Tarvitsen apua - livekasino vei kaiken!

Terve vaan kaikille!

Olen 19-vuotias yksinasuva, työtön ja opiskelupaikaton nuori mies, joka tarvitsee apuanne kipeästi!
Tänään, perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtui seuraavaa:

TAUSTAA:
Olen Unibetin asiakas. Olen muutaman vuoden harrastanut vedonlyöntiä Espanjan La Ligasta.
Tiedän melko paljon Espanjan jalkapallosta, joten intin jälkeen vanhan tupalaisen kehotuksella päätin rekisteröityä johonkin ulkomaisista pelisivustoista, koska kertoimet siellä olisivat kuulemma paljon parempia kuin Veikkauksen kertoimet. Tottahan se oli, kertoimet olivat paljon parempia Unibetillä kuin Veikkauksella. Eihän siinä mitään, tässä olen nyt La Ligan kaudella 2013-14 lyönyt vetoa (huom. en veikannut! - veikkaamisessa ja vedonlyönnissä on eroa!) lähes kaikista La Ligan peleistä, ja nyt, kierroksen 6 jälkeen olin suunnilleen 200 euroa voitolla peleistä. Eihän tuo paljoa ole eikä läheskään tavoittelemani tavoitetason verran (200e/kierros), mutta rahaahan tuokin on.

Kuitenkin, olen aina ollut “rahan perään”. Kun muutin uudelle paikkakunnalle intin jälkeen, ei minulla ollut työtä eikä opiskelupaikkaa. Muutin kuitenkin suhteellisen kalliiseen vuokrakaksioon, ja päätin, että etsin itselleni töitä, ja jos töitä ei löydy, “chillailen” vuoden ja menen sen jälkeen opiskelemaan. Töitä ei tietenkään löytynyt, joten päätin että elätän itseni “vedonlyönnillä” siihen asti, kunnes saan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta.

Nyt, syyskuun loppupuolella, olin tosiaan 200 euroa voitolla vedonlyönnistä Unibetillä. Tänä viikonloppuna, hieman humalassa, päätin että kokeilen kasinovedonlöyntiä, sillä olen joskus pelannut leikkirahalla Pafin vedonlyönnissä ja voittanut mukavasti leikkirahaa. Pelasin aluksi 0,10 euron panoksella Rulettia. Pelasin lähinnä 1/2-pelejä: Laitoin Ruletissa 0,10 e Punaiselle, ja jos voittoa ei tullut, tuplasin panoksen 0,20 euroon ja laitoin sen taas uudelleen Punaiselle, ja jos voittoa ei siitäkään tullut tuplasin taas 0,40 euroon ja laitoin Punaiselle ja tuplasin niin kauan, että voittoa tuli. Siitähän voittaa siis sen 0,10 euroa jos aloituspanokena on ollut 0,10 euroa, mutta voittoahan se on kuitenkin. Voittoa tästä pelitavasta tosiaan tuli, joten päätin välittömästi siirtyä euron panokseen. Unibetillä on siis erilliset pöydät eri panosluokille. Pelasin uudessa pöydässä euron alkupanoksella, ja jäin voitolle jonkin verran tällä pelityylilläni. En kuitenkaan luottanut näihin “automaattikasinoihin”, joten päätin siirtyä Unibetin Livekasinoon, jossa videokameran edessä reaaliaikaisesti joku Unibetin työntekijä pyöritti Ruletin palloa. Tässä pöydässä minimipanos oli euron ja maksimipanos oli 25.000 euroa. Aloitin euron panoksella, ja koska tämä “tuplaustyylinen” värivedonlyönti tuotti tulosta, päätin siirtyä 5 euron aloituspanokseen. Tällä hetkellä pelitililläni oli saldoa 1174,40 euroa, josta Kasinolta voitettua rahaa oli noin 30 euroa.

Pelasin ensimmäisen kierroksen viiden euron panoksella punaiselle. Mustahan sieltä tuli. Laitoin 10 euroa uudelleen punaiselle, ja taas tuli musta! Huonoa tuuria, ajattelin, ja laitoin 20 euroa taas punaiselle. Musta napsahti! Nyt ajattelin jo, että mitä vittua, pakkohan sieltä on punainen jossain välissä tulla! 40 euroa punaiselle, ihan rennoin mielin. Ja musta napsahti! Ei helvetti, tämä on kuitenkin “totta”, koska livekasinolla pelaan, ei minua nyt voida huijatakaan, ja pakkohan sieltä on punainen tulla ihan kohta! Todennäköisyyksien vastaista, että musta tulee näin monta kertaa peräkkäin! 80 euroa peliin, punaiselle tietenkin, ja mustahan sieltä paukahti. Nyt rupesi jo syke nousemaan, ja rupesin jo oikeasti pelkäämään pahinta, että häviäisin kaiken, vaikka alkuperäisenä tarkoituksenani oli voittaa vain muutama kymppi kasinolta ja lopettaa sen jälkeen. Automaattikasinoiltakin oli tullut viimeistään neljännellä kierroksella punainen, joten pakkohan tästäkin oli tulla!!

80 euron panoksen jälkeen napsahti siis taas musta. Laitoin 160 euroa punaiselle, tilini oli jo aika vähissä (voit laskea: 5+10+20+40+80+160=315 euroa): Tuloksena: YLLÄTYS VITUN YLLÄTYS TAAS MUSTA! Ei muutakuin 320 euroa punaisella: Kierroksen tuloksena pikiVITUNmusta. Sydän jätti lyömättä kerran. Tässä vaiheessa tililläni ei enää ollut tuplaukseen mahdollistavaa summaa, sillä pelitilläni oli aluksi se 1174,40 euroa, kuten mainitsin, ja pelityylilläni olin pelannut 635 euroa. Pelitilläni oli siis enää 539,40 euroa ja päätin mennä loppuun asti, sillä pakkohan sen punaisen oli tulla! Jumalaa rukoillen, sydän hakaten, laitoin tasan 539 euroa Punaiselle, ja tuloksena oli:

musta.

Pelitililleni jäi 0,40 euroa.

Jos olette pelannut vastaavia summia nettikasinossa, pokerissa, tai vaikka vitun raveissa, aivan sama missä, voitte kuvitella, mitä mielessäni kävi tällä hetkellä.
EI MITÄÄN! Menin tupakalle, ja vasta silloin tajusin, mitä olin tehnyt. Olin pelannut 1100 euroa. Parissa VITUN minuutissa.

Olin siis hävinnyt koko Unibet-tilini saldon KASINOLLE, joka oli tarkoitettu jalkapallovedonlyöntiin. En voinut uskoa tekemääni. Mieleni loi kuvia kävelylle lähtemisestä, töihin pääsemisestä, sillalta alas hyppäämisestä ja pelaamani rahan takaisinvoittamisesta, siis voitteko kuvitella! ETTÄ KASINOPELAAMALLA VOITTAISIN TAKAISIN JO KERTAALLEEN KASINOON PELAAMANI RAHAT?! Voi herran tähden, ajattelin, ja päätin että pakko tulla purkamaan tätä johonkin. Loin siis tunnuksen juuri tänne Päihdelinkkiin, ja kirjoitin tämän viestini tähän.

Paitsi niin joo, ennen tupakalle menemistä, kun hävisin kaiken, päätin siirtää välittömästi 1170 euroa pankkitililtäni Unibetille, jotta aamulla herätessäni minulla olisi juuri sama määrä rahaa kuin ennen siirtymistä Livekasinoon, jotta voisin jatkaa kuitenkin tuottoisaa ja harkittua jalkapallovedonlyöntiä.

Nyt, mitä haluan teiltä, on:
KERTOKAA, mitä minun pitäisi tehdä. Otanko yhteyttä jonnekin ja kerron tästä peliongelmastani: Tämä oli ensimmäinen kertani, kun pelasin tällä lailla, hävisin kaiken, ja ensimmäisellä VITUN kerralla yli tonnin.

Toiseksi, kertokaa: Miten jatkossa vastustan pelihimoa KASINOLLA - Osaan lyödä vetoa vastuullisesti, tarkoittaen jalkapallovedonlyöntiä, mutta kun kyse on kasinosta, en osaa hillitä itseäni ollenkaan. Pitäisikö minun siirtää rahani pois Unibetiltä ja siirtyä pelkästään Veikkauksen asiakkaaksi, koska Veikkauksella ei ole kasinoita ja voisin kuitenkin jatkaa jalkapallovedonlyöntiäni?

Koskaan ei tarkoitukseni ollut pelata kasinoa, ainoastaan jalkapallovedönlyöntiä. Kuitenkin, kiitos pienen humalan (tekosyyhän tämä humala on - jos tämä rahanhimo ei olisi ohjelmoitu aivoihini, en olisi tehnyt tätä), päätin siirtyä nettikasinolle ja hävitä kaiken. Tarvitsen muiden, nykyisten ja entisten, peliriippuvaisten apua, ja kokemuksia tällaisista tilanteista. Ihan sama, mitä pelasit, mutta voisitko jakaa tarinasi. Ja sen, selvisitkö siitä vai et. Pyydän.

En tiedä mitä tehdä. Jopa itsemurha kävi mielessäni, niin juuri, vaivaisen tonnin häviön takia. Tämä oli kuitenkin iso raha tyttömälle vuokralla asuvalle miehelle, joka hävisi parissa minuutissa livenettikasinolle yli tonnin.

Miten tästä eteenpäin - pankkitililläni on kuitenkin jonkun verran rahaa, mutta voinko estää itseäni tekemästä tätä uudelleen: Pari minuuttia, ja taas toinen tonni on hävitty. Sitten varmaan siirrän 5.000 euroa Unibetille, ja pelaan kaiken yrittäen voittaa kaiken takaisin. Tiedän, että jos näin teen, teen oikeasti itsemurhan.

AUTTAKAA!!!

.

Esittäisin Sinulle alkuperäinen oikeastaan vain yhden kysymyksen:

Onko asia nyt oikeasti kuitenkaan noin hirvittävän vakava? Nyt kun mennyt aikaa tuosta keissistä ja olet luultavasti huomannut (jos et ole jatkanut kys. toimintaa ja tuota “häviöiden takaisin voittamista”), että no ei se ollut mikään maailmanloppu… hetken kirpaisi se mikä meni, mutta eikös ollut tuo fiilis aika hyvä opetus? Ja jos asian teit kerran tuon yhden ainoan kerran, heti meni noin seinille juttu… niin eikö voisi ajatella vain yhden yrityksen ja totaalierehdyksen kautta?

Eli olisiko tässä nyt vain peiliinkatsomisen paikka kun vielä mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta tulosta itsellesi tuo oma kirjoituksesi, liimaa seinään koneen eteen ja jos meinaat tehdä vastaavaa toiste niin lue se ja sulje silmäsi pitkäksi aikaa muistellen sitä fiilistä jota tunsit tuolloin kun teksti ilmaantui… Äläkä anna ajan kullata muistoja eli “no se oli vaan yks tonni sinne tänne”.

Asia on tietty ihan itsestä kiinni, mutta vielä et ole edes syvällä eikä kannata soimata itseään liikaa. Okei, mokasit. Mutta se oli yksi erehdys ja thats it.