Tahdon elää.

Tervehdys!
Olen peliriippuvainen, joka reilu viikko sitten teki valinnan elämän, kuoleman ja pelimaailman välillä. Olin lopen kyllästynyt jatkuvaan itsesääliin, suruun ja itseinhoon. Pelaamiseni oli johtanut elämäntilanteeni niin vaikeaksi, että ihmisarvoinen elämä oli melkein olematon. Päädyin pitkän taisteluni ja miettimisen jälkeen, että elämä ei ole elämisen arvoinen, jos joutuu jatkuvasti kärsimään niin henkisesti kuin fyysisestikin. En halua kuolla, mutta vielä vähemmän haluan elää uhkapelurin surullista, vaikeaa ja jatkuvan pelon alaista elämää. Viime viikon maanantaina luovuin pankkikortista, henkilöllisyystodistuksista yms. läheisilleni, jotta en varmasti voi saada rahaa käteeni. Minua pelottaa retkahdus, en luota itseeni. Olen alkanut hiljattain nähdä pelaamisen tuhon jäljet syvällisemmin, ja edessä on pitkä tie kuljettavana. Menneisyyttä kun ei voi muuttaa, eikä tulevaisuudesta ole mitään varmaa tietoa, niin elän päivän kerrallaan.
Peliriippuvainen kokee elävänsä vain silloin kun pelaa, mutta haluan löytää todellisen elämän, josta löytyy kauneutta ja hyvyyttä sen sijaan kuin pelkkää jännitystä ja pelkoa. Kannustan jokaista peliriippuvuudesta kärsivän nöyrtyä ja muuttaa elämäänsä, sillä tiedän kuinka ikävää on pelurin elämä. Tsemppiä!

Tänään kävin pankissa, ja tarkoituksena oli hakea verkkopankkitunnukset. Sellaisia he eivät antaneet, sillä minulla on luottohäiriömerkintöjä n. 30 kpl. Kyllähän tässä on hyvin vaikeata nähdä kuinka vähän on ihmisarvoa jäljellä jos ylipäänsä ollenkaan. Joka tapauksessa koen itseäni kohtaan jonkinlaista kunnioitusta, sillä takana on 2 viikkoa, jotka eivät sisältäneet yhtään uhkapelaamista. Tosin niistä 12 päivää ovat olleet sellaisia, että läheisillä on ollut henkilöllisyystodistukset, rahat, pankkikortit yms. ja sinä aikana pelaaminen ei ollut mahdollista. Kuitenkin heidän kanssaan tuli ristiriitaisuuksia ja he antoivat eilen kaikki takaisin. Peliriippuvaisena tiedän, että jokainen hetki on vaarallinen ja pelihimon isketessä on tehtävä kaikkensa vain ollakseen pelaamatta. Olen valmis minkätahansa laiseen taisteluun, sillä tahdon elää. En halua enää takaisin siihen helvettiin ja tässä on elämän pituisesta matkasta kuljettu pieni askel, mutta äärimmäisen tärkeä suunnanmuutos. Uskon ja toivon, että elämä ei ole niin ankara kuin uhkapelaaminen, ja joku meitä suurempi voisi olla oikeudenmukainen ja palkita meidät siitä, että teemme työtä itsemme eteen. Tämä on ainoa toivo ja jos en uskoisi tähän niin en olisi tässä kirjoittamassa. Tällä kirjoituksella, haluan jättää merkin siitä, että voin saada ihmisarvoni takaisin ilman uhkapelejä. Minua pelottaa, ja pelottaa hirmuisesti…, ei se että olisin nälissäni, sillä nälkä on koettu eikä se, että joudun kulkemaan rikkinäisillä kengillä, sillä se on koettu eikä edes se, että pankintäti katsoo kuin mitäkin hyönteistä, sillä sekin koettu. Minua pelottaa se, että romahdan ja annan vähääkään periksi uhkapelaamiselle ja koen kaiken uudelleen ja vielä pahempana.

Ps. Olitte sitten peliriippuvaisia tai heidän läheisiään, niin olette kaikki arvokkaita.

Elämänlaatu on kohentunut huomattavasti jo 19 päivässä ja vain siksi, etten ole pelannut ollenkaan tänä aikana. Minua pelottaa tällä hetkellä hirveästi, että sortuisin pelaamaan. Ei tee mieli yhtään pelata enkä missään nimessä haluaisi palata takaisin. Viime yönä näin unta, jossa sinnittelin pelaamista vastaan ja laitoin yhden kolikon uhkapeliin. Sen kolikon jälkeen koin kadottaneeni kaiken sen halun ja tarmon pelaamisen lopettamiseen ja mieletön suru ja viha valtasi minut. Se tunne kun pettää itsensä, se on suorastaan sietämätön. Herätessäni minua valtasi suunnaton helpotus, se oli vain unta. Nyt päätin, että toukokuun aikana en pelaa yhtään uhkapelejä, vaikka tilanne olisi mikä. Se on tämän kuukauden tärkein tavoitteeni, ja minä onnistun siinä. Aloitan huomenna käymään GA:ssa, ja sekin synnyttää omanlaisen jännityksen. Minua ei hävetä mennä sinne, sillä pelaamisesta johtuen olen saanut hävetä paljon enemmän.

Tsemppiä kaikille peliriippuvuudesta kärsiville!

Hei!

ja onnea sinulle valitsemallasi tiellä. Kuten sanoit, matka on pitkä, mutta eka askel on vaikein. Mistä nautit nyt eniten?

Olen iloinen, kun luin tekstisi, sillä kuulen siitä, kuinka uskallat kohdata itsesi ja todellisuuden. Se on hienoa, pidä siitä kiinni ja armahda myös itseäsi. Ja hyvä kun haet tukea täällä ja käymässäsi ryhmässä, kaikki apu on tarpeen ja on hyvä antaa itsensä olla avun saajana. Se on inhimillistä.

Tämä kirjoitus lohdutti minua entisenä pelaajan puolisona. Kuvittelin aikoinaan mielessäni, että ex-mieheni olisi voinut näin suhtautumalla ajan kanssa päästä itsensä kanssa tasapainoon ja löytää tien ulos pelimaailmasta. Hänellä ei silloin ollut siihen halua. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kirjoitus täällä Valtissa, joka herättää toivoa selviytymisestä. Uskalsit sukeltaa päin vaaroja ja se kannatti. Onnea!

Tämä pitää sisällään myös sen, että kaikki ei aina mene niinkuin toivoisi, mutta kun on antanut matkan alkaa, se vie eteenpäin. Kunhan muistaa olla kärsivällinen ja itselleen uskollinen. Ja sekin kuuluu sinun tekstistäsi, se on hienoa! Toivottavasti kirjoitat edelleen matkastasi ja annat esimerkkiä kaikille muille omien asioidensa kanssa kamppaleville! :smiley:

T. sortsima

Hei,
lämmin kiitos sortsima viestistäsi! Olen hyvin iloinen, että ajatuksiani luetaan ja mikä sen parempaa, kuin voisin herättää toivoa selviytymisestä. Olen itse peliriippuvainen ja paljon joutunut kokemaan tämän orjuuttavan himon vuoksi, että koen jonkinlaista kykyä ymmärtää peliriippuvaisia eri tavalla. Olen hyvin pahoillani siitä, että olet joutunut peliriippuvaisen uhriksi ja arvostan paljon ymmärrystäsi peliriippuvaista kohtaan. Peliriippuvainen on mielellisesti orja ja tästä orjuudesta selviäminen vaatii pitkän ja raskaan matkan. Jos emme antaisi itsellemme anteeksi tekemiämme virheitä, emme voi koskaan oppia niistä. Kuitenkin eilisistä vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista voimme hioa tähän päivään timantteja, jos vain otamme opiksemme niistä ja nöyrrymme oppimaamme todellisuuteen.
Mitä tämä uusi matka vaatii, sisältää ja mikä on päämäärä, ovat myös tärkeitä kysymyksiä. Matka vaatii ennen kaikkea itsensä kohtaamista kaikkine heikkouksineen ja sitä myöten nöyryyttä hyväksyä tosiasiat. Matka sisältää niin monia asioita, joita en varmastikaan vielä tällä hetkellä tiedä enkä ymmärrä, mutta matkan sisältö aukeaa päivä kerrallaan pieninä oppeina kulkijalle. Kuitenkin matkan suunta on muutokseen, suureen sellaisenaan, mikä muodostuu pienistä askeleista.
Pyrin mahdollisuuksieni mukaan aina kirjoittamaan tänne kokemuksistani ja matkastani, toivoen samalla syvästi, että jonain päivänä voisin tarjota toisillekin apua ja toivoa selviytymiseen. Itse tällä hetkellä olen kovassa avuntarpeessa ja olen valmis vastaanottamaan kaiken avun. Minua inspiroi eräs henkilö, joka kirjoittaa omaa blogiansa, jota seuraan ahkerasti ja palaan aina takaisin lueskelemaan sitä.
Tässä on se blogi, jolla on varmasti paljon tarjottavaa kaikille peliriippuvaisilla ja joka kannustaa matkan aloittamista: toinen-mahdollisuus.blogspot.fi/ . Tämä blogi antoi minulle toivon kipinän uuteen alkuun, uuteen elämään :slight_smile:

Tänään on uusi päivä, olen vieläkin kuivilla enkä ole pelannut kolmeen viikkoon. Tänään tulin huomanneeksi oman heikkouden ja olen tänään nöyrempi kuin eilen. Pelihimo iski, ja mietin itsekseni vain yhtä asiaa ja sitä, että pieninkin summa uhkapeleihin voi sortaa elämäni totaalisesti. Minulla ei yksinkertaisesti ole voimia elää uhkapelurin elämää eikä minulla ole voimia sietää sitä kaikkea kärsimystä uhkapeleistä uudelleen. Jos valitsen pelaamisen, valitsen samalla itseni tuhon. Oliko helppo vastustaa pelihimoa ja olla pelaamatta, saattaisi moni kysyä. Vastaus on ei, ei ole helppoa tietä tällaisesta peliorjan elämästä pois. Kuitenkin peliriippuvaisen elämä peleineen on moninkertaisesti tuskallisempaa ja vaikeampaa.

On varsin surullista nähdä, kuinka tähän taakkaan lisätään ulkoapäin lisää taakkaa. Noin puolitoista kuukautta sitten pyrin pelaamattomuuteen ja olin hyvin tietoinen siitä, mitä tulisi tapahtumaan jos sortuisin pelaamaan. Pystyin olemaan päivän pelaamatta, kunnes seuraavan päivän iltana kävin hakemassa lähikaupasta tupakkaa. Pyrin kaikin keinoin pelaamattomuuteen eikä minulla ollut missään nimessä aikomusta pelata sinä iltana. Lähikaupan myyjä tietää ja tiesi varsin hyvin siitä, että kärsin peliriippuvuudesta. Hän on nähnyt kuinka olen pelannut satoja euroja heidän pelikoneeseensa, jonka jälkeen olen poistunut itsesääliä täynnä pois kaupasta rahojen loppuessa. Hän kysyi sinä iltana minulta, että haluanko pelata ja hän voi antaa vaihtorahan takaisin kolikoina. Vastasin myöntävästi enkä huomannutkaan ennen kuin olin pelaamassa. Siitä lähti kierre ja pelasin viikon aikana ruoka- ja vuokrarahat, niin että olin jo lopen kyllästynyt koko elämään. Tänään hakiessani tupakkaa kaupasta, sama henkilö kysyi täsmälleen saman kysymyksen minulta. Hän kysyi, että haluanko ottaa vaihtorahat kolikoina ja pelata. Minua suorastaan raivostutti tämä tilanne. Vastasin kuitenkin hänelle, että kyllä minä osaisin pyytää, jos sellaista haluan. Hän nauroi ja antoi vaihtorahat osan seteleinä ja osan kolikoina takaisin. En mennyt pelaamaan ja yllätin itsenikin.
Tämä kuvastaa myös jonkin verran sitä, että miksi peliriippuvaisille ei ole tarjolla tarpeeksi apua. He ovat niitä, jotka kaikkein kipeimmin apua tarvitsevat ja kaikkein heikoimpia sitä hakemaan. Minä ymmärrän jokaista peliriippuvaista siinä määrin, että haluaisin antaa hänelle kaiken tuen, jonka voin antaa, edistääkseni hänen pelaamattomuuttaan.
Aurinkoa päiväänne :slight_smile:!

Olen pettynyt, surullinen ja täynnä haikeutta. Näin toivoa, että voisin elää elämää, joka ei sisältäisi ajatustakaan uhkapeleistä. 15.4.2013, päätin olla pelaamatta ja tahtoni elää oli suurempi kuin haluni pelata. Sinnittelin monta päivää, elin hyvin säästeliäästi ja eilen romahdin. 8.5.2013 romahdin ja en keksi pienintäkään järkevää selitystä käytökselleni. Hävisin sen verran kuin minulla oli mukana rahaa, n.150e.

Vielä on toivoa säilyttää vuokra-asunto, siis. maksaa kahden edelliskuukauden vuokrat sekä pysyä hengissä tämän kuukauden. Henkisesti romahdus oli suurempi, olin aivan rikki. Mikään ei voi olla surullisempaa ja vaikeampaa kuin se, että ihminen huomaa ettei pysty ohjaamaan itseänsä. En halua kuitenkaan rypeä itsesäälissä tai hakea jostain sääliä tilanteelleni, oli miten oli, niin kukaan ei pakottanut minua pelaamaan. Se on tosiasia, että itse en kyennyt hallitsemaan itseäni juuri sillä hetkellä.

Tänään on uusi päivä, uusi alku.

Miten menee Simopeluri? Melkein vuosi on kulunut kirjoittelustasi?
Olisi hyvä kuulla sinustakin.