Tarinani / päiväkirja

Hei,

Oma tarinani on hyvin samanlainen kuin muillakin. Nuorena kolikkopelit ja lompakosta säännöllisen epäsäännöllisesti kaikki kolikot niihin. Myöhemmin mukaan tulee työpaikka, säännölliset tulot, luottokortti ja tietenkin nettikasinot.

Pelihistoriaa takana 20v, välissä velkaantumista, veloista selviämistä, pelaamattomuutta jopa vuosia, hyviä ja huonoja hetkiä.

Nyt viimeiset 3-4 vuotta on mennyt melkoisesti alamäkeä pitkin, aloitin käytännössä pelaamisen alusta ja ilman yhtään pelaamisesta johtuvaa velkaa. Pikkuhiljaa velkaantuminen jälleen alkoi ja panokset suurenivat, joka kerta aina luvataan itselleen, että nyt tämä loppuu ja makselet vaan velat pois.

Näinhän ei tietenkään käynyt, kuten varmasti arvaatte. Velkaa on n. 80 000e pelaamisesta pelkästään ja asunnosta n. 180 000e. Nämä vain ja ainoastaan minun nimissä.

Olen lopen kyllästynyt tähän elämääni ja synkätkin ajatukset on käynyt mielessä. Turhauttaa niin, että olen jälleen kerran samassa tilanteessa kuin aiemmin. Tuntuu, ettei mitään ole opittu. Olen kuitenkin pystynyt olemaan vuosia pelaamatta ja käsittelemään tunteeni ilman pelaamista, elämään päivä kerrallaan ilman pelejä. Tiedostan täysin, etten voi pelata koskaan mitään rahapelejä, ne vievät aina ennemmin tai myöhemmin minut mennessään. Enkä halua sitä elämältäni, pelaaminen tekee minusta ihmisen, jota vihaan. Valehtelevan ja kieroilevan *askiaisen, jollaista en voi hyväksyä.

Onneksi olen nyt saanut pariksi päiväksi pelit poikki ja ajatellut asioita jälleen kerran. Tajusin ja myönsin itselleni, etten kykene hoitamaan juuri nyt talousasioitani, enkä tiedä milloin pystyn niitä itse hoitamaan. Haen heti ensimmäisenä huomenna itselleni edunvalvojaa ja tulen vaatimaan itseltäni pois oikeuden sopia uusia sopimuksia minkään rahoitusyhtiön kanssa. Tätä varten minulla on jo lääkärintodistus olemassa, olisi pitänyt vaan tehdä asia jo aiemmin. Tarvitsen jonkun, joka katsoo asioideni perään.

Omat päätökseni, pelihimon vallatessa eivät ole järkeäviä ja tuhoan vain asioitani entistä enemmän. Minulle riittää, että saan sovitun käyttörahan käyttööni kuukaudessa/viikossa ja säästäköön edunvalvoja loput johonkin. Ei enää luottokortteja, eikä muutakaan vastaavaa. Tosin tuo kuukausi/viikkoraha ei tule suuri olemaan, johtuen velkojen määrästä.

Pankilta pyysin vielä kerran lainaa, tuon 80 000e:n hoitamiseksi, jotta saisin kuukausierän kohtuulliseksi. Noin keskipalkkainen työ ja sitä kautta maksukykyä minulla on ja motivaatiota hoitaa asiat kuntoon. Tuskin pankki tuohon enää lämpenee, mutta en menetä mitään kun kysyn.

En tule perääntymään veloistani vaan haluan ne hoitaa pois itse ja joskus vielä sanoa lapsilleni, että kaikesta voi selvitä kun myöntää ongelmansa, yrittää oikeasti ja oikeasta syystä. Sen lisäksi hakee apua ja ottaa sitä vastaan.

Pelaamiseen haen jälleen apua ja käynnistän vanhan hyväksi havaitun tavan, elää päivä kerrallaan. Tiedän kyllä, mitä tämä vaatii ja en *erhana luovuta.

Pahoittelut, vuodatus on hieman sekava, mutta kirjoitin jotain mitä mielenpäällä oli. Saa kommentoida jos haluaa, en loukkaannu mistään - päinvastoin, pidän kritiikistä, niistä oppii. Toki positiivisetkin kommentit otetaan mielellään vastaan. :slight_smile:

Tulen päivittämään tätä ketjua ja tarinaani, itseäni varten. Haluan joskus lukea, mistä lähdettiin ja mitä ollaan saavutettu. Pelaamaton päivä numero 2 menossa, päivä kerrallaan eteenpäin. Kiitos ja kumarrus, huomiseen!

Uusi päivä takana, pelaamatta pysytty. Mielialat vaihtelee laidasta laitaan, välillä pystyn ajattelemaan positiivisesti huolimatta tulevasta ja suhtautumaan tulevaisuuteen valoisasti hyväksyen silti tilanteeni. Välillä taas huomaan ajattelevani hyvin negatiivisesti kaikkea ja olen valmis heittämään kaiken menemään. Tätä tunnepuolta haluan oppia paremmin käsittelemään ja siihen haenkin apua, siinä piilee suuri vaara.

Päivä kerrallaan ja huomiseen.

Mä oon itse edunvalvonnassa viidettä vuotta. Suosittelen, vaikka onhan siinä miinuksensa, kuten häpeä. Minulla ainakin näin. Toki plussaa, että edunvalvonnan myötä oon päässyt omilla rahoilla Thaimaan ja Kreikan lomalle. Ja saanut uuden kannettavan ja älypuhelimen esim. Mulla se iso miinus vielä, että rahapelaan yhä vaikka oonkin edunvalvonnan alaisuudessa…

Tsemppiä sulle pelaamattomuuteen!

Kiitos wylpperi kokemuksien jakamisesta ja tsempistä!

Yksi pelaamaton päivä takana lisää. Henkisesti melko rankkaa elää epätietoisuudesta kuinka asiat tulee järjestymään, pelurilla kun on tapana tahtoa saada kaikki nyt ja heti. Siksi tilanteen korjaamiseen tarvittava aika on vähintään yhtä pitkä, kuin mitä pelaamiseen käytetty aika. Todennäköisesti vielä paljon pidempi, ainakin henkiseltä kantilta. Talouden uskon saavan balanssiin, kunhan vaan vien ajatellut asiat toteutukseen asti.

Henkisen/psyykkisen puolen korjaaminen tulee tarvitsemaan ammattiapua, ei riitä pelkkä oma ajatus siitä, että ajan kanssa selvitään. Vaikka näinhän se yksinkertaisuudessaan on, mutta helppoa se ei ole ja koen, että iso avain onnistumiseen on se, että myöntää tarvitsemansa apua.

Kyllä se teki aikansa kipeää, kun piti itselleen myöntää tarvitsemansa jonkun muun katsomaan omien asioiden perään. Häpeä, epäonnistuminen ja hyvin “epäaikuismainen” -olo valtaa, ettei “aikamies” pysty hoitamaan itse asioitaan. Nyt kuitenkin ajattelen niin, etten välitä mitä muut miettii, tarvitsen sen ja ajattelen nyt vain itseäni.

Huomiseen!

Eilinen pävitys jäi väliin. Tilanne on sama, pelaamatta pysytty, mutta mieli kohtalaisen maassa - ehkä pikkuisen parempi kuitenkin.

Kohtalaisen rankkaa oli katsoa tiliä ja katsoa mitä parissa päivässä tapahtui, tuhansia euroja talletuksia toisensa perään. Aivan sumussa menty, ikäänkuin edes muista kunnolla mitä tapahtui.

Noh, nyt murheet ja muu negatiivinen ajattelu seis, se ei johda kun pelaamiseen lopulta.

Laskeskelin, että pankki saattaisi myöntää vielä lisälainaa, kun asunnon arvo on reilusti yli tämän hetken asuntolainan määrä, joten vakuusarvoa olisi. Ymmärrän kyllä silti, jos eivät halua enempää minulle myöntää, riskianalyysi varmasti näyttää huonolta kohdallani.

Kävi miten kävi pankin kanssa, asiat järjestyy vielä, tavalla tai toisella. Kaikki on itsestä kiinni!

Tsemppiä kaikille peliriippuvuuden ja sen aiheuttamien muiden ongelmien kanssa!

Päivä kerrallaan, suosittelen!

Takaportti voisi olla asunnon myynti ja velkataakan keventäminen. Silloin selviytyisit peliveloista ja kuukausimaksut olisivat pienemmät. Pelaaminen tosin voisi edelleen jatkua, joten itse velkaantumista se ei katkaise.

Joo, mietin sitä ihan samaa. Pääsisin “kuiville” myymällä talon ja aloittamalla alusta, vielä tässä on aikaa vaikka mihin, kunhan pelaaminen ja velkaantuminen loppuu. Kyllä se henkisesti kirpasisi kovasti, talosta luopuminen. Toisaalta, se olisi hyvä merkki siitä, mihin pelaaminen on johtanut.

Pelkkiä summia jos jää yksin pyörittelemään päässään ja kaikkea mitä olisi voinut ostaa, ei ajatukset kovin kirkkaat ole. Tämän käsitteleminen vaatii apua ja käynkin psykiatrisella poliklinikalla tämän vuoksi ja muutaman muun asian myös, jotka ovat vähintään edesauttaneet peliongelman syntyä ja kehittymistä pahemmaksi.

Edunvalvonnan piirissä haluan joka tapauksessa olla, vaikka ratkaisuni olisi talon myyminen ja velkojen kuittaaminen sillä. En luota itseeni tällä hetkellä tarpeeksi.

Muutama sana perheestä, vaimo tietää kaiken ja aika tiukka tilanne tällä hetkellä päällä. Ymmärrettävästi talous on melko tiukilla, jos toinen on pelannut kaiken minkä irti saa. Kaikkeni teen, ettei erota tarvitsisi, mutta ymmärrän hyvin vaimoa, jos ei halua enää jatkaa. Kävi siinäkin kuinka hyvänsä, en anna sen olla syynä vajota syvemmälle. Näytän, itselleni, että täältä noustaan, meni siihen sitten kuinka kauan hyvänsä ja vaati se sitten mitä hyvänsä. Jos tuosta sitten muut huomaa jotain positiivista, niin hyvä juttu - mutta, teen sen itselleni, enkä siksi että muut niin sanoo.

Vielä pari sanaa,

Huomasin tuossa päivällä googlailevani lainoja ja jostain syystä piti kokeilla, vieläkö sitä saisi. Näköjään kyllä, mutta huh, en onneksi allekirjoittanut sopimusta. Kylläpä hetken aikaa oli lähellä. Pakko heittää verkkopankkitunnuksetkin pois, ennenkuin tuo edunvalvonta käynnistyy.

Sunnuntain vuodatus päättyy nyt tähän. Posiitiviset asiat myös: Pelaamatta sentään pysytty, tänään. Huomenna uusi päivä. :slight_smile:

Päivä kerrallaan, tsemppiä kaikille!

Jos omaisuus (talo) kattaa velat, niin tilanne ei ole taloudellisesti paha. Se olisi silloin, kun kaikki myytävä on myyty tai ei kata velkoja ja velkojen korot+maksut ovat liian korkeat. Pelaamisen on kaikissa tapauksissa loputtava. Joskus velkojen kuittaus esim. juuri talon myymällä jatkaa lisävelkaantumista, koska tilanne helpottaa hetkeksi. Silloin voisi olla jopa järkevämpää olla myymättä. Edunvalvonta tosin pitää huolen ettet enää pysty saamaan lainaa. Mitä kannattaa tehdä riippuu varmaan siitä, että paljonko jää käteen nykyisten velkojen jälkeen. Jos tulee toimeen ja pystyy vielä maksamaan yllättävät lisämenot, niin talon myynti ei varmaan ole järkevää. Toisaalta lisälainan myöntäminen voisi olla pankille järkevää, jos perustelet niin, että tulet muuten myymään talon ja kuittaat lainan pois, jolloin (käsittääkseni) korot jäisivät maksamatta. Voit sanoa pankille, että lähdet hoitamaan ongelmaa ja edunvalvonnan kautta raha-asioiden hoito on seuraavat vuodet ulkopuolella, joten pankki saa omansa. Kannattaa käydä juttelemassa henk. koht. konttorilla, siitä voi olla apua.

Kiitos ja kumarrus ajatuksistasi ja vinkeistä pokeri_ja_ruletti, arvostan! About samalla sisällöllä olen pankkia lähestynyt viestillä, täysin rehellisesti. Täytyy lähteä vielä paikan päälle käymään.

Ajateltuani asiaa itsekin, pidän talon säilyttämistä parhaana ratkaisuna. Tiukka, mutta realistinen maksuohjelma uudelle lainalle ja edunvalvonta tukena estämässä talouden uudelleen rapautumista, sekä pelaamiseen ja muuhunkin problematiikkaan haettu ja haetaan lisää apua. Uskon, että edunvalvonta tulee avaamaan silmiä talouden hallinnasta kokonaisuutena, rahanarvo on hävinnyt pelimaailmassa jo kauan sitten.

Toki, pankin armoilla olen ja ymmärrän myös jos eivät lähde tuohon mukaan. Sitten kelaillaan muita vaihtoehtoja lisää. Ehkä jokin toinen pankki voisi lähteä, tai sitten lisätakauksia jostain… tosin, en mielellään sotke muita tähän. Kyse ei ole siitä, ettenkö apua haluaisi ottaa, mutta toisien talouden sitominen omiin sotkuihin… ei mielellään.

Päivästä muutama sana. Melko mukavasti mennyt: töitä, ihan järkeenkäypiä ja loogisia ajatuksia ilmoilla - jotain positiivista vaihteeksi.

Päivä kerrallaan, pelaamatta pysytty.

Tsemppiä kaikille!