Tarinoita oloista ja tilanteista, jotka johti lopettamiseen?

[size=150]1. 2013 huhtikuu ja 5 päivän putki. [/size]

Neljäntenä päivänä 3,5 pulloa 14% 0.7 punkkua ja vikana 0.7 Jallun illassa. Kaikkea sekaisin. Vikana päivänä iski paniikkinen tunne juodessa, mutta se loppui 0.5 jälkeen. Jallun jälkeen oksentelin ja sammuin sänkyyn. Olin lähettänyt mutsin miehelle viestin, jos auto olisi käytössä (sairaalareissua varten) ja tämän takia porukat tuli avaimilla sisään yöllä. Tästä en muista enää kovin paljon, mutta lopulta käskin vaan poistumaan. Koitin levätä sängyssä turhaan, laskuhumala iski ja olin hyvin epävarma olotilastani. Lähdin varmuudeksi porukoille rauhoittumaan ja kävelin, kuin pingviini.

Koitin nauttia hieman mutsin Sports-drinkkiä, jos se pysyisi alhaalla. Kaikki tuli ulos samantien ja herätin porukat yrjöömisellä. N. 6 tunnin päästä vikasta drinkistä olo alkoi muuttua radikaalisti. Tarvitsin jotain, mikä rauhoittaisi. Iski armoton paniikkikohtaus, mutta tämä tietty pikemminkin vaikutti TIA-kohtaukselta. Kaikkialla kehossa tuntui puuduttavaa värinää, sormet “kouristi” taisteluasentoon, en saanut nyrkistä auki, puhekyky heikkeni ja sammalsin kuin 4-5 promillen kännissä. Olin menettämäisilläni kontrollin kropastani ja pelkäsin halvaantuvani. Pyysin, että jos porukat heittäisi mut sairaalaan, mutta ei. Mutsi soittaa sairaalaan ja ensiohjeena piti hengittää paperipussiin. Häpeä… Se hieman rauhoitti, vaikkei auta häpeään ei yhtään. Siinä meni sitten yö vapisten, hikoillen ja häpeillen kaikkea. Aamulla oli edelleen niin paniikkinen olo, että menin sairaalaan taksilla ja siitä katkolle, jossa olin 1 yön ja sain pari Risolidia.

[size=150]2. 2013 marraskuu, 4 päivän putki, 1 välipäivä ja 5 päivän putki päälle[/size]

Putken päätyttyä olo oli muuten ok, mutta syömisestä ei tullut mitään. Odotin pari tuntia ja sain alas jogurtin ja einestä. Yhtäkkiä iski jotenkin innokas olo (välittäjäaineet varmaan aika päin vittua) ja tajusin, että pitää syödä enemmän. Päätin sitten lähteä kebab-ravintolaan ja vielä kävellen. Tilaan kassalla rullan ja menen pöytään odottamaan. Kun kebab ilmeistyi nenäni eteen, niin kädet alkoi välittömästi täristä niin pahasti, etten pystynyt leikkaamaan rullaa. Nieleminenkin tuntui hyvin haastavalta ja sain vaan 1 pienen palan nielaistua. Nälkä kyllä oli, mutta kykyä suoriutua ruokailusta ei. Menin vessaan panikoimaan, en laittanut ovea lukkoon, jos tuleekin joku kohtaus ja huomasin, että jalatkin tärisee. Oli pakko pitää kiinni jostain pömpelistä, että pysyisin pystyssä. Kun rauhoituin vähän, niin sanoin kassalla, että päätänkin ottaa kebabin mukaan. 1 asiakas tuijotti ja tajusi, että kaikki ei ole all right tällä tyypillä. Matkalla kotiin rukoilen, että joku enkeli tulee ja heittää oraaliruiskun, jossa olisi 20-40mg diapamia, mutta näin ei käynyt. Selvisin paikalliselle taksikopille, heitin kebabin maahan ja koputin taksin ikkunaa. Päästyäni taksiin sanon

[size=150]Nyt sinne vitun sairaalaan ja vähän äkkiä…[/size]

Ähkyin koko matkan ajan taksissa, mutta sain maksettua laskun kortilla. Päivystyksessä oli töissä joku veemäinen hoitsu. Pyysin, että jos pääsisin nopeasti vieroittautumaan, mutta nauraa hörähti ja käski jonottamaan. Kysyi, että onko kramppitaipumusta. Vastasin, että ei tähän asti, mutta paniikkitaipumusta piisaa. Ekat 45-60min oli karseat ja kädet tärisi enemmän, kuin ikinä. En uskonut, että niin pahasti voi oikeesti edes täristä. Joka kerta, kun se hoitaja meni mun ohi, niin se vaan hymyili vittumaisesti. Yli 3 tunnin päästä lääkäri otti vastaan ja ei meinannut edes rauhoittavia kirjoittaa. Lopulta päätti antaa sairaalassa sen 10mg nestemäistä ja kirjoitti 10x 5mg Diapam reseptin.

Mitään alkoholia en ole “nauttinut” tämän marraskuun jälkeen. Hajuvesiä olen käyttänyt ja kerran söin vahingossa liköörikonvehteja. Elämästä nyt sitten lähti vaan värit aika ikävästi, kun lopetin alkoholin käytön. Bileet on ohi ja masentaa, mutta päivä kerrallaan selvitään (vaikka usein tuntuu siltä, että ei edes haluaisi selvitä :neutral_face:). 5 vuotta tuli dokailtua, ikää reilusti yli 20 ja nyt ikuisella Antabuskuurilla.

Kiitos, oli viihdyttävä tarina. Pamit on kyllä Jumalasta seuraava kunhan niitä suostuvat katkopedillä määräämään promillen laskettua alle kriittisen. Tänään alla sixpäck, ja mukava elämä rullaa etiäpäin täysillä, vaikka takana kolme sairaalareissua armon vuonna 2014. Seuraavassa elämässä ehkä parempi ja hillitympi ihminen, mutta tässä nimenomaisessa mennään eikä meinata! :laughing:

Joo ei noita pameja kovin helposti määrätä. Katkoilla ensisijainen lääke on varmaan Risolid. Auttaa fyysisiin oireisiin toki, mutta henkisiin hyvin rajoitetusti. Tosin yksilöllistä. 2014 on ollut kans aika sairaala ja ambulanssi -pitoinen reissu itselleni siitä huolimatta, että viinasta olen pysynyt kaukana. Lopettaminen on ollut tosi raskasta psyykkisesti. Varsinkin kun psyyke ei ole lähtökohtaisestikkaan vakaalla pohjalla, niin jee.

Et kai sä oo juonu hajuvesiä?

:laughing:… En, mutta kieltämättä hajuvedet voi käynnistää himot. Ootkos itse?