutkin täällä ovat kirjoittaneet, että elämältäni putoaa pohja pois, jos en juo.

En tiedä vielä putoaako pohja, mutta alan ounastelemaan, että hyvät asiat juomattomuudestani korvaavat ne asiat jotka tulen menettämään. Juodessani minusta tuntuu, että mikään elämän osa-alue ei ole täydellinen ilman alkoholia. Lomaan kuuluu viini ja olut. Saunaan kuuluu olut. Kahvin kanssa otetaan konjakki ja ystävien kanssa paukkuja.

Olen miettinyt paljon elämääni ja alkoholin käyttöäni viimeisen kuukauden aikana ja todennut seuraavia asioita:

  • Minun alkoholismini on kehittynyt kovalla harjoittelulla, vaikka pohja onkin luotu kotini lievän alkoholistisella suhtautumisella alkoholin käyttöön ja varmastiki osansa on myös alkoholistigeeneillä, joita löytyy molempien vanhempieni sukulinjoista.

  • Krooninen masennukseni ja itsetuhoiset ajatukseni johtunevat lähes yksinomaan alkoholista. Kun join SSRI-lääkitys piti minut funktionaalisena pitäen poissa pahimmat morkkikset ja “tapan itseni”-krapulat. Kuukauden juomattomuuden jälkeen alkaa tuntua, että henkinen tila on vakaa. Ehkä voin vielä joskus jättää mielialalääkkeet pois jos en juo.

  • Puolet parisuhdeongelmistani ovat johtuneet alkoholinkäytöstäni ja sen lieveilmiöistä. Minulla on ihana perhe, mutta en ole osannut nauttia siitä, koska olotilaani on vallinnut masennus, viinanhimo, humala tai krapula ja kaikkien edellä mainittujen aiheuttama jatkuva pohjaton väsymys. Vaimo ja perhe ovat alkoholistiselle minulle olleet lähinnä velvoitteita, jotka ovat estäneet minua nauttimaan lempiharrastuksestani juomisesta. Ilman perhettä olisin varmaankin jo juomassa kadulla.

Kaiken tämän pohdinnan jälkeenkin, pikku pirulainen, tuo minun kaljaveikkoni, istuu korvan juureen ja kuiskuttelee: “Ole nyt ottamatta, niin että saat hommat kontrolliin. Kesällä sitten otetaan voitonmaljoja, kun homma on taas hallinnassa.” Järkevä ja looginen minä nauraa ajatukselle, että saisin vielä “hommat kontrolliin”.

Tänään en kuitenkaan juo.

Huomenta, Ron, ja kiitos kokemustesi jakamisesta. :slight_smile: Viestisi on avoin ja rehellisen tuntuinen. Vaikutat olevan rehellinen itsellesi ja se on tärkeintä.

Ihan ekana tuli mieleen, että jälleen varoittava esimerkki siitä, kun hyvää tarkoittava (?) vanhempi rikkoo lakia juottamalla lapselleen alkoholia. “Turvallisissa olosuhteissa, ettei sitten tuolla kadulla tartte”, muka.

Toisessa ketjussa on puhuttu paljon ja pitkään tavotteista. [size=85] (Mies_metsänreunasta voi kertoa lisää : ) [/size] Kirjoitat: tänään en kuitenkaan juo. Se on varmasti hyvä ihan ensimmäinen tavoite tälle päivälle.
Toivon että pääset tavoitteeseesi ja jatkat kirjottamista tänne.

Hyvää ja selvää perjantaita.

Kiitos kirjoituksestasi, Ron. Oikean päätöksen olet tehnyt, ja kuukausi on jo hyvä aika. Olet ymmärtänyt myös fiksusti tuon päivä kerrallaan metodin, on helpompi olla juomatta tämä päivä - tai vaikka tämä minuutti kerrallaan - kuin koko loppu elämänsä.

Oletko ajatellut hakea apua itsellesi? A-klinikka, AA, terapia, jotain muuta? Tänne kirjoittelukin auttaa, pura ihmeessä fiiliksiäsi ja kuulumisiasi jatkossakin.

Vaikeita aikoja on varmasti tulossa, mutta vaikka tulisi kuinka vaikeaa, sinut erottaa retkahduksesta se ensimmäinen hörppy. Kun jätät sen ottamatta, pysyt raittiina. Eli sinänsä raitistumisen ohje on helppo. Ei ota ryyppyä selvään päähän :slight_smile:

Osaat analysoida hyvin juomisesi syitä. Tuo raaka rehellisyys auttaa varmasti myös.

Voimia tiellesi!

Ei sille mitään mahda, että joka kerta sydämessä iloisesti läikähtää, kun joku lopettamisestaan tulee tänne kertomaan. Tunnetasolla juovan kurjimus on jokaiselle juopolle tuttua, vaikka yksityiskohtaiset tapahtumat ovatkin erilaisia. Olet valinnut tien, joka johtaa raittiiseen ja onnellisempaan elämään, pois tuosta kurjimuksesta jota kuvaat. Lämpimät onnittelut ja tervetuloa palstalle. :smiley:

*Kysyt: Tässä olen, raittiina, mutta kuinka kauan?

*Vastaat:

Tervetuloa kerhoon. Kukapa sitä tietää loppuelämänsä osalta minkään asian kohdalla, miten tulee satavarmasti käymään, mutta ainakin tänään oma raittius tuntuisi olevan aika hyvin hanskassa. Ja niin kauan kuin pää on selvä, on myös vapaus valita, pidänkö sen selvänä.

Meikäläisellä ei ole alkoholiongelmaa niin kauan, kuin en käytä alkoholia. Vastaavasti jo ensimmäinen olut aiheuttaisi sen verran päänvaivaa ja raittiuteen sopeutuneen ajatusmaailmani uudelleenjärjestelyjä, että valitsen ihan mukavuuden nimissä helpomman tien ja jätän sen oluen ottamatta. Mitäpä siitä saisinkaan, kun olen pohjimmiltani alkoholinkäyttäjänä “kohtuuttomuuden ystävä”.

–kh

Tervetuloa Ron.
Raitistumispäätöstä yrittäessä todellakin tukeutuu vanhan kansan viisauksiin, kuten “ilo ilman viinaa on teeeskentelyä” ja ihmettelee silmät pyöreinä mitä sitten tekee kun ei voi juoda, kuinka saa aikansa kulumaan? Niin tein minäkin ja vain näitä kirjoituksia lukemalla löytyy useita, ihan tosissaan tehtyjä kysymyksiä. Niin suuri voima viinalla meihin on.
Voin todeta ettei ole aika käynyt pitkäksi. Päinvastoin, se tuntuu loppuvan kesken kun on yhtäkkiä on tarve tehdä kaikki se joka on juomavuosien aikana jäänyt tekemättä. Pitääkin muistaa ottaa järki käteen ja antaa lepäämisellekin aikaa. Vieroitus viinasta on fyysisestikin raskas prosessi.

Varsinaisesti halusin kommentoida mielialalääkkeiden pois jättämiseen. Raittiuttani on nyt kestänyt 2,5 kk ja tänä aikana olen vähentänyt lääkkeeni (Cipralex) kolmasosaan. Pitää vain tehdä vähennys hitaassa tahdissa ja pienin annoksin, että elimistöllä on aikaa sopeutua tilanteeseen. Toimi lääkärin kanssa yhteistyössä ja seuraa vointiasi. Jos tuntuu tulevan takapakkia masennuksen kanssa nosta annosta taas suuremmaksi. Ei pidä päästää masennusta voitolle, siitä ei hyvä seuraa.

Voihan olla ettei lääkkeistä koskaan pääse kokonaan eroon, sekin on hyväksyttävä. Mutta asianmukainen lääkitys sairauden hoitoon on järkevämpää kuin alkaa taas lääkitä itseään alkoholilla. (Tiedän että kohta tulee noottia oikeilta raitistuneilta mutta siistä viis veisaan. Sairauden hoito ja lääkkeiden väärinkäyttö ovat kaksi eri asiaa.)

Sitkeyttä Ron, sinä onnistut.

Minullakin oli mukava putki raittiutta jo takana mutta piti saada sitten nuppi sekaisin ja ke iltana join, torstaina sitten oksensin ja itkin, halusin kuolla ja masennuin vaan entisestään lisää…
Nyt perjantaina olo pikkasen jo parempi, ajattelin lähteä kävelylenkille kun kaunis keli on.
Samalla käyn kaupassa ja ostan ison pullon jahvaa :slight_smile:
Olen alkoholisti ja toivon pääseväni irti viinasta kokonaan jonakin päivänä,
join vain yhden illan,onneksi mutta sekin oli liikaa.
Mutta sain sen mitä halusin, nupin sekaisin ja morkkiksen ja kamalan krapulan :open_mouth:

Tänään en juo.

Kiitos vastauksistanne.

Ajattelin, etten välitä vastaako kukaan kertomukseeni, koska ajattelin kirjoittavani sen itselleni terapeuttisista syistä.

Kyllähän se terapioikin, mutta kävinhän minä toki heti tarkastamassa onko vastauksia tullut! :smiley:

Vaikeinta tässä elämäntavan muutoksessa juuri tällä hetkellä on se, että ala jolla työskentelen on varsin viinaan menevä. Tehtäviini kuuluu työmatkat lähes viikottain ja perinteisiin on kuulunut, että siellä vedetään posterioorit olalle kollegoiden kesken. Nyt nuo reissut pitäisi hoitaa selvinpäin ja keskittyä oikeasti tekemään töitä. Työkavereillekin pitäisi selittää miksi Räkäposkella-Ron ei otakaan mitään.

Onneksi osaan ja pystyn olemaan raadollisen rehellinen myös tosielämässä. Sanoin pari viikkoa sitten pomollenikin, joka yritti houkutella ryyppyreissulle, että en ota nyt, koska viina vie miestä eikä mies viinaa. Pomo ymmärsi ja kysyi kauanko aion olla ottamatta. Sanoin, että ehkä kuukauden, ehkä loppuikäni. Sitä tuo itsekin juomisesta tykkäävä mies ei meinannut enää ymmärtää vaan pyöritteli päätään. Mahtoikohan miettiä pystynkö enää raittiina johtamaan omaa juoppolaumaani?

Lääkityksenä minullakin on Cipralex, kuten tuulenviemäälläkin. Olen tiputtanut annostuksen kymmenestä milligrammasta viiteen milligrammaan. Vielä en ainakaan huomaa, että annostuksen tiputtamisesta olisi jotain haittaa. Päin vastoin, nyt voin jopa saada erektion ilman lisälääkitystä! :laughing:

Yhteiskunnan paine voi olla tosi vahvaa. Ehkä pomosi alkaa miettiä onko firma ollenkaan hyvällä tolalla kun juominen kuuluu työilmapiiriin noin vahvasti?

Sittenhän asiat ovat todella hyvällä mallilla. :smiley: Pitänee nyt uskaltaa tunnustaa että minunkin seksielämänäni osoittaa heräämisen merkkejä vaikka olen jo niin paljon vanhempi että kuvittelin asian olevan jo pois päiväjärjestyksestä. :blush:
Lääkityksesi näyttää olevan lievempää kuin minun, näin suuren vähennyksen jälkeen olen päässyt vasta 10mg:aan. Olinkin masennukseni kanssa tosi pohjalla ja nyt vasta huomaan kuinka suuri osa alkoholilla siihen oli. Eli kannattaa ajella sen juomattomuuskauden pituudeksi loppuelämää.

Oletko lukenut novamobin ketjua? Kannattaa :slight_smile:

Tämä asia tulee itse kullekin ‘kostealla alalla’ työskentelevällä eteen. Mitään isoja ratkaisuja ei kuitenkaan välttämättä kannata tehdä ennen kuin on ollut vuoden verran raittiina. Siinä vaiheessa on aivojen kemia on asettunut aloilleen, eikä ehkä enää ole oman impulsiivisuutensa vanki :slight_smile: Itsetuntokin kasvanut jo niin paljon, että uskaltaa ajatella työpaikan vaihtoa realistisin perustein.

Päivä kerrallan. Hyvää ja raitista perjantaita!

Huomenia

Hyvä Ron, just tolleen, päivä kerrallaan. Niin se menee, ei siihen oikein muuta kikkaa ole.

Kyllä se sun pomos tajuaa, kun parilla kännäysreissulla pysyt selvinpäin ja seuraavana aamuna katselet työkavereitasi aamuhorkassa.

Tsemppiä :sunglasses: .

-Kannusaarinen 1 vuosi 11 vkoa 2pv

Minkä niminen ketju on kyseessä?

^Ron, viewtopic.php?f=42&t=24330

–kh

Hei Ron!

Koskettava kirjoitus elämästäsi ja alkoholinkäytöstäsi. Minulla on se kokemus, että työelämässä kyllä totutaan siihenkin, että joukossa on raitis tai jopa useampia. Minun raittiuteni on jatkunut ensimmäisestä AA-palaverista, päivä kerrallaan, jo pitkään. Kun matkustan vieraalle paikkakunnalle, katson yleensä, onko siellä AA-palavereja, ja mahdollisuuksien mukaan käyn sitten sellaisessa. On mukavaa tavata tuntemattomia raittiita alkoholisteja.
Hyvää raittiutta sinulle lisää, kyllä sinä pärjäät raittiina, kun niin moni muukin.

Kerroin tänään vaimolle, että arvelen, että olen alkoholisti ja minun olisi parasta olla juomatta mitään.

Vastaanotto oli positiivinen, mutta hieman epäilevä ja torjuva. “Olethan sinä juonut paljon, mutta että alkoholistiko?”.

Alkoholistin tyttären, joka on nähnyt pikkutyttönä isänsä kännistä riehumista puukon kanssa on kai vaikea mieltää minua alkoholistiksi. Minä kun en riehu koskaan humalassa, vaan muutun vain rauhallisemmaksi, hiljaisemmaksi ja sisäänpäinkääntyneemmäksi humalan syvetessä.

Toisaalta en ole juonut kännejäni juuri koskaan kotona, vaan lähes aina reissussa, joten hän ei ole nähnyt kunnon rännejäni, vaan ainoastaan hiljaisen ja kalpean, neuvotteluilta haisevan kotiinpalaajan.

Kuvionihan on viime aikoina ollut tämä: keskimäärin kerran viikossa työmatkalla tai iltapalaverissa kauhea känni päälle ja filmi poikki (Cipralex muuten aiheuttaa minulle sen, että filmi poikkeaa melko helposti). Sen lisäksi parina kolmena iltana kotona tissuttelut, jotka ovat saattaneet vähän kääntyä känninkin puolelle.

Tuohon päälle vielä 3-7 vrk kestävät pidemmät “messumatkat”, joita on järjestetty kolmesta neljään kertaan vuodessa lähinnä kunnon putken vetämisen mahdollistamiseksi.

Mitä muuten tulee tuohon työyhteisön viinapainotteisuuteen, niin se on kyllä haaste. Ei kuitenkaan siinä mielessä, ettei minua hyväksyttäisi jos en juo, vaan siinä mielessä, että minun on vaikea muuttaa itse omia rutiinejani.

Tulipahan tässä mieleeni, että olen tainnut ajaa useampiakin alaisiani vuosien varrella ryyppäämään rankasti vasten tahtoaan, kun olen vaatinut, että ilta hotellilla vietetään baarissa juoden kuin viimeistä päivää. Olen kai ajatellut, että totta kai hekin haluavat vetää pään täyteen, koska minäkin haluan.

Nyt kun oikein muistelen olen tainnut yhdelle vähentämään pyrkineelle alaiselleni jopa vittuilla siitä kun ei ole kalja maistunut kunnolla. :open_mouth:

Olisiko nyt aihetta kertoa alaisillekin päätöksestäsi ja ehkä pyytää anteeksi aikaisempia toimintoja? Kertoa että viinapitoiset palaverit vähenevät ja jokainen ryyppää vast’edes omalla ajallaan? Ja omalla tavallaan?
Olisi helpompaa sinulle ja ehkä muutamalle alaisellekin.
Tuli vaan tommonen mieleen, ei ole tarkoitus antaa käyttäytymisohjeita. :stuck_out_tongue:

Noniin reilu pari kuukautta jo raittiutta takana.

Himo kaljahyllyjen kohdalla ruokakaupassa on helpottanut ja olen heittänyt jo useamman työreissunkin kuivin suin. Ei ole edes tehnyt tiukkaakaan.

Nyt alkaa viinapiru aina välillä kuiskailemaan olkapäällä, että nythän tämä on hyvällä mallilla, voisihan sitä pikku kännit kiskaista. Eihän kerrasta haittaa olisi.

Onneksi on sen verran kokemusta omasta käytöksestä, että tiedän, että jos nyt vetäisin “pienet” niin alkoholielämä palaisi vanhoille urilleen noin kuukaudessa.

Itsetutkiskelun tuloksena olen todennut, että yleinen ongelmani on kohtuuttomuus. Mikään ei ikinä riitä. Jos ruoka on hyvää, sitä pitää syödä niin paljon kuin jaksaa. Kuntoilusta tulee hyvä fiilis, pitää siis treenata kunnes ylirasittuu. Kahvista tulee virkeä olo, juonpa siis koko pannun. Kalja on hyvää ja huppelissa kivaa joten juonpa niin paljon kuin pystyn ja aina kun se on mahdollista. Tämä taitaa olla aika tyypillistä kaikenlaisille addikteille.

-Ron-

Jep, minulla aivan sama ongelma. Menen etenkin viinan kanssa “kaikki tai ei mitään” moodiin. Sen takia haluankin nyt raitistua. Minulle ei ole olemassa sitä “yhtä”. Lisäksi olen jostain saanut päähäni, että jos en saa loppututkintoa niin olen katuojassa. Eli kaikki tai ei mitään. Jos ostan cokista, juon koko pullon yhessä illassa. Aikaisemmin tytöt oli joko tuntemattomia tai tyttöystäviä :mrgreen: Noh, sanotaanhan sitä että intohimo on vaan hyvästä, mutta perkele kun ei löydy sitä kultaista keskitietä.

Kohtuuttomuuden ihmisiähän tässä ollaan. Juttu ei voisi joko vähempää kiinnostaa, tai sitten se kiinnostaa ylenmäärin. Olen huono odottamaan, sillä haluan – tai aivoni haluavat – nopeita palkintoja, nopeaa helpotusta, ilman vaivannäköä asioiden eteen. Minä, minä, minä… :slight_smile:

Nuo piirteet olivat hallitsevia kun join, kaikilla elämänalueilla. Nyt useamman vuoden selväpäisyyden jälkeen ääripäät ovat jo onneksi tasoittuneet, mutta opittavaa on edelleen. Toistaiseksi tärkein opetus on ollut se, että jos haluan elämääni parannuksia, niiden eteen on tehtävä ihan oikeasti töitä, ja joskus myös maltettava odottaa otollista ajankohtaa. Odottamisen varaan ei kumminkaan kannata jäädä lepäämään, ettei oma huomio karkaa pois siitä, että tänäänkin olisi tätä elämää elettävänä. Joka päivässä on mahdollisuus hyvään. Yritän katsoa kokonaisuutta, tarkertumatta liiaksi yksityiskohtiin, koska kaikkiaan asiani ovat nykyisellään melkoisen hyvin.

–kh

Tässä sitä ollaan, raittiina ja päivässä hetki kerrallaan :slight_smile:
Olen mainio esim kunnon addiktista, mikään ei todellakaan tunnu riittävän.
Kun join, juomismäärät olivat hurjia ja naiseksi aivan liian huikeita,
seksistä ei saanut koskaan tarpeekseen, kaikkea hyvää pitää syödä niin paljon kuin napa vetää,
koskien niin ruokaa kuin kaikkea muuta, liikunnasta en saa tarpeekseni vaan pitää mennä täpöllä ja sitten ollaan ylikunnossa ja voivotellaan kun en jaksa mitään ja siitä huolimatta vedän itteni piippuun salilla tms…
Seksin kohdalla oli tuo mennyt muoto, sitä kun ei nyt ole ollut liikennettä tuolla alakerrassa raittiina ollessa,
heh, saakin pikkasen huokasta niiden toilailujen jälkeen :laughing:
Tuntuu vaan ettei missään asiassa ole kohtuutta minulla.
Nyt raittiina ollessa olen hurjan tarkka kaiken alkoholin suhteen, ruokapuolessa ym…
Kosteusvoiteissahan on myös alkoholia ja shampoossa ym…
En nyt kuitenkaan ole jättänyt hiuksiani pesemättä :laughing: