Taas repsahdin ja lisää velkaq

Hei
Miten ihminen voi olla niin tyhmä.
Noin 10 vuotta elämää peliriippuvaisena ja vuosia ulosoton asiakkaana kunnes sain 35 tuhannen pelivelat maksettua järjestelylainalla 2016. Lainaa on enää op pankissa 9800e mutta mitä peli piru tekikään. Alkoi maaninen pelaaminen. Lainaa sieltä ja täältä ja kaikki hävitty.
Nyt sitten otin hätäpäissäni bank norwegianialta 10000e lainan jolla maksoin kaikki pienet 1000-5000e laina pois.
Herran jumala että olen vihainen itselleni :imp:
Juuri kun kaikki alkoi näyttää valoisemmalta :frowning:
Nyt sitten lainaa OP pankissa 9800e ja norskipankissa 10000e järjettömällä korolla. Lyhennys 150e 15v maksuajalla.
Palkka noin 1700e netto joten vielä selviän maksuista. Op pankille maksan 360e./kk
Tässä pähkäilenkin että miten olisi järkevä alkaa lyhentämään? :question:
Ajattelin että maksan aluksi norskipankille ylimääräistä 100e/kk sekä veropalautukset ja aina kun liikenee niin teen ylimääräisiä lyhennyksiä. Kun op pankin velka on maksettu niin siirrän sen lyhennyksen toiseen. Kuulostaako järkevältä?
Onneksi tajusin lopettaa taas maanisen pelaamisen ennen kuin velkaa olisi ollut liikaa suhteessa palkkaan :unamused:

“norskipankissa 10000e järjettömällä korolla. Lyhennys 150e 15v maksuajalla.”

Siis teit tuon pelivelan just? Maksat 10 tonnin lainasta 27 tonnia takas 15v maksuajalla.

No huh huh :open_mouth: 15-v on ihan hemmetin pitkä aika maksaa 150€ joka kk, jotain hetken pelihulluutta. Mielummin ois vaikka 6kk vankilassa jos sillä kuittaantus toi erehdys. Välillä ihmetyttää miten hetken pelihulluudella ihmiset saa vuosikausien taakan harteilleen.

Pitkä aika on jos sen 15v makselen mutta tässä pitkään itseäni ruoskineena niin tulin tulokseen että alan lyhentämään ylimääräisillä lyhennyksillä tuota norskilainaa ja kun saan tuon op pankin lainan pois niin alan reilulla kädellä lyhentään. Varmaan 5 vuodessa pois.
Nyt pitää olla vain 0 toleranssi peleissä kun muuten velkaa on kohta tuplaten enemmän :open_mouth:
Aijon pitää luottotiedot kunnossa ja toistamiseen en halua ulosottoon joutua vaikka pelaamisella siihen varmaan joutuukin ennen pitkään.
Joskus mietin että miksi minä olen se joka sairastui tähän :blush:

Tyllerö et ole vielä käynyt kaikkea pelihulluuden selättämisessä läpi. Vähän kovan koulun joudut vielä käymään.

Kannattaa kirjoittaa, vaikka essee aiheesta. Miksi pelaamiseen ei oteta velkaa?

Kunpa pääsisi takaisin vuoteen 2007 milloin ensimmäisen kerran kokeilin netticasinoita niin antaisin itselleni potkun perseelle.
Siinä ei enää järki juokse kun peli piru ottaa vallan ja sen vallassa otetaan lainaa mistä tahansa vain saadakseen pelata :imp:
Mutta uskon valoisampaan tulevaisuuteen. Ne ajat milloin on pelaamatta niin olo on loistava ja mieli kirkas mutta tällä hetkellä unettomia öitä valvoneena kaikki tuntuu masentavalta.

4 päivää edellisen pelisession jälkeen. Alkaa olo olemaan parempi :slight_smile:
Päivittäin ajatuksissa käy tuumaus että jos vielä kerran kokeilisi mutta olen pysynyt vahvana. Eiköhän 10000e krapula ole jo liikaa :unamused:

Tsemppiä Tyllerö! Jokainen pelitön päivä on kuin laittais rahaa pankkiin!! :sunglasses:
Riippuvuus on riippuvuus, eikä sillä ole järjen kanssa mitään tekemistä. Sitä ei voi ymmärtää sellainen joka ei ole sen kanssa taistellut. Monta kertaa olen saman kysymyksen esittänyt itselleni, miksi tämän paskan piti sattua juuri minulle. Mutta se voi sattua kenelle vaan. Ja kuten täällä on helppo huomata, meitä on ihan hirveän iso joukko…
Minäkin kävin aika pohjalla, mutta reilu kuukausi on mennyt ilman pelejä ja elämä alkaa taas voittaa. Koko ajan ajattelee vähemmän ja vähemmän pelaamista, ja himo on helpompi torjua jos se iskee. Puolison tuki on ollut korvaamaton, ilman rehellisyyttä ja hänen tsemppaamista en olisi nyt tässä.

Hei
Vielä tuli repsahdus. Heikko mieli ja 5 tonnia velkaa lisää. En jaksa enää. Olo on paska. En pysty nukkumaan tai syömään. En pysty olemaan läsnä perheen kanssa kotona kun ajatukset ovat muualla. Itkettää.
Olo on muutenkin ahdistunut kun lopetin edullisen pelisession +2000e plussalla mutta casino ei kotiuta ennen kuin käsittelee liitteet. Palkkakuitin, tiliotteet jne. Olen ahdistunut koska pelkään että eivät maksa rahoja :frowning:
Tänään taas alkoi 1 päivä. Muutaman kerran on käynyt jo ajatuksena se pahin mutta ei minusta sitä ole tekemään. Kotona ihana 12v lapsi jota en voi jättää.
Nousen vielä tästä ja jatkan tätä ketjun pitämistä niin pitkään kun on tarvis.
3.11.2019
Velat:
op 9800e
Santarder 5000e
Bank norwegian 10000e

Töitä on vielä toistaiseksi niin eiköhän velkasaldo ala tippumaan mutta velkaa ei saa enää tulla enempää

:imp: :smiling_imp: En löydä sanoja. Sydäntä särkevää :frowning:

Oman kaupungin 24/7 kriisipäivystyksestä voisi saada apua.

Nyt ammattiapua kehiin ja pelit poikki. Kun saat mielesi kuntoon niin sitten järjestelemään raha-asioita. Ei ole mitään järkeä maksaa kymppitonnista 27 000 eur.
Itsensä ruoskiminen ei auta vaan avun hakeminen. Lapsesi tarvitsee sinua joten toimi. Raha-asiat menee vaan huononpaan suuntaan jos pelaat. Laita kaikki estot päälle ja jos ei muu auta niin pankkitunnukset jollekkin läheiselle. Oletko kertonut peliriippuvuudesta kenellekkään? Jos et niin soita vaikka huomenna Peluurin auttavaan puhelimeen tai jos sinulla on työterveyden kautta mahdollisuus päästä lääkärin juttusille. Pääasia että pääset puhumaan jonkun kanssa. Voimia sulle.

Nyt nopeasti pankkitunnukset läheiselle tai vaikka poltat ne!

Sä uppoat nyt liian kovalla vauhdilla entistä syvemmälle :cry:

Soita ja hae apua !

Hei
Voi kun voisi soittaakin ja pyytää apua mutta en pysty tästä riippuvuudeta puhumaan kenellekkään puhelimitse tai kasvokkain. Siskoni on ainut joka tietää tästä mutta on tällä hetkellä siinä luulossa etten pelaa. Kaipa se hävettää niin paljon että apua en pysty pyytämään.
Verkkopankkitunnukset jätin työpaikalle ja eipä tällä hetkellä tee edes mieli enää pelata. Jotain positiivista sain tietää tänään. Paikkakuntani veikkauksen pelaamo on suljettu :slight_smile: olen siellä tuhlannut elämästäni niin monta tuntia häviten rahaa että ei sureta yhtään. On yksi houkutus vöhempänä.
Olen tosiaan taas uponnut mutta en onneksi pohjalle asti. Velkani aijon maksaa ja tavoite olisi 3v sisään maksaa kaikki. Tuo norski laina voi olla haastava mutta ja ajattelin lyhentää sitä niin paljon kun on mahdollista ja kun op laina loppuu 6/2022 niin kysyn pankista lainaa norskilainaa maksuun.
Santarderim lainan ajattelin viimeistään 2020 vuoden lopulla kuitata pois.

Tuon Pelaamon sulkemisen syy oli todennäköisimmin se, etteivät ihmiset pelanneet ja hävinneet siellä tarpeeksi paljon ja kun Pelaamoissa vielä Veikkauksella on työvoimakuluja ja liiketilan vuokrakuluja, niin silloin on kannattavampaa pitää ne koneet kaupoissa. Toivottavasti se Pelaamo ei sinne palaa enää sittenkään, kun/jos tunnistautuminen tulee kauppojen ym. pelikoneissa pakolliseksi mutta Pelaamoissa ei. Toivottavasti sinulle ei ole ongelma myös nuo kauppojen ja kioskien pelikoneet, kun niitä on joka paikassa. Itselläni niitä on sadan metrin matkalla jo lähes 10 ja koko kaupunki miinoitettu pelikoneilla. Niitäpä pitää vaan yrittää oppia välttelemään.

Tsemppiä sinulle pelaamattomuuteen ja velkojen hoitoon. Onneksi on näitä keskustelupalstoja, joissa voi purkaa ajatuksiaan, jos muualla ei oikein voi.

Peluurin voit soittaa ihan nimettämänä jos se auttaisi ja onhan varmaan muitakin kriisipuhelimia joissa ei tarvitse kertoa kuka olet.
Kokeile edes, jos se tuntuu ihan huonolta niin sitten lopetat puhelun. Nämä ihmiset jotka vastaavat siellä on koulutettu siihen eivätkä hätkähdä ihan pienestä. Ovat varmaan kuulleet miljoona tarinaa peliriippuvuudesta.
Joka tapauksessa hyvä kun kirjoitit tänne. Ehkä sekin auttaa kun lukee täällä muiden tarinoita ja onnistumisiakin.

Hei
Tuli nyt eilen kerrottua avokille kaikki juurta jaksaen. Tulin eilen katkeamispisteeseen ja yhden viinipullon jälkeen avauduin täysin.
Olemme olleet yhdessä 2,5vuotta ja asuttu saman katon alla vasta 3kk. Hän oli toki tietoinen siitä että olen aikoinaan pelannut mutta on ollut käsityksesi että olen päässyt siitä yli.
Kerron kaiken uusista veloista ja maanisesta pelaamisesta ja siitä että en enää jaksa.
Ehdotin jo eroakin kun ei minusta tule enää eläjää ja pilaan vaan oman elämän lisäksi myös muiden elämän.
Avokki oli aavistellutkin että kaikki ei ole kunnossa mutta oli olettanut pahempaa :open_mouth:
Ööö, voiko enää tästä pahempaa olla. Olen pilannut raha asiat taas vuosiksi eteenpäin.
Hänen mukaansa tästä kuulema selviää ja ei tähän maailma kaadu.
On jotenkin nyt helpompi hengittää vaikka hävettää ihan piristi :blush:
Luovutin hänelle kaikki tunnukset joten palaaminen ei netissä enää onnistu tai lainan haku.
Tästä on varmaan nyt hyvä jatkaa asioiden selvittämistä. Raha on vain rahaa ja onneksi sain katastrofin katkaistua tässä vaiheessa vielä kun velat on suhteellisen pienet ja hoidettavissa. Välillä kun lukee toisten yli 50 tonnin veloista niin omat 24 tonnin velat tuntuu kuitenkin pieneltä vaikka paljon sekin on rahaa.

Hei
Toipuminen alkanut vaikka edelleen hermoja kiristää ja olo on huono :slight_smile:
Hah, sain sähköpostia eräältä Casinolta että ovat päättäneet sulkea pelitili kun heidän mielestään ei ole tervetta pelata lainatuilla rahoilla. Realy? :laughing:
Saa nähdä vetoavatko tuohon että eivät maksa minulle kotiutuksia 2000e joita olen odottanut viikon verran :question:
Toivottavasti saan rahani kun nyt on pelaaminen estetty niin jäisi rahaa velkojen maksuun.

Luultavasti eivät maksa kotiutusta. Jotenkin tuntuu rivienvälistä, että se ois ihan ok sinulle :open_mouth: Casinofirmojen puikoissa on ahneita ihmisiä. Tonni sieltä, kymppitonni tuolta. Yksittäisen ihmisen vaikea taistella vastaan jos ei ei saanut kotiutusta tms. Älkää laittako euroakaan noille netticasinoille ikinä. En laita minäkään.

Siis hetkinen nyt. Millä perusteella kasino vaatii sinulta palkkakuitin? Mitä kaikkia liitteitä he siis haluavat, onko sopimusehdoissa? Pidähän puolesi! Eikai voittoakaan voi evätä, vaikka on pelannut lainarahalla?

Palkkakuitti ja tiliotteet? Ei kait heille kuulu sinun henkilökohtaiset talousasiat?
Sen ymmärrän että pitää todistaa että ko tili on sinun ja että olet tallettanut juuri tältä kyseiseltä tililtä. Lisäksi passi tai muu henkkari täytyy esittää ja todiste kotiosoitteesta.

Hei
Piti lähettää 3kk tiliote, palkkakuitti, tiedot muista tuloista mm. Kelan etuudet. Tieto tiliotteella olevasta lainoista jne.
Casinon mukaan heille normaalia ja yleinen käytäntö koska estää mm. Rahanpesun.

Viikon käsittelivät ja eilen tuli viesti että liitteet käsitelty ja he ovat päättäneet sulkea pelitilini koska ei ole tervettä pelata lainarahalla ja ovat vastuullisen pelaamisen kannalla. Toivottivat tervetulleeksi uudelleen kun taloudellinen tilanne on toinen.
Ei sanallakaan ollut tietoa että maksaisivat minulle 2068e jonka kotiutin jo reilusti yli viikko sitten.
Olen päivän kysellyt rahojen perään aspan chatin kanssa ja aina tulee että käsitellään pian, käsitellään pian ja rahoja ei tilillä näy.
Ei se minustakaan oikein ole että eivät maksa kun en ole rikkonut casinon sääntöjä. Sulkivat vain pelitilin.
Onneksi casino on lisenssin alla niin laitan seuraavaksi viestiä valvovalle taholle.