Tän on vaan pakko loppua , mutta miten?

No nyt pitää lopulta itsekin avautua, pitkään olen tarinoitanne lukenut ja kokenut ne motivoivaksi, yleensä aina laskuhumalassa tai darra vapinoissa. Lopettaminen on käynyt mielessä ja yritystäkin on ollut moneen kertaan viimeisen vuoden aikana. Tilanne on siis se että en koskaan olle kuppiin sylkenyt, mutta viimeisen parin vuoden aika homma on lähtenyt aivan lapasesta. Taustalla paljon paskaa ja alkoholistiperheen lapsi ja jostain sieltähän se varmaan juontaa. Epäterve ja humalanhakuinen suhtautuminen alkoholiin aina. Suurin ongelma tällä hetkellä on se että vierotusoireet on niin pahat että on ole ollenkaan toimintakykyinen, joten tasaan vähintään sen 3 olutta ja kierre valmis ja usein menee sitten enemmänkin, viimeistään kun pääsee töistä. Sitten on kun taas uusi ihminen. Muutaman kerran ollut töissäkin jonkinasteisessa kännissä tai ainakin niin pahassa horkassa, että pakko ollut tasata. Toistaseksi asiaa ei varmaan ole huomattu , mutta kohta menee varmaan työpaikkakin. Lapset huolissaan kun ”aina sä juot”. Kaverit hyvin tietosia ongelmasta, mutta ovat aikalailla samassa ojassa. Silti usein juon salaa ja sit kun oon vapaalla niin aina pää täyteen, kuitenkin ajoissa nukkumaan , jotta jotenkin herää vielä töihin tai päivään. Juon yksin ja yhdessä. Suruun, stressiin, että ois hauskaa, juhlan vuoks, ei löydy sellasta selitystä mihin ei alkoholi sopisi. Välillä tuntuu et oonko ollu viikon aikalailla itseasiassa koko ajan kännissä, ns juonut itseni normaaliksi, mut varmasti on promilleja. Välillä saattanu käydä salillakin tai jossain vaeltamassa vaikka ois esim 6 bissee pohjalla, kun sillon tuntuu normaalilta, darrassa ei ja se on se toinen vaihtoehto kun ei tunnun darratonta tai alkotonta päivää löytyvän, mutta kun putki on päällä niin en saata syödä moneen päivään, kalja ravintona. Nyttenkin on tasara kalja edessä ettei vapisuttas niin saatanasti. Päivän toinen kyllä ”vasta”. Pääsin tuohon selvä suunta- ohjelmaan , jospa se olisi viimein sellainen ponnahduslauta. Kaikkien ystävien kanssa tulee aina vaan otettua keittoa, en tiedä miten käy sosiaalisen elämän. Toisaalta tiedostan hyvin vahvasti myös sen ”syyn” että juon ”itseni hauskaksi ja avoimeksi” ja muut kiinnostavammaksi. Sosiaaliset tilanteet ja uudet ihmiset ahdistaa, vaikea luoda aikuisiällä uusia yhteyksiä…siis selvin päin. Olen tavannut viimeisen parin vuoden aikana muutaman uuden ihmisen ja aloin pohtia, että ne ei varmaa edes tiedä kuka olen kun olen aina jonkun asteisessa maistissa. Olen ollut viimeksi juomatta viime tiistain ja keskiviikon, ja sit alko lapsivapaa ja taas mennään jo reilu viikko. En uskalla hakea terveydenhuollosta apua enkä hakeutua AA koska pieni paikkakunta. Tiedän että se olisi järkevintä. Nyt on taas se fiilis että kun kerta ma loppuu nii ”pitäs vknl jouda senkin edestä” ja yksin jossain perseessä kun ei lähibaareihin enää kehtaa mennä, ei siinä ole edes mitään hauskaa mutta kun on pakko itteensä myrkyttää. No tulipahan tähän nyt oksennettua pitkä tarina ja en tiiä miks, mutta ehkä se on jollain lailla terapeuttista…Toivottavasti. Lisään tähän nyt vielä että olen siis 2 teinin no toinen lähes täysi-ikänen äiti ja yh ja nythän ne tajuu tän homman jo aivan täysin, ja koko meijän elämä on mun tulojen ja vastuun varassa, jos mä en parane niin koko pakka romahtaa käsiin.

6 tykkäystä

Sinne vaan terveydenhuoltoon rohkeasti apua hakemaan, saat putken poikki ja varmaan vähäksi aikaa jotain rauhoittavia ja halutessasi antabus-kuurin. Ota vaikka lomaa töistä, niin saat rauhassa hieman toipua.

Tarinasi kuulostaa kyllä rehellisesti sanottuna melko rankalle, tarvitset kaiken tahdonvoimasi ja vilpittömän halun lopettaa, mutta onnistut kyllä.

Ei ehkä kannata juoviin ystäviin olla yhteydessä, jos eivät tue lopettamispäätöstäsi. Aika usein reaktio juovien puolelta voi olla melko outo, jopa syyttävä.

Juominen kannattaa lopettaa heti, eikä siirtää sitä aina siihen ”parempaan hetkeen” sitä saa meinaa sitten odotella.

Lapset tarvitsevat raitista ja turvallista vanhempaa, vaikka ovat jo hieman isompia. Nautit myös itse elämästäsi raittiina paljon enemmän, vaikka alku on varmasti ahdistavaa.

On sieltä suosta ennenkin noustu, näytä kaikille epäilijöille närhen munat.

5 tykkäystä

Kiitos viestistäsi! Lapset ovat suurin motivaattori , ja nämä kommentit tullut juuri nyt kun olin lomalla, eli se nyt kesän aikana entisestään saanut pysähtymään. Ensiviikolla pari vapaa päivää, jos sen krapulan kestäisi ja tuo selvä suunta tuottaisi tulosta niin saisi putken poikki. Ennen kesää saattoi mennä jopa viikko ilman mitään mutta nyt tuntuu mahdottomalta lopettaa. Kun herää darrassa tuntuu ettei pysty edes herätys kelloa laittamaan kiinni kun vapisuttaa, puhe ei kulje, sydän hakkaa, jokaista lihasta koskee, huimaa, välillä tuntuu että ei voi edes avata silmiä. Sillä hetkellä toivon että olisipa jääkaapissa edes hksi bisse että saa sen olon korjattua. Terveydenhuollon palvelut tuntui vielä mahdottomuudelta ellei olisi anonyymi, tällä hetkellä, sinnekin viimeisen parin vuoden aikana niin paljon valehdellut milloin mistäkin syystä oli sitten koholla olevat maksa-arvot tai saikut.

Ota tästä kirjoituksestasi kuvakaappaus ja katso sitä ennen, kun siirryt juomispäätöksestä juomiseen. Niiden välissä on usein vielä hyvinkin aikaa muuttaa suunnitelmia.

Syö tuhdisti ja vaikka kävele pitkin poikin kunnes alkaa väsyttää. Kotona kaapissa vaikka limua ja jotain herkkuja… aamulla olet onnellinen, kun taistelit mielitekoa vastaan ja voitit.

Mun mielestä siinä raittiuden alkumetreillä lähes kaikki keinot on sallittuja.

AA kokouksissa voi osallistua tai olla osallistumatta keskusteluihin, sieltä on moni poiminut elintärkeitä vinkkejä. Minä en ole niissä käynyt, mutta olen kuunnellut AA-radiota.

Täällä paljon vanhoja jaksoja

Täällä uudempaa sisältöä

1 tykkäys

Okei, en jotenkin tajunnut että AA voi olla ns etänä, naamaani en siellä kehtaisi näyttää, todenäköisesti siellä puolet tuttuja että sinällään olisi aika sama, mutta silti. Otin kuvat ja aijon todellakin käyttää metodia, lisää vinkkeja otetaan vastaan, olen ollut niin yksin tämän kanssa, koska tuntuu että alkoholismi on lähipiirissä enemmän ”vitsi” . Ku ollaan vähä juoppoja, ja mietin mielessäni et kun mä oikeesti oon. Ei muillakaan tervesuhde ole mut ei se oo kun parilla samaa menoa kun mulla ja vaikka nää keskustelut käydään anonyymina niin silti hävettää kirjottaa edes näitä.

2 tykkäystä

Hyvä että löysit meidät ja purat tuntojasi​:heart:. Itsekin vasta-alkaja täällä ja teinien yh, joten monenlaista samaistumispintaa löytyy.

1 tykkäys

No tänään meni sitten lopulta 7 bissee ja lasi viiniä, se on jo aikamoinen saavutus yleensä menee vähintään tuplat, mutta nämä keskustelut hillitsi, kun näitä yksin dokatessa lueskelin. Siis niin säälittävää. Monta eri kutsua eri tapahtumaan oli, mutta kun pitää mieluummin mennä yksin jonnekin kaupungin toiselle puolelle tissuttelemaan. Pitää nyt koittaa syödä ja juoda hyvin että huomenna vois alkaa prosessi, töitä pitäs tehdä klo 12.00. Mä en vaan tajuu miten mä oon päästäny tän tilanteen näin pahaksi.

1 tykkäys

Samaistumispintaan lisäten , olen myös lihavuusleikattu ja sen jälkeen homma lähti eniten lapasesta, eli samaistumista todellakin löytyy puolin jos toisin. Dumppaili myös pitkään mutta alkosta ei mitään, oli ja on aina kivempi juoda ravinto kun syödä. Edelleen tulee hiki ja väsy ruuasta oli se sitten mitä vaan ruokaa, mutta kalja ja viini menee ilman ongelmaa. Tässäkin asiassa en vältsi ihan totuudenmukaisesti AUDIT kyselyyn vastannu , josta myös tuo terveydenhuollon sotkemis kammo. Vaikka tilanne ehkä sen jälkeen pahiten eskaloitui.

1 tykkäys

Meidän lihavuusleikattujen alkoholisoitumisesta ja auttamistavoista tiedetään vielä niin auttamattoman vähän. Silloin kun uskalsin käydä päihdehoitajaa tapaamassa niin hän oli aivan hoo moilasena kun kerroin miten alko meihin leikattuihin vaikuttaa. Tuli avuton olo, hänen olisi pitänyt pystyä auttamaan ja siinä selitin rautalangasta alkon vaikutuksia ohitusleikattuun vatsaan.

Hän myös tuli siihen lopputulemaan että alkoholisoitumiseni ei ollut riittävän vakavaa, en päässyt edes lääkärille antabuksesta keskustelemaan. Kävin itkemässä siellä neljä kertaa. Toki sekin auttoi, mutta tuli vähän huijattu olo. En ollut hänen mittapuullaan riittävän pohjalla, vaikka olin aivan palasina. Semmosta päihdehoitoa täällä tuppukylässä:sob:. Siihen voit luottaa että oon kuulolla​:heart: no matter what.

3 tykkäystä

Tänään on ollutkin yllättävän hyvä olo, vaikka yöllä sai taas hikoilla ja kädet tärisee. Jotenkin ehkä eilinen sai myös sellaisen huojentuneen fiiliksen et nyt tää loppuu oikeesti.

2 tykkäystä

Rämmitään yhdessä tästä suosta voittajana maaliin​:heart:.

Jos janottaa niin pitää juoda. Kesken ei voi lopettaa. Eikä duunin, puolison, lasten, läheisten, tai terveyden takia kannata lopettaa. Ne voi kyllä juoda, jos janottaa.

Itsensä takia kannattaa lopettaa! Kaikenmaailman muilla tekosyillä, kyllä saattaa kuivanarkata vuosia, mutta ainakaan itsellä se ei missään vaiheessa muuttunut “mun ei tartte” olotilaksi, vaan 8 vuotta meni “mä en saa” taktiikalla. Sit piti käydä kentällä muutama vuosi ja nyt on pelottavan nopeasti -alle vuodessa- hetkittäin olo “mun ei tartte”.

Suosittelen vakaasti, että käyt terkkarin kautta katkolla vetää pari päivää mansikkamehua ja siellä tutustut, mitä vaihtoehtoja raittiina höperehtimiseen löytyy. Jos pelkäät, ettet voisi näin tehdä, kun sitten muut sais tietää. Ei kannata pelätä. Muut tietää jo ja ovat luultavasti todella onnellisia, kun rupeet oikeasti fiksaa ittees.

Helvetisti voimia taisteluun. Itte voitin jo hoidossani neljännesfinaalin. Voitto semifinaalissa on parin päivän päässä. Sitten alkaa finaali, jota ei voi voittaa, muttei todellakaan saa hävitä.

4 tykkäystä

Tää on nyt se raadollisin asia myöntää, hävettää niin saatanasti. Mutta entäs jos mä oon se terkka, johon pitäs olla yhteydessä :sob:

2 tykkäystä

Sitten löytyy kollega, jolta kysyt tai haet apua​:heart:, et varmasti ole ainoa. Häpeä on niin musertavaa, tiedän, tuntuu että se syö elävältä. Sen selättäminen vie aikaa, välillä se silti nostaa päätään ja humahtaa kuumotuksena poskissa ja ahdistuksena mielessä. Se on tunne, se menee ohi​:heart:.

Eikö ole mahtavaa, kun voi olla vaikka maailman kaikki tietous addiktioista ja niiden hoidosta ja siltikään siltä ei ihmiset välty.

Terkkari, lääkäri, päihdehoitolan johtaja, lentäjä, juristi, muusikko, ammattirikollinen. Pitäisi listata kaikki ammatit, joissa meitä juoppoja ja nistejä parveilee. Westendistä Triplaan, Eduskuntatalosta Mäkelänkatu viiteenkymppiin.

Ei se häpeä kynnys ainakaan vähene, mitä myöhemmäksi sen hakemista lykkää.

Mä oon itse etuoikeutettu maailman kalleimman pinssin omistaja ja se vois olla ihan varteenotettava vaihtoehto sullekin. Pikku lomailu “pinssitehtaalla”, joko saikulla tai normi lomalla.

Jotenkin veikkaan, että jos pinssin hommaisit, niin olisi se sullekin maksanut jo paljon muutakin, kuin pelkkää rahaa.

Häpeästä ja valehtelusta pääseminen on aika vapauttavaa. Eihän tuolla pinssillä oikeastaan saa mitään, mitä ei voisi saada vaikkapa NAsta tai AAsta, mutta siellä työkalut lyödään valmiina pakettina, avaimet käteen taktiikalla. Ja AAsta tai NAsta ei saa mitään, mitä ei joku pystyisi ihan kotikonsteinkin.

Jessus, että muakin hävetti tunnustaa ja pyytää apua. Ja sen häpeän takia, en hakenut aikaisemmin apua. Ja kun ekoja kertoja hain apua, oli vielä vuosia ajatus “Mulla menee paremmin, kuin noilla, en päästä itteeni tollaseks. Mä oon sellasessa asemassa, etten voi mennä hoitoon, kun jokuhan sais tietää siitä”

No kyllä kaikki tiesi jo ennestään. Mutta tulipahan kaivettua riittävän iso kasa paskaa itseni eteen, ennen kuin alkoi luomaan sitä eestään pois.

Tsemppiä helvetisti! Jos janottaa, niin muista juoda, että säkin kasaat riittävästi paskaa ittes päälle. Ei liikaa tartte, kuiteskaan kasata.

3 tykkäystä

2 päivää ilman :heart: rauhatonta ja jatkuvaa vatvomista, mutta motivaatio korkealla :smiling_face:

7 tykkäystä