Terve! Kirjoittelin tänne joskus pari vuotta sitten kun yritin ajaa alas kodeiinia omin voimin. Epäonnistuin kerta kerran jälkeen… Maksimissaan annokset olivat sitten 900 mg kodeiinia päivässä (yhdistelmävalmisteista, Panacod, Ardinex, jippii). Hain lopulta apua päihdelääkäriltä ja sain kerrottua läheisille. Maksan ja munuaisten toimintaa tutkittiin aluksi ja akuuttia tuhoa ei näyttänyt olevan, toki tuleva hirvittää.
Nyt mennään siinä tilassa, että annos on 120 mg/päivä (4 tabl. Panacodia päivässä). Ajamme sen lääkärin ja vaimon yhteissopimuksella (vaimo jakaa lääkkeet) tabulla viikossa loppuun.
Fyysiset vieroitusoireet eivät ole kovinkaan pahat, mitä nyt levottomia jalkoja ja jatkuva levottomuus muutenkin sekä ruokahalun lasku. Laihduin muuten 15 kg! En suosittele menetelmää kenellekään.
Tämä psyykkinen puoli on ihan jäätävä!! Totaalinen dysforia, ahdistuneisuus, masennus, fatiikki (en jaksa tehdä kotona MITÄÄN, vaikka vaimo ja lapset vaativat kovasti. Töissä käyn elävänä kuolleena), syyllisyys laittomuuksista (en jäänyt tosin kiinni) ja perheen olon pilaamisesta. Täydellinen arvottomuuden ja hyödyttömyyden tunne, etenkin perheen suhteen. Joka ilta toivoo, ettei aamulla enää herää ja aamulla v*ttaa, kun herää. Tästä voitte siis suoraan lukea, että melko intensiiviset itsemurha-ajatukset käynnistyivät.
Onko kellään heittää mitään toivontynkää, että psyykkinen puoli korjaantuu, vai onko aika oikeasti häipyä? Tällaisena tässä ei ole järkeä. Vaikka kuinka yrittää järjellä perustella, että hätää ei ole. Mulla on jäljellä vielä työ, uusi korkeakoulututkinto menossa, vaimo, lapsia jne. Järjestä ei mitään hyötyä, kun olo on tällainen.
Hei D!
Kiitos viestistäsi. Muistan ns. hämärästi, että kävit jossain vaiheessa tänne vähän kirjoittamassa.
Lähtisin siitä lähtökohdasta, että suuntasi on oikea. Lisäksi tilanteessa on hyvää se, että olet lähtenyt tekemään tuossa vähennyksessä yhteistyötä lääkärin ja vaimosi kanssa. Keskusteletko tuntemuksistasi kenenkään kanssa? Ihan ns. kunnolla? Ilmeisesti Sinulla ei ole ns. aikaa kaiken keskellä hakeutua esimerkiksi A-klinikalle tukikeskusteluun? Kyllä se psyykkinen puoli korjaantuu, mutta jos liikaa mietit yksin asioita, niin se vie helposti ajatuksia ns. väärää suuntaan.
Voisikko joku Kuivaushuoneen kirjoittaja kommentoida myös despertaehousemanin tilannetta?
Kyllä se psyykkinen puoli korjautuu. Kannattaa pitää mielessä, että elimistön ei ole itse tarvinnut erittää omia hormoneja, koska sait tarvittavat opoioideit aivoihin lääkkeistä. Sama tilanne kun naisilla esmes e-pillereiden jälkeen, aivoille menee jonkun aikaa että osaavat itse tuottaa näitä jälleen hormoneja ja elimistö & psyyke on aivan sekaisin. Sama pätee opiaatteihin ja muihin huumeisiin; kestää oman aikansa että reseptorit palautuvat ennalleen.
Tässä masennuksessa voi kestää useita kk:sia, mutta tuo intensiivisin jakso on vain pari vkoa lopettamisen jälkeen. Olen itse tiputtanut aikoinaan kodet 6:sta nollaan ja fyysiset viekkarit kestivät sen 5-7pv, psyykkiset pidempään. Toisaalta kun asian tiesi, niin antoi itselleen armoa koska ei sitä voi tehdä mitään jos mikään ei miltään tunnu. Pääasia että tilanne tulee korjaantumaan. Aivot oppivat uudelleen välittämään serotoniinia ja dopamiinia jotka aiheuttavat taas hyvän fiiliksen…
Ei myöskään kannata ajatella nolliin pudotusta vaan mennä päivä kerrallaan. Tarvittaessa minuutti… Yritä kestää, et ole yksin asian kanssa… Kyllä sä siihen pystyt!
Kiitos molemmille! Hengissä ollaan edelleen. Keskusteluapu olisi paikallaan. Paikkakunnan vuoksi A-klinikka on vain huono vaihtoehto. Pitänee hakeutua toiselle paikkakunnalle yksityiselle puolelle.
Odottelinkin, että esim. sinä, malibu kirjoittelisit. Kuinka kauan sulla meni siihen, että pystyit kokemaan taas mielihyvää jostain? Itse olen euforia-addikti ja mm. urheilun tuottamat endorfiinit ovat olleet välttämättömiä. Tällä hetkellä en saa urheilustakaan mitään irti. Toisaalta kova tarve päästä euforiaan selittää opiaattiriippuvuusalttiuttani.
Eilen oli hieman helpompi ilta kun laittoi illan hiljennyttyä luurit korvaan ja soitti metallia korvien halkeamisen rajalle.
No katsotaan mitä tulee. Onhan se lasku 900 mg → 120 mg jo sentään jotain.
Mulla meni melkein se ½v. Pelolla odotan tuota subun (vapaa-ehtoista) alas-ajoa, koska saan käydä saman henkisen prosessin uudestaan… Oli kuin sumussa eläisi ja impulsiivisena henkilönä oli retkahduksia; olis kiva tuntea edes jotain…
Kyllähän tuo määrä on todella hyvä. Mulla oli nyrkkisääntö, että pudotan sen n. kuudenneksen sillä hetkellä olevasta annoksesta. Pidin sen 2-3vkoa pudotusten välissä normi-annoksella, jotta olisi edes suht normi olo joskus… Kyllä tuo onnistuu, kun jaksaa vain kärsivällisesti pudottaa eikä liikaa kerralla, koska mitä paskempi olo; sen varmemmin retkahduksia tapahtuu…
On mullakin kodeiinista kokemusta. Joskaan annokset eivät olleet likimainkaan tuota luokkaa kuin sinulla. Mä oon varmaan tosi naivi - tai sitten tyhmä Muistan kuinka ensimmäisen kerran lopetin Panacodin kerrasta poikki. Oli pääsiäinen ja oltiin sukulaisten kanssa mökkillä. Ajattelin että mikä helvetti mulla on kun yksinkertaisesti ahditukseltani en mitään rauhaa saa, motorinen levottomuus oli sekin vertaansa vailla, missään ei pystynyt olemaan eikä mihinkään keskittymään - luulin kuolevani Ajattelin että miten nuo toiset pystyvät ylipäänsä rauhassa paikallaan istumaan. Muistini mukaan tuo olotila ei ikuisuuksia kestänyt - olisko ollut pari viikkoa. Olen senkin jälkeen kodeiinia käyttänyt mutta sitten sen histamiini vaikutus aihetti ihottuman ja oli pakkko lopettaa - toisella kertaa lopetus oli helppo pari päivää hikoilutti ja se siitä.
Sanon sinulle niin kuin muutkin sanovat minulle: lopeta ihmeessä nuo suicidaaliset ajatukset. Ja kyllä sullakin tuo pudotusnopeus on melkoisen reipas. Oliko sinulla muuten depressiota ennen kuin aloitit kodeiinin käytön? Entä depressiolääkitys - oletko kokeillut tai harkinnut sitä tähän alkuun “kyynärsauvaksi”, voi kyllä alkuun todella pahentaa ahdistusta. Kodeiinin vieroitusoireet lienevät kuitenkin lyhytkestoisemmat kuin bentsojen - olenko oikeassa? Mitenkä muut pudottelette annoksia? Odotatteko aina ennen seuraavaa vähennystä että kaikki reflat ovat poissa vai että olo on vain jotenkin siedettävä? Vai voiko ne reflat tietyllä annoksella edes hävitä kun taustalla kummittelee toleranssin aiheuttamat viekkarit? Ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitan?
Tsemppiä! Mulalkin meni ainakin puoli vuotta että “heräsin” lamaannuskoomasta ja vitutti aivan ankarasti se että tiesin ihan itse aiheuttaneeni päähäni sellaisen tyhjiön. Mutta siitä selviää hengissä, se korjaantuu. Jaksamista!
Ajattelin että miten nuo toiset pystyvät ylipäänsä rauhassa paikallaan istumaan. Muistini mukaan tuo olotila ei ikuisuuksia kestänyt - olisko ollut pari viikkoa. Olen senkin jälkeen kodeiinia käyttänyt mutta sitten sen histamiini vaikutus aihetti ihottuman ja oli pakkko lopettaa - toisella kertaa lopetus oli helppo pari päivää hikoilutti ja se siitä.