Tarinoita rakkaudesta

Otsikko voisi tietenkin olla myös rakkaustarinoita.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan rajata aihetta vain romanttisen parissuhderakkauden kapeaan alalajiin sitä myöskään pois sulkematta.

Toivon, että otsikko ohjaa ajattelemaan rakkautta laajasti ja monimerkityksellisesti.

Ajattelen, että rakkaus on asia, jolla on paljonkin tekemistä myös raitistumisen kanssa.
En halua määrittää miten tai alkaa väittelemään asiasta sen kummemmin.

Haluaisin, että tässä ketjussa voisi kirjoittaa kaikkea mahdollista rakkaudesta.
Mitä rakkaus on? Mitä on rakastuminen? Mitä on Jumalan rakkaus? Mitä on elämän rakkaus? Mitä on rakastaa? Mitä on olla rakastettu? Mikä on rakkauden vastakohta? Onko universaalia rakkautta?

Kirjoitukset voisivat olla episodeja elämästä, kuvitteellisia tai dokumentaarisia, ne voisivat olla runoja, haikuja, ajatelmia, novelleja, ajatuksen pätkiä, kommentteja, mitä vaan.

En tiedä kiinnostaako aihe ketään muuta kuin itseäni, mutta katsotaan saako aihe tuulta siipiensä alle. :smiley:

Kiinnostaa :smiley: Hieno aihe, Basi. Vaatii enemmän aikaa mitä minulla nyt on, mutta tulen kirjoittamaan tähän myöhemmin omia ajatuksiani.

.

Tattis :smiley:

Minulla on kokemuksia vain tavallisesta maallisesta rakkaudesta, mutta sekin on mahtava asia!

Minulle sitä on siinäkin, siihen kuuluu ainakin kaikki se mistä me nuorina lauloimme, “kylmien asemien yksinäisiä miehiä, koiria mummoja vanhojapiikoja, salaattia ja sellerinjuurta” …ja paljoa muutakin on rakastettu… ja rakastan yhä.

Ihmisten välinen rakkaus, monissa eri hienoissa muodoissaan, on se -sitä jotain. Toisinaan se on laajempikin tunne, joskus rakastuneena voi tuntea rakastavansa melkein koko maailmaa.

On se ollut monenlaista, joskus ihanan syntistäkin, joskus haikeaa kaukorakkautta, hiertävää mutta silti tunteitahivelevää yksipuolista rakkautta… ja täyttymystä, koko maailma riemuna sylissäni, ( voishan tämän elämän vaikka elää toiseenkin kertaan kun nyt alkaa muistelemaan :smiley: :smiley: :smiley: ) rakkautta olen kokenut, antanut ja saanut. Se on ollut voimaannuttavimpia asioita elämässäni.

Kun ei minusta runoilijaksi ole, en osaa tämän asian edessä tehdä muuta kuin nostaa karvalakkiani ja hymyillä.

Rakastan elamaa. Rakastan ihmisia. Rakastan elaimia ja kasveja. Rakastan maailmaa. Rakastan! Oikeesti!
Empa haluaisi kuolla viela toviin. :smiley:

Minäkin rakastan monia asioita. Kunpa oppisin rakastamaan itseänikin.

Rakastan mun frendeja jotka odottaa mua Suomeen, rakastan meian bandia, rakastan meian bandin faneja, rakastan mun duunia, rakastan kaikkia eksyneita jotka on yhta eksyneita kuin minakin olen ollut joskus, rakastan mun mutsii ja systeria ja broidia, rakastan rocknrollia, rakastan Jumalaa, rakastan bluesia, rakastan reggaeta, rakastan Intiaa, rakastan Suomea… rakastan syksya, rakastan ikuista kesaa taalla missa olen… :smiley:

Rakastan ehka himpun verran jopa Suomen talvea. :angry: En ole tosin viela sita ehtinyt kokea vuoteen.

Rakastan perhettäni ja läheisiäni tietenkin ja monia, monia asioita maailmassa. Rakastan myös tätä elämää mikä mulle on annettu, myös mennyttä elämääni. Se on tehnyt ja muovannut minusta sellaisen kun tänä päivänä olen, ja loppujen lopuksi olen tulokseen enimmäkseen ihan tyytyväinen :smiley:

Mulle on sanottu,ettei voi rakastaa muita, jollei rakasta itseään, mutta musta se ei ole ihan niinkään.

Mainittakoon viela, etta kaikki asiat joita mainitsin rakastavani, vituttaa joskus. :smiley: Rakkaus on juuri sita, etta vaikka joku ohimenevasti vituttaisi, haluaa silti elaa sen kanssa koko loppuelaman.

Puhuttaahan se rakkaus.
Kaikki rakkaus on arvokasta ja rakkauden teot ne vasta arvokkaita ovatkin.
Rakkaus on ykseyteen kurkottamista ja sen tunnistamista, sanoi Tolle tuolla Pumsin lainauksessa.
Siinä on ajatus, joka on mielestäni jotenkin aivan ehtymätön.’
Eikö meidät ole luotu rakastamaan? Ykseyteen? Luonnon, toisen ihmisen, itsemme kanssa,ihmiskunnan?
Ja silti tarvitsemme eriytyneisyytemme, yksilöllisyytemme, jotta voimme tuota ykseyttä kokea, nähdä, tunnistaa ja tavoitella. Ihminen on merkillinen olento, rakastettava kerta kaikkiaan. :smiley:

Rakkaus on ihana aihe! Ja minulle se on tärkeintä elämässä. Olen vihdoin ja viimein sen tajunnut, että minun mieheni rakastaa minua ihan oikeasti. Ja minä rakastan häntä, enemmän kuin mitään. Rakastan myös äitiäni, sisaruksiani ja ystäviäni, ilman heitä en olisi olemassa. Uskomaton onnentunne täytti minut, kun vuoden 2010 kesällä yhtäkkiä tajusin, että en vain minä rakasta heitä vaan he myös rakastavat minua! Itsetuntoni nousi kohisten, yhden ainoan taianomaisen illan aikana. Se oli yksi piste tielläni raittiuteen. Tajusin, että olen hyvä ja rakastettu ihminen juuri tällaisena kuin olen. Jopa sellaisenakin, kuin olin… Puhuimme ystäväni kanssa rakkaudesta ja hän sen mulle valkaisi (taas kerran…), että kyllä tämän täytyy olla oikeaa rakkautta…mies jaksoi odottaa kaikki nämä vuodet, että tulisin takaisin. Ja lopulta minä palasin. Toki tajuttuani tuon, on paljonkin kaduttanut kaikki ne kamaluudet mitä juodessani ja juomishimossani sanoin ja tein… Mutta mies ei ole minua syyttänyt niistä kertaakaan. Hän on vain onnellinen. Ja niin olen minäkin, nykyään. Olen oppinut viimeistään nyt raittiuden myötä rakastamaan myös itseäni. Haluan pitää itseni kunnossa henkisesti ja fyysisestikin, lopultakin… Haluan pystyä olemaan rakkaitteni kanssa pitkään ja terveenä! Rakastan luontoa, eläimiä, metsää, peltoja, lumista maisemaa, tuulen tuomaa ensimmäistä kevään tuoksua, sateen ropinaa, tulen huminaa uunissa, varpaiden lämpenemistä saman peiton alla, saunan löylyn puraisua ja sitä tuulikaapin järjetöntä kylmyyttä joka hetkessä muuttuukin iholla ihanaksi tunteeksi, järveä, aurinkoa, kukkia, helteellä viilentävää tuulta…rakastan elämää. Aamulla on valtavan ihanaa herätä ja miettiä mitä kaikkea päivä tuokaan tullessaan! Melkoinen muutos…ennen ei huvittanut nousta, jos ei sitten tiennyt viimeistään illalla saavansa juoda. Ja silloinkin halusin nukkua mahdollisimman pitkään, että ei tarvitsisi odottaa niin pitkään… Enkä minä uskonut raittiiden puheita, en ensinkään. Ei juomatta VOI olla hauskaa. Mitä lie hihhuleita… Kuinka väärässä olinkaan… On ollut ihanaa todistaa se itselleen! :slight_smile:

Sanotaanhan alkoholismista, että se on rakkauden puutostauti. Minulla on täysi syy uskoa omalla kohdalla, että näin on. Janoiseksi tehnyt monenkin rakkaudetta jääneen. On tehnyt toki jonkun kohdalla myös persoksi huumeille, peleille, seksille, työlle, vallalle, rahalle mille vain, millä voi kuvitella tilkitsevänsä tyhjyyttä, joka rakkaudettoman sydämessä asustelee. Mutta se onkin jännä tyhjiö, sinne kun kaatelee vaikkapa viinaa, niin se vaan laajenee laajenmistaan, kuin ilmapallo ja tyhjä tila kasvaa vain, kunnes ei juuri muuta ole kuin tyhjyyttä.
Minä en Hannu tiedä mitä se täydellinen rakkaus voisi olla, mutta se että hyväksyy asioita ja henkilöitä, joita ennen vihasi, niin se on varmasti ihan riittävän hyvää rakkautta. Ei se rakastamisen vaikeus taida ihan outo juttu olla monellekkaan, niin luulen. Silti minusta tuntuu, että rakkaus on elämisen arvoinen juttu. Ja vähintään tarinan arvoinen, jos ei toisenkin.:slight_smile:

“Joimme koska saimme rakkautta liikaa tai jaimme sita kokonaan paitsi…” Jotenkin noin sanotaan isossa kirjassa. Molemmat syyt juopolle ihan yhta hyvia. :slight_smile:

Mulla meni niin pain, etta sain, ja saan kai edelleen, rakkautta liikaakin. Olen suorastaan hukkunut siihen joskus. Vaikka lapsuus ja nuoruus oli osin repaleisia alkoholisti-faijan kanssa, minulla oli myos paljon rakastavia ja huolehtivia aikuisia ymparilla. Mutsi, isovanhemmat, sukulaiset, opettajat… faijakin sillon kun jakso olla raittiina.

Murkkuna opin vastakkaisen sukupuolen rakkauden, ja orastavana paihderiippuvaisena osasin kayttaa hyvakseni sitakin etta vastakkainen sukupuoli tuntui olevan aika kiinnostunut minusta. Itteeni puolestaan vaivasi rakkauden ja sitoutumisen pelko, toiselle ihmiselle avautumisen ja omistautumisen pelko.
Halusin olla riippumaton, itsellinen, viihdyin usein myos yksin, vaikka minussa oli tietysti se sosiaalinen bailaaja-puolikin.
Sama staili aikuiisena.

Ex-avokki keskeytti kerran teiniangstimaisen rakkaudenpuute-marinani sanomalla, etta “etkohan sa ole saanut elamassasi rakkautta ihan yllin kyllin”. Tajusin, etta niin olen. :unamused: Enemman kuin olen kyennyt vastaanottamaan.

Nykysinkin vaikee sitoutuu yhteen ihmiseen. Toisaata ei se mitaan, kun on rakkaita frendeja. Ja tykkaan olla yksinkin joskus vapaa-ajalla. Joskus yksinaisyys on ylellisyytta. :slight_smile:

Itse koen olevani siinä onnellisessa asemassa tänään, että saan rakastaa ja olla rakastettu. Oli sitten kysymyksessä kahden ihmisen välinen rakkaus tai oman ymmärrykseni mukaisen Jumalan rakkaus. Itse olen tätä elämäni rakkautta pohtinut aikanaan toinen-mahdollisuus.blogspot.com … desta.html

Rakkautta elämäänne, rakkaat kanssa matkaajat. Pitäkää toisistanne…

Rakkaudettomuudella on monet kasvot. Rakkautta ei osaa vastaanottaa, jos ei oikein antaakaan. Rakkaus on vain väline, jolla jotakin saavuttaa, ohimenevää. Paradoksi on kuitenkin se, että juuri rakkaus on se lääke. Ei väline jonkin saavuttamiseksi, vaan päämäärä ja olotila, jossa voi kasvaa ja iloita.