täällä sitä sitten ollaan!

Jouluaattona 23-vuotias tyttäreni tuli tavalliseen tapaan käymään kotona ja kohta huomautti, että “on taas tullu nautittua”. Oli. Yksi terästetty glögi ja kaksi olutta. Sen verran, että henki haisi. Vaati selitystä: miksi et voi olla juomatta edes silloin kun minä käyn - oli kyllä itse pyytänyt aterialle punaviiniä (juopon itsepuolustusta!) Enpä osannut selittää. Kävimme läpi (ei ollut ensimmäinen kerta) juomisen historiaani, alkaen siitä, että 17-vuotiaaksi olin varma, etten ikinä pulloon koske. Juopon kaikin mahdollisin tavoin väkivaltaisen isän hallitsemassa kasvuympäristössä reaktio oli kai aika terve. Mutta ei kestänyt.

Hiipien pikku hiljaa ongelma kehittyi. Edes lapsia en oma lapsuuteni takia halunnut tehdä. En uskonut perheeseen. 26-vuotiaana aloin uskoa. Tai voihan se olla vain se kuuluisa biologinen kello. Siihen tikitykseen kuului kyllä vahvasti myös se, että lapseni ei koskaan tarvitse kärsiä sitä, mitä minä ja sisarukseni ovat läpikäyneet. Monessa onnistuin. Ei väkivaltaa eikä petettyjä lupauksia. Ne olivat minulle henkilökohtaisesti kaikkein tärkeintä.

Ja silti, hiljaa takavasemmalta viina hiipi. Olen pohtinut genetiikkaa ja sosiaalista periytymistä, enkä totta vieköön tiedä mitä ajatella. Ehkä jotain tekemistä asian kanssa on silläkin, että rinnallani on taistellut 40 vuotta mies, joka ei itsekään lasiin - siis kaljatölkkiin - sylje. Ja on sitä mieltä, että hänellä ei ole ongelmaa, minulla on. Vaikka sentään pystyn olemaan viikkojankin joko kokonaan ilman tai hyvin vähällä. Hän tarvitsee “hamsterin aivastuksensa” joka ikinen päivä.

Ensimmäisen kerran havahduin liikajuomiseeni jo noin 15 vuotta sitten. Menin A-klinikalle, ja minut lähes naurettiin ulos: ei katkon tarvetta, lasta ei uhkaa huostaanotto, ei pelkoa työpaikan menettämisestä. Siinäpä kriteerit! Eihän minulla mitään ongelmaa ollut. Siitä huolimatta kävin vastaanotolla ja kyselin naisten ryhmääkin, kun tiesin, että sellaisia jossain on. Silloiselle kotipaikkakunnalle suunniteltiin sellaista, ja ilmoitin heti, että haluan mukaan. Ikävä kyllä ryhmässä huomion sai aina se, joka oli retkahtanut (lienee ollut vetäjän kokemattomuutta.). Välillä yritin varovasti kysyä joltakulta, joka ilmestyi ryhmään ja kertoi päässeensä juuri laitoshoidosta - ja kävelleensä suoraan Alkoon - että mitä hän ajatteli, miltä tuntui, mikä mätti. Ei ottanut tulta. Siis ryhmässä ei ollut tärkeää miettiä, miten välttää retkahdus, vaan voivotella sitä, että jollekin taas kävi niin. Sinnittelin neljä kuukautta - niskassani pahennus siitä, että yritin pitää omaa raittiuttani yllä antabuksella. Sitä ei kuulemma kunnon juopot käytä; ei ole ole oikeaa raittiutta. Sitten sain tarpeekseni.

Joulun jälkeen otin taas yhteyttä A-klinikalle, tällä kertaa jo toisella paikkakunnalla. "Henkilökuntaa on supistettu, jos akuuttia hätää (kts. edellä mainitut kriteerit) ei ole, emme osaa luvata milloin pääsisi vastaanotolle. Jonoon kyllä pääsin.

Oma apu paras apu - tai vedä itsesi niin syvälle, että kriteerit täyttyy!? Se lienee meidän “itse aiheutetuista” vaivoista kärsivien kohtalo.

Vai oisko jotain muuta?

Korkeimpiin voimiin en usko.

Alkoholiongelmien edessä yhteiskunnan voimavarat ovat riittämättömät. Kun on halu raitistua, keinot kyllä ovat olemassa. Siinä suhteessa toisten tuki on arvokasta. Joillekin tämä plinkkikin on tarjonnut aivan riittävän tuen. Täällä on paljon hyviä raitistumistarinoita, joista saa ajatuksia. Lopettajien puolella ainakin Kaamosen tarina kannattaa lukea, Kaamos on tukeutunut vain tähän plinkkiin ja täältä löytämiinsä ystäviin. Minun valintani on ollut AA - se vain sopii minulle. On myös tarinoita, joista selviää, mikä ei toimi. Sanot, ettet usko korkeimpiin voimiin - viittaatko tällä AA:han vai uskontoon? Tavallaan - jos apua haluaa, siihen apuun täytyy myös luottaa. Luotathan sinä näköjään antabukseenkin - eikö se silloin sinulle ole itseäsi “korkeampi voima” raittiuden tavoittelussa. Monelle vertaisryhmä - ilman sen kummempia filosofisia tai hengellisiä ajatuksia on “korkeampi voima”. Ehkä vierastat “henkisyyttä” korkeampana voimana. Henkisyydellä on myös täysin maallinen ja arkipäiväinen ulottuvuus. Tietynlainen mielen tyyneys on raittiuden varsinainen olemus. Tuntuuko se sinusta vieraalta ajatukselta - vai peräti tavoittelemisen arvoiselta?

Jaa…täällähän puhutaan seläntakana?! :smiley: No, onneksi ei ihan perättömiä… :wink: :smiley: Sen verran korjaan Smokkia…minulla on kyllä myös kotijoukkojen tuki (vaikka Alfa edelleen harrastaakin kohtuukäyttöä) sekä muutama “psykoloogi” vai olisko kumminkin “terapeutti” ihan omasta takaa kuuntelemassa minun aivojeni tuotoksia aina tarpeen vaatiessa. Plinkki on ollut kullan arvoinen tuki, mutta ei se yksin olisi minullekaan riittänyt… :unamused: :wink:

Tunnistin “Numerokoodi” :smiley: tarinastasi tuon saman asian kuin itsellänikin aikoinaan…“Ei oikeaa alko-ongelmaa…” Edelleenkin tuolla Lopettajissa jotkut vielä viitsivät laskeskella kuinka moni Lopettaja oikeasti on alkoholisti. Sillä kun ei kuitenkaan oikeasti mitään väliä ole…silloin alussa minulle joku sanoi, että jos mietin onko minulla ongelma, niin silloin on. :smiling_imp:
Muistan kun menin muutama vuosi taaksepäin arvauskeskukseen valittelemaan kovia rytmihäiriöitä…(oli ollut aika kostea kesä ja syksy :blush: ). Sivulauseessa hoitsu kysäis viinan käytöstä ja mie vakuuttelin tietty, että semmoista normaalia :laughing: …siihen tyytyi. :confused: Kovin paljon ei silloin ois tarvinnut enempiä kysellä, kun vyyhti varmasti ois purkautunut, mutta… Sivumennen sanoen, nyt ei rytmihäiriöitä ole ollut viinan skippauksen jälkeen. :smiley: Se on sitä pientä plussaa kaiken muun lisäksi.

:smiley: …hyvä ilmaus! Tuolla kait vois kuvata omaa alkohistoriaani niiden hulluimpien vuosien jälkeen (kun muksut jo oli kuvioissa remuajaa rauhoittamassa)…pikku hiljaa mopedi karkas käsistä pahemmin ja pahemmin. Kuitenkin niin hiljakseen, että sitä ei itse ensin lainkaan tajunnut ja sitten ei enää halunnutkaan tajuta. :imp:

En usko minäkään jumaliin enkä jumalten kuviin…sanat ja mielikuvat ovat joskus niin rajoittavia ajatuksillemme. :wink: Smokki tuossa puhui henkisyydestä…Stobe puhuu aikalailla samasta eri termein tuolla Lopettajissa, käyppä vilaseen. Mie uskon myös, että jotain muutakin täytyy elämässään korjata kuin vain jättää alko pois, jotta tavoittaa sen tilan, ettei viinaksia enää tarvi lipittää oloaan korjailemaan/tuntojaan turruttamaan.

Se, että lopettaako kokonaa viinan juonnin (koska ei hallitse tuota taitolajia :wink: ) vai onko vain “suurkuluttaja”, josta voi vielä kuoriutua “kohtuukäyttäjäkin” on jokaisella varmasti itsellään tiedossa. Ainakin, jos rehelliseksi kehtaa heittäytyä…edes itselleen. :wink: Sen mukaan sitten apua täältä tai muualta kannattaa etsiskellä. Täällä Plinkissä on porukkaa niin moneen junaan ja jokainen jakaa tietämystään omista lähtökohdista, joten pää kannattaa pitää “kylmänä” (olikohan nyt ihan väärä sana… :laughing: :wink: ) ja ottaa neuvoista käyttöön ne, jotka oma sydän tuntee itselleen parhaiksi. Itse tuppaan ajattelemaan niin, että mitä enemmän täällä kaveri julistaa omaa tapaansa/näkemystänsä parhaaksi, sitä kriittisemmin suhtaudun tähän “lähettilääseen” tahi “guruun”. :wink: Mutta jokainen tavallaan…

Tervetuloa joka tapauksessa tänne Plinkkiin mietiskelemään asioitasi. Itse pääsin muuten touhuun alussa parhaiten kiinni juuri lukemalla ihmisten tarinoita sekä täällä Vähentäjissä, että tuolla alakerrassa Lopettajissa…löytyi jotain mihin tilaansa peilata ja samalla avasi silmiä sen suhteen missä on itse menossa. Ja noihin Lopettajien puolen tulisiin “taisteluihin” ei kannata ottaa totista asennetta (miekin paras puhumaan… :blush: )…meijän pojjaat vaan ovat niiin vimpan päälle kissaihmisiä, mutteivät aina muista mihin suuntaan kattia pitää silittää ettei tule kynsille. :laughing: :mrgreen:

Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin “Koodi”. :smiley:

Ihan kiusallani heitin tuohon loppuun kommentin “korkeimmista voimista” - ja heti tärppäs. Tosissani sitä kyllä tarkoitan. Kaikki ne, joita jumaliksi nimitetään, ovat minulle vain mielenkiintoisia taruolentoja, joita ihmiset eri puolilla tätä Tellusta ovat ties mihin tarpeisiinsa kehitelleet. En silti väheksy ketään, joka tuontyyppisiin maailmanselityksiin luottaa. Jokaisella on vapaus valita.

Myönnän, että viittasin kyllä vähän AA:hankin. Sen verran olen siitä lueskellut, että tiedän jokaisen voivan valita “voimakseen” mitä haluaa. Voihan se hyvinkin olla vaikka ryhmä. Olettaen, että ryhmän kaikki jäsenet ovat tasa-arvoisia, eikä kukaan tyrkytä omaa totuuttaan ainoana oikeana. On kokemusta joistakin, ei viinaan liittyvistä vertaisryhmistä, ja aina niistä näyttää ikävä kyllä löytyvän joku besserwisser, jonka mielestä kaikki toisinajattelijat /kokijat ovat väärässä. Hulluksihan siinä tulee, jos alkaa kaikkia uskomaan!

Kaikkia meitä juoppoja yhdistää yksi asia, viina. Siitä, miten se on saanut liikaa valtaa, jokaisella on oma tarinansa. Siksi myös selviytymisen tie on löydettävä itse. Jotain viisautta tarttuu varmasti mukaan kun kuuntelee/lukee toisten kokemuksia. Siksi kai minäkin tässä nyt olen. Omaa reseptiäni etsimässä…

En usko, että juomisen lopettaminen olisi niin yksinkertaista, ettei avaa korkkia. Tartun pulloon jostain syystä, joten minulla on oltava myös syy jättää se tekemättä. Ja sitä syytä ei kyllä kukaan pysty päähäni puhaltamaan, ei ylhäältä eikä alhaalta. Motivaation on synnyttävä sisältä päin.

Muutama vuosi sitten olin puolisen vuotta ilman pisaraakaan. Yksi kaunis päivä sitten vain huomasin, ettei elämäni ollut yhtään sen parempaa kuin aiemminkaan, eli raittius sinänsä ei enää palkinnutkaan kuten alussa.

Terveysterroristit ovat tehneet hiki päässä töitä valistaakseen meitä heikkoja viinan ja lähes kaiken muunkin mahdollisen epäterveellisyydestä. Puhuvathan ne toki asiaakin, mutta moniko lienee paasauksesta motivoitunut.

On raskasta uiskennella pullosta toiseen tietäen tarkkaan olevansa väärillä vesillä, mutta kun elämässä ei moni muukaan asia ole ollut kovin yksinkertaista eikä helppoa, sitä on jo jonkin verran harjaantunut taisteluun ja takaiskuihin.

Ja Smokki, antabus on kyllä puhtaasti lääketieteellinen ja suhteellisen yksinkertainen keksintö, joten kovin “korkeana voimana” en osaa sitä pitää.

Miksi lääketiede ei saa edustaa “korkeampaa voimaa” sille, joka siihen uskoo :smiley: Itse muistan, miten olin täysin varma, etten vois selviytyä vuorokaudesta ilman alkoholia. Oma apuni oli siis liian heikko. Kun otin lasillisen tuota poreilevaa nektaria, hyvin onnellisena tunsin olevani “korkeamman voiman” suojeluksessa. Varsinkin, kun tuota antabuspurkkia annosteli oma vaimoni. Olisikohan se “korkeampi voima” sittenkin ollut oma vaimoni :confused:

Kun siis tunnustaa sen, ettei omin avuin selviä, niin mikä tahansa, jonka avulla selviää on itseä “korkeampi voima”. AA:ssa saa jokainen määrittää “korkeamman voiman” omalla tavallaan. Kaikkein tiukimmat ateistit löytyvät AA:n piiristä. Pitkään raittina olleet ateistit vannovat 24 tunnin ohjelman nimeen yhtä tiukasti, kuin taivasosuutta tavoittelevat uskovat Jeesukseen. Johonkin vain on uskottava, että raitistuu - eikä antabus ole vaihtoehdoista ollenkaan huonoin (joku tekee bisnestä myös ilokaasuhoidolla, kohtuukäyttöpillereillä ja alkoholin nilkkanuuhkijoilla).

En yritä AA:ta kenellekään kaupitella. Se on mun juttu ja sillä hyvä. Joillekin se ei vain sovi. Kaamokselle taisin asiasta kerran kuiskutella, mutta pakit tuli niin, että korvalehtiä kirpaisi :blush: . Sen verran sovittiin, että jos korkki ei Kaamoksella omin voimin :smiley: pysy kiinni, niin silloin asiaa harkitaan uudelleen. Taitaa Kaamoksen kohdalla lupauksen lunastamisen pelko se, joka loppuviimeksi pitää tytön kaidalla tiellä.

Moi, ja tervetuloa plinkkiin.

Minäkin olen tässä viime kesästä lähtien etsinyt omaa “reseptiäni”. Olen lukenut kirjoja, jutellut ihmisten kanssa, käynyt kuuntelemassa (ja joskus jopa puhunut) AA -kokouksissa…
Olen sen verran kovapäinen ihminen, että mikään selitys ei uppoa. Jos joku sanoo, että et voi juoda, kysyn: miksi ?
Hän vastaa: koska olet alkoholisti. Kysyn: miksi ? Koska se on sairaus. Kysyn: no, mistä se sairaus sitten johtuu, miksei sitä voi parantaa kuten muita sairauksia, onhan kaikenlaisia lääkkeitä mielensairauksiinkiin ? Olen löytänyt valtavasti erilaisia selityksiä väärästä elämänasenteesta aivokemiaongelmiin… lapsuustraumoista läheisriippuvuussyndroomaan… joku sanoo, että täytyy mennä pohjille, jotta saisi oivalluksen. Toinen, että voi muuttaa elämänsä ennenkuin valahtaa aivan pohjalle… Yksi löytää Jeesuksen, toinen Buddhan tai vuorikiipeilyn, jolla täyttää tyhjiön, jota viinalla on täyttänyt. Vaihtoehtoja ovat myös nöyrtyminen ja elämän edessä alistuminen, tai sitten voi myös lähteä taistelemaan viinapirua vastaan valtavalla tarmolla.
Minä olen varmaan vuosien varrella kokeillut vähän kaikkea… vaihtelevalla menestyksellä.

Eli tässä sitä ihmetellään itse kukin, että mitä hemmettiä ja miksi ihmeessä ? Miksi sitä tekee niinkuin tekee ja miksi valitsee niinkuin valitsee ?

Jos olet lukenut ketjuani, niin tietänet, että tällä hetkellä kokeilen lääkitystä. Tuntuu vaan, että minun mittani tämän tempoilun ja pähkäilyn kanssa on välillä niin täysi, että pisarakin on liikaa. Ihan konkreettisestikin.

Vähän jo huvittaa välillä tämä oma touhu: valtavalla touhukkuudella hän säntäilee terapeutilta toiselle tavoitellen mielenrauhaa :unamused: Mutta kun ei vaan jumalauta jaksa surkistella enää. Eihän sitä jaksa tehdä mitään muutoksia elämäänsä, jos on ihan surkeana koko ajan.

Minulla on hyviä kokemuksia AA:sta, kävi vissiin hyvä tuuri, kun heti osuin niin mukavaan ryhmään. Tosin en ole nyt vähään aikaan käynyt, koska en sitten raitistunutkaan, vaikka niiku piti :laughing: Mutta mielestäni kannattaa käydä. Minusta ainakin oli helpottavaa tavata ja kuunnella ihmisten tarinoita. Lähti se pahin "luuseri"fiilis, tuntui helpottavalta, että en todellakaan ole yksin tämän “häpeällisen” heikkouteni ja ominaisuuteni kanssa.

Kirjoittelemisiin,
rauhaisaa yötä

T: Foggy Lady

Jahas, tervetuloa 60a47r palstalle! En tiedä, oletko lueskellut Päihdelinkkiä aiemmin vai tulitko paikalle sattumalta, mutta katsele ympärillesi kaikessa rauhassa.

Oma olohuoneeni on tuolla Lopettajien puolella, mutta muutaman kommentin voisin heittää minäkin edellisten jatkoksi…

Poiminkin täkysi heti, siinä kun sattuu olemaan jotain tuttua. Satun olemaan ateisti ja kallellaan vapaa-ajattelun suuntaan. Olen kotoutunut tähän selväpäiseen elämäntapaan melko mukavasti, hiljattain tuli vuosi raittiutta täyteen. Sitä edelsi paheneva humalajuominen varhaiseen alkoholismiin saakka kymmenkunta vuotta. Juomiseni loppui suunnittelematta löydettyäni sen klassisen “oman pohjani”. Terveys ja ihmissuhteet eivät ehtineet kohdallani mennä, eikä niiden tarvitse mennä kenelläkään. Lopettaa voi sitten kun tuntee niin.

Kokeilin AA:ta aikoinaan jonkin aikaa, mutta vuosi sitten halusin kokeilla A-klinikkaa. Se tuntui sopivan minulle paremmin, koska hoitomuotona oli keskustelu päihdetyöntekijän kanssa. Halusin ja sainkin klinikalta mm. ihan asiatietoa riippuvuuksista, ja ennen kaikkea “työkaluja” joita voi hyödyntää arkielämässä. Arki onkin nykyään (viikonlopun ohella) suosikkiaikaani… :slight_smile:

Jokainen kumminkin tavallaan. Mielestäni jokaista (minua) pidempään raittiina ollutta ihmistä kannattaa kuunnella ilman suurempia ennakko-oletuksia, olipa heillä tukimuotona mikä tahansa. He ovat “selviytyjiä” samoissa ongelmissa mitä minäkin läpikäyn - voisiko heillä olla jotain annettavaa minullekin? Jokainen on joskus lopettanut juomisen ja aloittanut päivästä yksi.

Joka tapauksessa, tervetuloa porukkaan jos siltä tuntuu.

– km