Hei!
Olette olleet tukeni ja turvani ainakin kahden vuoden ajan. Kiitos siitä. Omaa tarinaa ei ole ollut rohkeutta kirjoittaa. Itsetunto on nollilla, terveys samaten. Olen melkein unohtanut naurun ja hassuttelun. Alkoholisti on kuulunut elämääni ainakin 13 vuoden ajan, 6 vuotta näistä huolestuneena, kolme viimeistä vuotta erittäin huolestuneena. Kulissit on näennäisesti kunnossa ja työpaikka alkoholistille elämän tärkein asia, ennen perhettä. Minulla on paha mieli soutamisesta ja huopaamisesta. Puolison selän takana puhumisesta. Viinapirun vaikutuksesta lapsiin. Ovat nyt murrosiässä. Minusta ei ole tekemään sitä ratkaisevaa päätöstä eli irroittautumaan alkoholistista. Henkisesti olen repinyt itseäni irti pitkän aikaa. Monta kertaa olen ohjannut häntä hoitoon. Nyt otin käyttöön pakon: jos ei muuta, niin hänen pitkäaikaisena ystävänään olen sen hänelle velkaa. Katkolle tai ero. Maksusitoumus järjestyisi, sen jo kysyin. Laitan kuulemma sanat hänen suuhunsa. Minun toiveeni on, että hän menisi katkolle. Ei omansa. Tunnustaa olevansa alkoholisti, haki apua A-klinikalta (taas), mutta joutuu jonottamaan? jollekkin terapeutille? Nyt on ollut kolme päivää selvänä. Enempää ei pysty lupaamaan kuin päivän kerrallaan. Laitoin tästä jääkaapin oveen tukkimiehen kirjanpidon, etten taas unohtaisi päivien (kuukausien, vuosien) kulkua. Pitäisikö vielä kerran jaksaa katsoa miten käy? Minulla on voimat lopussa. Järki sanoo yhtä ja tunteet toista. Eikö mistään tule sitä ihmettä, joka järjestäisi asiat helposti minun puolestani? Mies on kotijuoppo. Piilottelee pulloja milloin minnekkin. Joka ilta ollut humalassa enemmän tai vähemmän, en enää muista miten kauan. En ole enää edes yrittänyt selvittää juomien määriä. Saisin olla aika taitava 
Viimeinen selvä kausi oli 1kk mittainen ja siitä taitaa olla se kaksi vuotta aikaa. Aikakin on alkanut menemään niin nopeasti. Valuu kuin hiekka sormien välistä. Sekin huolestuttaa. Niin, rakkautta tämä on ollut ensisilmäyksestä lähtien. Pettymykset ovat nakertaneet sieluani, niin syvällä se tuntuu. Parisuhteen molemminpuolisesta kunnioituksesta on vain rippeet jäljellä, puhumattakaan itsekunnioituksesta. En tiedä mitä oikein odotan? Oman itsenäisen elämän rakentaminen alkoholistin rinnalle on äärimmäisen vaikeaa näin pitkään kestäneessä tilanteessa. Erokaan ei ole helppo ratkaisu. Olen etääntynyt vanhoista ystävistäni. Odotan vain mitä seuraavana päivänä tulee tapahtumaan. Josko huomenna olisi helpompi, sensijaan että nauttisin pienistä asioista tänään.
Hei Kehä,
Korkea aikakin että kirjoitit, hyvä ettet odottanut kauempaa!
Minulla on aika suora tyyli esittää asioita. Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa lyödä lyötyä, vaan pikemminkin yrittää saada toisenlaisia näkökulmia esiin aina kun se on mahdollista. Niinkuin nimimerkistäsikin voi päätellä, me alkoholistien puolisot tapaamme kiertää kehää ja tuntuu, ettei siitä ole ulospääsyä. Me toiset läheiset tällä palstalla voimme kuitenkin sinulle näitä ulospääsymahdollisuuksia raottaa, ja itse voit päättää haluatko niihin tarttua vai et.
Minusta sinä kuulostat siltä että olet aika toivoton ja väsynyt. Ja jotenkin… ei epätoivoinen mutta lannistunut, alistunut. Sitähän sanotaan, että alkoholismin suhteen pitää luovuttaa että siitä voi toipua, mutta minusta jotenkin tuntuu että olet luopunut, et juovasta alkoholistista, vaan omasta elämästäsi ja elämänhalustasi. Koetko itse asiaa näin? Oletko antanut elämänhallintasi kokonaisuudessaan jonkun ulkoisen käsiin?
Olet siis surffaillut tällä palstalla parisen vuotta. Mitä ajatuksia se on sinussa herättänyt? Mitä olet oppinut? Teetkö tänään jotain erilailla kuin ennen?
Toisten elämäntilanteiden ja ongelmien arviointi ja ratkominen voi näyttää joskus aika selvältä ja suoraviivaiselta, ts. tarkoitan että näyttää selvältä mikä heidän elämäntilanteensa on ja mikä olisi siihen tilanteeseen sopiva ratkaisu. Paljon vaikeampi on oivaltaa sitä, että oma elämäntilanne on samanlainen, ja samat ratkaisut pätevät myös siihen.
Erityisesti haluan kommentoida näitä kohtia:
Mitä tarkoitat tällä? Muutaman päivän katkoa terveyskeskuksen kautta, vai ns. " laitoskuntoutusta"? Tuo terveyskeskuskatkohan on vain katko, siellä sananmukaisesti lääkitään ihminen tyytyväiseksi kun vieroitusoireet (krapula) muutaman päivän sisällä alkaa tulla. Tällä tyylillä ei valitettavasti raitistu kukaan. Juoamtta voi kyllä olla muutaman päivän.
Jos hän tunnustaa olevansa alkoholisti, niin minä kyllä suosittelen sekä sinulle että hänelle Minnesota-tyyppistä hoitomuotoa, jota tarjotaan Suomessa muutamissa paikoissa. Näitä paikkoja ei saa täällä mainostaa, mutta netistä löytyy hakusanoilla Minnesota + Lapua, Minnesota + Rymättylä tai pelkkä Minnesota (myös Myllyhoito on ilmeisesti tätä, mutta en tiedä miten läheiset otetaan Myllyhoidossa huomioon kun minulla ei ole omakohtaista kokemusta).
Näissä paikoissa hoidetaan nimenomaan töissäkäyviä alkoholisteja. Soita paikkoihin ja kysy heiltä neuvoa! Parhaimmillaan saatatte päästä sisään heti.
Hoitomuodoilla ja hoitopaikoilla todellakin on eroa! Ei ole väliä minne puolisosi joutuu sitten kun päättää hakea apua. Mahdolliset jonotukset, pettymykset ja turhautumiset eivät edistä jatkossa hoitoonhakeutumista yhtään.
Oletko käynyt Al-Anonissa? Samoin kuin AA:ssa opetetaan alkoholisteja olemaan juomatta tänään
, myös Al-Anonissa opetellaan huolehtimaan itsestä ja omasta hyvinvoinnista tänään, ei huomenna. Huomisen teot ovat tämän päivän ajatuksia. Emme me tiedä mitä huominen tuo tullessaan, emmekä koskaan saa elämästä kiinni jos tavoittelemme vain huomista ja odotamme olevamme onnellisia silloin. Sen sijaan, pidä huolta siitä että teet tänään jotain mukavaa itsellesi, juuri sinulle itsellesi juovasti puolisosta riippumatta.
tervetuloa!
Ellis
Hei Kehä ja tervetuloa kaltaistesi ihanaan joukkoon!!
Osuva otsikko sinulla, eihän tässä taisella todellakaan muuta kuin tuota viinapirua vastaan 
Tarinasi on todella samankaltainen kuin minulla!!piilojuoppo kotona jne… Ellis kirjoitti jo samanlaisia ajatuksia, mitä minullakin tuli kirjoituksestasi, olet niin kuin jo luovuttanut, antautunut virran vietäväksi, hei taistele vielä, me uimme rinnallasi ja autamme niin ettei kukaan huku tai jää virran vietäväksi!! Me selviämme tästä yhdessä, tuli mitä tuli, ja näytti miltä näytti, täällä ollaan 
Onneksi tätä elämää ei tarvitse elää kuin hetki kerrallaan, enempäähän me alkoholisitin läheiset emme jaksaisikaan, eikä onneksi tarvitsekkaan!! Tsemppiä sinulle arkeen ja käy kertomassa meille kuulumisia, joohan!!
terv.Vieteri 
Hei,
Taistelu viinapirua vastaan on turhaa. Siinä alkoholistin läheinen tulee aina häviämään. Pakolla tai uhkauksilla ei alkoholistia saa raitistumaan. Lopeta turha taistelu. Ryhdy miettimään, mikä olisi sinulle parasta.
Tervehdykset vapaapäivältä ja kiitokset vastauksista.
Kyllä tämä sitä alistumistakin on tähän ainaiseen oravanpyörään. Olen oppinut täällä sen, että en ole yksin ja samankaltaisia tarinoita löytyy paljon. On kuin lukisi jonkun kirjoittamaa tarinaa omasta elämästä. Nyt kirjoitin kuitenkin siksi, että taisin oivaltaa yhden asian al-anonista. Jakamisen tärkeyden. Saattaa olla, että joku vierailijoista lukee myös tätä palstaa sen kaksi vuotta kirjoittamatta itse tarinaansa. Olen käynyt al-anonissa jonkin aikaa, mutta sitten kun piti sitoutua toimintaan enemmän, minulla ei ollutkaan voimia, eikä halua? Nyt kuitenkin mieli alkaa muuttua. Saattaa olla, että minun on aloitettava oman “tänään” -ajatteluni luultavasti harjoittelemalla sitoutumaan al-anon toimintaan. En taida osata tehdä muuta. Olen elänyt omaa elämääni alkoholistin ja lasteni kautta täyttäen heidän toiveitaan ja unohtanut itseni. Niin ja perheen tärkein yksikkö on se parisuhde. Senkin huolto on ollut kovasti vaikeaa ja helpompi on ollut sekin laiminlyödä. Tiedän kyllä, että minullahan ne on avaimet tästä ulospääsyyn. Katkolla tarkoitin juuri myllyhoitoa. Ainakin sitä kuukauden riuhtaisua irti näistä samoista kuvioista. Nyt on jääkaapin oveen tulossa viides viiva merkkaamaan juomattomuutta. Myllyhoitoon mies ei ole halukas menemään. Ei ole sanonut ehdotonta eitä, mutta ei juutakaan. Tänään kuitenkin pesin ikkunoita ja keräsin sireeninoksia maljakkoon. Aloin jopa pitää ikkunanpesusta, kun siinä tulee sentään näkyvää jälkeä! 
TErvetuloa munkin puolestani, Kehä !
Olen samanlaisessa tilanteessa, tosin olen luovuttanut taistelussa viinaa vastaan. Se on turha sota, sen olen nyt jo oppinut.Eka ketjuni kertoi tästä “taistelusta”.
Joopa, mutta komppaan edellisiä almoja siinä, että pakottamalla ei voi toista raitistaa, eikä muuten millään muullakaan keinolla.Sen on oltava alkkiksen oma päätös!A-klinikalla ollaan myös juostu yhdessä ja erikseen, mutta niin kauan, kuin jollain tavalla joku toinen määrää sinne menosta, se ei vaan auta.Sori nyt vaan, joudun sanoon näin rankasti, mutta tämä on totuus!Mä yritin hyvällä, pahalla, rahalla, kiristyksella, lahjonnalla ihan milä tahansa -turhaan.Näyttää siltä, että oma retkikseni on tehnyt valintansa ja se on juomisen jatkaminen -halusi tai ei.Se ei myöskään riitä, että hän lakkkaisi haluamasta juoda, alkoholismi on sellainen vastus, että ainostaan aito päätös alkaa toipua, auttaa!Silloinkin se on helvetin vaikeeta.Juttelin kerran erään kuivilla olevan alkkiksen kanssa pitkään juuri tästä, ja se valaisi mulle monta asiaa.
Mene ihmeessä uudelleen al-anoniin ja etsi itsellesi juuri sopiva ryhmä! Kaikki ryhmät kun ovat erilaisia.Mihinkään ei ole pakko sitoutua, palvelutehtäviä voi ottaa vastaan jos haluaa. Pakkoa ei ole!Alkuhuuman jälkeen mulle tuli epävarmuus siitä, onko al-anon mun paikkani kuitenkaan. Jatkoin käyntejäni ja nyt en olisi pois koskaan. Käyn kerran-pari viikossa, parissa eri ryhmässä.
Älä luovuta itsesi suhteen, hoida itseäsi, sillä kun sä voit hyvin, voi sun lapsesikin paremmin!
Lämpimin ajatuksin,
MillaM
Täällä on ollut toimelias viikko. Uuvuttavan ärsyttävää touhottamista. Mies on keksinyt toimintaa alkoholin tilalle. Hyvä niin, mutta mä en jaksa samaa tahtia. 
Nyt sentään alkaa jo nukkua paremmin. Pari päivää on ollut vähän epäselvää, onko juonut vai ei. Vai onko se sitä paljon puhuttua kuivahuikkaa? Olen ottanut tietoisesti etäisyyttä hänen puolensa lähisukuun (n. puolen vuoden ajan), ihan vain suojellakseni itseäni. Välillä on siitäkin huono omatunto. Olen kuitenkin päättänyt, että minun ei tarvitse olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa minulle tulee paha olo tai koen että minua loukataan. Aika pitkään olen tehnyt asioita toisia miellyttääkseni, oman itseni kustannuksella. Nyt tietysti kaverinani on huono omatunto. Olen autellut jonkun verran anoppia mökin kesäsiivouksissa ja nyt olen jättänyt sen tekemättä. Olen tainnut leimautua huonoksi miniäksi. Sekin risti pitänee tässä kantaa.
Mies sanoo, että ymmärrän minulle sanotut asiat väärin ja käännän asiat negatiivisiksi. Voihan olla. Olen harjoitellut positiivisuutta. Tässä tilanteessa se on ollut tiukkaa. Olen myös aika “halpaa tavaraa”. Mies on neljä päivää selvänä ja olen ihan myyty. Hoh hoijaa. Nyt saan olla kotona yksin. Muut ovat siellä mökkeilemässä. Mitäpä yksinäisyyden tilalle? Siinäpä sitä onkin miettimistä. Ei mitään herkkua jos olisi jokapäiväistä. Olen punninnut hyötyjä ja haittoja.
Elämäntaidon valmentaja Meri Saarnilahti-Becker kirjoittaa Kotilääkäri-lehden kolumnissa näin:“Ystävällisyys, hellyys ja rakkaudellisuus ovat parasta, mitä meissä on. Niitä tarvitsemme ja kaihoamme läheisiltämme. Eikö ole hullunkurista, että pyydämme näitä ihanuuksia puolisoiltamme rähisemällä, nalkuttamalla ja mököttämällä. Vielä kummallisempaa on, että uskomme saavamme sillä tavalla kaiken hyvän! Kysyin tyttäreltäni, mitä seuraisi siitä, jos tarjoaisimmekin puolisoille ja lapsille joka päivä parhaan osan itseltämme puolison ja lasten käyttäytymisestä riippumatta? Silloiselle puolisolleni sai kelvata huonompikin ihminen. Parastani tarjosin ystävilleni, kavereilleni, jopa ventovieraille.”
Tähän syyllistyn itsekkin. Töissäni annan kaikki itsestäni, kotiin ei jää kun kiukuttelua. Paljon on muutettavaa itsessänikin, eikä sillä ole mitään tekemistä alkoholismin kanssa.
Tämä on kyllä erinomaisen hyvin sanottu, ja pitää minunkin kohdalla paikkansa.
Kannattaa silti olla itselleen armollinen: jos kumppanina on juova alkoholisti, niin silloin ei lähtökohtaisestikaan puhuta tasapainoisesta suhteesta. Mutta kuten sanottu, joka tapauksessa tärkeä huomio ja liittyy minusta myös siihen, että mieheni juovana aikana minusta usein tuntui että minulla on oikeus kiukutella hänelle milloin tahansa tai mistä syystä tahansa, ihan vaan siksi että hän oli alkoholisti ja varmasti jollain tasolla sen kohtelun ansainnut 
Al-anonissa kuulee tarinoita, joissa holistin läheinen on ollut aggressiivinen holistia kohtaan, vaikka ei muuten olisi koskaan ollut väkivaltainen. Parisuhde alkoholistin kanssa sairastuttaa myös puolison. Läheinen kokee tuskaa ja raivoa siitä, että juova ihminen tuhoaa kaiken. Padottu viha ja raivo voi periaatteessa purkautua väkivallan tekoina juovaa puolisoa kohtaan ja varsinkin kun tekijä ehkä kokee että juova on ansainnut kohtelunsa. Minusta siinä näkyy hyvin, miten epäterve suhde on, kun toisesta tulee “syntipukki” koko suhteelle.
MInä olen omalla kohdallani käsitellyt sitä, miten marttyyrimaisesti autoin juovaa kumppania. MInä muka olin se parempi ihminen, yläpuolella olija ja toisaalta melkein täysin miehen vietävissä. Hän ei ollut erityisen manipuloiva ,vaan minä olin niin tottunut siihen, että yritin koko ajan ennakoida, mitä hän mahtaa haluta milloinkin. Ihan tavallisissakin asioissa en tehnyt omia valintoja, aan aina pyrin ajattelemaan, mitähän mies tahtoisi ja tein sitten niin. En osannut lähteä yksin minnekään ja sitten syytin häntä siitä, ettei meillä ole mitään elämää. Eli meillä ei olut sellaista tekemistä mitä minä olisin halunnut ja minä en toisaalta edes hirveän hyvin tiedostanut mitä minä sitten halusin tai kaipasin, saatikka että olisin itse elänyt sellaista elämää, mitä olisin halunnut tai tehnyt juttuja, jotka minua kiinnosti. Ja tätä omaa epävarmuuttani ja takertuvuuttani sitten purin mieheen.
Kun autoin miestä, annoin kaikkeni hänen eteen, odotin että saan samaa takaisin. Mutta eihän terve ihminen edes anna omaa elämää toisen kkäsiin. SE minun on pitänyt oppia ja sen olen nyt oppinut ainakin jollakin tasolla.
Loistavasti tiivistetty juuri ne tunteet, joita minäkin koin liitossa juoppikseen ! Varsinkin toi ettei yksin osannut tehdä mitään.
Täällä sitä kärvistellään. Ja jotenkin nautitaankin. Saattais olla, että jos oikeasti jäisi yksin, niin menisi muutama päivä ennenkuin täältä kotoa lähtisi liikenteeseen. Uskomatonta itsensä soimaamista. Ei osaa nauttia ja olla vaan. Laiskaksikin itseäni haukun. Nyt olen vaan kuluttanut aikaa. Soittivat mökkeilemästä. Mies vaikutti ottaneen jotain. Inhottaa oma herkistyminen juomiselle. Tietää jo toisen suun asennosta ja äänenpainosta jos on juonut. Sen puolesta mulla ei olis mitään asiaa sinne. Tekee kuitenkin mieli lähteä. Toisaalta se sotii tekemiäni päätöksiä vastaan. Maisemista olisi mukava nauttia ja tyttöni soitti sieltä ja kysyi miksi en tulisi. Sanoin, että en tule jos isä juo. Tiedän heidän olevan silti turvallisessa paikassa, isovanhemmat ja muita lähisukulaisia kun on siellä. Haluan nyt vain katkaista sen saman kesäisin toistuvan kuvion. Saunakaljat ja piilopullot. Niiden kanssa mökkeily ei ole minulle rentouttavaa, enkä jaksa olla koko ajan selittämässä “miksi jeppe juo” ja miten meillä nyt sitten menee. Siinä onkin sitten lähisukulaisilla ihmettelemistä. Miten huonoksi ihmiseksi tässä itsensä loppujenlopuksi tunteekaan, kun on tehnyt päätöksen, että entiseen ei ole paluuta. Toisaalta en halua peruuttaa takapakkiakaan. Haluaisin NYT pitää sanomani. Kohta en voi enää “kääntää takkiani”, koen menettäväni kasvoni jos nyt annan taas periksi. Loppujen lopuksi: Mitä minä tässä rakennan? Jos entiseen ei ole paluuta niin mitä sitten on edessä? Meillä on takana pitkä parisuhde. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä. Puolesta sanasta ymmärän mitä hän tarkoittaa. Niin hän sitten käyttäytyykin minua kohtaan. Koen olevani hänelle ystävä ja välillä äiti. Minä olen turvallinen ja pysyvä. Toivon usein, että minut huomioitasiin “maailman parhaana naisena”.
Like I´m the only one girl in the world… (Rihanna) 
Ehkä jonain päivänä.
^^^Mäkin arvostan tota hemakan kuvausta, paitsi että mä tein kyllä itsekin asioita, mutta se ei auttanut.
Kyllä ennen pitkää juovan alkoholistin rinnalla eläminen ainakin mulle alkoi olla ihan mahdotonta, koska mä en pystynyt enää teeskentelemään, ettei mua haittaa. Vaikka en ollut juomista näkemässäkään, sen seuraukset kuitenkin heijasteli meidän elämään; milloin oli rahat loppu, milloin kaverit suututettu… huooh.
Kiitos Hemakan kommentista. Juuri noinhan se on. Minäkään en osaa tehdä juuri mitään päätöksiä yksin. Nyt haluaisin matkalle lasten kanssa. Ihan hukassa. Jotain kyllä keksin. Tarvitsen vaan pitemmän aikaa näihin päätöksiin, harjoitusta kun ei ole ollut…
Sisuunnuin kertakaikkiaan. Nyt saa riittää! Ei enää edes itketä. 
En mennyt mökkeilemään. Lähdin omalle kotiseudulle ajelulle, saunomaan ja uimaan. Tein mitä itsestäni tuntui hyvältä. Pidin päätökseni ja sanani. Maanantaina istutin koko perheen pöydän ääreen. Nyt puhutaan jokainen suumme puhtaaksi niistä tunteista, joita viinapiru tässä perheessä aiheuttaa. Miehelle sanoin, että sitä itsesäälimoskaa on turha tuoda tähän pöytään. Nyt aikuinen mies ottaa vastuun asioistaan ja perheestään. Lapset kertoivat, miltä tuntuu vahtia isän juomista. Tölkkien määriä. Toinen sanoi “En kestä enää kun meillä on aina tälläistä, mitään ei kuitenkaan koskaan tapahdu”. Itse pyysin anteeksi sitä, että olin omalta osaltani päästänyt tilanteen näin pitkälle, enkä ollut kyennyt päätöksiin. Sanoin lapsille, että nyt on heidän aikansa elää murrosikää. Vanhempien pitäisi olla heistä huolissaan, ei toisinpäin! Nyt alamme nauttimaan elämästä. Kerroin asioita, mitä kaikkea mukavaa haluaisin lasten kanssa tehdä. Isä saa osallistua vain selvinpäin. Olen pahoillani siitä,että en ole myöskään pitänyt huolta itsestäni. Siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Se jos mikä ei ole mieheni syytä!!! Miten idiootti olenkaan ollut? Keskustelimme eri vaihtoehdoista, miten tästä jatkaa eteenpäin. Lapset toivoivat, että isä ei muuttaisi yksin. Pelkäävät eniten sitä, että “jotain sattuu ja isä kuolee”. Yritin pyytää lapsia sanomaan myös hyviä asioita isälle, mutta se oli heille liian vaikeaa. Mies yritti kaikin keinoin kiemurrella ulos katkaisuhoidosta. Menettää kesälomia, menettää hienoa loma-aikaa ja pälä pälä. Lapset sanoivat aika suorat sanat tähän. Itse totesin, että viime viikonloppua hienompaa loma-aikaa tuskin tulee saman kesän aikana: vapaapäivä lasten kanssa (vaimokaan ei ole maisemissa) kauniissa mökkiympäristössä ja miten hän sen käytti?
Millainen on se alkoholistin täydellinen päivä, jolloin ei tarvitse juoda? 
Avasin tietokoneelle Nurmiärven klinikan ja Minnesotahoidon sivut. Mies totesi, että tuskin niiden lukemisesta haittaakaan olisi.
Seuraava päivä oli hääpäivämme. Töistä tullessani pöydällä oli kukkakimppu, kortti ja korulahja. Sanoi lähtevänsä viettämään hääpäivän iltaa Minnesotahoidon infotilaisuuteen.
Minä menin lasten kanssa ravintolaan syömään. Lapseni ovat sen juhlan arvoiset.
Tänään sanoi hoitavansa asioita lähteäkseen hoitoon. Noinkohan on?
Olen niin väsynyt.
Toivotaan parasta, pelätään pahinta…
Peukut pystyyn! Jos hän on todella käynyt infossa, niin tiedon puutteesta ei ainakaan asia ole kiinni. Hyvä käänne, oot reipas ja rohkea kun kohtasit pelon ja puhuit asioista niiden oikeilla nimillä.
-Ellis
Täällä sitä odotellaan, että jotain tapahtuisi. Hulluuden partaalla. Annoin viikon aikaa hoitaa asiansa. Jos pysyisin päätöksissäni, hakisin nyt erovaiheen ensimmäiset paperit allekirjoitettavaksi. Se tuntuu jotenkin typerältä. Tarjosin apuani; voisin hakea maksusitoumuslomakkeen, että hoitoonpääsy ei viivästy ainakaan käsittelyn vuoksi. Mies sanoi, että voinhan samantien mennä hoitoon hänen puolestaan. Sanoin tuon olevan kohtuutonta. Hän totesi, että eihän minulla pitäsi nyt olla hänessä mitään stressattavaa (tarkoitti sitä kun on ollut juomatta viikon ajan). Minua stressaa silti, kohtuuttomasti. Minä odotan koko ajan hänen päätöksiään, eikä hän pysty niihin. Löysin seuraavanlaista luettavaa netistä. Siitä oli apua minulle, toivottavasti myös teille muille.
"Ulos läheisriippuvuudesta
Läheisriippuvuudesta toipuminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä, vaikka periaatteessa se onkin yksinkertaista. Sillä pohjimmiltaan parantuminen vaatii ainoastaan yhden ajatuksen hyväksymistä: jokainen meistä on vastuussa itsestään. Jos tämän hyväksyt, annat itsellesi luvan olla sellainen kuin olet. Anna toisten olla sellaisia kuin ovat.
Mutta miten opit hyväksymään ajatuksen? Tässä muutamia vinkkejä, mitä voit tehdä:
Elä nykyhetkessä
Hyväksy se, että et voi ratkaista toisen ihmisen ongelmia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, kannettava vastuu omista teoistaan. Elä siis omaa elämääsi - tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heittäydyt tunteettomaksi.
Voit pohtia, mitä tapahtuisi, jos et yrittäisi hallita läheistäsi? Muuttuisiko lopulta silloin mikään - miten tehokkaita kontrolliyrityksesi todellisuudessa ovat?
Toisaalta omaan elämääsi voit itse vaikuttaa. Mieti, mitä sinä haluat elämältäsi. Kirjoita tavoitteesi ylös ja aloita toiminta niiden hyväksi. Tarkista aika ajoin, mitä olet saavuttanut, ja pyyhi nämä yli. Huomaat, että toiveesi alkavat toteutua.
Älä ota asioita henkilökohtaisesti
Saako toisen ihmisen ahdistuneisuus myös sinut ahdistumaan? Ajatteletko, että toisen ihmisen huono tuuli johtuu automaattisesti sinusta? Jos on näin, mieti millaisissa tilanteissa käyttäydyt läheisen tunteiden ehdoilla. Kun seuraavan kerran huomaat joutuvasi tällaiseen tilanteeseen, yritä tyyntyä ennen kuin ryhdyt mihinkään toimiin. Lähde lenkille, kuuntele mielikappaleesi tai mene vaikka kylpyyn.
Vähennä vastuutasi
Kirjaa ylös kaikki asiat, jotka ovat sinun vastuullasi työssä, kotona ja vapaa-aikana. Tämän jälkeen pistä muistiin lähellä olevien henkilöiden vastuualueet. Tarkastele omia tehtäviäsi suhteessa muiden tehtäviin - oletko ottanut suhteettoman paljon asioita omalle kontollesi?
Voit myös harjoitella ‘tervettä itsekkyyttä’: opettele sanomaan ‘ei’, silloin kun et halua tehdä jotain. Pyri eroon muiden halujen arvaamisesta - odota kunnes toiset pyytävät sinulta jotain ennen kuin toimit. Äläkä suostu ottamaan vastuuta asioista, jotka eivät sinulle kuulu. Läheisesi saattavat aluksi suuttua näistä muutoksista, sillä heidän työmääränsä lisääntyy. Selitä heille tarvittaessa, mistä on kysymys.
Kunnioita itseäsi
Pyri eroon itsesi häpeilystä - ole ylpeä itsestäsi kaikkine ominaisuuksinesi. Muista, ettei kukaan ole täydellinen. Kunnioita omia ajatuksiasi, muodosta rohkeasti omia käsityksiä ja toimi niiden mukaan.
Oletko tukahduttanut tunteesi jo pitkään? Jos olet, niin oletko myös huomannut, että et ole tuntenut viimeaikoina mitään myönteistä? Sillä tunteiden tukahduttaminen vie mukanaan myös mukavat, nautittavat kokemukset.
Opettele kokemaan tunteesi ja hyväksymään ne. Jokaisella on oma väylänsä löytää tunteensa - se voi olla hiljentyminen luonnon helmassa, tiskaaminen tai vaikkapa ajatusten paperille kirjoittaminen. Tunteiden ei kuitenkaan tarvitse ohjata sinua, vaan sinä voit käsitellä niitä hallitusti. Usein keskustelu muiden kanssa auttaa, sillä heidän näkökulmansa pitävät asiat mittakaavoissaan.
Yksi läheisriippuvaisille pulmallisimmista tunteista on viha. Usein kiukku padotaan ja samalla siitä tunnetaan syyllisyyttä. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Muista, että myös viha on vain tunne muiden joukossa, sitä ei tarvitse arvostella negatiivisin leimoin. Siis anna itsellesi lupa kokea se muiden tunteiden tapaan. Mieti, mitä kiukku sinulle kertoo - tulisiko sinun ryhtyä joihinkin toimiin? Tukahdetut tunteet saattavat olla muiden ongelmien ja ruumillisten oireiden taustalla.
Toinen läheisriippuvaisille tyypillinen ongelmakohta on avoin keskustelu. Olisi hyvä totutella sanomaan, mitä tarkoittaa. Älä siis puhu kautta rantain, vaan mene asiaan. Sillä myös sinun tunteillasi ja mielipiteilläsi on merkitystä.
Tee omia päätöksiä
Jos ponnistelet päättämättömyyden kanssa, muistuta itsellesi, että päätöstesi ei tarvitse olla täydellisen onnistuneita. Anna itsellesi lupa myös epäonnistua, oppia virheistä ja jopa muuttaa suuntaa, jos joku asia ei luonnistu ensimmäisellä yrittämällä. Lakkaa siis vähättelemästä kykyjäsi, etsi tietoa päätöksesi pohjaksi ja tee sitten ratkaisu."
Insp-toimitus / Minna Kumpulainen
Lähteenä on käytetty Melody Beattien kirjaa Irti läheisriippuvuudesta (WSOY, 1994). Lisätietoa aiheesta saa myös Tommy Hellstenin kirjasta Virtahepo olohuoneessa (Kirjapaja, 1991) sekä Seppo Seppäsen kirjasta Läheisriippuvuus ja sen hoidot (Europen, 1994).
Miehesti on oikeassa. Hän hakee itse paperit, jos on motivoitunut. Ellei hae, ei ole. Sinun ei tarvitse motivoitua hänen puolestaan. Mitä jos vaan hakisit ne eropaperit?
^Mä oon tota miettinyt, että oonko tarpeeksi antanut eksälle tietoa siitä, mitä hänen tulee tehdä.
Ja kun toisaalta olen sitä mieltä, että jos hän todella haluaa parantua, kyllä hän sen avun löytää. Niin pahasti hän ei ole tukkaansa vielä juonut. Ja toisekseen itse asiassa olen ny† ainakin A-klinikan ja AA-kerhon numerot työntänyt lompakkoon asti. Ja sanonut, että siellä ovat. Ensimmäinen lause sitä paitsi kuulostaa ihan siltä, kuin minun muka pitäisi olla joku tietopankki alkoholismin hoidossa. Njet.
Mainittu ukko ^^ taitaa tietää, mistä se lomake haetaan, joten joo, en suosittele tekemään asiaa sen puolesta. Mun pistää vihaksi (itteni) kun mietinkin, mitä kaikkea mä olen oman retkuni puolesta tehnyt, koska “ei se kuitenkaan saa aikaiseksi” - 
Ja minkä ihimeen takia!
Oli hyviä ohjeita, nappaan niitä muistiksi omaankin ketjuuni jos sopii!
Sopii lainailla 
Tummat on tunnelmat. Omassa päässäni. Olen lueskellut täällä kirjoituksianne. Saanut niiden avulla eri näkökulmia tähän älyttömään tilanteeseen. Kävin myös kirjastossa lainaamassa kirjan, jota täällä suositeltiin.
Minä itse olen syypää tähän uuvuttavaan taisteluun. Mutta. Minut on kasvatettu vahvaksi, ei luovuttajaksi. Tai; ihailen elämäntapaa, jossa vaikeuksista huolimatta ei luovuteta.
Juhannuksena perhe oli hajalla. Se tuntui luonnottomalta ja ahdistavalta. Murrosikäiset lapseni halusivat eri paikkoihin juhannuksena. Melkoisen vahva päätös heiltä. Yritin huomioida parhaani mukaan toista lastani kun siihen kerrankin oli oivallinen tilaisuus. Tehtiin kaikkea mukavaa ja missä oli äidin läsnäolo? Niin “vammanen” minä olen. Puolet minusta oli silti muualla. Järki sanoi, että kaikkihan on hyvin. Ei tarvitse murehtia kenenkään juomisesta. Tunne oli kuitenkin oksettava. Perheen kuuluisi minun mielestäni olla yhdessä (vaikka hampaat irvessä ).
Mies on ollut raittiina ainakin kaksi viikkoa. On ärtynyt. Pommittaa pikkukysymyksillä ja kun ei saa haluamaansa vastausta suuttuu. Sitten jollain konstilla saa aiheutettua pelkoa ja yrittää saada minut menettämään malttini. Ihan kuin uhmaikäinen lapsi. On koko ajan tekemässä jotain eikä pysähdy paikoilleen. Ei ilmoita suunnitelmistaan ylipäätänsä minkään suhteen ja minä päätin vielä odotella kaksi viikkoa. Lähteekö se hoitoon vai ei? Eli enpä ole tehnyt kesälomasuunnitelmia. Lähden sitten vaikka lasten kanssa telttailemaan ympäri suomenmaata. Siihenhän ei tarvita sen suurempia suunnitelmia. Ajetaan vaikka auringon perässä rannalta rannalle.
Kyllä minä yritän luovuttaa, antaa tilaa, välittää, ottaa omaa aikaa, hoitaa itseäni… Monta kertaa olen luovuttanut ja antanut vaan olla. Nyt olen kuitenkin päättänyt olla perääntymättä ja jossain asioissa se tuntuu tosi lapselliselta. Se päätös pitää kuitenkin minut vielä jotenkin kasassa. Niin ja ne eropaperit on vielä hakematta.
Aika kuluu. Alkoi ärsyttämään ja varasin ulkomaanmatkan itselleni ja lapsilleni. Siitähän se riemu repesi. Jätin perheen keskipisteen ulkopuoliseksi. Nyt olen saanut kuulla jos minkälaista valitusta, kiukuttelua ja syyttelyä. Hoitoon hän ei ainakaan tässä tapauksessa menisi! Se olisi varma. Ja taas jaksoin muistuttaa tosiasioista. Uuvuttavaa. A-klinikalla kävi psykologin vastaanotolla. Kertoi itse, että ei oikein tuntunut sopivalta terapeutilta. Kysyin, oliko liian tiukka? Sanoi, että päinvastoin. Minnesotahoidon infosta on kulunut jo liian kauan aikaa. Välillä tuntuu ymmärtävän tosiasiat, mutta mukavuudenhalu voittaa. Yritän jaksaa tehdä töitä vielä viikon. Keskittymiskyky on huono ja olen tosi uupunut. Tarvittiin sitten ulkomaanmatka, että tajuaa meidän olevan tosissaan. Toisaalta ajattelee, että me kostamme hänelle jotain. Nyt kun tulimme kotiin, lomakaljat oli korkattu. Mä olen tästä juonittelusta jo niin pihalla, että en tiedä mikä on oikein ja mikä väärin? Mä vaan odotan sitä matkaa, että saan olla lasteni kanssa keskenään. Olen joka kerta kotoa lähtiessäni helpottunut, että pääsen tästä ilmapiiristä pois.