Tapanko itseni viinalla, vai elämällä?

Esitän tämän perustavanlaatuisen kysymyksen, sillä se on kohdallani hyvin ajankohtainen. Olen alkoholisti, joka pyrkii elämään suhteellisen normaalia elämää ulos päin, opiskelen ja valmistun ammattiin parin vuoden sisällä, taiteilen, olen äärimmäisen tunteellinen ja kiihkeä. Mutta tylsytän tunteeni viinalla. En vain kestä sitä mitä tunnen, ja sitä mitä olen joutunut kestämään. Olen ollut kuoleman rajamailla työtapaturman johdosta, missä puristuin levyksi huonekalutehtaalla, mutta lääkärien mukaan koska olin vielä nuori, selvisin siitä ilman sisäelinten vaurioita. Olen eronnut voimakkaan uskonnollisesta liikkeestä 8 vuotta sitten, ja saman ajan ryypännyt vähintään kerran viikossa, kaikki nuo vuodet. Silloin tällöin vedän kännin yhteydessä psyykelääkkeitä, ja flippaan täysin. Viimeksi pari viikkoa sitten vedin viinapullon kylkiäisenä pari Ketipinor 100mg -tabua ja nukuin sen jälkeen kaksi vuorokautta putkeen. Kerran petin elämäni rakkautta psykoosilääkkeen vaikutuksen alaisena, ja kannan siitä vieläkin syyllisyyttä, vaikka kerroin sen silloin heti hänelle ja hän antoi anteeksi, ja vaikka emme ole enää edes yhdessä.

Viime viikkoina - tai oikeastaan viime vuonna - tilanne on mennyt siihen että juon perjantain, lauantain ja sunnuntain, eli ne päivät kun ei ole koulua eikä velvoitteita. Sinnittelen viikon vain sen vuoksi että saan joko torstai-iltana tai viimeistään perjantaina vetää pään täyteen ja unohtaa kaiken paskan. Suoriudun kyllä arjen rutiineista ja kouluhommista (olen ihme kyllä menestyvä opiskelija ammattikorkeakoulutasolla), mutta heti kun paine hellittää ja tajuan, että minulla on vapaa-aikaa, menen kalja- tai viinakaupan kautta kämpille ja alan juoda. Tavallaan ymmärrän kuinka vakavassa tilanteessa olen, olin vuosi sitten päihdekuntoutuksessa Oulun kaupungin Redi-nuoriso-ohjelman kautta, mutta lopetin sen koska en ollut valmis jättämään viinaa.

Takanani on lukuisia epäonnistuneita parisuhteita, pettymyksiä, katkeroitumista, ja masennusta. Puran sisäistä epätoivoani päihteisiin, kirjoittamalla runoja ja tekemällä musiikkia. Tunnen olevani tämän maailman ulkopuolisin ihminen, vaikka tiedän että se on vain sentimentaalista höpöpuhetta. Sisimmässäni kaipaan vain rakkautta ja hyväksymistä, mutta itsetuntoni on romahtanut, ja komeahkosta ulkonäöstäni huolimatta en uskalla enää lähestyä naisia, sillä pelkään vain torjumisen ja hylkäämisen tunnetta.

Olen helvetin sekaisin, en tiedä mitä tehdä. Haluaisin tappaa itseni viinalla tai jollakin lääkkeellä, nukahtaa enkä enää herätä. Kun jouduin työtapaturmaan nelisen vuotta sitten, ja puristuessani ajattelin että kuolen nyt, tunsin vain rauhaa. Herätessäni taas henkiin tunsin tuskaa. Sitä koko elämäni on. Mutta toisaalta janoan kokea sitä, tuntea ja nauttia kaikesta. En haluaisi kuolla sen takia, koska meidän ihmisten elämä on niin suurenmoinen, ihmeellinen, ja todennäköisesti koko universumissa hyvin harvinainen olemisen muoto.

En tiedä haluanko kuolla tänään, tai huomenna, tai kolmenkymmenen vuoden päästä. Ainut asia mitä haluan on rakastaa, ja tällä hetkellä rakastan viinaa. Haluaisin rakastaa naista koko sydämestäni ja antaa hänelle kaikkeni, mutta tähän asti kukaan nainen ei ole ollut valmis ottamaan vastaan rakkauttani. Tämä voi kuulostaa teiniangstilta, mutta tunnen puhuvani silti totta. Tällä hetkellä viina on ainut asia, joka antaa sen mitä pyydän. Petturi jota rakastan siitä huolimatta. Kuten Jeesus rakasti Juudasta. Tai Caesar rakasti Brutusta.

Rekisteröidyin p-linkkiin, koska olen lukenut tätä palstaa runsaasti, ja täällä on mielestäni aivan loistavia tyyppejä. Toivon että otatte minut seuraanne, vaikka olen tällainen heikko p*ska. Rakastan elämää, ihmisiä, mutten rakasta itseäni. Evoluutio voisi silloin tällöin asettua nurkkaan aasinkorvat päässään, sillä niin häiriintyneitä persoonia se tuottaa aika-ajoin. :smiley: En tiedä kuuluisiko tämä viesti Lopettajiin, Vähentäjiin vai Saunaan, mutta varmasti moderaattorit tietävät. :slight_smile: En siis tiedä mitä haluan, toisaalta haluaisin nukahtaa enkä enää herätä, toisaalta haluan elää, kokea, nauttia.

Haluta elää ja kuolla. Perustavanlaatuinen tahto, ihmisyyden ambivalentti kirous. En itse tiedä mitä oikeasti haluan. Samalla kun tuhoan elimistöäni haaveilen suurista, kauniista asioista. Typeryyksissäni rinnastan itseni usein nuoreen Wertheriin. Tulisiko joku iskemään nuijalla päähän ja raahaamaan hoitoon? :smiley:

Tosta nousee vielä kevyesti ylös, otat sen kännin perjantaina ja loivennat lauantaina sixpakilla kaljaa tietäen että tähän loppuu. Siis tiedosta että ne on viikon viimeiset kaljat, ole perjantai selvinpäi ja ota lauantaina mutta älä osta viinaa vaan vain keppanaa/siideriä. Kohta huomaat ettei tuo jatkuva vessassa käynti ole minkään arvoista, etsi ystäviä jotka ei juurikaan juo ja hops sulla on elämä. Sanoo mies joka on juonut 3-4 pulloa koskenkorvaa joka päivä.

ei lisättävää.
toivottavasti ketjun aloittaja pääsee eroon viinasta sitä halutessaan !

Moro, kiitos vastauksista. Tuli tuo viesti kirjoitettua joskus aika hemmetin sekavassa mielentilassa. Onhan siinä ehkä asiaakin, mutta melodramaattisuutta vähän liikaa. :smiley: Nyt on mennyt vähän paremmin, viina mennyt paljon vähemmän, tosin kaljaa tulee tissuteltua n. parina kolmena päivänä viikossa. Olen tullut ainakin siihen tulokseen, että viinalla en aio itseäni tappaa, se nyt vaan olisi niin tyhmää kun kerran täällä eletään niin äärimmäisen epätodennäköisestä syystä.

Vaikeinta on löytää merkitys ja tarpeellisuus omalle esiintymiselleen todellisuudessa. Niin helposti ajattelee että on pelkkä hiekanmuru Saharassa (mikä ehkä pragmaattisesti on tottakin), mutta toistaalta koska täällä eletään, otetaan siitä irti kaikki mikä otettavissa on. Minä uskon vain, että jokainen uusi päivä on mahdollisuus muuttua, ja yhtä suuri mahdollisuus jämähtää samaan vanhaan. Sen verran sentään meille ihmisille on jätetty valinnanvaraa, että voimme päättää, mitä tietä kuljemme.

Taidan yrittää jatkaa kirjani suunnittelua, se tulee olemaan kivulias prosessi. Nyt kun mieli ei tahdo pysyä järjestyksessä kuin hetken kerrallaan.

Itse olen muutaman suicidi yrityksen jälkeen ottanut asenteen (molemmat olleet rajan toisella puolella välillä, mutta takas tultu) Irwin Goodmania siteeraten… Eletään vaikka piruuttaan! Joskus elämä potkii päähän, ja joskus erittäin lujaa! Toivoen tässä silti mennää, että paistaa se aurinko risukasaankin, ehkä huomenna, ehkä vuoden, ehkä pidemmän ajan jälkeen. Kuitenkin haluan itse yrittää nähdä tilanteen kun se tapahtuu, näin ainakin luotan, että se tulee vielä tapahtumaan. :unamused:

Viinamäen Sisyfos , lopeta tai vähennä juomista. Älä mene lääkäriin joka määrää sulle rauhoittavia koska sitten olet sekakäyttäjä. Mene suoraan sinne missä viinan käyttö lopetetaan eikä vaihdeta lääkkeisiin, viinasta tahdolla pääsee vielä eroon mutta näistä lääkkeista ei niin helpolls. Ota kalja tai kaksi viekkareihin mutta ei kolmatta, näytä kavereille että juot wissyä, ei ne sulle naura kun ovat itse kateellisia. Tosta nousee kevyesti esim. kuntoilemalla pyhät ja silleen, ethän sä deeku ole vielä vaan heräsäsit oikeassa kohtaa.

Naiset on siitä kummallisia (tietty koska ne on Venuksesta), että kun lopetat halusi rakastaa niitä, ne suorastaan pyrkivät läheisyyteesi. Kenenkään naisen on turha yrittää kommentoida etteikö tämä pitäisi paikkaansa, se on moneen kertaan todennettu. Ammatikseni olen koutsannut ulkomailla Pick-up artist settejä. Naiset on kun kissoja, niitä pitää silittää ihan hitusen, n. kerran minuutissa… sit menee hetki kun niiden tekee jo mieli antaa lapdancee. Mitä vähemmän annat niille huomiota, sitä enemmän ne sitä kaipaa. Ihmisen evoluutio on ollut pitkä, eikä ihmisten parittelutottumukset eroa juuri mitenkään muista maapallon lajeista.

Itse melkein kuolin viinaan vuosi sitten, vietin pitkän ajan Meilahden teho-osastolla, pelkän 3 viikon ryyppyputken takia. Minulle läheinen veljeni ei olisi tunnistanut kuulemma minua jos olisin kadulla tullut vastaan.

Tällä hetkellä olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, otin viime vuoden huhtikuussa tavoitteeksi käydä 5-6 kertaa viikossa salilla, joten realistinen totuus oli helposti 3-4 kertaa joka on ihan hyvin. Tällä hetkellä rasvatprosentti on alle 10 ja juoksen 3300 cooperissa. 1,5 vuotta sitten olin niin paskassa kunnossa ja söin pelkkää paskaa. Eikä se monipuolisen ruoan syöminen ole vaikeaa, kasviksetkin voi nykysin korvata helposti luontaistuotteilla esim. chlorella ja spirulina.

Tota menoa sun juominen ei lopu ennen kuin oot samassa tilanteessa kuin minä viime vuoden alussa ja sit se henki lähtee tai ei. Itsellä ennuste oli ensin että kuolen viikossa.

Tällä hetkellä saan treffit vaikka useammalle päivälle viikossa, netin kautta.

Tiedän, että tollasessa tilanteessa on helvetin vaikea uskoa hyvään tulevaisuuteen, mutta mun kokemus puhuu omasta puolestaan. Ja se kuinka nopeasti pääsin huippukuntoon on mahdollista myös sulle.

Unohda naiset, ne tulee jos on tullakseen. Mitä vähemmän niitä etsii, sitä enemmän niitä tulee vastaan. Tietty ei ne sua kotoa tule hakemaan ellet yhtään mitään tee, joten suosittelen ees jotain profiilia johonkin deittisaittiin, mielellään MatchAffinityyn jos oot alle 30v ja on rahaa, kyl se sen rahan arvosta on… voin sanoa että aika hemmetin laatuleidiä sieltä löytyy. Olo on kuin karkkikaupassa. Sieltä vaan ne ysit ja kympit listaan ja kaikille viestiä. Asenteella “mulla ei oo mitään ongelmia ja mä oon the alpha male ja naiset ei valitse mua, mä valitsen naiset”.

Tuntuu että voisin kirjoittaa loputtomiin, mutta mielummin ehkä käytän lopun aikani asiassa spesifisempiin asioihin, joten laita YV:tä (vai onks tässä loputtomiin sensuroidussa forumissa edes sellasta toimintoa? saman nimimerkin takaa löydät www.drugs-forum.com jota suosittelen kaikille vapaan keskustelun ystäville), jos haluut kysyä jotain.

Ainiin, haluisin tohon vielä kommentoida, että vaikka naiset haluavat että annat hänelle kaikkesi, mutta jos sen teet, niin se on GAME OVER. Silloin sillä naisella ei oo enää mitään saavutettavaa sun suhteen ja kiinnostus suhteeseen loppuu. Näin se vaan on.

Hei ozon, helvetin hienon viestin kirjoitit. Kyllähän minä alitajuntaisesti olen jo pitkään tiennyt nuo mainitsemasi asiat, millaisia naiset pohjimmiltaan ovat, ja kun mietin elämääni taaksepäin, ja kaikkia suhteitani, olen aina törmännyt samaan ongelmaan - mitä enemmän sanoo rakastavansa, sen kauemmas nainen yleensä liukuu. Joskus vuosia sitten minulla oli nettideittiprofiileja, ja pääsin kyllä kirjoittelun asteelle monen naisen kanssa, ja tapaamaankin olisin päässyt, mutta jotenkin silloin vielä en uskaltanut luottaa “internet-rakkauden” mahdollisuuteen. Tänä päivänä tilanne saattaisi olla eri.

Nyt on viime ajat mennyt juomisen kanssa paremmin, reilu viikko nyt ilman pisaraakaan, ja aion jatkaa samalla linjalla tulevan viikonlopun ja ensi viikonkin. Olen ollut positiivisella mielellä, vaikkakin tunteet tahtovat heitellä laidasta laitaan, liikutun helposti kun vaikka katson jotain herkkää elokuvaa tai kuuntelen kaunista musiikkia, mutta ehkä nyt tulee itkeskeltyä niitä monia itkuja jotka on jäänyt itkemättä. Käytän myös paljon aikaa luovaan työhön, kuten kirjoittamiseen ja musiikin tekoon, ja myös tiukka opintojakso pitää kiireisenä, joten ei tässä oikein juomiseen olisi aikaakaan. En tosin uskalla vielä toivoa että raitistuisin kokonaan, sillä tiedän luonteeni.

Tunnen silti että parempaan suuntaan ollaan menossa. Välillä pelottaa, onko alkoholi ehtinyt tehdä jotain peruuttamatonta vahinkoa esimerkiksi aivoille, sillä välillä tuntuu että unohtelee asioita paljon enemmän kuin vielä vaikka vuosi pari sitten, mutta ehkä aivot (sekä maksa tietenkin) vaatisivat oman aikansa toipuakseen vuosia kestäneestä rankasta ryyppäämisestä. Juuri nyt en uhraa naisille juurikaan ajatuksia, en ota paineita asiasta. Itsetuntoni on kaiken lisäksi kaukana vielä siitä tilasta, että uskaltaisin jotain ihastustani lähestyä. Alkoholi kun on ehtinyt painaa minut sen verran alas.

Lopeta ihmeessä alkoholin juominen. Siitä se alkaa!!! Elämä alkaa hymyilemään vasta pitemmän ajan kuluttua pikku hiljaa. Elämänrytmiin pääsee vasta pitemmällä tähtäimellä.

On totta mutta alkolla saa myös helpotusta elämään ja sitä saa kaupasta, liian helppoa ainakin itselleni ja sen kulutusta on niin helppo vähätellä vaikka joskus lipsahtaa vähän enemmän. Juuri hain kolme tölkkiä ja yhden siiderin.

Joo, sehän se on, että alkoholia on niin helppo hakea, varsinkin kun itse asun melkein Lidlin vieressä, ja sieltä saa lähes naurettavan halpaa olutta. En yleensä koskaan käy siellä pelkillä ruokaostoksilla, vaan aina tarttuu mukaan tölkkikaljaa. Olin tässä ennen viime vkonloppua lähes kolme viikkoa juomatta, mutta sitten meni perjantai-ilta, lauantai-ilta ja sunnuntai-ilta juodessa melko reippaasti. Eilisen kärsin pienoisesta krapulasta enkä jaksanut mennä ainoalle luennolle, tänään hain Lidlistä 8 tölkkiä, viiniä on vähän jäljellä, mutta voi olla että pitää käydä parilla tuopilla lähibaarissa. Huomenna koulua vasta 12.30.

Olen ollut varsin masentunut viime päivät, eikä valoa näy tunnelissa. Kaikki tuntuu merkityksettömältä, inhoan itseäni. En pysty kirjoittamaan, en jaksa innostua filosofiasta tai mistään, kaikki vain vituttaa. Näen itseni täysin arvottomana. Varmasti osa tästä olosta johtuu alkoholista, mutta olen pienestä asti ollut melankolinen ihminen. Pitkäaikainen ryyppääminen ei ole ainakaan tehnyt minusta optimistisempaa. En näe toivoa tässä maailmassa, en pysty pienistä palasista muodostamaan onnellisuutta. En näe tarkoitusta, syytä, suunnitelmaa. Näen vain tapahtumia, prosesseja, joiden osana joudun olemaan, enkä pääse pakoon. Kaikki on liikaa, ja olen väsynyt.

Tsemppiä sulle ja kyllä sä sieltä vielä nouset!!! :slight_smile:

Kiitos kannustuksesta! Lähdin sitten käymään opiskelijahintaisessa baarissa tuossa yhdeksän jälkeen, voitin pelikoneesta parikymppiä eli illan juomat, tarjosin yhdelle kauniskatseiselle tytöllekin, mutta ei riittänyt rohkeus tunkea heidän porukkaansa. Vaihdeltiin katseita, mutta kun niin saatanan ujo olen, harvoin kykenen juttusille. Nyt vituttaa oma kyvyttömyyteni, ja ryyppään taas kämpillä. En ole about 12-13 kaljan jälkeen hirveän kännissä, ja pahintahan se on, kun tajuaa arkuutensa ja itseluottamuksen puutteensa. En käsitä mihin olen kadottanut itsevarmuuteni, sillä vielä muutama vuosi sitten pystyin helposti menemään juttusille naisten kanssa, ja lähes aina sain seuraakin. Nykyään mielestäni ulkonäköni ei ole mennyt ainakaan kammottavasti huonompaan suuntaan, mutta en luota itseeni senttiäkään, enkä tiedä mistä se johtuu. Ehkä ainaisesta jätetyksi tulemisesta, naisten valheista, ja omasta heikkoudesta.

Äh, fuck it! Eiköhän tästä nousta vielä, kuten aina ennenkin. Olen saatana sitä tyyppiä joka ei vain suostu lannistumaan. Erään kerran ollaan jo oltu mankelina levypuristimen välissä kliinisesti kuolleena, mutta siitäkin selvittiin. Meikäläinen ei suostu kuolemaan ikinä. :smiley: Tai siis, olen naiivisti ihmemies. :wink:

Tekstistäsi saa loppujen lopuksi sen käsityksen,että elämä on kuitenkin tärkeintä sulle. Tuskin edes jaksaisit kirjoittaa noinkin pitkää tekstiä,jos millään ei olisi mitään väliä? Toivottavasti saat elämän kuntoon ja viinan sekä lääkkeet jätettyä johonkin kauas, jos niin haluat.:slight_smile:
Toisaalta, mikä olisikaan niin kivaa kuin olla sekaisin?