Taas perjantai ...

Taas perjantai ja mies kotiutui humalassa työtilaisuudestaan.
Mies joutuu työnsä edustamaan erilaisissa tilaisuuksissa ja tekee paljon työmatkoja - ja palaa aina, kerta toisensa jälkeen humalassa. Poikkeuksia on harvoin. Yksikään tilaisuus, jossa on alkoholitarjoilua, ei jää juomatta ja kotimatkalla poikkeaa ilmeisesti vielä jonkun baarin kautta - tai kotikellarimme kautta, jossa säilöö hyvää varastoa juomiaan.

Tissuttelua on myös arki-iltaisin. Normaalisti aloittaa parilla oluella töiden jälkeen ja sen jälkeen nappailee tasaisesti tuonne puolilleöin. Joka ilta juo ainakin jotain.

Ilmapiiri on - kuten kaikki arvaavatkin - vittumainen. Mies osaa pelata omalla hienotunteisuudellani ja sillä, että talossa on lapsia, joiden kuullen en viitsi rähäkkää aloittaa. Ja koska en tietenkään halua lasten kuullen sitä rähäkkää nostaa, joudun sitten itse kärsimään humalaisen puheista ja ylipäänsä vain seurustelemaan ihmisen kanssa, joka on aivan eri sfääreissä. Kun muutaman kerran olen jotain kiukuissani tiuskaissut, on miehen vastakommenttikin ollut arvattava: mikä tuohon naiseen meni, sehän se tässä riidan aloittaa, hän on ollut aivan rauhassa ja hiljakseen.

Ja toisaalta ellen sitten itse jaksa keskellä yötä olla kiinnostunut humalaisen sokelluksista, olen minä se pirullinen ja riitaa rakentava ihminen jne. :unamused:

Miehellä ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, millaisen hermopaineen hän aiheuttaa. Hänen oman näkemyksensä mukaan hänellä ei mitään ongelmaa ole. Hoitaa työnsä ja kantaa rahat kotiin ja muutenkin elää mallikkaasti. Eikä ole riitaisa kännissä - paitsi jos minä olen kireä ja äkäinen. :unamused:

Aivotoiminnassa miehellä ei sinänsä ole mitään vikaa, joten takuulla ongelmansa sinällään tunnistaa, mutta kuten juopot yleensäkin, lohduttautuvat juurikin kaikenlaisilla “käyn sentään töissä” -ajatuksilla. Tai vertaa itseään lähipiirimme tapaukseen, ihmiseen, joka on oikeasti juonut työnsä ja parisuhteensa etc.

Viikonloppuilloissa ei ole enää aikoihin ollut mitään kivaa odotettavaa. Meillä ei tehdä mitään mukavaa yhdessä, koska se vaatisi sen, että jaksaisin ilta toisensa perään kuunnella humalaisen paatoksellista löpinää ja seurustella aivan kuin vieraan ihmisen kanssa.

Enpä tiedä. Minulla ei ole tahoa eikä voimia ryhtyä enempää miehen kanssa taistelemaan eikä edes keskustelemaan aiheesta. Jotenkin tuntuu siltä, että ero olisi kaikkein kivuttomin ratkaisu ja ilman turhia etukäteisvaroitteluja.

Hei Ahdistus! Tervetuloa palstalle, itsekin tulin tänne vasta viikko sitten.
Tuttuja tunteita, vaikka meillä mies jo tunnustaa alkoholisminsa, ja meillä on nähty pitkiäkin juomattomia jaksoja.

Vaikka miehesi (vielä) kieltää ongelmansa, olet ihan oikeassa; sun ei tarvitse elää omaa elämääsi hänen raamiensa mukaan. Sä et halua alkaa taistelemaan, ja se on erittäin oikeutettu päätös. On mahdotonta keskustella aidosti ja rehellisesti, jos toinen ei sairauttaan myönnä.

Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että ero ei ehkä kaikesta huolimatta ole täysin kivuton. Ihminen on kummallinen olento, joka kantaa historiaansa ja vanhoja tunteita mukanaan, ja jollei siihen eroon ja suhteeseen liittyviä tunteita käsittele, niillä on ikävä taipumus seurata siihen seuraavaankin suhteeseen, jos sellainen tulee eteen. Kun yleensä siihen nykyisin alkoholismin täyttämäänkin ihmissuhteeseen on joskus liittynyt jotain positiivista, rakkautta, toivoa ja tulevaisuudenuskoa, jonka alkoholismisairaus on sitten romuttanut. Näitä pettymyksiä, surua ja haaveiden kaatumista on mun mielestä hyvä käydä läpi, eikä se välttämättä ole kovin kivaa ja tuskatonta. Mutta se on kuitenkin parantavaa ja helpottavaa pidemmällä aikavälillä.

Mutta ehdottomasti, kun tahdot erota, se on sun päätös, eikä siihen ole kellään nokan koputtamista. Voimia sulle!

Toivottavasti elämääsi tulee iloa ja toivoa. :slight_smile:

Kiitos, Zen, ajatuksistasi!

Enhän minä eroa haluamalla haluaisi. Toisaalta taas minun mieheni on sitä sorttia, joka tuskin koskaan tulee näkemään itse itsessään mitään ongelmaa. Minkäänlainen “yhdessä työskentelemme tämän ongelman pois” -ajatus ei tule tässä huushollissa kuuloonkaan, sillä mieheni on täysin kykenemätön nielemään minkäänlaista häpeää tai näkemään itsessään mitään vikaa. Hän nimenomaan vetoaa aina siihen, että hoitaa asiansa ja näin ollen kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista hänen juomisiinsa.

Ja siis eihän hän edes puhu juomisesta, puhumattakaan ryyppäämisestä, kaljoittelusta tms. Hänen mielestään kysymys on vain ruokaviinien nauttimisesta, saunaolusten nauttimisesta jne. :unamused: Humalassakaan hän ei ole, koska hän inttää, ettei ole humalassa. :unamused:

Mihinkään mukavaan tekemisiin hän ei enää nykyään kykene ilman viinaa. Hän tarvitsee sitä kaikkeen rentoutumiseen.

Kun olimme kesällä koko perhe viikon ulkomailla, huomasin miehessä niin selkeän eron. Kun hän sai ottaa ensimmäisen oluen jo puoliltä päivin, jaksoi viihdyttää lapsia rannalla ja oli muutenkin kuin eri ihminen. Toki piti huolen siitä, ettei humaltunut keskellä päivää, mutta jo se tieto, että sen oluen sai ottaa, teki hänestä rennon ja iloisen.

Toisaalta taas autoilupäivät kiristivät hänen otsasuontaan jo aamusta asti, sillä ajokunnossa piti toki olla. Kun iltaisin palasimme retkiltämme hotelliin, mies heitti nopeaan tahtiin 3-4 olutta naamaansa ja korkkasi viinipullon samaan syssyyn. Otti siis tavallaan äkkiä kiinni sitä normiolotilaansa. :unamused:

Kesämökillä mies juo olutta pitkin päivää ja tekee iloisesti hommia ja on hyväntuulinen. Voitte kuvitella, millaiset määrät tuo mies juo, kun hänellä on ammatin puolesta pitkät kesälomat ja mökilläkin ollaan yleensä vähintään kolme viikkoa putkeen.

Ehkä huolestuttavin piirre on se, että edes lasten etu ei mene viinan edelle, vaikka lapset hänelle niin tärkeitä ovatkin. Hän voi esim. sumeilematta juoda itsensä aivan sammuksiin, vaikka talossa olisi pieniäkin lapsia, eikä läsnä toista kykenevää aikuista.

Itse katkaisin pari kesää sitten jalkani ja jouduin koikkelehtimaan mökkiSAARESSAMME keppien kanssa koko kesän. Jos jotain olisi tapahtunut, minusta ei olisi ollut kuin apua huutamaan. Nuorimmaisemme oli tuolloin aivan älyttömässä iässä ja saattoi esim. lähteä kävelemään unissaan. Mies veti joka tapauksessa aamuyötä vasten sellaiset koomat, ettei kertaakaan herännyt kun nuorimmainen paineli täydessä unessa suoraan ovesta pihalle. Minä heräsin ja hypin keppieni kanssa perään.

Jos meillä normimökki-iltana tapahtuisi jokin onnettomuus, esim. joku penskoista mäikäisisi kirveellä polveensa tms. niin mies ei olisi veneenajokunnossa, autosta puhumattakaan.

Itse hän tosin väittää toista: hän kokee olevansa selvinpäin, vaikka silminnähden hoipertelee, puhe sammaltaa ja silmät seisovat päässä.

Miehellä on edellisestä liitostaan pari lasta, josta poika on vielä ala-ikäinen ja asuu meillä vuoroviikoin. Pojalla on harrastus, joka vaatii aika paljon kuskaamista ja kuljettamista. Ja mies kuskaa - jos kuskaaminen tapahtuu ennen klo 20.00:aa. :unamused: Mikäli myöhempään menee, saa poika suoria omin neuvoin kotiin ja hommata itse kyytiä itselleen. Mies ei jousta juomisestaan edes lasten vuoksi. Ja aivan nurinkurisesti, sillä minusta poika voisi päivännäön aikaan liikkua itsenäisesti, mutta mitä myöhempään menee, sitä enemmän sitä kyytiä tarvittaisiin.

Niin ja entäpä aiheesta keskustelu: se johtaa aina ja joka kerta miehen täydelliseen raivostumiseen. Hän ei pysty asiaa käsittelemään ollenkaan. Ei ollenkaan.

Hei Ahdistus,
Miehesi on aivan tyypillinen alkoholisti. Viinan edelle ei mene mikään. Tämä päihdelinkki on sinulle hyvä paikka. Sen lisäksi voisit ajatella Al-Anonia, jossa tapaa nenäkkäin muita alkoholistien läheisiä. Siellä on myös hyvä puntaroida eroaako vai tai jääkö alkoholistin kumppaniksi.

Ero- tai jäämispäätöstä varmasti helpottaisi se, että sulla olisi oikeaa tietoa sairaudesta nimeltä alkoholismi. Al-anonista saa sekä tietoa, että tukea omaan jaksamiseen. Tietoa saa myös kirjastosta ja tietoa ja tukea a-klinikoilta.

Tutulta kuulostaa miehesi käytös Ahdistus, vaikkei se mikään iloinen asia olekaan. “Ei mulla mitään ongelmaa ole” kuuluu alkoholismin denial- eli kieltovaiheeseen.

Suosittelen ensimmäiseksi vaikkapa Al-anonista saatavaa kirjallisuutta, sitä voi tilata, tai sen voi löytää kirjastosta. Toinen hyvä klassinen aloitus on Hellstenin Virtahepo olohuoneessa. Siitä käy ilmi, että juuri häpeä on se pohjimmainen tunne, joka alkoholistin pitää kieltää jopa itseltään keinolla millä hyvänsä. Tuska on liian suuri sen myöntämiseen.

Voimia ja rohkeutta! Kun sinä alat näyttää itsesi rajat, se saattaa laittaa miehesi pelin sekaisin. :slight_smile:

Ahdistus, tuntuu, kuin kuvailisit isääni. Hänen juomisensa oli koko lapsuuteni ajan vain hiukan siistitty versio kuvailemastasi, erityisesti yhdistävänä tekijänä se, että oli pakko ottaa. Yhdyn aikaisempaan puhujaan siinä, että kovin tyypillisestä alkoholistista tuntuu olevan kysymys.

Tervetuloa tänne palstalle saamaan tukea, lohtua ja selvittelemään ajatuksiasi. Itse erosin parin vuoden seurustelun jälkeen vähän pätkittäin juovasta alkoholistista keväällä. (Lopetin suhteen helmikuussa, jatkoin vielä jonkin aikaa huhtikuussa, ja kesäkuun alussa sanoin varsin lopullisesti hei hei. Tällä hetkellä annan rauhassa hautua ajatuksen siitä, että voisimme toisinaan koettaa olla jossakin tekemisissä.)

Hei,

ja tervetuloa palstalle. Minäkin suosittelen sinulle, että otat selvää alkoholismista sairautena. Saatat ehkä ihmetellä, miksi näin pitäisi tehdä, tai mitä tämä oikeastaan tarkoittaa.

Ihmisillä on olemassa paljon harhakäsityksiä alkoholismiin littyen. Yleisesti ottaen sitä pidetään selkärangattomuutena, eikä ymmärretä sen aiheuttamia oireita. Etenkään ei ymmärretä sitä, että alkoholismi aiheuttaa samantyyppisiä oireita kaikissa alkoholisteissa, mutta myös läheisissä.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa “alennut” hyväksymään sen asian, ettei teidän perhetilanteessanne ole mitään erityistä, ei mitään mitä alkoholistien läheiset eivät jo olisi nähneet, sitä helpompaa elämäsi tulee jatkossa olemaan. Kun tule omalta jalustaltasi alas ja pystyt näkemään tilanteen sellaisena kuin se on, pystyt kertomaan alkoholismista myös läheisillesi ja hakemaan itsellesi vertaistukea Al-anonista.

Täällä kotikanavalla meillä kaikilla on ollut oma jalustamme, tai ns. kulissit, koska olemme ajatelleet etteivät asiat meidän perheessämme kuitenkaan ole niin huonosti että meidän pitäisi hake apua tai paljastaa tämä synkkä salaisuus maailmalle. Näitä tekstejä kun lukee, niin tajuaa että alkoholismi on yhtä rumaa joka perheessä, ja lapset kärsivät siitä eniten.

Miestäsi voi pitää alkoholistina monellakin mittarilla mitattuna, mutta vähäisin niistä on alkoholin käytön määrä: ts. alkoholin käytön määrä ei ole välttämättä ongelma. Ongelma on se, mitä seuraa kun alkoholia juo, tai mitä seuraa kun sitä ei saa. Ei ole mitenkään “normaalia” että alkoholia kuluu jatkuvasti niin paljon, ettei lapsien harrastuksista pysty huolehtimaan, tai että juo vaikka on vastuussa lapsista.

Se, ettei meiehesi suostu keskustelmaan alkoholinkäytöstään todistaa vain sen, että alkoholinkäyttö on hänelle ongelma. Tällainen sulkeutuminen ja asian kieltäminen on eräs silmiinpistävimpiä alkoholismin oireita, ja jotkut alkoholistit kieltävät tilansa ennenaikaiseen kuolemaansa saakka. Oman tilansa kieltäminen tarkoittaa sitä, ettei alkoholisti kykene näkemään, millaisia seurauksia alkoholin käytöllä on hänen elämäänsä.

Itse olen saanut paljon apua siitä, että aikanaan luin Lars Söderlingin kirjan Alkoholismin aakkoset. Tämän kirjan painos on loppu, joten ensimmäinen tulikaste on siinä että “kehtaa” hakea kirjan kirjaston hyllystä :wink:

-Ellis