Tällä tiellä

Me Lopettajat
1

Raitis elämäni alkoi pian neljä kuukautta sitten. Kesäloman alkuviikot menivät juodessa kaksin käsin, loppuviikot vähentelin, turhauduin, ja lopulta tuli se päivä, jolloin olin juomatta. Ensimmäinen päivä vuosiin.

Päiväkirjaa kirjoitin alkuun tiiviisti, nyt harvemmin. Plinkki oli ja on edelleen tärkeä paikka, ja siksikin päätin nyt tänne kirjoittaa. En olisi alun valvotuista öistä selvinnyt lukematta yhä uudelleen tarinoita selviytymisestä ja myös kompasteluista. Juomiseni loppuaikoina en nähnyt mahdollisena, että pääsisin joskus aineesta eroon. Luin myös paljon ja pitkään muuta alan kirjallisuutta.

Päivä kerrallaan menen, niin kuin moni muukin täällä. Ja joka päivä, jossakin kohdassa, tulee syvä kiitollisuus. Ja usein ihan vain pieniä hetkiä, jolloin huomaa asioita, joita ei juovana aikana nähnyt.

Ei kaikki tietenkään ihan auvoista ole, ja olenkin miettinyt a-klinikkaa tai jotain vastaavaa. Kävin puolisen vuotta a-klinikan terapeutilla muutama vuosi sitten, eli ei sinne mitään kynnystä ole mennä. Silloin vielä haettiin sitä kuuttatoista annosta.

Nyt kun olen tänne saanut vihdoin pari riviä laitetuksi, olen oikein tyytyväinen! Ja lähden koiran kanssa iltalenkille sateeseen.

2

Tervetuloa vaan. Kyllä elämä ilman alkoholia on mahdollista ja toivon, että onnistut tavoitteessasi.

3

Kiitos.
Tavoitteet ovat kai ajan myötä vähän muuttuneet, enkä ole tainnut niitä kovin tietoisesti edes asettaa. Aika selvää on kuitenkin koko ajan se, että vain selvänä voin johonkin parempaan päästä.

Se “jokin parempi” oli ainakin alussa sitä, että halusin saada kaikki tekemättömät ja rempallaan olevat asiat kuntoon. Sekä kotona että töissä. Ja vielä mieluiten heti, koska ei voi tietää, milloin tämä selvänä olemisen riemu loppuu.

Kestämättömäksihän se kävi, väsyin jo parin kuukauden päästä ja opettelen nytkin hidastamaan ja pysähtymään. Tunne siitä, että aikaa riittää, on vasta idullaan. Ja on asioita, joita ei vain tehdä yhdessä hetkessä, ja sellaisiakin vielä, jotka eivät minun aikataulujeni mukaan suostu menemään. Niin kuin vaikka suhde lapsiini.

Opettelen sitä, että raitis päivä riittää. Muu tulee sen ansiosta. Jos olen väsynyt niin sitten olen, ja seuraava päivä voi tuoda jotain aivan muuta.

Kestämätöntä halua juoda ei ole tullut. En luule, etteikö joskus voisi tulla, mutta aika on kuitenkin puolellani, aika tuo koko ajan lisää hyviä kokemuksia selvästä elämästä.

Mukavaa päivää kaikille!

4

Hei Tarina. Ihana nimimerkki. :slight_smile:

Tervetuloa foorumille minunkin puolestani, ja toivottavasti jatkat kirjoittelua.
“Tulokas on tärkein” kuulin aikoinaan sanottavan IRL jossain vertaistukiryhmässä, ja yhtä lailla mukavaa on saada uusia kirjoittajia tälle foorumille.

Oman tavoitteensakin jokainen asettaa itse, ja sen millaisena näkee itselleen parhaan mahdollisen elämän.
Olet ollut jo hyvän tovin raittiina, joten monenlaista alkaa varmaan jo selkiytymäänkin.

5

Kiitos, aion kyllä jatkaa kirjoittamista nyt kun alkuun pääsin.

En tiedä, ovatko asiat kummemmin selkiintyneet, mutta aika isoja muutoksia elämässä ja siihen suhtautumisessa on tullut. Olen hämmästynyt siitä, että aiemmin saatoin puurtaa läpi tulen ja veden sortumatta, mutta nyt olen väsynyt. Toki töitä on ollut jonkin verran enemmän, mutta muita muutoksia ei ole kuin juomisen poisjäänti.

Luulen, että juopon syyllisyys on saanut minussa aikaan ylisuorittamista. Kun katson taakse päin, näen elämäni raatamisena. Ja itseni marttyyrinä. No, vaikka tästä väsymisestä tänä syksynä olenkin kirjoittanut, minulla on vakaa usko, että asiat menevät kyllä parempaan suuntaan.

Olen kai ollut vähän laiska olemistani analysoimaan ja ehkä pitäisi. Toisaalta, tuntuu, että minulle nyt aivan annetaan kaikkea hyvää, ihan uusia tunteita ja oivalluksia. Siinä vain sitten ihmettelen ja tutustun itseeni ja muihin. Juomisen aika sulki yhteydet todellisuuteen aika tehokkaasti.

6

Ihana perjantai-ilta, kaksi vapaata edessä.
Tänään lähdin töistä vähän aiemmin, pojan koulupalaveriin. Sain kuulla, että hienosti menee. Tulin sitten kotiin ja oivalsin, että elän nyt sitä unelmaa, josta haaveilin viisitoista vuotta sitten muuttaessamme silloin viisivuotiaan tyttäreni kanssa maalle: puhdasta ilmaa, vettä, tilaa, luonto ympärillä.
Tuli avoliitto, poika, ja ero muutama vuosi sitten. Juominen lisääntyi jossakin vaiheessa jokapäiväiseksi.
Tytär asuu jo omillaan, poika tässä kanssani. En yhtäkkiä keksi, mitä minulta nyt puuttuisi!

7

Mukavaa luettavaa, tervetuloa minunkin puolestani kirjoittelemaan tänne.

Tällaisista positiivisista, itselleen lempeyttä osoittavista asenteista pidän kovasti.

Onhan kai niillä masentavilla ja ongelmaansitovilla katumuskertomuksillakin mielenkiintonsa, mutta kun niitä katkeransävyisiä tuppaa olemaan niin kovasti paljon, niin tällainen eteenpäinsuuntautuva juttelu on vallan maukasta.

Kiitoksia!

p.s.
Olen omalla kohdallani harrastanut niitä katumusmietteitä vain valikoiden.

Kyllä minä hiukan täällä itsekseni kadunkin, mutta otan niitä juttuja kaduttavakseni ihan säästäen, hiljalleen sieltä vanhemmasta päästä.
Semmoisia kymmenien vuosien takaisia, joihin on jo ehtinyt kertymään rispautuneisiin reunoihin sitä muistojen kultaa ja huumorinsekaista patinaa… valmiiksi anteeksiannetuja mietteitä osasyyllisistä kavereista ja itselle aikoinaan niin sydäntävihlovan ylipääsemättömien juttujen kutistuttua kokoisikseen… niitä on jo mukavakin itsekseen naureskellen muodon vuoksi vähän katuakin mutta enemmän kuitenkin katsella niissä kaikissa olevia lämpimiäkin sävyjä.

Mutta, jätänpä paljon katumattakin, sinne vanhuudenpäivien varalle. Saanpa sitten aikani kiikkustuolissa kulumaan kun ei enää muuhun toimerru.

8

Vai vanhuudenpäivien varalle? Turha toivo - silloin ollaan jo niin dementtejä ettei edes tiedetä onko syksy vai kevät! :laughing:
Tuo katuminen on aika mielenkiintoinen asia muutenkin. En tiedä meneekö saivarteluksi, mutta oikeastaan en kadu mitään. Sensijaan kyllä pahoittelen montaakin tapahtunutta asiaa. Turhaa tämäkin, koska jollain lailla uskon näidenkin vaikuttaneen positiivisesti nykytilanteeseeni. Oli miten oli, yhtä asiaa kannattaa kuitenkin välttää. Etukäteen katumista. :mrgreen:

9

Kiitos palautteesta! Yritän pysyä tässä päivässä ja hetkessä, siinä riittää kyllä tekemistä. Tulevaakin on aivan erilaista suunnitella nyt.

Kun join, en juuri riehunut, en oksennellut enkä sammunut muualle kuin omaan sänkyyni. Joskus nojatuoliin television ääreen, mutta sitä tapahtuu toisinaan selvinpäinkin. Enimmäkseen istuin terassilla yksin.

Aika kipeää tekee huomata, että edelleen on hankalaa ja jopa ahdistavaa olla läsnä koko ajan. Siis oikeasti läsnä.

Minusta mennyttä on turha katua. En voi tietää, millainen olisin tai mitä tekisin ilman historiaani, mutta enpä taitaisi vaihtaa osia kenenkään kanssa.

10

Heippa Tarina2 ja myöhästyneet tervetuliaistoivotukset multakin. :blush: Viimeinen lauseesi miellytti kovasti. Osoittaa kypsyyttä. Tosiaan - kenen kanssa kannattaisi vaihtaa? En miäkään olisi minkäänlaiseen kaupantekoon valmis. Ethän ikinä tiedä, mitä kulissien takaa todellisuudessa löytää.

11

No niinpäs olen minäkin itseeni tottunut -ja vähitellen oppinut tulemaan itseni kanssa toimeenkin- joten en kait vaihtaisi kenenkään kanssa.

Ja se katuminen… Havukka-ahon ajattelijahan se sanoi että’ “jälkiviisaan silmä on somassa paikassa -se kahtoo taaksepäin!”

Onhan se siihen suuntaan oleva silmä minullakin mutta ei se ole katselemiseen oikein sopiva muutenkaan. Että eteenpäin vaan silmäilen niin kompastelenkin vähemmän.

Ja vanhojen muistelemisten, tarinankerronnan ja tekohurskaan omien rellestysten tuomitsemisen jätän edelleen sinne vanhuudenpäivien ratoksi. Jos alan muistelmiani kertoilemaan niin missäs välissä sitten elämästäni ehtisin nauttimaan?

12

Kiitän mukavista kommenteista. - Valon vähyyskö alkaa painaa vai mikä, mutta olen joutunut organisoimaan itselleni päiväunia ja aikaisia nukkumaanmenoja. Kynttilät, hämärä ja kamomillatee eivät nekään juuri virkistä.

Luin jokin aika sitten kirjaa Elämäni oivallus, jossa neurologi kirjoittaa toipumisestaan aivoverenvuodosta ja samalla paljon muutakin aivojen toiminnasta. Luin kirjan aivan muista syistä, mutta aloin miettiä, että ehkä aivot vaativatkin unta toipuakseen alkoholista uiskentelusta. Kirja on inspiroiva monin tavoin, vaikka tietyllä tapaa amerikkalaiseen tyyliin populaari.

Eli selvät päivät jatkuvat. Kaamoksen rauhaa!

13

Katumus voi olla ihan tervekin piirre, koska se saattaa kertoa yhä olemassaolevasta omatunnosta.

Katumuksen ei tietenkään pidä estää etteikö menneisyytensä kanssa pääsisi sinuiksi ja sopuun. Sitten uskaltaa katsoa myös taaksepäin, siinä kuin eteenpäin ja sivuillekin.

Täydellinen katumuksen puutehan voi osoittaa joko paatuneisuutta, tai menneisyyden kieltämistä: kipeät asiat lukitaan kaappiin tai lakaistaan maton alle, jolloin kehittyy metka “hys hys” -syndrooma omaa menneisyyttä kohtaan: ns. luuranko kaapissa. :slight_smile:

Menneisyys on tehnyt meistä sen mitä olemme juuri nyt, ja se mitä teemme nyt vaikuttaa huomiseemme. Kaikki nämä tasot -eilinen, nykyisyys ja huominen- ovat tavallaan läsnä koko ajan, vaikka nykyhetki onkin tässä nyt.

Carpe diem.

14

Olipa tehokas viesti, kiitos. Piti alkaa oikein miettiä. Mietiskelyt kulkevat kristinuskon katumusharjoituksista elokuvaan Nainen ilman omaatuntoa…

Minusta väärät teot ja virheet ovat se osa ihmisyyttä, joka kasvattaa ja opettaa. Tai ainakin sen pitäisi. Menneiden katuminen on minusta jollakin tavalla pysähtynyttä. Jokin prosessi on siinä kesken.

No, nyt kuitenkin ulos, koira on jo jonkin aikaa odotellut.

15

Tänä aamuna pitkällä kävelylenkillä ajatukset menivät viime kevääseen, kun juomisen lopettaminen alkoi näyttää ainoalta vaihtoehdolta. Jo vuosia elämä oli ollut pinnalla pysyttelyä työn ja lasten takia, ja luulenkin että ilman näitä olisin jo aikaa sitten luovuttanut.

Mistä muutos sitten alkoi, sitä rupesin miettimään. En ollut koskaan aiemmin ajatellut, että lopettaisin juomisen kokonaan. Vielä joitakin vuosia sitten oli taukoja, joista tänään voin lukea päiväkirjoistani. Näen kirjoittaneeni hyvistä päivistä ja mielenrauhasta, ja jossain kohdassa kuitenkin ilmeinen riippuvuus on nykäissyt takaisin juomiseen. Ensin pikkuisen vain. Aika mielenkiintoinen havainto on se, että lukee tekstiä, jonka itse on kiistatta kirjoittanut, mutta ei voi oikeasti tuntea niitä tunteita. Mielenrauha ei tule lukemalla siitä.

Joitakin haaveita oli. Usein jätin jotakin tekemättä ajatellen, että teen sitten kun olen selvä. Vasta viime keväänä tajusin, että enhän minä juurikaan ole selvä. Ensimmäisen oluen tai siiderin join jo töistä lähtiessäni, autossa, viikonloppuaamuina ensimmäinen tehtävä oli hankkia juomista.

Juuri unelmat siitä, että haluan vielä tehdä kaikenlaista saivat huomaamaan, että valinnan aika on nyt. Ja vaikka ajattelin tätä hyvin tietoisesti keväällä, juomiseni lisääntyi. Eräänä aamuna huomasin, että olisin ajokunnossa joskus töistä lähtemisen aikoihin. - Nyt ajattelen, että alkoholismi kiristi otettaan. Siirsin lopettamisen kesälomaan. Join ensimmäiset viikot aamusta iltaan ja myös öisin, kun heräilin. Sitten aloin vähennellä. En unohtanut tavoitettani, vaikka todennäköisesti yritin (ei minun lopettaa tarvitse, kohta alkaa työt ja juon silloin vähemmän ym.).

Ja lopulta eräänä aamuna tiesin ja tunsin, että tässä se on. Lähdin aamulla mustikkaan, kävin sieltä palatessani kaupassa ja huomasin ohittavani jotenkin automaattisesti juomahyllyt. Jo tämä loi pientä toivonkipinää, joka sitten auttoi läpi sen päivän ja illan.

Luotan ja uskon tänään edelleen siihen, että juominen ei ole minulle mikään optio. Se on mahdottomuus, enkä leikittele ajatuksella kokeilla tai maistaa. Pikkujouluissa haistelin alkuglögiä epäluuloisena ja kyselin muilta ennen maistamista, onko sitä terästetty.

Noihin unelmiini olen jo tänä lyhyenä aikana saanut pienen otteen, ja tuntuuhan se hyvältä. Puhumattakaan, mitä muuta pelissä on.

Mukavaa sunnuntaita!

16

Lauantai-ilta yksin kotona, rauhallista. Seurana toki kissat ja koira. Keitin kahvia, nautin hiljaisuudesta, jota en sotke televisiolla enkä radiolla. Paitsi sitten ehkä, kun juhla Tampere-talolla alkaa. Ja vielä ehkä Tuntematon, jota olen katsellut jo vuosia ensin vanhemman lapseni kanssa, sitten tämän toisen. Tämän elokuvan äärellä voi jutella aika monenlaisista asioista, joista ei muuten tule jutelleeksi.

Edellisen viestini aikoihin alkoi jokin uusi vaihe tässä prosessissani. Itse asiassa huomaan koko ajan pohtivani suorastaan otsa kurtussa juomiseen liittyviä asioita, joko omiani tai yleensä. Alkuvaiheissa luin ahmimalla ja siis nopeasti kirjallisuutta ja plinkkiä, nyt jarrutan ja jään miettimään, mitä mikäkin oikeasti tarkoittaa. Tiesin - varsinkin täältä lukemieni kokemusten perusteella - että honeymoon menee ohi ja tosi työ alkaa, ja niin tässä nyt selvästikin on käynyt.

Terapian paikka saattaisi olla nyt. Joitakin vuosia sitten terapia oli luullakseni jonkinlainen herättäjä, mutta eipä se juuri auttanut, kun olin itse jääräpäisen järkevä ja fiksu ja pidin kiinni hyvännäköisestä elämästäni.

Kieltäminen on yksi juttu, jota olen pureskellut paljon. Ja edelleen. Mikä rautalanka tähän tarvittaisiin, kun en tahdo tajuta. Perusasiat ovat usein niitä vaikeimpia juuri siksi, että luulee ymmärtävänsä, kun on kyse niin yksinkertaisesta asiasta.

Matka jatkuu. Olen kiitollinen, että saan sitä edelleen jatkaa selvinpäin.
Raitista itsenäisyyspäivää!

17

Saksanmaalla asuvana minäkin ajattelen Suomen itsenäisyyspäivää. Tosin meillä on vielä perjantai, jos en erehdy! :smiley:
Mulla tuo “rautalanka” oli kroonisen sairauden tajuaminen ja hyväksyminen. Ensi alkuun ei mitään väliä sillä, miten siihen olin tullut. Syyt selvisivät terapiassa johon menin mahdollisimman nopeasti tilanteen tajuttuani. Itselleni käännekohta ja todellakin vaikean yksinkertainen asia. Tsemppiä ja hyvää itsenäisyyspäivää.

18

Olikin sitten kaksilauantainen viikko. Lauantai, päivä, jossa on vähiten pidäkkeitä juomiselle, taisi Seppänen mainita. Kiitos viestistäsi Andante, helpoltahan tuo näyttää.
Terapia alkaa ensi vuoden alussa. Nyt pääni kihisee kaikenlaista. Olen tottunut selvittelemään asioitani lukemalla ja kirjoittamalla, en ehkä niinkään puhumalla. Tai no, humalassa silloin tällöin jonkun kanssa käyty “vakavia keskusteluja”, jotka unohtuivat saman tien.
Olen lueskellut hitaasti Sinkkosen kirjaa Naisen aika, jossa on mielenkiintoisia ja osuvia näkökulmia näihinkin asioihin, jotka minua nyt pyörittävät. Oman lisänsä tuo Sinkkosen kristillisyys.
Joululoma alkaa kohta, ja mennyttä syksyä on nyt mukavaa katsella. Pitää oikeastaan listata johonkin näkyviin kaikki hyvät asiat, joita elämään on tullut. Vaikka tänne. Yksi hyvin konkreettinen asia on raha: käytännössä vietämme joulun lahjoineen ja ruokineen juomisestani säästyneillä rahoilla. Eikä ole edes pihistelty!

19

Moikkis Tarina. En suinkaan halunnut antaa sellaista käsitystä, että sairauden hyväksyminen olisi ollut helppoa. Pitkään sitä märehdin ennenkuin otin tosiasian tosiasiana. Tässäpä juuri terapian merkitys olikin. Ei mitään entuudesta tuttuja syyttelyjä vaan tarkka analyysi kehityksestä ja vielä olemassaolevista syistä. Siksi aina jaksankin paasata ammattilaisten tärkeydestä.
Erittäin hyvä, että olet menossa terapiaan. Älä ollenkaan ole huolissasi siitä miten käyttäydyt ja mistä sinun pitäisi puhua. Ole ainoastaan kivuliaan rehellinen ja anna henkilökunnan hoitaa loput. Tämän ne osaavat, usko pois. :smiley:
Arkihuolesi kaikki heitä, tiluliiiii! Nyt keskitytään joulun vastaanottoon ja annetaan huomisen murheiden olla huomisen asioita. Murheitakaan kun ne ei edes välttämättä ole. :wink:

20

Väärän sanan valitsin, ei helppoa vaan yksinkertaista. Ja onko sekään hyvä, mutta tarkoitan tässä asiaa, en prosessia. Pidän ylipäänsä siitä, että isot tavoitteet ovat niin yksinkertaisia, ettei niistä tarvitse tehdä muistilappuja. Miten sitten prosessi eteneekin, suunta on selvillä.

Pieniä askeleita: huomasin vasta, että olen oppinut syömään tänä syksynä. Suht säännöllisesti, joka päivä. Toisinaan vielä varsinkin viikonloppuisin unohdan, kuljen tiedostamatta sitä vanhaa automaattista rataa, jossa ei syödä vaan juodaan. Sitten joskus iltapäivällä havahdun pieneen levottomuuteen. Syön jotain, ja rauhoitun.

Hyviä unia meille kaikille!