Takas alkupisteessä

Vajaa vuosi kirjottelin tänne hetken. Nyt oon taas täällä ja jospa tällä kertaa pidempään. Olen vajaa kolmekymppinen mies, dokannut lähes jokaisen viikonlopun rankasti viimeiset jotain 8v. Yrittänyt tasaisin väliajoin irti jo 5-6v, viimeisen vuoden jo tosissaan, kuitenkin vain välillä. Viime kesänä onnistuin olemaan todella ennätykselliset 68 päivää selvänä, eikä olis pitänyt sitä enää tuhota, mutta niin vain ajatukset meni myötämielisiksi. Antabukset auttoi silloin alussa, tukena nytkin. Kaksi hienoa tyttöystävää viimeisen vuoden aikana dokattu ulos, viimeisin hienosti alkanut suhde kariutui pahasti rankaksi ja aivan holtittomaksi dokaamiseksi repsahtaneen viime viikonlopun päätteeksi. Eräs hyvä kaveri todella huolissaan ja osaa onneksi puhua järkeä että sain nyt ainakin tänne tultua taas rupattelemaan :slight_smile: Hän on lähes ainut kaverini joka ymmärtää oikeasti että vaikkei ole vielä ojassa ja vedä kuukausien rännejä niin tilanne on todellakin hälyttävä. Talous mennyt viime vuoden aikana taas huonompaan suuntaan, nyt mennään erittäin veitsen terällä vaikka töissä kokoajan käynkin. Töitä dokaus ei ole juuri haitannut, kyseessä melko helppo homma. Juon siis vain viikonloppuisin mutta mitään rajaa ei yhden kaljaan jälkeen ole ja ihan superkännissä olen lähestulkoon aina.

Se kesän 68 päivän raittius päättyi varmaan siihen etten jotenkin enää osannut päättää olla selvänä ja kai aloin sitä vaan enemmän miettimään päivä päivältä. Ekat 40-50 päivää meni todella helposti. Olen sen jälkeen ollut pari kertaa sellasta 15-25 päivää selvänä mutta vittumaisesti joku perjantai ei päästä vaan löydy ajatusta että “niin tosiaan haluan lopettaa juomisen” vaan sitten ei välitetä mistään ja dokaamaan mennään. Sitten taas päivän parin päästä ihmetellään että missä ne oikeat ajatukset oli.

Virhe oli etten käynyt edes täällä raittiuden aikana että olisin muistanut että haluan olla selvänä. Haluan nyt oikeasti tehdä kaikkeni sen eteen pystyisin jättämään dokaamisen, kun vielä menee ihan ok. En halua kohdata mitään totaalista pohjakosketusta joka odottaa ellen nyt viimein reagoi. Tunnen miten taas alkaa lipsumaan enkä välitä usein itsestäni lainkaan; mulle on joskus aivan sama vaikka dokaisin itseni välittömästi hengiltä. Toisinaan toki on paljonkin väliä, kuten nyt :slight_smile:

Puoli vuotta olen urheillut kovasti, yllättävää kenties :slight_smile: Punttia, uintia ja juoksua tulee aika paljon, riippuen tietysti vkonlopun rankkuudesta. Viikolla on kivaa, ohjelmaa riittää ja mieli on hyvä enkä juuri koskaan edes ajattele saati himoitse alkoholia. Mutta ne perjantait…

Nyt meen nukkuu, oon vuorotöissä ja vastailut tulee sit vähän miten sattuu.

Tervetuloa…taas :smiley:
On hienoa että olet saanut jälleen sanaisen arkkusi auki, sillä jo pelkän asioiden kirjoittaminen helpottaa kummasti.
Oma juomishistoriani, jos ihan alusta asti katsotaan, alkoi jo 12 vuotiaana. Totaalisesti juominen riistäytyi käsistä menneen avioliiton aikana, eroa en saanut vaikka kuinka pyysin joten oli helppo etsiä lohdutusta pullosta.
Alkoholin avulla oli helppoa myös etsiä muutakin lohtua, avioliiton ulkopuolista, mistä en mitenkään ole ylpeä.
Viimeinkin kun sain eron, jäi erossa alkoholiongelma minulle, mies vei omansa mukanaan ja kärsii, tai no, “kärsii ja kärsii”, hänhän on omien sanojensa mukaan kohtuukäyttäjä, vaikka alkoa menee joka päivä.
Itse en vuosiin myöntänyt olevani alkoholisti. En edes silloin kun työpaikan vessassa piti pari tölkkiä tyhjentää tai nukahtaminen tarkoitti aina sammumista. Olinhan kuitenkin töissä ja hoidin arkiaskareet kohtuullisen hyvin, eihän silloin tölkki tai kymmenen päivässä paljon painanut.
Vasta kun keho alkoi ilmoittelemaan siitä. että aloholin käyttö on hippasen runsasta, ymmärsin että alkosta on eroon päästävä.
Tuotakaan en tietenkään heti uskonut, muutama kerta piti kokeilla josko olisi kohtuukäyttäjä, sillä olisihan se ihan kamalaa jos kohtuukäyttäjä erehtyisi luopumaan alkosta loppuelämäkseen :imp:
Alussa “luopuminen alkoholista” tuntui täysin mahdottomalta. Mieheni onneksi sai teroitettua päähäni että mistään minun ei tarvitse luopua, voin juoda niin paljon kuin sielu sietää ja ainoa joka sen voi estää on minä itse.
Silloin ymmärsin että haluan olla juomatta, en saa olla juomatta.
Mieheni on ollut 3 päivää kauemmin raittiina kuin minä, hänellä oli tuo sama “ongelma” kuin sinulla; viikonloput tukka rullalle ja kannat kattoon. Niin kauan piti juoda että taju lähti.
Itselläni ongelma oli päivittäinen juominen. Siitä tuli tapa, yhtä normaali kuin syöminen tai vessassa käynti. Elämässäni ei enää yksinkertaisesti ollut hetkeä johon alko ei kuulunut.
Olen tämän 10 kk:n aikana muuttunut ihmisenä, nautin raitiudestani mutta juuri hetki sitten vastoinkäymisten tulleen elämääni ymmärsin että ei ongelmani mihinkään ole kadonnut. Edelleen olen alkoholisti ja tulen olemaankin loppelämäni. Alkoon en sortunut vihaani ja tuskaani turruttamaan, mutta tilalle tuli lääkkeet, jotka, luojan kiitos, tajusin hyvin nopeasti lopettaa, kolmen päivän sisään.
Tsemppiä sinulle raittiuteen ja mitä kauemmin olet juomatta, sen normaalimmaksi olo ja elämä muttuu :wink:

Alkoholi on hidas tapa tappaa itsensä, sanotaan.

Siinä vaiheessa kun millään ei ole mitään väliä, kuoleman toivoo korjaavan. Jotenkin jäin miettimään lausettasi, alkaa lipsumaan, etkä välitä itsestäsi… eli kun alkaa lipsumaan, et välitä siitä oletko hengissä vai et. Et kehtaa sanoa että toivot kuolevasi, mutta se miten ote lipsuu kertoo että jos nyt et toivo kuolemaa, toivot jotain radikaalia joka pysäyttäisi sinut juomattomuuteen.

Noita pysäyttäjiä on; terveyden menetys, työn, asunnon, perheen menetys… Usein ne eivät kuitenkaan pysäytä!? Koska halu elää on himmentynyt, sen sijaan kuolemanhalu vain kasvaa jos menettää nuo kaikki. ← Yleensä alkoholin käyttö lisääntyy.

Sen pysäytyksen pitää löytyä omasta tahdosta puhaltaa peli poikki. Raittiit jaksosi ovat kohtalaisia, mutta kuitenkin niin lyhyitä aikoja, ettet ole päässyt “kiinni” raittiudesta, vaan olet lähinnä odottanut sopivaa kohtaa heittää irti elämästä.

Minä yritin ihan tosissani raitistua ties miten monta vuotta, olin välillä 6kk selvänä, joskus jopa 9kk, sitten taas join joka päivä ja viikonloput kännäsin. Sitten yritin ihan tosissani raitistua yhden vuoden ja joka maanantai itkin halua raitistua, mutta viimeistään keskiviikkona olin jo humalassa.

Silti palasin yrittämään viikonlopun jälkeen. Kun olin vuoden yrittänyt, selvisin yli ensimmäisen viikonlopun. Lopettaminen ei ole helppoa, se onnistuu vain harvoilla “laitoin korkin kiinni ja siitä se lähti” asenteella. Yleisempää on, että suljetaan tuhannen tuhatta kertaa se korkki, niin että siihen lopettamiseen väsyy niin, että siitä lopulta tulee totta. Ikäänkuin se kuoleman kaipuu väistyy, siksi että se kuolema ei tule juomalla, sietokyky kasvaa ja aina uudelleen herää omaan tuskaansa.

Ehkä lopulta kyllästyin kuuntelemaan omassa päässäni soivaa levyä “minä lopetan” Sitten en enää vain jaksanut sitä vääntöä ja lopetin. Ehkä lopettaminen on enemmän luovuttamista, kuin taistelua?!

Saa nähdä millaisia tai paremminkin miten nopeasti ajatukset alkaa taas siirtymään nykyisistä raittiuden kannatusajatuksista toisenlaisiin. Kuitenkin viime vkonloppuna viel dokasin joten aikaa on kulunut vasta tosi vähän. Antabusta ottanut nyt kaks päivää ja taidan ottaa yömyöhällä töistä tullessani taas ettei jää huomen aamulla “vahingossa” ottamatta.

Empä nyt oikein osaa muuta kirjoittaa. Aion kirjoittaa lähes joka päivä tänne tuntoja niin pysyy homma vireillä. Täytyy lähtee raudan nostoon →

En ole kuullut vielä tähän ikääni kenenkää raitistuneen rautaa nostamalla. En juoksemalla tai hiihtämällä. Se olisi liian rankkaa, koska pitäisi harrastaa 24/7 pysähtymättä. antabus ei ole lääke sekään.
Päätös juomisen lopettamisesta pitää olla. Oma vakaa päätös ilman reunaehtoja. Ilman aikamääriä kauemmaksi kuin juuri tämä päivä. Ja sitten kannattaa hakea apua ulkopuolelta. Mieluummin livenä. Sellaista apua mikä sopii omaan ajatusmaailmaan. Näin olen kokenut. Tosin minun tapaukseni oli melko turhaa rimpuilua liian kauan. En ottanut apua vastaan ilman reunaehtoja.

Minua antabus ainakin auttoi raittiuden alkuviikkoina, vaikkei se koko ongelmaa ratkaisekaan, niin antaapa hieman selkänojaa aloitukseen. :smiley:

Moikka peejii, ja kiva kun tulit kirjoittamaan. Itsellä kohta vuosi selvinpäin, yhden erehdyksen kanssa ja minun taukoa pitäminen on saanut tukensa antabuksesta. Olen pystynyt ilmankin antabusta olemaan selvinpäin mutta otin sen jälleen käyttöön kun oli sellainen olo et jos en ota sitä, olen alkossa viiniä ostamassa. Mutta sehän on yksilöllistä mikä auttaa, toivottavasti sinä löydät omasi.

Oletko leija tullut ajatelleeksi, että antabukseen ei voi kovin kauaa turvautua? On tosi, että nää jutut ovat yksilöllisiä. Minä en onnistunut antabuksen kanssa muuta kuin hommaamaan itseni sairaalaan. En malttanut olla ottamatta. Ajattelin, että kyllä kai sitä ihan pikkuisen voi ottaa. sillai kohtuullisesti. :laughing:
Päätös juomisen lopettamisesta ilman mitään kemiallista ainetta oli se, mikä juomiseni lopetti. Kuten olen kertonut, siihen päätökseen jouduin kypsymään aika rankan tien kautta. Ehkäpä kaikki syyt ja tekosyyt tuli juoduksi?
En voisi kuvitella kuivattelevani itseäni minkäänlaisten pillereiden ja palleroiden avulla. Joutuisin juomaan sillä tavalla.

Kokonaisvaltainen ajattelu- ja elämäntapojen muutos on ollut tähän saakka se elementti, mikä on tiellä pitänyt. En vain tuota ymmärtänyt tarpeeksi ajoissa ja siksi piti menettää se kallein asia. Ihmissuhteet. Muu on korjattavissa ja raha on vain väline hankkia välttämättömiä tykötarpeita.
Tämä on minun kokemustani. Toisilla on varmasti toisenlaisia. Niitähän minäkin käyn välillä kuuntelemassa siellä, missä kaltaiseni kertovat. Juttu sopii mulle, koska en tarvitse varata aikaa. Eikä kukaan ilmoita, että käyttööni varattu aika on nyt lopussa, tervetuloa vaikkapa kuukauden kuluttua uudestaan kello siihen aikaan. :smiley:
Mutta kukin taapertaa tavallaan ja tärkeintä olisi mielestäni raittius. Juomattomuus oli ainakin minulle hyvin rankkaa kun viina keikkui alati mielessä.

3vk selvinpäin ja ma olen menossa AA han ensimmäistä kertaa, psykiatrille on 1kk jonot ja lääkkeenä on paniikkihäiriöihin 20mg sepram, ikää on 25v.

töihin meno pelottaa kun jännittää että saako siellä hallitsemattoman paniikkihäiriön

sairaslomalla olen ollut nyt jo 7päivää, maanantaina pitäisi palata duuniin “keräilen voimia nukkumalla, syömällä ja liikkumalla” silti on aika voimaton fiilis ku nuo paniikkihäiriöt vie ihan tolkuttomasti energiaa.

ainakin vahvasti tuntuu siltä että omaan pohjaani juomisen kanssa törmäsin tällä kertaa kolahtaen.

kirjoittelin tuossa vähän historiaani ylös wordilla ja sitten lueskelin, niin ei se ihme että masentaa ja pelottaa, alkoholi ei sovi lääkkeeksi ainakaan stressiin,se vaan kerryttää asioita, koska murheet ei huku ne kelluu. :smiley:

ei sitä ihan tällaista hintaa viitsi alkoholilla lutraamisesta maksaa ei se niinpaljon anna kuin mitä se ottaa :mrgreen: .

Ei kai nyt kukaan oikeasti luullut että toivun alkoholiriippuvuudestani bodaamalla? Come on :smiley: Kunhan heitin että meen salille, kuten kohta heitän että menen töihin(SEKÄÄN EI PARANNA!).

Olen iloinen että alkanut taas urheilla ja melko kovaa. Iloitsen kun tulokset kohenee ja mielialani on usein todella mahtava hyvän treenin jälkeen. Pitää hyvin masennusta poissa joka johtaa todella helposti alkoon.

Antabus auttaa tässä alussa, en voi sitä pitkään käyttää koska mulla tuli viimeksi parin viikon jälkeen kovia vatsakipuja. Tiedän ettei sitä koko elämää voi käyttää, mutta tässä alussa se on erittäin tärkeä apu. Toivon että saan äkkiä sen 30 päivää raittiutta, viimeksi alkoi tuntua sen jälkeen ettei halua enää pilata tätä hienoa raittiusputkea! No pilasin sen sitten kuitenkin mutten heti.

En nyt osaa kirjoittaa mitään syvällistä pohdintaa koska elämä rullaa mukavasti. Palaan myöhemmin asiaan.

Kokemuksesta suosittelen: Ota ja nappaa edes yksi ihminen, jolle kerrot avoimesti paniikkihäiriöstäsi. Mieluummin sellainen luotettava ymmärtäväinen ja vakaa vankka ja empatiaan kykenevä ihmisolento. Hän auttaa kyllä jos ph iskee ja tukee sinua myös palaverissa. Sepram on turvallinen lääkke, mutta tuossa lääkeryhmässä on kymmeniä lääkkeitä, jotka vaikuttavat kaikki yksilöllisesti.

Usein ph tokenee iän myötä sekä siedätystreenillä ja mielikuvaharjoitteilla. Ei kuitenkaan aina, jonka vuoksi sen kanssa on vaan opittava elämään käytännössä niin täysipainoista ja täyttä elämää kuin vain voi. Palaveriin menemistä (millä tahansa tavalla) se ei kerta kaikkiaan saa estää - sen verran kuriin tauti on saatava.

kahleeton

PS. Kyllä vaan, ne murheet kelluu kuin untuvat (F&M&E&J) :slight_smile:

Perjantai vietetty selvinpäin vaikka ilmaista viinaa oli tarjolla reippaasti. Ai ei antabuksesta oo hyötyä hä?
Eipä kyllä sen sijaan tehnyt mielikään olla kännissä “eikä vituta yhtään ettei oo krapulaa” :smiley:
Tänään sain tehtyä kovat salitreenit koska en eilen dokannut mikä olisi ollut mahdottomuus jos olisin. Kotona menee aivan varmasti tämä ilta mikä on erittäin harvinaista lauantaille. Toivottavasti tämä fiilis/olo ei lähde koskaan pois :slight_smile: Mut palataas taas kun alkaa hirvittää/ahdistaa.

Lauantai selätetty täysin ilman tuskia. Ei edes käynyt mielessä dokaus. Kotikoneen ääressä mesessä rupatellen naisten kanssa heh…

Sorry, typerä viestini! Tsemppiä kaikille!

Toki me lopettajat olemme hieman tylsiä, mutta meidän elämä on jännää.

Oheisesta linkistä (ollut täällä aikaisemminkin) asia selviää paremmin.

youtube.com/watch?v=sbs1uLWMf2I

Huomenta hannenna, yökukkuja tai aamuaikainen, ja tervetuloa joukkoon muuttamaan “systeemiä”! :wink: Tuo tänne oma huumorinkukkasi kukkimaan…se on tehokkaampi keino muuttaa tätä “natsimeininkiämme” :unamused: :laughing: , kuin osoitella sormella…ei ehkä niin helppoa, mutta voit yllättyä kuin antoisaa…jos uskallat kokeilla?! :open_mouth: :wink:

^ Yhdyn Pimiksen sanoihin. Mua on joskus “syytetty” huumorista tällä palstalla ja Pimis on saanut oman osansa myös.
RAITTIUS ON VAKAVA ASIA :laughing:
Anna huumorin kukan kukkia, positiivisella ja elämänmyönteisellä asenteella on helpompi elää, yrmyt kirjoitelkoot omaan tyyliinsä, niihinkin tottuu (mitä nyt joskus hermo menee :mrgreen: :smiling_imp: )
Tietysti kaikki päivät eivät ole täyttä aurinkoa, mutta itse, itsestä riippumattomimista vastoinkäymisistä huolimatta tässä lähiaikoina, pyrin muistamaan että positiivisella mielellä ja huumorilla jaksaa paremmin :wink:

Niin, ja huomenia kaikille ihanille plinkkiläisille ja raitista sunnuntaiaamua :smiley:

Huumori on Tipuli taitolaji ja musta tuntuu, että olemme aika amatöörejä silläkin saralla vielä… :smiley: :wink: Täällä kirjoitetun sanan maailmassa vitsailun kanssa täytyy olla tarkkana, kun ei niitä naaman vääntelyjä kanssaimmeisille näy…se jo ollaan opittu. Ei siis ihan kovapäistä porukkaa olla, vaikka AA:han ei vielä “taivutakaan”… :laughing: :laughing: :wink: Ehkä se itseironia ja sarkasmi ovat täällä turvallisimpia viljeltäviä…ja huulenheitto vain “tuttujen” kesken… :wink:

Mutta nyt omaan ketjuun täältä häiriköimästä ja linnut takas orrelle mars! :smiley: :wink:

Se on kyllä taivaan tosi. Itse kävin aamusella salilla ja mietin, että maanantaiaamu onkin siihen tosi hyvä ajankohta. Jotenkin tuntuu energiaa riittävän ihan eri lailla hyvin levätyn viikolpun jälkeen. Sitten alkoi huvittaa… Ei olisi tuollaista suustani päässyt vielä joku vuosi sitten. :laughing:

Oikein olet Peejii tuntenut :smiley:
Aivoihin kertyy kestävyyttä vaativan liikuntasuorituksen aikana ainetta joka lievittää kipuja ja huumaa samalla.
Ns. juoksian taivas :smiley: endorfiinihumala on kyseessä rasituksen jälkeen.
Se on auttanut minua raittiuteen ehkä enemmän ku muut yksittäiset yritelmäni.
Joskus vitutukseen mennyt AA-palaveri on muuttunut tunnin juoksun jälkeen hyväksi.

Liikunta antaa hapen lisäksi aivoille aikaa pohtia mailman menoa sallien myös itsehutkiskelun :sunglasses:
PeeJiin lailla olin työssä käyvä viikonloppujuoppoo yrittäen ain välil olla kuivilla !
Sulla Peejii on tasan samat mahikset ku meillä muilla raitistuneilla päästä alkoholismin oravanpyörästä erilleen .
Valitse paikka missä yrität ja ota sieltä saamasi ohjeet vakavasti niin tulet onnistumaan :smiley:
Eikä niistä paikoista ole yksikään ylitse muiden . Kaikista paikoista raitistutaan aivan kuin sattumalta mutta on siinä se sattumasta erottava tekiä et ne raitistuu jotka haluaa raittiutta .
Luulen niiden jotka haluaa raittiiksi osaavan hakeutua sinne mistä apu löytyy :sunglasses:
Miks näin luulen johtuu liki kakskyt vuotta asian tiimoilla pyörimisestä.

Terveisin Kanttoona