Taas yksi alkkis

Kotikanava
1

Olemme 6-henkinen perhe, johon kuuluu mieheni ja minun lisäkseni (olemme 4-kymppisiä) yhteinen 4-vuotias tytär ja minun 3 poikaani, joista nuorin on jo 11-vuotias. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta. Käymme molemmat töissä ja olemme hyvin toimeentulevia.

Seurusteluaikana mieheni hädin tuskin koski kaljaan ja olikin todella usein kuskina. Kun aloin odottamaan tytärtämme juominen alkoi pikkuhiljaa. Aluksi kerran viikossa sixpakki, sitten saman verran kahdesti viikossa ja nykyään joka ilta 10-20 olutta.

Muutama vuosi sitten hän kävi pyynnöstäni terveyskeskuksessa, josta sai lähetteen lääkärille. Lääkäri määräsi antabusta ja kehotti liittymään AA-kerhoon. Turhaan.

Alhoholin käyttö on mieheni osalta todella salakähmäistä. Hän piilottelee oluita pitkin taloa ja juo salaa milloin missäkin. Säikähtää, jos tulen paikalle kesken tölkin kumoamisen. Juomistahti on kova. On päiviä, jolloin mies tulee kotiin klo. 15.00 ja on jo kaatokännissä klo. 17. Oli arki tai viikonloppu.

Mieheni selkeästi häpeää alkoholismiaan, ei halua puhua siitä. Lähipiiristämme vain ystäväni tietää mieheni juopottelusta. Kaikkien muiden silmissä hän on täydellinen isä, aviomies, työntekijä, ystävä ja veli. Ja onhan hän, selvinpäin.

Humalassakaan hän ei ole millään lailla väkivaltainen, mutta välinpitämätön. Hän ei näe, ei kuule mitään. Tuntuu ettei tunnista minua tai tytärtään. On käynyt kusemassa useamman kuin kerran yöllä vaatekaappiin, nurkkaan, eteiseen… Kun ei vaan tajua missä on ja mitä tekee. Se on ihan hiton rasittavaa katseltavaa, että järkevästä ja ihanasta ihmisestä kuoriutuu alkoholin myötä aivoton robotti.

Kaikista ikävintä on se, että jostain syystä lievästi kehityshäiriöinen 11-vuotias poikani ärsyttää häntä suunnattomasti. Selvinpäin hän onnistuu sen peittämään, mutta humalapäissään rikkoo esim. pojan legorakennuksia tai ottaa tietokoneen johdon irti seinästä.

Minä en ole ikinä mahdollistanut juomista. En siivoa hänen jälkiään, en herättele töihin, en sääli, en mitään. Olen lähinnä välinpitämätön. Kun hän selviää humalastaan ja alan tilittämään esim. pojan legojen rikkomisesta, niin aina on syy muissa. Pojassa, minussa, työssä, säässä… selityksiä löytyy, mutta yksikään ei liity millään lailla juomiseen.

Olen toki kysynyt, miksi hän juo. Itse en ole ikinä ollut riippuvainen mistään, en edes kahvista ja siksi tällaisia addiktioita on tavallistakin vaikeampi ymmärtää. Hän sanoo, ettei haluaisi juoda. Jumankauta jos se on niin helppoa, niin jättäisi sitten ostamatta ne oluet! Mekin asutaan maalla ja täältä on lähimpään kauppaan 10 km. Ei sitä kaljojen vuoksi viitsisi ajaa. Eihän? Vai?

Tämä oli nyt vain tällainen oksennus. Tuntuu hyvältä kirjoittaa tästä tänne. Kiitos, että on olemassa tällainen kanava.

2

Sitä ittiäänhän se, eli alkoholismia. Tuo on kyllä uskomatonta, miten se alkoholi voi muuttaa täysin koko ihmisen. Sen kun sais selville, että mistä se tarkemmin johtuu.

No eniveis, kirjoituksestasi päätellen et ole vielä ihan hirveän syvällä alkoholistin sairaassa maailmassa. Tarkoitan, että läheisriippuvuus, eli se että alkaisit pitämään huolta ukkosi asioista, ei ole vielä puhjennut(?).

Siitä ymmärryksestä on suotavaa pitää kiinni, että käsittää ongelman sijaitsevan vain siellä alkoholistin omassa sielunelämässä. Vikaa ei ikinä tule ruveta etsimään omasta itsestään, koska siellä se ei sijaitse. Alkoholismi on omaan kokemukseeni pohjaten lyhyesti sanottuna sellainen tila, jossa ihmiseltä on kadonnut käsitys omasta arvokkuudestaan. Hän ei siis kykene syystä tai toisesta rakastamaan itseään. Tunne-elämässä on sellaista käsittelemätöntä ainesta, joka pistää ihmisen reagoimaan tilanteisiin ja toisiin ihmisiin vittumaisella tavalla. Rakkaus ei elä tällaisessa ihmisessä. Häpeä on erittäin iso osa alkoholistin tunne-elämää.

Mikään mitä ulkopuoliset tahot tekevät, ei pysty kontrolloimaan alkoholistin juomista. Läheisten ihmisten tehtävä on pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, koska alkoholistin paha olo tavalla tai toisella tarttuu aina myös toisiin ihmisiin ja täten sairastuttaa myös heidät.

Alkoholismi on tila, jossa ihminen itse ei tiedosta ollenkaan juovansa liikaa, saati olevansa alkoholisti. Se on uskomatonta, miten kaiken sen pahoinvoinnin keskellä vieläkin tahtoo vain syyttää muita. Alkoholistin juominen sotii kaikkea järkeä vastaan, eikä sitä varmasti pystykkään ymmärtämään, ellei itse ole kokenut samaa.

Mutta ainut minun tuntemani tapa, jolla alkoholisti saattaa herätä tilanteeseensa ja ruveta haluamaan raittiutta on se, että sen jättää yksin. Siitä nurkkaan ahdistetusta tilanteesta saattaa syntyä se, että alkoholistissa itsessään herää se oikea ihminen taistelemaan sen puolesta, että se pullo jää kokonaan. Kukaan muu ei sitä halua kuitenkaan sinne ihmiseen pysty asentamaan.

Näin ainakin itse koen, että suurinta rakkautta mitä kukaan itselleni on suonut oli se, että aikoinaan mulle tehtiin ihan säälimättä selväksi se, että juopotteluani ei enää katsella. Ei mulla ollut pienintäkään käryä silloin itselläni siitä, missä mennään, mutta muilla oli.

Alkoholisti ei ole missään nimessä paha ihminen. Sen todistaa tuokin, mistä mainitset että selvinpäin ukkosi on kaikkea tuota hyvää, mitä olet luetellut. Vähän kääntäen alkoholistilla onkin sellainen käsitys itsestään, että selvinpäin hän ei pysty käsittämään omaa hyvyyttään, vaan se päihde poistaa tämän “kärsimyskehon”. Alkoholi tuo vapauden ja kännissä maailma on “kunnossa”. Läheiset taas näkevät asian juuri toisin päin.

3

MinniV Hyvä että olet löytänyt tänne palstalle kirjoittelemaan :slight_smile:

Aika huima vauhti ollut tuossa miehesi alkoholisoitumisessa. Tiedätkö oliko hänellä ollut ongelmia alkon kanssa ennen joskus menneisyydessään? Piilopullot ja pelästymiset :frowning: Myös tuo poikaasi kohdistuva ilkeily on ihan käsittämättömän ala-arvoista ja huolestuttavaa käytöstä aikuiselta, vaikka humalainen onkin. Tietenkin vain sinä voit suojella lastasi tuollaiselta.

Mä tunnistan myös miehessäni ton poissaolevuuden ja ehkä eniten krapulassa.Se on todella raivostuttavaa!

Jotenkin tuntuu että miehesi on ihan ahdingossa riippuvuutensa kanssa, ei tiedosta tilannettaan, koska sanoo ettei halua juoda ja silti piilottelee pulloja, juo ja ei halua apua vaikka sitä on tarjottu. Ei kyllä mitään tietoa mikä siihen voisi auttaa, pahoin pelkään ettei oikein mikään, ennenkuin tulee joku pysäytys.
Tosi hyvä ettet mitenkään mahdollista tai kontrolloi.

Mä en osaa muuta kuin toivottaa voimia!!! Ehkä aiheeseen liittyvä kirjallisuus voisi helpottaa omaa tuskaasi. Al-anon voisi olla myös kokeilunarvoinen? Ymmärrän jos olette pieneltä paikkakunnalta, on siinä omat haasteensa.

Kirjoittelen itse ketjussa “Kyllästynyt perheen alkoholikontrolleri” Tao Taona ja piitsuna.

4

Kiitos todella paljon kannustavista ja voimaa antavista viesteistä. Varsinkin Ikzun ajatukset alkoholistin mielenliikkeistä valaisi edes jotain mieheni sielunelämästä. Olemme toki joskus puhuneet alholismin sysitä, kun olen ollut tosi ärsyyntynyt ihme keekoiluun kotona. Viimeksi muutama kuukausi sitten meni kuppi nurin. Tuolloin mieheni kertoi juomisen syyksi tsunamin (??) Tapahtumastahan on kohta se 10 vuotta ja mieheni on juonut vasta 5 vuotta. Hän oli itse sukeltamassa tsunamin aikaan Phuketissa ja oli auttamassa ruumiiden nostotöissä merestä. Tämäkin asia, josta ei ole puhunut kotiuduttuaan tsunamin raatelemasta Thaimaasta kenenkään kanssa. Minulle vain muutamalla sanalla sanonut, että kauheaa oli ja ei halua sitä sen kummemmin muistella.

Olen myös kysynyt, onko miehelläni aiemmin ollut alkon kanssa ongelmia, mutta väittää ettei. Vaikeahan sitä on tietää, koska on niin hyvä alkoholismiaan peittelemään. Hänellä tosin on aika hurja sukurasite: Äiti oli alkoholisti, joka kuoli viinaan n. 50-vuotiaana. Lähemmäs seitsemänkymppinen isä on myös ollut alkoholisti, mutta on vähentänyt juomistaan ratkaisevasti viime aikoina. Mieheni suuttuu, jos mainitsen että todennäköisesti alkoholismi johtuu perintötekijöistä. Mikä muu syy hyvänsä on riittävä selittämään ryyppäämisen paitsi vanhempien alkoholismi.

Pariin otteeseen olen myös ollut heittämässä miestä pihalle, mutta on niin hyvä puhumaan itsensä takaisin, ennenkuin on edes astunut asunnosta ulos. Se on ihan saakelin vaikeaa sanoa, että ala mennä, kun toista rakastaa ja haluaa vaan olla sen kanssa kaikista puutteista huolimatta. Mutta kaipa tuossa mitä Ikzu sanoit on totta toinen puoli: Kun alkkis jätetään yksin, niin se joko ryhdistäytyy tai alkoholisoituu enemmän.

Olen harkinnut myös Al-Anonia. Vaikken asukaan millään ihan pienellä paikkakunnalla, niin jotenkin se kynnys ottaa yhteyttä on liian korkea tällä hetkellä. Myös pelko siitä, että siellä onkin joku tuttu on iso syy siihen miksen ole ottanut Al-Anoniin yhteyttä. Täällä kyllä sain jo tuon ekan yhteydenoton jälkeen niin paljon rohkaisua, että ehkäpä hetken asiaa mietittyäni uskaltaudun Al-Anoniin?

5

Moi MinniV!

On noiden tietojen pohjalta varsin mahdollista, että miehesi on sairastunut jo pienenä poikana alkoholistisessa lapsuudenkodissaan. AAL:ssä (Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmä) muistaakseni alkusanoissa sanotaan aina, että “meistä tuli alkoholisteja tai menimme naimisiin alkoholistien kanssa”. Se ei siis ole vain geneettinen juttu, se on paljon monimuotoisempi ja myrkyllisempi sairaus tuo alkoholismi.

Sen lisäksi sanoisin, että miehesi isä on edelleen ja kuolemaansa asti alkoholisti. Alkoholisti ei myöskään pysty vähentämään, koska hän on sairas, eikä sairaus tunne kohtuutta, se vain vie mukanaan.

Mene ihmeessä! Et usko ennen kuin kokeilet, miten hyvä ja helpottunut olo sinulla jälkeenpäin on kun uskaltaudut ns. kaltaistesi pariin.

Voimia sinulle! <3