Täällä ollaan

Pitkästä aikaa. Usean vuoden raittius takana ja sen myötä kehittynyt ”varmuus” siinä, että olen päässyt alkoholista eroon. Mielenterveysongelmat on kyllä kulkeneet mukanani jo sikiöstä saakka.
Olen ollut laiska ja ryhmä plinkin osallistuja. Silloin kun menee hyvin, olen unohtanut plinkin ja muiden vertaistuen. Myönnän tämän ja olen aika ajoin tuntenut tästä pistoa sydämessäni. Olen myös luullut pääseväni ns. seuraavalle levelille, josta vain seuraan muiden kamppailua ja olen tyytyväinen, että en enää itse ole mukana noissa kamppailuissa, vaan päässyt näistä eroon. Olen saanut tältä yhteisöltä apua kun oli heikoimmillani ja sittemmin osoittautunut itsekkääksi kusipääksi. Myönnettäköön, että halua osallistua on ollut, mutta toissijaiset ns. tärkeät arkikiireet ovat vieneet aikana. Selitystä kaikki tyyni.
Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeen putosin ja romahdin. Ja nyt vasta itsekkyyteni tuntuukin tyhmältä.

Hei, tänään tulin tänne ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ja mitä näenkään, Toivoton täällä. Muistatko, kun muutama vuosi sitten pikkujoulujen kauhuja kokeneena ja morkkiksessa olleena kirjoiteltiin. Tosin nimimerkki silloin minulla oli Sangredetoro. Nyt Elluna täällä ja mistä syystä…kostean kevään jälkeen kävin verikokeissa. Pieni etiäinen oli, että ei hyvältä näytä.
Eikä näyttänytkään. Gt 165…olen melkein itku silmässä ollut töissä tämän päivän ja ajatellut, että nyt, jos koskaan taas otettava ryhtiliike.
Palataan juttuihin Toivoton, yhdessä eteenpäin!

Moikka ja tervetuloa takaisin. Ei siitä tarvitse huonoa omatuntoa kantaa, että Plinkki jää taka-alalle, kun aihe ei ole itselle ajankohtainen. Se on aivan luonnollista. Tietysti on ihanaa, että muutama harva jaksaa vielä vuosienkin raittiuden jälkeen käydä kertomassa kuulumisiaan ja meitä muita tsemppaamassa, mutta kyllä se on heiltä ihan erityistä omistautumista, eikä ollenkaan itsestäänselvyys. Ihan hyvänä asiana voi varmaan pitää sitäkin, jos koko aihe pysyy poissa mielestä. Älä siitäkin vielä itseäsi ruoski, ystävä kallis.

Olen itse niin tuore palstalainen, ettei ole taidettu törmäillä aiemmin. Mutta vähän kävin kurkkaamassa aiemmin kirjoittamiasi viestejä ja oli pakko lainata kohta, jota olen miettinyt paljon viime päivinä. Hassua, miten samat kelat käyvätkin kaikilla.

Normaali. Kai minä sentään pystyn tulevaisuudessa vielä olemaan normaali. Kyllähän sitä nyt normaali ihminen vähän voi välillä ottaa, se on normaalia. Se on normaalia ohjelmissa, kirjoissa, lauluissa, elokuvissa, kahvipöytäkeskusteluissa, somessa, kylässä, syömässä, ulkona, juhlissa, työpäivän jälkeen, reissussa… Ihan normaalia. Miksi en haluaisi olla normaali. Suorittaa senkin osa-alueen kuten normaali ihminen. Haluanhan suoriutua kaikesta muustakin vähintäänkin normaalisti.

Oma juomiseni ei ole ollut normaalia ja raittius on normaalia. Järkeni osaa kyllä kertoa minulle nuo molemmat asiat. Mutta tunne ja havainnot puskevat väärää tietoa.

Hirveästi tsemppiä matkaan, täällä ollaan!

Heips ja moro vaan, Toivoton!
Minä vieläkin täällä lorvailen.

Putkis 0132

Kuin luin viestejäni, niin yhtä aikaa hymyilytti, mutta enemmän itketti. Minua tervehti Putkis, jonka viisauksia olen usein lukenut. Ja liekö jotain ihmeen johdatusta, että myös ElluXX (os. Sangredetoro) on täällä. Ihminen, jonka kanssa vuosia sitten koimme liiankin ikimuistoisen pikkujoulun. Elohiiri olet uusi tuttavuus, mutta kirjoitat kuin olisin tuntenut sinut kauemmin. Kiitos, kun otitte minun kaltaistemme kotiin,
Itse astuin tuohon Elohiiren kirjoittamaan normaaliuden ansaan ja hallitsemisen harhaan. Onhan se enemmän kuin kulttuuuriin kuuluvaa ottaa lasi kylmää valkoviiniä terassilla ja katsella kaupungin vilinää. Etenkin, kun vuosien raittiuden jälkeen hallitsen juomiseni: lasi viiniä tai lasi kokista, sama asia… Seuraavana aamuna neljältä sängyssä herätessäni vaatteet päällä ja silmälasit allani rikki totesin toisenlaisen totuuden. Enkä osaa selittää, miksi näin kävi.
Mikä on Ellu sinun tarinasi? Muistan, että pääsit muinoin syvistä vesistä pinnalle ja jopa maalle. Mitä sitten tapahtui? Ja mikä sinun tilanteesi on Elohiiri?

Täällä sitä Toivoton ollaan, pitkän ajan jälkeen. Samat aatokset oikeastaan mielessä kuin sinulla, että voihan sitä aina yhden ottaa, kun on osannut jo niin kauan olla ottamatta…Jäin oikein pohtimaan, pikkujouluaikaa, jolloin mokasimme kunnolla.
Mutta en yhtäkkiä saanut mieleeni, mitä silloin minulle tapahtui…niin kultaa aika muistot ja helppoahan siitä on lähteä eteenpäin, kun on
oletettavasti krapula laantunut, mustelmat kaikonneet ynnä muuta. Minä kyllä pysyin myös kuivilla reilusti yli vuoden.
Nytkään ei siis oikeastaan ole morkkista, jonka vuoksi tänne tulin hakemaan johdatusta, kaikki on sujunut hyvin (vai onko, koska tässä ollaan?) En siis ole nolannut itseäni missään työpaikan juhlassa, en ole loukannut itseäni viime aikoina. Olen vain juonut rauhassa
joka ikinen viikonloppu ihan liikaa ja muutama yö tuli tuossa kuitenkin huonossa mielessä valvottua.
Alkoi tulla muutama fyysinen oire, jonka vuoksi valvoin myös ja mietin, miten kyllästynyt olen juomiseen. Ja pohdin, että
pitänee varmaan mennä verikokeeseen ja HUOM. maksaa itse, koska näin tieto ei mene työterveyteen :unamused:
Ja tulokset tulivat alkuviikosta. Joten katselin itseäni peilistä ja totesin, että olisiko tämä tässä. Haluaisinko nyt koettaa olla ilman vai haluanko päästä hengestäni. Miten vaikeaa tämä elämä onkin!
Eikä meidän auta muu kuin yhdessä taas yrittää kahlata sinne kuivalle maalle…

Minä en tarkemmin ajateltuna löydä yhtään hyvää syytä juoda pisaraakaan alkoholia. Juon sitä humaltuakseni ja vaikka ei aina satu ja tapahdu mitään ulkoista, niin sisäisesti sieluni (tai mieleni) saa jokaisella juomakerralla särön. Säröytyvä sieluni on heikko ja riippuvainen. Olen hauras kohtaamaan elämän kovuuden ja sokea näkemään sen kauneuden.
Ja miksi myrkytän itseäni, vaikka tiedän myrkyttäväni itseäni? Enkä pelkästään itseäni, vaan myös läheisiäni. Haluan elää, mutta kuoletan elämäni pääomaa. Kyllästyn ja vihaan alkoholia. Jos joku kyllästyttää näin paljon ja jos jotain vihaa näin paljon, niin miksi siitä pitää kaksin käsin kiinni?

Ei, tuo on täysin totta, että alkoholin juomiseen ei ole hyviä syitä. Pystyn pitämään hauskaa ilman alkoholia, en koe, että tarvitsisin mihinkään boostia tai rohkeutta juomalla. Suruun ja vitutukseenkaan ei kannata juoda. Tänään käydessäni kaupassa seurailin kanssaihmisiä, nuoret aikuiset haki kuohujuomaa, vanhempi mies keissin kaljaa. Rouvalla oli viinitonkka. Yhtäkkiä ajattelin, että nuo kaikki voivat juovat, ihmeellistä, mutta minä en. Tulin vähän surulliseksi. Mutta vichyä ostin silti.

Hyvä Toivoton! Kohta voit muuttaa nimimerkkisiä Toivoa on. Samassa veneessä täälläkin.
Tämä on niin kavala tauti ja minulla kestänyt kauan, ennenkuin tajusin että alkoholismi on sairaus ja vain ja ainoastaan totaalinen juomattomuus on lääke.
Itselläni nyt päivä numero 19 menossa. Jos haluat lukea tarinani se on korttitaloelämäni.
Kirjoita tänne, se auttaa…

Gitte

Moikka, mitä kuuluu nyt? Kysyit minun tilanteestani, mutta olit tainnutkin jo käydä kurkkaamassa sen tuolta omasta aiheestani. Lyhykäisyydessään 2021 lopulla havahduin siihen, että tissuttelu oli karannut käsistä ja liityin Plinkkiin. Nyt kun luen aloitusviestejäni, taisin vähän kaunistella juomismääriä, ehkä tajuamattanikin. Kyllä pari päivää oli aika lailla maksimi, kun tuolloin ihan tipattomana meni. Ja ainakin nyt mielikuvani on, että useimmiten taisi kerta-annos olla sixpack lonkeroa tai siideriä, välillä olutta. Vapaalla tuplat. Joka tapauksessa kirjoittelin vähentäjissä vuoden. Vähennystä tuli paljon, mutta myös monta lipsumista. Turhauduin ja siirryin viime vuoden lopulla lopettajaksi. Ja nyt sitten itse asiassa huomenna tulee täyteen puoli vuotta tipatonta sitten… en tiedä, varmasti yli kymmenen vuotta sitten.

Tällä haavaa menee raittiuden saralla ihan hyvin, mutta varpaillaan saa olla vielä todella pitkään. Tiedä sitten kuinka pitkään. Toivon ettei ihan loppuelämää, mutta onhan sekin mahdollista. Olen siis ihan alussa vasta, sen tiedostan joka hetki.

Tsemppiä ja ollaan kuulolla!

Siis missä tarinasi on luettavissa GitteB? Hienoa, että sinulla on jo parikymmentä juomatonta päivää takana. Tämän sairauden /riippuvuuden kanssa ei ole kuin yksi vaihtoehto: tänään en juo. Ja jokainen juomaton päivä on voitto. Loppujen lopuksi yksinkertainen asia, joka on moninkertaisesti hankalaa toteuttaa. Mutta tällainen vertaistukiporukka kyllä helpottaa. Voi olla oma itsensä kaikkine vikoineen ja epäonnistumisineen. Syytösten sijaan saa ymmärrystä.
Kirjoitit Elohiiri: ” Tällä haavaa menee raittiuden saralla ihan hyvin, mutta varpaillaan saa olla vielä todella pitkään. Tiedä sitten kuinka pitkään. Toivon ettei ihan loppuelämää, mutta onhan sekin mahdollista. Olen siis ihan alussa vasta, sen tiedostan joka hetki.”
Kiva kuulla, että toisaalta sinulla menee hyvin ja toisaalta olet myös varpaillasi. Itse huomasin, että vuosien juomattomuus ei sinänsä takaa turvaa juomiselta, jos ei ole varpaillaan tai ei osaa olla varpaillaan tai ei välitä olla varpaillaan. Tai ainakin jotenkin tiedosta edelleen ns. vaaran paikat. Mikäkin olen toivonut ja uskonut, että voisin olla vähentäjä. No tavallaan olenkin, kun en vedä kaksin käsin viinaa siihen tahtiin kuin muinoin, mutta en myöskään edelleen osaa hallita juomistani ja se juomisen himo tuikkii edelleen mielessäni eli siis olen koukuttunut humalahakuiseen juomiseen. En tiedä, olisiko sitten paras vetää kunnon ränni jossain korvessa kerran vuoteen vai edelleen koettaa päästä koko aineesta kokonaan eroon. Lasillisen ottajaa minusta ei tule koskaan. Luuletko Elohiiri, että sinusta voisi oikeasti tulla jossain vaiheessa sellainen alkoholin käyttäjä, joka hallitsee juomisen ja alkoholi ei hallitse mieltäsi?

Tuo on tosi hyvä kysymys. Koska mieleni ja historiani on mikä on, minusta ei voi tulla normaaliaivoista alkoholinkäyttäjää. Eli ymmärtääkseni joillakin on sellainenkin mekanismi, että voivat juoda aina kun haluavat. Eivät siis halua liian usein tai liian paljon. Tai jos nyt joskus tulee juominen mieleen ns. sopimattomassa tilanteessa, ajatukselle voi lähinnä naurahtaa, että ehkei nyt sentään lähdetä hulluttelemaan. Se ei siis käsittääkseni vaadi mitään kummempaa prosessointia.

Minä taas haluaisin ehdottomasti juoda liikaa, jos voisin käyttäytyä ihan mieleni mukaan ilman seurauksia. En muista mitä kaikkea olen kelaillut aiemmin, joten voi olla että kirjoittelen joitakin omia vähentäjäajatuksiani vastaankin. Luultavasti olen jossain vaiheessa halunnut olla sellainen joka voi juoda yhden silloin tällöin. Mutta nyt en taas oikein näe siinä pointtia. Ihan kuten en nähnyt sitä silloinkaan, kun tissuttelin oikein olan takaa. Vain yksi juoma saattoi helposti jäädä jääkappiin odottamaan hetkeä, että sitä olisi enemmän ja hommassa ns. mieltä. Olen siis aivan tyytyväinen tilanteeseen, jossa otan sen yhden sijaan alkoholitonta.

Mutta tosiaan, se humalatila onkin sitten toinen juttu. Sitä tulee ikävä, voin sen rehdisti myöntää. Tuleehan sitä ajateltua, että jos välillä joisi kännit. En edes usko sen johtavan mihinkään ympärivuorokautiseen, hallitsemattomaan ränniin. Ei minulla ole sellaisia ollut ennenkään. Mutta se, miten se kuitenkin vaikuttaisi aivokemioihin ja ajatuksiin ja muistuttaisi kaivatusta tunteesta, mietityttää. Luultavasti alkaisin odottaa seuraavaa mahdollisuutta.

Kyllä se pirulainen niin helposti ajatuksia valtaa, että kyllä minunkin on ehdottomasti parempi opetella olemaan ilman.

“Alkoholismin tavalliset kasvot” sivustolla on aika hyvin tietoa ja kokemusta mitä alkoholi tekee aivoille yms.
minulla on pitkä raittius jo mutta silti olen mukana erilaisissa ryhmissä ja täälläkin joskus kirjoittelen, enkä yhtään ainakaan häpeä sitä että edelleen olen mukana ja luen sekä myös kirjoitan. Elämässä kun tulee välillä kaikenlaista mikä saa ainakin minun mieleni sekaisin, vihaiseksi, ahdistuneeksi yms. tai liian iloiseksikin, jolloin se lohtu voisi olla se joskus ollut viina, sillä join vuosikymmeniä ja lopussa aivan liian paljon ja usein, muisti meni vähäisestäkin määrästä ja se jos mikä oli pelottavaa kun ei muista mitä on tehnyt ja missä ollut.
Mutta se mistä aioin kirjoittaa oli tuo että MIHIN TARVITSEN ALKOHOLIA? En mihinkään. Muutaman raittiin vuoden jälkeen tajusin etten tarvitse alkoholia mihinkään. Ja kun toiset joivat lähelläni, ei se enää aiheuttanut minussa mitään kateuden tunnetta, tai muutakaan tunnetta, sehän oli heidän oma asia ei minun. Sain alkoholittomasta juomasta ihan saman iloisen tunteen kuin muutkin. Se oli ihana huomio, ettei ollut enää tarvetta juoda. No, lähelläni ei nykyään ole enää juovia ihmisiä, jotenkin vain ystävyssuhteet muuttuivat vuosien myötä.

Osuvasti kirjoitettu Vieraammaksi54. Kuvaamasi tunteen olen kokenut itsekin raittiina ollessani. Siksi ihmettelenkin repsahdustani. Kenties olin liian itsevarma ja näin ollen varomaton sen sairauden edessä, joka minussa on ja joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Alkoholismi on kenties viekkain ja salakavalin vitsaus, jonka ihminen voi saada. Sen kanssa eläminen tuntuu olevan nuoralla tanssimista, jossa tasapainoaan saa tarkkailla koko ajan, jos meinaa olla putoamatta.

Vaikea masennus, vaikea ahdistus, erittäin pitkälle kehittynyt työuupumus ja alkoholismi. Lääkkeitä, labroja, kolmen kuukauden saikku ja B-lausunto terapiaa varten. Lisäksi varoitus: kroppa ei tule kestämään tätä elämisen mallia kovin kauan, jos ei muutosta tapahdu. Sanoin, että ihan sama saatana, kun kaikki on muutenkin päin persettä.
Ei sinänsä mitään uutisia, mutta tilanteen vakavuus silti hieman yllätti.
Niin sanottu työkykykeskustelu meni aivan vituiksi. Lähinnä riideltiin esimiehen kanssa ja hoitohenkilökunta seurasi tilannetta kuin tennismatsia.
Ja masentaa entistä enemmän.
Ja tekee mieli juoda ja hukkua viinaan. Taidan olla kompostikamaa.

Hei. Lueskelin ketjua ja muistinkin pari vuotta sitten aloittamasi keskustelusi Toivoton. Silloin pari vuotta sitten itse ensimmäisen kerran avasin ahdistustani täällä…syyllisyys ja häpeä kalvoi. Ja kalvaahan se häpeä edelleen. Nyt 1,5 vuotta säännöllistä juomista taas takana. Aloitin keskustelun nykyisistä oloistani reilu viikko sitten. Hieno on tuo parin vuoden raittiutesi. Osoittaa, että tahtoa ja voimaa kuitenkin on. Mulla ei ole ollut. Tsemppiä

Tervehdys Minä vain
Kyselit kuulumisiani vanhassa ketjussani ja täältähän ne löytyvät. Eli ei ole kehuttavaa.
Uskon, että sinultakin löytyy tahtoa ja voimaa. Omasta puolestani voin sanoa, että tahto on hakusessa ja voimat vähissä. Tuntuu, että en mene päivä kerrallaan, vaan tunti kerrallaan. Pakko nöyrästi myöntää, että nyt on kova paikka ja jopa ne rajuimmat ratkaisut pyörivät mielessä.
Miten sinulla menee juuri tänään?

No hei.
Kiitos viestistäsi. On kiva kuulla sinusta. Omaan ketjuuni juuri päivitinkin, että tänään tunnen aitoa kiitollisuutta. Juomattomia päiviä ei todellakaan ole takana montaa, mutta silti tunnen kiitollisuutta. Joku, joka ei tautia sairasta, ei ehkä sitä ymmärtäisi, miksi noin olemattomasta saavutuksesta voisi olla muka kiitollinen. Mutta kyllä voi!
Mene sinä nyt hetki kerrallaan, sekin on tosi hyvä juttu. Hetkistä koostuu tunnit, tunneista päivät ja sitten kertyneistä päivistä Elämä☺️

Sitäkin olen miettinyt…sopivasti nöyryyttä mutta myös uhmaa asiaa kohtaan? On sairaus kuitenkin voitettavissa, onhan?

Mitä kuuluu Toivoton, perjantai-iltaan? Tulin katsomaan tilannetta. Itsellä mennyt ihan kohtalaisesti. Ensi viikolla uusiin verikokeisiin. 3 viikkoa oltu juomatta. Vähän pelottaa. Petaanko juomismahdollisuutta, kun verikoe on torstaiaamulla, sopivasti ennen juhannusta… :frowning: