Tähän on tultu..

Me Lopettajat
1

Moro!

Olen uusi täällä, olen tosin lukenut foorumia jo pidemmän aikaa ja lupaillut itselleni raittiutta ja terveellistä elämää, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Olen 26- vuotias mies pohjois-suomesta. Ensikännin taisin ottaa siinä 12 tai 13- vuotiaana, muistaakseni kesälomalla kavereiden kanssa. En oikeastaan pitänyt siitä ja join harvoin, noin kerran pari kuussa aina 15- vuotiaaksi asti. Silloin vaihdoin paikkakuntaa ja aloitin autopuolen opiskelut ammattikoulussa isommassa kaupungissa. Asuin opiskelija-asuntolassa, jossa tutustuin muilta paikkakunnilta tulleisiin nuoriin. Heidän kanssa tulikin otettua useammin ja juontikerrat alkoivat lisääntyä. Viikonloppuisin en juonut ollenkaan koska olin viikonloput kotona. Join ainoastaan viikolla kavereiden kanssa, silti kävin koulun hyvällä menestyksellä loppuun. Tässä vaiheessa olin hankkinut oman asunnon, jossa asuin tyttöystäväni kanssa ja tulikin juotua viikolla, sekä viikonloppuisin. Aloin jo hyvissä ajoin korjailemaan krapulaa ottamalla lisää huikkaa, joten putket saattoivat venyä muutaman päivän mittaisiksi.

Menin armeijaan, joka rajoitti dokaamista. Lomilla tuli otettua senkin edestä, enkä tainnut koko armeijassa vietetyn vuoden aikana olla yhtän lomaa selvinpäin. Kasarmille palasin aina helvetin väsyneenä ja krapulaisena, sekä ahdistuneena. En ollut ahdistunut armeijasta, vaan itse juomisesta ja sen seurauksista.

Armeija meni ja aloitin ammattikorkeakoulussa opiskelun. Tuli juotua usein ja paljon. Viikolla useina iltoina tissuttelua ja viikonloput sitten rankalla kädellä, yhteen putkeen. Aina krapulassa olin todella väsynyt ja luin paljon alkoholismista ja siitä kuinka päästä eroon. En kuitenkaan ole kehdannut hakea apua, vaan aina sinnitellyt omin voimin. Ystäväni ovat kovia ottamaan, joten itselleni on aina ollut luonnollista dokata ja sekoilla.

Juontikertojen lisääntyessä ja putkien pidentyessä alkoi opiskelu kärsiä, mutten kuitenkaan lopettanu sitä. Halusin kuitenkin eroon alkoholista, koska se on aina vaikuttanut pahasti mielialaani. Krapula kestää päivä tai pari, mutta ahdistus ja masennus sitäkin pidempään. On uuvuttavaa, koska tiedän että TAAS viikonloppuna juon, vaikka todellakin haluaisin olla selvinpäin. Olen normaalisi iloinen, avoin ja kaikkien kanssa toimeentuleva, mutta alkoholin takia olen alkanut jopa syrjääntyä ja vierastaa ihmisiä… en ole oikeastaan oma itseni, ellen jostakin syystä ole viikkoja juomatta (jota ei ole tapahtunut vuosiin)

Perheessäni ja suvussani on alkoholismia. Molempien vanhempiem puolelta moni on mennyt pullo kourassa hautaan, enkä itse sitä halua. En kuitenkaan tunne kykeneväni hallitsemaan juomista… Kirjoitan tämän tekstin siksi, että uskon sen auttavan minua irti, kun voi edes jotenkin ilmaista tunteitaan. Minulla on selkeästi alkoholiongelma, jonka olen kauan tiedostanut. Edes alkoholiaistinharhat ja helvetilliset äänishowt senkä unettomuus ja lukemattomat tärinäkrapulat vessan lattialla, edellisiä päiviä ja mokia miettien eivät ole minua saaneet lopettamaan.

Toivottavasti joku jaksaa lukea! Toivoisin saavani hyviä vinkkejä, kuinka saisin itseni eroon alkoholista. Tahtoisin elää hyvää ja tasapainoista elämää, joka ei ole minulla lapsuuden jälkeen onnistunut alkoholin takia.

Kuinka selviän alkuun ja pystyn olemaan juomatta? Kavereiden keskuudessa olen se “kova juhlija” ja “bilehile” jonka on aina oltava kaikissa juhlissa ja kovimmassa kännissä…

Haen alkoholista ilmeisesti sisältöä elämääni. Erästä runoilijaa lainatakseni:

“Jos jotakin pahaa tapahtuu, juon voidakseni unohtaa. Jos joitan hyvää tapahtuu, juon juhlistaakseni. Jos mitään ei tapahdu, juon saadakseni edes jotain tapahtumaan”

2

Olet jo ottanut ison askeleen kun olet huomannut ja myöntänyt olevasi alkoholisti. Kyllähän se todennäköisesti niin on, että joudut vähän katsoa ja järjestellä kaveripiiriäsi uusiksi tai ainakin rajoittaa määrätyissä tilaisuuksissa käymistä, siis ryyppytilaisuuksissa.

Helppoa alkoholista eroonpääseminen ei välttämättä ole ja jos kerta toisensa jälkeen epäonnistuu pyrkimyksessään, niin silloin kannattaa katsoa mitä vaihtoehtoja on tarjolla avun saamiseksi. Pitää kuitenkin muistaa, että me ollaan kaikki yksilöitä, joten on vaikeaa neuvoa mikä sinulle on se paras vaihtoehto. Minullakin kesti vuosia ennen kuin löysin itselleni toimivan ratkaisun ja avun. Moni on raitistunut ihan ominkin avuin lyhyessäkin ajassa.

Jokatapauksessa toivotan sinut tarvetulleeksi kaltaistesi joukkoon ja mielenkiinnolla seuraan tietäsi raitistumiseen.

T. Prossa

3

Terve,

Itse olen nyt sinua vuoden nuorempi ja viimeiset kännini otin 3,5 vuotta sitten. Tuun silti neuvomaan sua, häh häh!

Olisin itse voinut kirjoittaa tuon lainaamani tekstin ihan sanasta sanaan. Mä luulin jotenkin, että mua tarvitaan aina sinne juhliin ja sen takia koin aluksi jopa syyllisyyttä, että en siellä enää käynytkään. Olin sellainen jokapaikanhöylä kaikissa juhlissa ja yleensä aina eniten äänessä. Jollain tapaa kai koin olevani suosittukin, kun kaikki tiesivät, meninpä tässä kaupungissa sitten mihin juhliin tahansa. Mulla juominen ns. normaalista erosi aina siinä, että siinä missä toinen pystyy lopettamaan sen iltansa ihan koska haluaa, niin mulle tärkein asia numero 1 oli aina se, että viinaa pitää riittää hamaan loppuun asti, eli yleensä aikaiseen sammumiseen tai jonkin sortin ylilyöntiin.

Juominen ajoittui itsellä koko “urani” ajan lähinnä viikonloppuihin, mutta niitä selviä viikonloppuja ei tosiaan sinne sitten montaa mahdukkaan. Alusta pitäen liikaa, mahdollisimman känniin ja nopeasti. Vuosi vuodelta kännit koveni, seuraukset paheni ja paha olo kasvoi. Syyksi juomiseen kelpasi ihan mikä tahansa. Vappu, pääsiäinen, jääkiekon mm-kisat, koulunpäättäjäiset, viikonloppu, auringonpaiste, vesisade, kaveri sai juuri ajokortin, itse sain juuri ajokortin, random vastaantulija hymyili mulle kaupungilla jne. jne. Pointti on siis se, että juopon juomiseen ei tarvi olla mitään eri syytä. Juoppo juo siksi, että sitä juotattaa. Voi sille sitten jonkin muka “syynkin” siinä viinanhimoissan ohimennen keksiä.

Minun piti itse löytää oma pohjani. Tilanne, jossa itse ymmärsin, että tässä on nyt 2 vaihtoehtoa. Tuli vain sellainen hetki, että tajusin itse että jos nyt vielä jatkan tätä touhua, niin se tarkoittaa että mulla on joku ongelma, joka liittyy jotenkin juomiseeni. Ja se ongelma tulee todella nopealla aikataululla kasvamaan niin suureksi, että seuraukset voivat olla todella huonot. Eteeni tuli silloin kynnys, jonka yli en enää sen juomiseni kanssa tahtonut mennä.

Toinen vaihtoehto oli sitten se, että lopetan kokonaan. Olen sitä nyt näin jälkeenpäin alkanut jo tajuamaan, että mulla on käynyt aivan hillittömän hyvä onni ja varmaan joku sellainen itsesuojeluvaisto on ollut sen verran vahvaa sorttia, että melko aikaisessa vaiheessa sitten kuitenkin sain tästä raittiudesta kiinni. Paljon on myös kiittäminen sitä, että mulla oli ihmisiä ympärillä, jotka välittivät sen verran paljon, että antoivat kuulua ihan suoraan mitä ovat juomisestani mieltä. Koska itse en tuskin koskaan olisi voinut havaita, että juominen aiheuttaakin ne ongelmat elämääni ja sitten vasta jonkin juomattoman ajan kuluttua tajuta, että minuahan vaivaakin tällainen alkoholismi niminen sairaus. On todella helpottavaa, kun jossain vaiheessa sille omalle epämääräiselle tunnemössölleen löytää jonkin selvän konkreettisen syyn. Ja se johtuu siitä, että olen alkoholisti. Alkoholi olikin vain yksi osa sitä sairauttani ja se tapa, johon pakenin ja purin niitä käsittelemättömiä tunteitani, sekä itseäni.

Tänäpäivänä saan omaa tahtiani toipua siitä tunne-elämän sairaudesta. Alkoholia kohtaan ei tänään(kään) ole ollut minkäänlaisia mielitekoja, eikä taistelua.

4

Näin itseni aikoinaan samanlaisessa tilanteessa kuin ikzu. Mietin selviytymiskeinoja ja hämärästi AA-tietoisena menin eräänä iltana ekaan palaveriin. Olen saanut olla raittiina siitä lähtien.
Suomessa on joka viikko satoja palavereja, jokin niistä on sinunkin ulottuvillasi.

5

Moi!

Itsekin olen kuulunut niihin, jotka ovat aina äänekkäimpiä ja kovimmassa kännissä. Tietyllä tavalla olen itse rankalla juomisella ylläpitänyt “kovan tyypin” imagoa. Kun ajattelin lopettamista, alkoi suunnattomasti ärsyttää ajatus siitä, että minua pidettäisiin jonain uskoon hurahtaneena nyhverö-nyysserönä…kuitenkin ajan myötä tajusin, että tämä on mun elämäni, minä yksin olen vastuussa siitä millaiseksi se muodostuu, millaista elämää haluan elää. Se ei kuulu kenellekään yhtään tippaa. Ja lopulta hyväksyin myös sen, että muut saavat kaikessa rauhassa ajatella musta ihan mitä haluavat. Loppupeleissä me kaikki kuitenkin tiedämme, että on paljon kovempi juttu sanoa ei ja lopettaa, kuin jatkaa entistä meininkiä. Eli tsemppiä sullekin, kannattaa kokeilla AA:ta!

T: Marianne

6

Tänään on mennyt hyvin. Ei ole tehnyt juurikaan mieli, mutta eipä se yleensä heti maanantaina teekkään. Yhdet tuparit olisi tänään, mutta en ole menossa. Tiedän, että jos lähden niin siitä ei hyvä seuraa.

Itsellä täysin sama fiilis. Monesti käynyt niin, että jos olen edes empinyt (edelliset lopetusyritykset) lähtemästä juhliin, on kaverit alkaneet painostaa ja suorastaan tarjonneet. Sitten on taas menty vintti pimeänä pari päivää, koska jos otan niin todellakin otan. Ja taatusti olen eniten humalassa, sekoilen ja teen muutakin typerää. Joskus harvoin jos muutaman päivän olen sinnitellyt selvinpäin, niin torstaina tai perjantaina tulee jo omasta tahdosta lähdettyä…ja silloinhan muutkin lähtee.

7

Noh, totanoin löydän itseäni melko paljon tuosta nyhverö vertauksesta. Nyt tajuan, että se oli vain pelko. Pelko siitä ettei saa jotain, mihin siinä juovassa elämässä on mahdollisuus. Pelko että muuttuu sysiharmaaksi hiirulaiseksi, joka ei koskaan saa enää pitää hauskaa ja jonka seurassa kukaan ei viihdy. Pelko siitä, ettei enää saa koskaan kokea sitä viinan tuomaa itsevarmuutta, jonka myötä pelkäsin etten koskaan elämässäni kykenisikään luottamaan itseeni, niin paljon että elämässäni jotain saisinkaan aikaan. Pelkäsin että minulla ei tule olemaan enää yhtään ystävää ja jään yksin, koska olin niin lukossa selvinpäin että pelkäsin kaikkia ihmisiä. Viina vapautti omista estoista. Ja nuo ovat siis tunteita, jotka menee ohi. Se, että jos joku toinen nyt sattuisi mua pitämään nyhverönä, jota siis todellakin pyöritin ihan sairastumiseen asti silloin itsekin, niin hei c’mon mitä sillä on loppujen lopuksi väliä? Tää on mun elämä ja minä saan tehdä sillä ihan mitä itse haluan, eikä mun siihen toisilta tarvi lupaa kysyä. Miksi ihmeessä pitäisi? Niin ironista, kuin se onkin, niin silloin juodessa kyllä piti kysellä lupia ja elää toisten odotusten mukaan anteeksi pyydellen.

Tiedän kyllä mitä se on ja miten humalluttavaa se on, kun on sellainen huomion keskipiste ja saa tuntea olevansa toisten ihmisten yläpuolella. Se oli hauskaa aikaa se, sen mitä sitä kesti. Ja sehän siinä just oli tärkeää, että sai tuntea olevansa sellainen superukko. Mutta tiedän myös sen, mitä sieltä pilvilinnoista putoaminen on ja se, kun vielä tapahtuu niiden ihmisten seassa, joille olet tällaista kovaa ukkoa toisia parempana esittänyt, niin voi sanoa että ei ole yhtään kivaa moinen. Sitä sai mitä tilasi ja se oli aivan helvetin nöyryyttävää. Enhän mä ole enää mitään, jos en saa juoda. Ja nauravat vielä kaikenlisäksi nuo perkeleet kurjuudelleni ja raatelevat. Niin, kova todellisuus iski vuosien nukkumisen jälkeen pintaan aika raadollisesti. Se kuplan puhkeaminen sattui ihan saatanan paljon, mutta tänään sitä aikaa alkaa jo katsomaan kiitollisena, että oli se vain hyvä että niin kävi.

Paljon kovempi jätkä minä nyt koen olevani, kuin ikinä silloin. Ei sellainen suunpiekseminen ja uhoaminen ja kovat temput humalassa minusta ikinä yhtään sen kovempaa jannua tehneet, kuin korkeintaan mielikuvituksessani. Sairaamman ja nolomman kylläkin. Ja helposti hyväksikäytettävän ja höynäytettävän jajaja… sitä listaa voisikin sitten jatkaa loputtomiin. Kun ihminen ei tunne yhtään itseään ja on epävarma, niin käy noin että sitä hyväksyntää pitää ostaa sillä, että täytyy olla joka paikassa yhtä aikaa ja kaikkien huomion keskipisteenä koko ajan äänessä valheineen. Sille omalle sisäiselle kaaokselleen täytyy joku pakokeino ja laastari saada tavalla tai toisella ettei sitä vaan tarvitsisi kohdata ja tuollainen “suosio” oli itselle juuri sitä. No lopputuloshan tuollaisesta ennemmin tai myöhemmin on pakostakin helvetin huono.

8

Olis ollu mökit, paljut ja saunat tuolla korvessa varattuna kaveriporukan toimesta… mutta enpäs lähtenyt! :unamused:

Vähän tylsää tuppaa olemaan ja kovia mielitekoja päivän mittaan. En kuitenkaan ole sortunut, vaikka houkuttelijoita oli enemmän kun tarpeeksi.

Toivon todella että pystyn lopettamaan, vaikka nousuhumalan tuomaa tunnetta kovasti ikävöinkin. Tiedän kymmenien lopetusyritysten jälkeen, että pahenee vielä tästä, mutta eteenpäin mennään! Leffa pyörimään ja pizzaa naamaan. Kirjoitan nyt aikani kuluksi tuntemuksia tänne… uskon että edes hieman auttaa tai jotakin.

9

Moi! Olet jo pitkällä koska tiedostat ongelmasi. Oman kokemukseni ja toisten päihdeongelmaisten parissa kuulemani perusteella sen pisteen ja raitistumisen välillä täytyy usein hakata päätään seinään jonkin aikaa. Raitistuminen ei ole helppoa ja se yleensä edellyttää todellista tahtoa muuttua. Tätä tahtoa sitten vahvistetaan sillä pään seinään hakkaamisella. Raitistuminen on oppimisprosessi, kun on ensin opetellut sen päihteilyelämäntavan niin yhtä lailla täytyy sitten opetella siitä pois.

En suinkaan halua pelotella vaan kannustaa ja kirjoitankin näin kommenttina noihin kaveriasioihin. Itselläni tämä puoli meni sen vajaa vuosi takaperin helposti kun suurin osa hyvistä kavereistani ja ystävistäni näki kuinka holtiton ja paskana olin, he olivat seuranneet rämpimistäni jo vuosia. Ne vähemmän tärkeät ihmiset jätin taakseni ja osaksi menneisyyttäni ilomielin. Joitakin " alalle " vihkiytyneitä parempia kavereitani aloin tapailemaan vasta pitemmän ajan kuluttua ja mieluiten tilanteissa jotka eivät olleet vaaraksi uudelle elämäntavalleni. Kämppäni olen sittemmin julistanut päihteettömäksi vyöhykkeeksi.

Itselleni on ollut tärkeää alkaa määrittelemään omia rajojani ja sitten pyrkiä noudattamaan niitä. Mitä minä oikeasti haluan elämältäni, mikä on tärkeää, mikä ei? Se hieno puoli raitistumisessa on että tällaista vertailua pystyy tekemään, ennen yksi asia ajoi aina kaiken muun yli ja ohi. Sitä voi alkaa olemaan rehellinen itselleen ja ympäristölleen. Prosessissa tulee takuuvarmasti turpaan monta kertaa mutta lopputulos on todellakin sen arvoista.

Yksi raitistumiseen liittyvä perspektiiviharha johtuu siitä että kemiallisen riippuvuuden ote voi olla yllättävänkin voimakas ja vaikuttaa koko olemukseemme persoonallisuutta myöten. Lopettaessa se kankkunen saattaa kestää jonkin aikaa mutta menee takuuvarmasti ohi.

Lopettamisen isoin juju on siinä ettei sitten tarvitse enää samalla tavalla arpoa että juonko vai en. Isoimman alkumyllerryksen jälkeen voi alkaa keskittymään niihin olellisiin asioihin, kuten vaikka siihen mitä elämältään oikeasti haluaa. Eikä muuten kannatta ottaa isompia paineita siitä mitä muut raitistumisestasi ajattelee, eiköhän se vessan lattialla tärisevä raunio tiedä mikä ei toimi sinulle. Muut jutut kyllä sitten seuraa siitä raitistumisesta. Onnea ja tsemppiä, pysy linjoilla!

10

Touche R-R!

Allekirjoitan KAIKEN mitä Reiska tuossa ylhäällä kirjoittaa, niin hämmästyttävän tarkasti hän kuvaa niitä fiiliksiä mitä tässä meikäläinenkin käy läpi. Itse toivon, että olisin nyt siinä vaiheessa kun se päätä seinään hakkaaminen olisi ohi ja oltaisiin sen oikean raittiuden kynnyksellä. Matka raitistumiseen on kaikilla yksilöllinen mutta tietyllä tavalla samalla kaavalla se pääpiireittäin useasti ilmeisesti menee, sitä kaavaa R-R tuossa yllä kuvaileekin. Raitistuminen ON mahdollista, meille kaikille! :smiley:

11

Itku pitkästä ilosta, vai miten se meni…

Olen ilmeisesti helposti vietäväksi, kun eilen oli ilmaista viinaa tarjolla. Baarissa sammuin pöytään ja jotenkin olen kämpille päässyt. Nyt tärinäoksennus krapulassa mietin että miten helvetissä taas lankesin? Tasottavaa en kyllä hae vaan kärsin nyt. Tiedän että jää putki päälle jos nyt yhdenkin otan. Kyllä meikäläinen sitten on heikko noille houkutuksille vaikka tasan tiesin mitä seuraa niin lähdin. En kyllä anna periksi.

12

Perus alkoholistin meininkiä. Jos aiot päästä alkoholista eroon, niin tiedät nyt ettei tuo nykyinen systeemi ainakaan toimi kun et saanut kuin muutaman hassun päivän juomattomuutta.

Oliskohan avun hakemisen paikka? Minun mielestä on jos lopettaa kerran aiot.

T. Prossa

13

tehosekoitin, alkoholinkäyttösi viittaa vahvasti alkoholismiin. Alkoholismi on sairaus, josta voi kuitenkin toipua raittiiseen elämään. Jotkut alkoholistit lopettavat juomisensa ns. omin voimin, jotkut hakemalla apua.

Mieti perusteellisesti, oletko alkoholisti. Jos vastauksesi on kyllä, kannattaa ehkä lopettaa juominen. Se voi tapahtua käsittämällä, että alkoholi on tarpeeton nautintoaine tai murtumalla ja apua hakemalla oman pohjansa löytäneenä.

14

Muuten ihan kompaten edellisiä… mutta juomisen lopettaminen kannattaa aina, olipa tittelinä sitten alkoholisti tai ei.

Joka tapauksessa, viesteistäsi välittyy se, että ongelmia asiassa on.

Mutta, kun olet itsekin huomannut että asiaan on tartuttava, eikä luovuttaa kannata niin ei muuta kuin voimia.

Kun päätös on tehty,niin lopettaminen onnistuu varmasti - tavalla tai toisella.

Kannatan edelleen sitä logoterapian periaatetta jonka mukaan "kun ihmisellä on “miksi” hän keksii kyllä “miten”. Eli ihminen on mukautumiskykyinen, oppiva ja uskomattomat voimavarat omaava olento. Uskon lujasti että tulet selviytymään alkoholiongelmastasi. Sitä en lähde veikkaamaan, millä työkaluilla… valinnanvaraa on ja itse tulet ne juuri sinulle sopivat tunnistamaan.

Älähän hättäile, kyllä se siitä…

15

Enpäs tuota tiedä, että oletko sinä Tehis tehnyt päätöksen lopettamisesta vai mietitkö vain, että miten pääsisi pälkähästä ja voisi kuitenkin jatkaa juomista. Se on kaikessa epäloogisuudessaan ihan tavllinen tapa ajatella. Alkoholi aiheuttaa paljon ongelmia, mutta sen juomisesta ei kuitenkaan haluaisi luopua. Sitä kannattaa ehkä miettiä, että mitä fiiliksiä se lopettamisen ajatus sinussa nostattaa. Jos on kovin katkeralla ja “jään jostakin hienosta paitsi” -mielialalla, niin juopottelemaan ryhtyminen on kovin helppoa. Se ei paljoa sytykettä tarvitse. Kun olo alkaa olla enemmän sellainen, että kokee itse valitsevansa vapaaehtoisesti juomattomuuden vailla katkeruutta ja kateutta, niin juominen ei vaan yksinkertaisesti houkuta enää. Toinen asia on sitten se, että voiko tuohon päätöksen tekoon lopettamisesta pakottaa itseään. Omalla kohdalla vastaus on, että ei voinut. Kuljin sitä kohti ilman että sitä hain. Varmaankin samankaltaisia välietappeja oli kuin tämä sinun episodisi tässä. Ajatuksia ja huolta omasta alkoholin käytöstä, raitis jaksokin matkan varrella, mutta varsinainen päätös syntyi lopulta hyvin spontaanisti. Ehkä kaiken tuon summana ja osin sattumoisin sattui kohdalle sellainen kirkas hetki, että tajusin hyvin selvästi: Tämä oli nyt tässä. Siitä on noin kolme ja puoli vuotta aikaa. Raittius on jatkunut tauotta ilman vaikeuksia. Elämässä sinänsä on toki vastoinkäymisiä ollut, mutta raittiina pysyminen ei ole tuottanut ongelmia.

16

Täähän oli ihan kuin itseni kirjoittama. Ajatkin täsmää ja kaikki. :mrgreen:

Jotenkin nyt kun katsoo sitä juovan ajan loppupäätä, niin siinä näkee sen että siinä on koko ajan väistämättä menty sitä pohjakosketusta kohti. Mä en näkisi, että juominen oli mulle ikinä valinta, vaan pakkomielle. Niin sitä vain sitten yksi krapulainen aamu kaupungilla hortoillessani tuli sellainen ajatus päähän, että onko tässä juomisessa enää mitään tolkkua. Etäisesti muistan silloin edeltävänä iltana uhonneeni, että lopetan juomisen. Hämmästyttävää nyt näin jälkeenpäin katsottuna, että miten olen siihen päätökseen osannut ajautua, kun en tosiaankaan silloin juovana aikana koskaan ajatellut, että voisin olla alkoholisti tai että juomiseni olisi ongelmallista. En nähnyt käyttäytymisessäni mitään normaalista poikkeavaa (koska niinhän kaikki muutkin sekoilivat), vaan jotkut ihmiset vain olivat ylihuolehtivia ja tiukkapipoja kun siitä dokaamisestani avautuivat! :laughing: Kyllähän nyt kun sitä katsoo, niin vakavasti sairaan ihmisenhän siellä näkee.

Tiesin silloin vain, että ihan kammottavan yksinäinen, hyljeksitty ja tuskainen olo mulla oli aina, mutta mitään sille ei osannut/uskaltanut tehdä. Jotenkin se ajatus vain sitten ihan siellä viimeisinä viikkoina alkoi itää päässäni, kun esimerkiksi yhtenä dokuiltana totesin jo ihan ääneen, että en tiiä pitäisköhän tonne AA:han mennä. Nyt sitten tajuan, että aloin tuona aikana jo pikkuhiljaa itsekin ymmärtämään että tarvitsen apua. Tuo oli vain ensimmäinen kerta kun sanoin sen ääneen. Eikä siinä sitten tosiaan kauaa mennytkään, kun se kaikki tuska oli sitten kasautunut tarpeeksi suureksi ja pohjakosketus tuli.

Nyt uskallan jo sanoa, että noina viimeisinä dokausaikoina on ollut mun kohdallani jonkunlainen johdatus pelissä. :open_mouth: Siinä on niin moni asia yhtä aikaa osunut just kohdalleen oikeaan aikaan ja ei tässä voi tosiaan kuin hämmästellä, että just mulle on tämä onnellinen valinta osunut.

Mullekaan ei juomatta oleminen ole tuottanut mitään vaikeuksia. Sehän on tosiaan vain niin yksinkertaista, että ei ota sitä ekaa ryyppyä. Kaikenlaiset itsetunto-ongelmat sen sijaan ovat tuottaneet paljonkin päänvaivaa. Sitä jotenkin kummallisella tavalla rakastui siihen omaan kurjuuteensa ja siitä itsesäälissä rypemisestä tuli ihan oikeastaan koko mun elämä. Se tunne-elämän kaaos kaappaa ihmisen, eikä millään muullakaan tavalla osaa toimia, eikä ole voimia välittää. Juuri nimenomaan siitä poisoppiminen onkin sitten ollut se aikaa vievämpi osuus. Itselleen anteeksiantaminen on minulle ollut nähtävästi vuosia vievä prosessi. Mutta onneksi on olemassa kanavia, kuten tämä plinkki jossa niitä saa käsitellä. :slight_smile:

17

Spot on, juuri näin. Smashing pumpkinsin “Zero” -kappaletta lainatakseni: I’m in love with my sadness, niin perverssiltä kuin se kuulostaakin. Se itsesäälissä rypeminen, katumusharjoitukset, suorituskeskeisyys ja lopulta kaiken nollaaminen vetämällä perseet olalle kuitenkin, ainakin omalla kohdallani, toi sellaista sairasta turvaa ja rutiinia kaikkeen. Vittumaisinta koko kuviossa on juuri se, ettei sitä oikein musta voi tiedostaa kuin pintaa raapaisemalla silloin kun vielä juo, ja jos ei ole tottunut käsittelemään tahi analysoimaan omia tunteitaan tai toimintamallejaan mikä lienee päihdeongelmaiselle aika tyypillistä kun niitä on totuttu kontrolloimaan juurikin päihteiden avulla niin aikaa ja malttiahan se vaatii ihan hemmetisti että oppii elämään uudestaan. Yksilöllistähän sekin toki on, kuinka kauan siinä sitten menee…

18

Niin, kuinka sitä voikaan kahleitaan rakastaa. Vakavasta masennuksesta toipuva kaverini kirjoitti hiljan siitä kuinka sairaudesta tuli hänelle eräänlainen turvapaikka johon palata. Päihdehelvetti toimii pitkittyessään samalla tavalla ja myös siksi siitä on niin vaikea irtautua -siitä tulee tottumuksen myötä tuttua ja turvallista. Muutos pelottaa ja pelko taas on päihdehelvetin moottori, sitä täytyy paeta päihtymykseen.

Retkahtelu on juurikin sitä pään seinään hakkaamista, mitä aiemmassa kuvasin. Niin se on mennyt minulla ja monella muulla. Raittiina pysyminen ei sinänsä ole enää tuottanut vaikeuksia mutta onhan niitä vaaran paikkoja sitten kuitenkin ollut vielä ihan viime aikoinakin. Ehkä ne ovat jonkinlainen terve muistutus siitä että vaikka raittiina pysyminen muuttuukin helpommaksi, on silti tiedostettava että taustalla on sairaus nimeltä riippuvuusoireyhtymä ja että sen ohjailema käytös on melko hasardia, vaarallistakin. Oma pääni syöttää mitä tahansa paskaa minulle itselleni, oikein kunnon skitsoilua, olen kuin joku Klonkku Sormusten Herrassa.

Joillakin raittiuspäätöksen jälkeistä retkahteluaikaa ei ole ollenkaan, jotkut selviävät helpolla, tehokkaalla ja lyhyellä jaksolla, jotkut arpovat vuosikymmeniä, jotkut eivät selviä hengissä jne. Muuttujia tuossa sopassa on monenmoisia. Minä tein ensimmäisen päätökseni about Tehiksen ikäisenä. Tätä seurasi parin vuoden helvetillinen jakso alkoholia, huumeita ja lääkkeitä ja meinasin kuolla useampaan otteeseen. Välissä kuukausi selvinpäin ja siitä alkoholin ja kannabiksen suurkulutukseen, noin 5 vuotta. Eron jälkeisten suhinoiden jälkeen ilman alkoholia ja pelkällä kroonistuneella pilvenpoltolla vuosi. Ensimmäinen vakavampi raitistumisyritys - takaisin suurkulutukseen - toinen vakavampi raitistumisyritys, päihdelinkin vertaistuen piirissä - nopeasti syvenevään päihdekierteeseen pillereineen ja itsemurha-ajatuksineen - nyt vuoden pysyneeseen raittiuteen a-klinikan, päihdelinkin, AA:n, NA:n ja yhteensä 5 viikon Myllyhoitojakson avulla. Näin se noin nopeasti muisteltuna meni -olen saattanut unohtaa jonkun raitistelu / retkahdusjakson, aika sumussa kun olen mennyt. Sellaisen 12 vuotta minä olen tätä raitistumista tehnyt, niistä viimeiset 3-4 vakavissani. Päihdekierre kesti 13 vuotta ja sitä ennen tietysti harjoiteltiin huolella.

Itselleni oli merkittävää tajuta että olen sairas ja koska niin, voin myös toipua. Vertaistuki on ollut äärimmäisen tärkeää. Olin pelännyt AA-ryhmiin menemistä ja vastustanut ajatusta aivan viimeiseen saakka. Ystävieni kannustamana ja aivan totaalisesti turpaani ottaneena sain sitten kuitenkin mentyä, kohdallani tämä oli kaikkein merkittävin asia. Mutta, konstit ovat monet eikä kaikki sovi kaikille. Kaikki tarjolla oleva apu -päihdelinkki, a-klinikka, AA- kannattaa kuitenkin ehdottomasti tsekata ja sitten tehdä omat johtopäätöksensä siitä, mitä työkaluja raitistumiselleen tarvitsee.

Mutta edelleen, uskon että ilman todellista tahtoa muuttua ei raitistuminen ole mahdollista.

Edelleen, tsemppiä Tehis ja pysy linjoilla!

19

Kiitos paljon hyvistä vastauksista kaikille. Olen monesta kohtaa tunnistanut itseni ja hyviä vinkkejä ja oivalluksia saanut. Ensi viikonlopusta tulee todella hankala, pakko kehitellä joku suunnitelma sen varalle. Olen myös huomannut, että tarvitsen jotakin aktiviteettiä ja tekemistä viikonlopuille…jos meinaan vain koneella istua, niin ei tule onnistumaan… kuitenkin sen verran menevää sorttia olen, että vaikka lenkille tai elokuviin on lähdettävä. Tänään ollut suht iisi päivä, kun kaikki makaa krapuloissaan… voisipa vaikka käydä juoksemassa ja sen kunniaksi korkata yhden…fantatölkin!

On muuten loistava fiilis viettää krapulatonta sunnuntaita… kaikki on kirkkaampaa, tuleva viikko ei ahdista ja tuntuu, että virtaa olisi muille jakaa! Itselle tämä on ehkä petollisin vaihe, kun alkaa olla niin sanotusti “takaisin raiteilla”.

Tsemppiä muillein ja aurinkoista sunnuntaita!

20

Suunnitelmat ja korvaavat tekemiset on ensiarvoisen tärkeitä, etenkin viikonloppuisin kun se tottumus helposti ohjaa lähibaariin tms. Ite oon huomannut, ettei ole niin hirveän olennaista mitä tekee, kunhan tekee jotain. Itsekseen datailu vie ajatukset helposti negatiivisille poluille, ainakin mulla.

Tuo muutaman päivän jälkeinen “raittiushuuma” on myös osa kuviota, sitä kannattanee tarkkailla. Mikä ei tietenkään tarkoita etteikö hyvästä olosta saisi nauttia :mrgreen: Itselläni lopetusyritykset ovat lähes järjestään tyssänneet alkuaikoina siihen, että on ns. tarpeeksi hyvä olo sen viikon-parin holittomuuden jälkeen, josta sitten takaisin lähtöruutuun lyhyemmän tai pidemmän kaavan kautta. Mulle on toiminut sellainen aika analyyttinen lähestymistapa koko hommaan, eli juoma-ajatusten pongahdellessa esille mietin ensin, mitä se yksi kylmä olut tarkoittaa (ainakin kymmentä), kuinka siistiä mulla on puolen tunnin kuluttua (turruttaa ja väsyttää) ja lopulta sitä, kuinka paljon seuraavana päivänä - tai viikkoina - se “parille” lähteminen vituttaisi, ahdistaisi ja masentaisi. Tätä nykyä toi ajatusmalli on jo melkolailla automatisoitunut, mutta alkuaikoina tavallaan ohjelmoin itseni ajattelemaan koko kuvion uudestaan. Ja toki teen sitä edelleen vieläkin… Tsemppiä vaan ja pysy messissä!