Tarvitsen apua.

Pelkästään kirjautuminen tänne oli iso askel. Ajattelin kuitenkin että anonyymina ilman kasvoja täällä olisi helpompi löytää vertaistukea.

Olen 30-vuotias nainen ja totaalisen loppu. Vuosia olen jo tiedostanut alkoholismini mutta aina siirtänyt ongelman kohtaamista eteenpäin. Nyt mennään kuitenkin jo niin äärirajoilla etten kohta enään oikeasti jaksa repäistä itseäni tästä suosta ylös.

Ensimmäiset kännini vedin teininä 14- vuotiaana… Sen jälkeen elin vauhdikkaat parikymppiset sisältäen muutakin kun alkoholia mutta niistä sentään ymmärsin irtaantua. Tai ymmärsin ja ymmärsin.

En enää jaksa jatkuvaa kroonista väsymystä, itseinhoa, masennusta, köyhyyttä, ahdistusta ja sitä etten edes muista milloin olisin viimeksi katsonut oikeasti peilliin. En jaksa enkä uskalla. Vihaan sitä että tiedän itsekkin kuinka säälittävä olen enkä kestä elää tälläistä “elämää”.

Omat voimat ovat loppu ja kynnys kävellä A-klinikalle “menettämään kasvonsa” ( häpeän määrä) on valtava mutta kovasti mietin josko maanantaina uskaltaisin.

En seurustele, en opiskele, en käy töissä… Jään sivuun. Taustalla useamman vuoden tauko vakavan masennuksen takia jota hoidettiin terapialla ja lääkkeillä (joista addiktina oli kova työ päästä irti) mutta taustalla olevaa oikeaa ongelmaa ei koskaan hoidettu koska olen yllättäen ammattilainen sen “peittämään” eli en ole ollut valmis myöntämään oikeaa ongelmaani.

Kirkkaisiin kosken harvoin, olutta mennyt päivittäin jo niin kauan kun jaksan muistaa. Enemmän tai vähemmän. Tiedän että minun pitäisi lopettaa kokonaan mutten ole valmis vielä sanomaan sitä ääneen. En halua enää pettää luottamusta, en itselleni enkä muille.

Jos oikeasti haluan perheen ja onnellisen elämän on se hetki nyt jolloin suunnan on käännyttävä. En halua kuolla enkä halua elää enää yhtäkään päivää sairaana ja vihaten itseäni.

Pahoittelen masentavaa tekstiä. Tällä hetkellä vaikeaa kirjoittaa iloisemmin.

Wilma

On sen verran vakavaa tekstiä että ensimmäinen askel voisi olla saman tekstin kirjoittaminen lopettajien puolelle.

Näin alitajuntasikin alkaisi työstämään ajatusta lopettamisesta. Se kun on näet ainoa mahdollisuus. Vähentäminen ei toimi, siirtää vain ongelmaa.

Tässä hetkessä otat, tässä hetkessä et. Keskityt vain hetkeen niin kaikki on mahdollista. Voimia!

Tervetuloa plinkkiin!
Itsekin olen tuore tapaus tällä foorumilla. Päivä kerrallaan alat vain rakentaa uutta elämää.

Hei wilmaz ja lämpimästi tervetuloa plinkkiin! Hyvään paikkaan olet löytänyt, meitä on täällä muitakin ja täältä on hyvä aloittaa. Minäkin suosittelisin ehdottomasti kertomasi perusteella tutustumaan lopettajien puoleen. Kokeile vaikka ensin muiden tekstien lukemista, löydät varmasti tutulta kuulostavia juttuja. Ei lopettajissa tarvitse vielä kiveenhakatun varmasti sanoa juuta eikä jaata siitä aikooko hamaan hautaan saakka olla juomatta (eikä sielläkään kukaan muukaan moista voi vannoa), ihan riittää halu tai edes alussa aikomus haluta lopettaa alkoholin juominen. En oikein usko sen perusteella mitä kerroitkin, että vähentäminen olisi enää sinulle hyvä muoto. Itse päätät, mietiskele asiaa!

A-klinikkaa ei tarvitse liikaa pelätä. Pelkäsin kyllä itsekin kuollakseni ja olen keksinyt monia eri tekosyitä, miksi en voisi sinne mennä. Kuitenkin kun sinne pääsee ja oppii käymään niin huomaa, ettei se ole ollenkaan paha paikka. Meidän ison kaupungin klinikallakaan ei ole ollut ruuhkaksi saakka väkeä, sitä itse pelkäsin että jos siellä on kymmenittäin jonossa ihmisiä niin todennäköisyydet törmätä tuttuun kasvavat. Pitäisi oppia tietenkin ajatteleen että jos siellä tuttu olisikin, niin hän tuskin tuomitsee kun on itse samalla asialla. Henkilökuntaakin jännitin, mutta aivan suotta. Eivät olleet tuttuja, kai, yksi näyttää siltä että voi olla etäisesti tuttu jostain, ehkä aikaisemmista kouluajoista tms. Kuitenkin, he näkevät niin monenlaisia ihmisiä ja tietävät, että alkoholiongelma voi tulla aivan kenelle tahansa.

Minä esimerkiksi olen 30 vuoden kieppeillä oleva työelämässä pyörivä, harrastava ja sinällään aktiivinen nainen. Ihan käypän näköinen siinä mielessä, että tuskin kukaan arvaisi minulla olevan oikeasti tällainen ongelma tai että käyn klinikalla. Olen touhukkaan, energisen ja kohtalaisen hyvien elämäntapojen (jos tupakkaa ei lasketa) maineinen nuori nainen, jolla “menee tosi hyvin”. On asunto, on mies, on koira, hieno auto, kaikki “kulissit” kondiksessa. Itseasiassa moni on ihmetellyt jos joskus jossain on käynyt ilmi minun menevän vaikka baariin, että “ai siis käytkö sä baareissa?? Oon aina aatellut ettet juo ollenkaan!” :wink: tutut tietenkin tietää että join, ja paljon joinkin, mutta heistäkään kukaan ei tiedä todellista tilannettani. Vanhempanikin ovat ajatelleet minut aina ennemmin raittiimman suuntaan ja luulevat, etten juo kuin joskus juhlissa. Heille olisi varmaan aikamoinen yllätys ja shokki kuulla kuinka paljon sitä juomaa on oikeasti mennytkään.

Kerroin ylläolevan siksi, että siellä klinikalla käy tosiaan ihan kaikenlaista väkeä. Kukaan ei katsonut minuakaan mitenkään ihmeissään, vaikka ajattelin kai olevani jollainlailla outo ja erikoinen kun sinne menen… Nuori nainen jolla kaikki periaatteessa hyvin! En tiedä mihin pultsareihin olin ajatellut siellä törmääväni, mutta ei niitä ole näkynyt kuin kaksi. Ja olen käynyt siellä jo useampia kertoja. Muuten siellä käy niin “normaalia” väkeä, ihan meikäläisä… Miehiä ja naisia. Nuoria on yllättävän paljon, mutta myös vanhoja. Aivan tavallisia ihmisiä joihin voisi törmätä vaikka jossain isommankin firman johdossa :slight_smile:

Ja taas palaan siihen miksi kerroin ylläolevan :mrgreen: eli siksi, että älä pidä minään liian isona juttuna sinne menemistä! Eikä siellä kasvojaan menetä. Nyt vasta tosin olen alkanut itsekin oivaltaan, että paljon vähemmän hävettävää minulla on siellä käydä kuin pyöriä sekoilemassa tuhannen jurrissa millon missäkin. Tai soitella/facebookailla jurrissa kotoa. Jutella mitä sattuu kenen kanssa sattuu ja aamulla miettiä uskaltaako keskusteluja avatakaan edes. Minä otin myös " turvakseni" sen että mietin, et jos näen jonkun tutun klinikalla ja minua hävettäisi se ihan hirveästi, kääntäisin asian niinkuin olisin ollut jo tosi kauan selvinpäin ja sanoisin jotain “joo, mä käyn täällä aina väliin juttelemassa” ihan kuin muka vuosia olisin käynyt. Jostain syystä sellanen tuntuisi helpommalta, kuin sanoa että olen ihan vasta lyönyt korkin kiinni. Eniten kai työstä tuttuja pelkään, ettei ne alkaisi ajatteleen “jaa siis tuo juoppo on käynyt töissäkin varmaan kännissä jos nyt vasta hoitaa itteensä”, vaikka eihän nyt klinikalla käyvä ihminen niin ajattelisi :slight_smile:

Mee reippaasti vaan! Soita vaikka ensin, ne neuvoo kyllä. Meidän klinikalla oli nyt sellanen tapa että piti mennä aamulla päivystykseen, se on joka päivä. Ilmottautua sinne, ja järjestyksessä pääsi siitä sitten hoitsun juttusille luomaan toimintasuunnitelmaa. Eli aikaa ei saanut varaamalla.

Hei

Huomasin sun hätähuudon.
Ilman muuta menet A-klinikalle tms. toivottavasti sen ymmärsit !

En nyt keksi muuta kuin valtavasti voimia sulle ja toisaan olehan yhtyedessä ammittalaisiin ja kerro ihmeessä kuulumiset tännekin, jookosta?

Tsemppiä ja voimia sun uuteen elämään :slight_smile:

"Suomalaisten alkoholinkäyttö on kolminkertaistunut 40 vuodessa. Samalla se on arkipäiväistynyt, levinnyt uusiin tilanteisiin ja väestöryhmiin. Aikuisväestöstä noin 90 % käyttää alkoholia. Alkoholin suurkuluttajia arvioidaan Suomessa olevan noin 300 000 - 600 000. "
-suomenash.fi

Mäkin kannustan ketjun aloittajaa menemään a-klinikalle avoimin mielin. Mielestäni suurempi “häpeä” on painia ylitsepääsemättömän ongelman kanssa toistuvasti pettyen, kuin hakea rohkeasti apua ammattilaisilta. Jos törmäät siellä tuttuusi, miksi se tuttu siellä on? Usko itseesi ja huomiseen, niin vaikeaa kuin se toisinaan onkin.

Hei kaikille!

Olen uusi käyttäjä näillä sivuilla ja aikansa kesti, että uskalsin edes rekisteröityä. Täällä näyttää kuitenkin olevan niin paljon hyviä tarinoita ja valitettavasti joudun niin monen kohdalla nyökyttelemään päätäni.

Nyt on eka tipaton päivä puolentoista viikon putken jälkeen. Tuon putken aikana sanan mukasesti kalsarikännäsin ja antaumuksella. Nyt kädet tärisee siihen malliin, että on vaikea kirjoittaa. Tuleva pelottaa; pitäisi taasen ajella kotipaikkakunnalle ja kumppanin kohtaamine pelottaa, koska edes lasi ei pysy käsissä. Miten sitä voikin olla näin typerä?! Sinänsä pidän itseäni suht fiksuna mutta tämän viinan kanssa olen kyllä täysi idiootti.

Nyt olen vihdoin ajatellut nostaa kissan pöydälle. Asian myöntäminen ja kertominen siipalle pelottaa. Kerran aikaisemmin olemme mun rapakännäilystä keskustelleet ja kesällä olinkin tuon johdosta melkein kuukauden juomatta. Nyt on vain myönnetävä, että en hallitse tätä ja minulle on kehittymässä todellinen ongelma jssa on pelissä niin oma tervys kuin parisuhde. Kumpaakaan en halua menettää, eli ainoa vaihtoehto on lopettaa juominen. Hitto että on vaikeaa tunnustaa olevansa alkoholiriippuvainen. Hävettää ja tietty nyt normivierotusireiden lisäksi kunnon ketutus.

Mitenkä puolentoista viikon aamusta iltaan putki on ollut mahdollista? Puolisoni mahtkustelee työnsa puolesta paljon ulkomailla silloin voin vetää ihan rauhassa kaksin käsin. Nyt olen kaiken lisäksi siirtynyt taas opiskelijaksi niin mikäs tässä on ollut kännäillessä. No join toki reilusti kun olin töissäkin ja ironisinta että tein suht vativaa työtä ja olin vankasti keskijohdossa toimien myös esimiehenä. Juomiseeni olisi pitänyt puuttua töissä! Kyllä sen jokainen selväjärkinen näkin että olin ajoittain krapulassa töissä ja takuulla vanha viina haisi kilometrin päähän sekä porukka ihmetteli kun en pystynyt mitään kirjoittamaan (siis kädet vain välistä katosivat) eikä kahvikuppi pysynyt käsissä. Olisin takuulla jossain vaiheessa kyllä mokannut ja saanut varoituksen tms. Mutt kuin ihmeen kaupalla selvisin ilman “naarmuja” melkein viisivuotta. Kyllä me juopot osataan olla sitten fiksuja kaikkine salailuineen.

Summa summarum minäkin siis tarvitsen apua! Nyt ollaan todellakin niillä rajloilla, että menetän kaiken. Ikää minulla on 43 ja vielä hyvää elämää edessä ellen nyt sitten sössi tätä lopetusyritystä. Jos munan tämän niin todennköisesti valitsen kiikun sen häpeän sijaan. On noita tummia ajatuksia ollut aikaisemminkin…varmaan useimmilla juopoilla morkkiksen ollessa päällä.

Haluan toivottaa onnea ja menestytä viestiketjun aloittajalle viinapirusta eroon pääsemiseksi!

Hei Kalsarikannaaja,
toivon voimia, onnea ja menestysta. Tama on ensimmainen postini sivuilla, kirjautuminen ei ollut ollenkaan vaikeaa kun katsoin kunnolla peiliin ja huomasin alkoholin vaikutukset olemukseeni. Olen ‘vasta’ kolmekymppinen mutta nyt alkaa koukku kayda suuremmaksi. Voin samaistua niin moneen asiaan josta kirjoitit. Olen halunnut vahentaa jo kauemman aikaa mutta tajusin etta se on yksin vaikeaa. Ihana kuulla muidenkin kokemuksia.