täällä taas

Jaahas. Lokakuusta 2016 toukokuuhun 2017 kestänyt raittius muuttui “kohtuukäytöksi” eli vaivoin piilotelluksi joka iltaiseksi tissutteluksi ja kaiken kruunasi tämä viikonloppu, jolloin oltiinkin sitten kännissä jo aamusta pitäen. Todella mahtavaa. Kylläpä sitä ihminen osaa olla tyhmä. Nyt on tilanne se, että perhe on saanut tarpeekseen ja niin olen itsekin. Onneksi en mitään peruuttamatonta ehkä ole tehnyt, vaikka luulen että luottamus on minuun saattanut mennä pysyvästi. Ja niin on itseltänikin. Eipä tule nyt paljoa hyviä asioita mieleen. Paskaa fiilistä riittää kyllä senkin edestä. En oikein jaksa uskoa mihinkään. Yritän nyt kuitenkin vielä kerran.

hyi helkkari. Tein laskelmaa eilisestä “tissuttelusta” ja löysin korkkaamattoman viinapullon takkini taskusta. Meinasi laatta lentää pelkästä pullon näkemisestä… Täytyy kerätä vähän voimia ennen kuin lahjoitan jäämistöni osaavampiin käsiin tai heitän menemään… Ei taida olla vielä tänään autoilupäivä.

Kohtuukäyttäjäksi minäkin päätin ruveta, kun olin todistanut tahdonvoimani olemalla juomatta parhaimmillaan yli vuodenkin. Tuloksen arvaat miettimättä. Parin-kolmen kohtuukäyttökerran jälkeen oli kuin sitä vuotta ei olisi välissä ollutkaan. Lyhyempiä yritelmiä eri variaatioin oli lukuisia.

Kuitenkin, miettiessäni sitä tapahtumaa nyt olen sitä mieltä, että jotakin siitä jäi, ei se hukkaan mennyt. Se jätti mieleen jotakin, oli osatekijänä, rakennuspalikkana sittemmin alkaneessa ja edelleen jatkuvassa erossani entisestä hallitsijastani.

Lukemattomat ovat kamppailleet samassa tilanteessa kuin sinäkin, monet ovat kääntäneet taistelun voitokseen. Se on hyvin mahdollista sinullekin. Luottamuksen menetys ei ole lopullista, jos osoittaudut luottamuksen arvoiseksi; aikaa se voi vaatia, mutta sitähän riittää. Koko loppuelämä!

acer56 kirjoitti

Jos menet AA-palaveriin ja siellä ihmiset kertovat olleensa raittiina, kuka yhden päivän, kuka yhden vuoden ja kolmas jonkin muun ajan, voit uskoa heitä.
Kannattaa yrittää, toivottomia tapauksia ei ole.

Päivä kerrallaan

saisi nyt vain jotenkin kiinni ajatuksesta ja toivosta. Juttelin yhdelle korkin kiinni laittaneelle kaverilleni ja kerroin tilanteestani. Pahalta tuntuu silti. Ja kovin syylliseltä. Ehkä toisille aiheuttamani kärsimys ja pettymys on se pahin taakka. Mutta pakko vaan yrittää uudestaan. Voi kunpa muistaisi tämän opetuksen vielä sitten kuukausien päästäkin kun alkaa taas tehdä mieli “kohtuukäyttää”. En olisi itseäni näin heikoksi uskonut.

Pidä kiinni tästä kaveristasi, niin ei tarvitse yksin selvitellä päätään ja ajatuksiaan.

Kun Bill W ja Tri Bob tapasivat 1935 äitienpäivänä, he tajusivat, että alkoholistin on mahdollista pysyä raittiina kertomalla oma surullinen juomatarinansa ja raitistumisensa toiselle alkoholistille.

Tänään et ole yksin.

Kiitos vinkistä. Huomenna ajattelin kyllä lähteä myös katsomaan oikein ammattiapua. Useammankin pidemmän raittiin jakson on aina katkaissut sellainen hiljalleen vahvistuva ahdistava tunne. Sitä sitten olen aina päätynyt lääkitsemään alkoholilla. Usein aluksi ihan hyvällä menestyksellä mutta kohti ongelmia suistuen. Ja nyt olisin valmis kysymään mitä muuta konstia tähän on. Se nimittäin ei toimi ainakaan minun kohdallani, että ahdistuneisuus vähenisi raittiuden edetessä, pikemmin päin vastoin. Harmi. Jotain lienee siis päässä oikeasti vikana.

Kirjoitit acer siitä, että ahdistuneisuus ei raittiuden edetessä ainakaan vähenisi…jäin tuohon lauseeseesi.
Joo, ei minullakaan välttämättä se “perusahdistus” ole mihinkään kadonnut, MUTTA se miten tuota ahdistuneisuuttani käsittelen nykyään on raittiuden myötä muuttunut. Sinänsä raittiuttakaan ei vielä mahdottomasti ole kertynyt, mutta jo sen verran, että voin tuon edellä mainitun todeta. Väitetään, että ihmisen persoonallisuus on aika pysyvä, joten toiset meistä vaan on enemmän ahdistuneita kuin toiset. Miten siihen sitten alkoholin ja/tai sen käyttö vaikuttaa on yksilöllisistä.
Ahdistuneisuushan kuuluu ns. kielteisiin tunteisiin ja se pitäisi mielestäni hyväksyä, mutta ei sen tunteen uhriksi tulisi heittäytyä.

Olen opetellut pilkkomaan kaaoksen tai ahdistukseni (niinkuin hienosti sanotaan). Jaan sen hetkiin, enkä enään käsittele sitä maailmanlopun alkuna. Lisäksi aika, pitkäjänteisyys on kasvanut. Tätä ehkä kutsutaan ja kutsunkin itse nöyryydeksi.

Olen opetellut olla ruokkimatta täydellisyyden illuusiota, vaikka ympäristö sitä minulle kyllä erittäin mielellään tuputtaa. Onhan minullakin ne hetkeni, kun “kaikilla muilla menee paremmin ja kaikki ovat niin paljon onnellisempia kuin…jne…”
No tähän asti olen raitistumismatkaani kulkenut ja töitä henkisellä tasolla tehnyt. Kivutta se edelleenkään ei ole mennyt, mutta senkin olen hyväksynyt, mutten ole kadottanut ajatusta siitä, etteikö kipu hellittäisi…

moi, nämä on tietysti hyvin yksilöllisiä juttuja. Omaa itseäni tuntevana totesin vain, että nyt on ulkopuolisen arvion ja hoidonkin aika. Se ei muuta miksikään tarvetta raittuteen, mutta osaltani se ei nyt yksin vain riitä. On tosin edellytys millekään kehitykselle tai avulle. Siis se pohja, jonka pohjalta lähetään korjaamaan jotain enemmänkin.

Siitä “perusahdistuksesta” minäkin. Juomisaikana mieleni taustalla oli pysyvä atavistinen pelko, tunne siitä, että elämässä oli jotakin hirvittävän pahasti vialla. Se tunne oli päällä vaikka ei ollut krapulaakaan, aina. Päästyäni eroon alkoholista se tunne oli jossain vaiheessa kadonnut; jossain vaiheessa vain huomasin sen. Ihmisen mielen prosessit ovat monimutkaisia. Mutta viinanjuonnista se tunne oli tullut ja viinanjuonnin myötä se meni.