syyy-seuraus-ongelma

Hei, olen oikeastaan jo nyt vuoden verrain päihteillyt lähinnä alkoholin ja kannabiksen avulla. Siinä myös sivulla lähinnä kausittain erinnäisiä lääkkeitä, lähinnä rauhoittavia, sekä toisinaan joitain psykedeelejä. Kertoakseni taustani vielä hieman tarkemmin, sanottakoon, että käytin vielä tätä ennen usein päihtieteiä, mutta silloin lähinnä kaljaa ja kannabista, joita en periaateessa luokittele ongelmaksi, tai huumeiksi.

Minä olen päihteillyt myöskin joskus aikoinani useasti myöskin senkin takia kun en ole saanut unta. Kannabis on muuten ihmeen hyvä uni-lääke, ehkäpä paras kohtaamani, ainakin oireeton; sillä kannabis pöhnä sentään väistyy paljon siedettävimmin jos vertaa esim. neuroleptipöhtnäään. Tulos ei lienee yllättävä, mutta kuitenkin.

En tiedä, mutta olen ajatellut kuitenkin viimeaikoina, etten ollekkaan ihan niin paskiainen kuin olen kuvitellut. Olen saanut iloisia ajatuksia, jotka ovat poikenneet huomattavasti ajatuksiani olemassaolostani ja sen seurauksistata tulevaisuudessa. Ajatukseni tulevaisuudestani sitä ennen ovat lähinnä ollet sitä, ettei sitä varinaisesti ole. Se on vain kohtaamisia ajassa, joita me kuljetaan.

En kuitenkaan jaksaisi ollas selvipäiin, koska olen kokeillut ja se ei tunnu hyvältä pidemmän päälle. Olenkin ajatellut mielialalääkkeitä. Saisinko niistä myös apua ongelmiini pakoa todellisuudesta, tai ehkei näin ilmaistuna, mutta tarkoitan sitä, että haluaisin taas ajatukset jotka koen omakseni.

Jatkan edellistä viestiäni. Toki edellisen viestini julkaisemisesta on tapahtunut paljon asioita, jotka kokonaisuudessaan kallistuvat reilusti myönteiselle puolelle.

Olin syrjäytynyt, masentunut sekä päihdeaddikti. Tällöin minun oli hyvin vaikea myöntää asiaa, enkä pystynyt hakemaan asiaan apua häpeän vuoksi. Löysin pohjani syvältä. Ei ollut päivääkään, etten olisi aamulla tuntenut oloani surkeaatakin surkeammaksi, eikä iltaa ilman ahdistusta sekä loputonta olemassaolon tuskaa vain omasta olemassaolostansa.

Käytin päihteitä, sen minkä ehdin ja pystyin. Välissä lepopäiviä, että taas pystyisin jatkamaan. Käytin kamaa, että sain rajuja kokemuksia. Tämän kokemuksen turvin pystyin elämään. Sain voimaa kauhusta sen hetkiseen elämään.

Tapahtui kuitenkin muutos, mikä olisi itsessänsä jo oma tarinansa, kerronkin sen vain lyhyelti: yhdessä silmänräpäyksessä koin kokemuksen minkä voimalla pystyin muuttamaan elämääni sen juuriansa myöten.

Päihdevuosista minulla ei ole tarkkoja muistikuvia mitä tapahtui näinä aikoina… ikäänkuin 2-3 vuotta elämästäni olisi pyyhitty pois. Muistan muutamia ihmisiä, muutamia paikkoja mutta tämäkin on kuin usvaa. Kyseiseltä ajanjaksolta ei ole säästynyt materiaalisesti kuin yksi valokuva sekä yksi sivu päiväkirjaa, muun osan käytyä tulessa.

Nyt olen alkanut huomaamaan haikalevani takaisin jotain samaa, sitä huoletonta sekakäyttöä ja siitä tulevaa oloa, mikä tuntuu hyvinkin viehättävältä. En nykyisessä elämäntilanteessani kuitenkaan pysty lipsumaan samankaltaiseen. Ehkä hyvä niin, mutta mitä tämän asian kanssa voi tehdä? Vieläkään tästä asiasta ei kovin moni nykyinen tuttava/ystävä/kaveri tiedä, vaikka minulla olisi halua kertoa. Arastelen kuitenkin suutani. Ajattelen, että mitä siitä jauhamaan tai pelkoa tietynlaisesta oudoksumisesta tai tuomitsemisesta… en tiedä mikä.

Missä määrin päihdeaddiktiosta tai addiktiosta ylipäätänsä kokemastansa puhuminen on toipumisen kannalta oleellista…

Luulen, että tuntemukseni ovat addiktille hyvinkin tavanomaisia mutta tämä on silti itselle kovin ainutlaatuista… Vertaistuki olisi mieluisaa. No ehkä se vielä seuraa. Lienee tämä ensiaskel kuitenkin kohti parempaa huomista.

Huomasin kirjoittaneeni palstalle missä käsitellään asioita läheisten puolelta. Enpä huomannut jaottelua. Noh, viestini voinee olla täällä silti kommentoitavaksi tai kokemuksena luettavaksi läheisille, että toivoa ei ole menetetty :slight_smile: