Täällä yksi, joka haluaa elämänsä taas takaisin

Noh niin kirjoittelen nyt tänne, sitä vartenhan tämä paikka kai on. Vaikka huono itsetunto sanoo, ettei kukaan tällaista kuraa jaksa lukea ja menin jo pari päivää sitten kirjoittamaan toisen ihmisen ketjuun omista asioistani. Ja heti alkuun voin sanoa, kirjoitan humalassa. Mutta vaikka sorruin tänään, olen silti onnellinen. Ensinnäkin siitä kun vihdoin tajusin alkoholin ja ylipäätään päihteiden olevan todellakin ongelma minulle. Toisekseen siitä kun päätin yrittää hankkiutua ongelmasta eroon. Kolmanneksi siitä kun eksyin asperger foorumeille ja tunnistin itseni monesta asiasta ja ikään kuin löysin jonkilaisen ratkaisun siihen miksi monet asiat elämässäni ovat olleet ongelmia, vaikka normaalisti niiden ei pitäisi olla ja se varmaan on ainakin osasyynä siihen miksi haen niin helposti helpotusta päänsekoittamisella.

Sosiaaliset tilanteet on aina olleet ongelmia, olen aina ollut ujo ja hiljainen ja outo. Ensimmäiset kerrat elämässäni koin kunnolla hyväksyntää jopa “coolien” ihmisten taholta ollessani humalassa. Myöhemmin mukaan tuli kannabis ja muitakin huumeita satunnaisesti ja se toi lisää hyväksyntää. Tällaisen ylettömän päihteiden käytön aikana koin todella hyvää ystävyyttä erään kaverin kanssa, jonka kanssa vedimme yhdessä viinaa useimmiten, joskus pilveä tai psykedeelejä. Minä löysin ensimmäisen oikean rakkauteni ja muutin. Kaveri jäi ja ajautui todella ongelmiin ja toinen kaveri tappoi itsensä. Sen jälkeen viimeiset viisi vuotta vain alkoholi on ollut ongelma, mutta se on ollut yhtä suuri “rakkaus” kuin tyttöystäväni. Aina lomilla kumpikin oli yhtä tärkeitä, mutta toisesta ei voinut nauttia ilman toista. Sanomattakin selvää suhde on nyt ohi ja olen saanut jopa hänetkin juomaan aivan liikaa. No joo sehän se on syyllinen, jonka sen juoman kurkkuun kaataa, mutta olen osallinen kuitenkin kaikkiin ongelmiin.

Joka tapauksessa olen nyt tosi onnellinen, koska noin kuusi vuotta sitten olin ihan aallon pohjalla ja silloin en nähnyt elämässä mitään valopilkkuja, vaikka noin ulkopuolisesti katsoen kaikki oli paremmin kuin nyt. Ryvin itsesäälissä, join ja poltin pilveä ja haaveilin itsemurhasta. Onneksi olin liian heikko siihenkin. Nyt on taas sellainen tilanne, että maailma kaatuu päälle, opiskelut mössitty, ei uraa, ei töitä, ei edes rahaa tule juuri mistään, rakkaus on loppu ja ystäviä ei juuri ole. Jumalaankin uskoin, muttei se enää ole niin vahva usko. Mutta toisaalta tuntuu, että olen alkanut paremmin tuntemaan itseäni ja käsittämään suurimman faktan, minun vaan täytyy muuttua tai sitten luovuttaa. Onneksi nyt taistelutahtoa ja toivoa on enemmän kuin koskaan. Oikeasti haluan elää ja selvänä, koska ei se muuten ole mitään elämää. Kirjoitin nyt kuitenkin tänne vähentäjiin, koska täydellinen lopettaminen tuntuu nyt ainakin tosi radikaalille idealle ja pelottaa todella paljon. Vaikka se tietysti voisi olla se paras vaihtoehto. Ainakin joskus kesän alussa mietin raitista elämää ja silloin se pelotti vielä todella paljon enemmän ja tuntui etten edes halua sitä, mutta nyt mulla on tullu sellanen tunne, että olen varma, etten tule saamaan enää koskaan mitään hyvää mistään päihteestä.

Vaikka olenkin humalassa, olen onnellinen, että löysin nämä eriliset yhteisöt missä on muitakin samojen ongelmien kanssa kamppailevia ja ennen kaikkea en nyt edes suunnittele tai haaveile kaljan hakemisesta heti huomenna kun olen herännyt, ei haittaa vaikka väsyttää ja humala jää kesken kuten yleensä. Suorastaan v*tuttaa koko alkoholi ja humala.

Mitä ihmeen pelkäämistä raittiissa elämässä on ?

Minua ei koskaan juovana aikananikaan harmittanut jos joskus jäi ryyppäämättä mutta monesti kyllä se, että tuli juotua.

Eikä tämä ole kysymys vain ketjun aloittajalle vaan ihan kaikille.

Toivottavasti vähentämisaikeita vielä mielessäsi. Nyt kun olet toivottavasti jo selvinnyt. Nyt vaan hakemaan apua vaikka viranomaisilta. He kyllä kuuntelevat ja auttavat, varsinkin, jos satut sattumaan jonkun asiaanpaneutuvan työntekijän pakeille. Hae opiskelupaikkaa, kun tunnut olevan vielä melko nuori ja jotain sisältöä ja tekemistä päiviisi. Vähentäminen on kovan työn takana, mutta kyllä se kannattaa.

No mutta onhan siinä. Minullakin muistilapulla jonkun sanominen: “eikö olekin hassua, miten juoppo pelkää raitistumista? Jälkeenpäin sitä ihmettelee…” :laughing:
Kyllä minuakin pelotti, enkä koskaan edes päättänyt lopettaa. Heti lähtikin raittius paljon paremmin alkuun! :laughing:

Mites pottupirtelöllä menee? Kävit vierailulla fernettimetsässä. Tulin vastavierailulle.

Tuosta itse otsikosta, tuli ensimmäisenä OMALLA kohdalla mieleen se että “tässä toinen KANS joka haluaa elämänsä takaisin” , mutta itsellä se on silleen että onko valmis siihen VANHAAN. Jos ei kunnolla muista millaista se on (tarkoitan sillä sitä) että kun on juonut tarpeeksi kauan/useita vuosia ollut alkoholisoituneena niin voi olla vaikeampi taas ns normalisoitua, koska aika moni “ex alkoholistikin” kärsii mm mielenterveysongelmista(juomisen jälki seuraamuksena). Perusteluni tään on se että IHMINEN muokkaantuu esim ollessaan raittiina ihminen oppii raittiina elämiseen/olemiseen, taas alkoholin kanssa lätränneellä on ihan erilaiset kuviot ollut.