Syksyä kohti

Aloitanpa tähän oman ketjun, kun olen paljon plinkkiä lukenut ja toivonut keskustelun vilkastuvan. Paljon näyttää muitakin lukijoita näin lomakauden lopuksi olevan, ehkä joku toinenkin tästä rohkaistuisi kirjautumaan ja kirjoittelemaan omaa tarinaansa.

37-v nainen, (alkoholistista) juomishistoriaa reilun kymmenen vuoden ajalta, määrät on pikkuhiljaa kasvaneet. Pahimmillaan olen juonut päivittäin, viikkotasolla yli viisikymmentä annosta. Työ on sellainen vapaa, että sen hoitaminen joten kuten on siinä sivussa onnistunut.

Viime talvena olin muistini mukaan ensimmäisen kerran tietoisesti juomatta, sitä kesti reilun parisen kuukautta. Raitis putki kaatui lopulta ulkomaanmatkaan, ja siitä lähtien juominen on ollut aika holtitonta. Ei enää välttämättä päivittäistä, ennemminkin pari kertaa viikossa, mutta kertamäärät on kasvaneet ja vahinkoja niillä määrillä sattuu. Kaatumisia, kännimokia, krapulapäiviä, käsittämättömiä morkkiksia jne. Enimmäkseen juon kyllä yksin kotona, niin että ihan kaikkein pahimmilta vahingoilta se on säästänyt.

Tuosta talven juomattomuudesta jäi kuitenkin sellainen kipinä, että jospa vielä jaksaisin yrittää uudestaan, aika hyvää aikaa elämässä se oli, vaikka pääsin vasta toipumisen alkuun. Kesän aikana kypsyikin sellainen totaalinen väsyminen jatkuvaan juomiskierteeseen, juomakerrat (jos ei määrät) väheni ja lopulta pääsin siihen lopulliseen päätökseen. Viimeksi lopetin kokonaan yksin, tällä kertaa apuna on päihdelääkäri, jonka vastaanotolla käynti oli positiivinen kokemus. Ja täältä yritän vertaistukea etsiä. Antabuksesta puhuttiin lääkärin kanssa, en tiedä, pelkään jotenkin älyttömästi sivuoireita , mutta menen nyt kuitenkin ensi viikolla labratesteihin ja tulosten kanssa takaisin lääkärille.

Nyt on menossa viidestoista selvä päivä, joitain juttuja elämässä on saanut hiljakseltaan kasaan, mutta hirveä jumi vie edelleen valtaosan valveillaoloajasta. Töissäkäynti tuntuu raskaalta, vaikka nukun (ilman lääkkeitä) oikein hyvin, toisaalta selvinpäin nukkumaan meneminen ja krapulattomat aamut ilman morkkista on joka päivä sellainen hyvän olon lähde ja ihan aidon kiitollisuuden aihe.

Aika pitkä matka tässä silti on edessä, selvältä tuntuu omassa mielessä, että pelkkä juomattomuus ei riitä, vaan ajan myötä pitäisi saada elämää ja päätä järjestykseen, jotta lopullinen raittius olisi mahdollinen. Päästä selvyyteen niistä juomisen juurisyistä omassa mielessään ja sitten toisaalta ihan konkreettisesti rakentaa elämästä, arjesta ja juhlasta sellaista, että on jotain mielekästä tekemistä sen alkoholin tilalle. Työtä lukuunottamatta kun se aika lailla on elämästä puuttunut ja osaltaan lisännyt juomista.

Noh, kirjoittelen tähän ketjuun ajatuksia sitä mukaa kun niitä tuntuu tarpeelliselta saada ylös ja saa tähän muutkin kirjoitella. Raitista päivää, tänään ei juoda.

Tässä päivän mittaan lueskellut plinkkiä ja tartuin tuohon retkahdusten esto -oppaaseen. Yksi ajatus noista kaikista teksteistä vähän aukeni. En nyt muista enää ketä lainaan, mutta lainaan kumminkin:

Päihteettömyydellä saavuttaa vain päihteettömyyden.

Ja

Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu.

En nyt tarkoita, että tätä raitista elämää olisi hyvä alkaa mitenkään suorittamaan, vähän pelkäänkin sitä, mutta jos on vuosikaudet lähinnä juonut yksin kotona poistumatta just muualle kuin töihin muutaman kerran viikossa, niin ne omat mukavuusalueen rajat on kavenneet aika olemattomiin.

Masennus ruokkii masennusta ja PELKÄSTÄÄN päihteet jättämällä siitä ei vielä mitään euforioita tai onnen tunteita saa, jos elämä jatkuu ulkoisesti samankaltaisena. Koti on kuin läävä ja minnekään ei oikein saa aikaiseksi lähdettyä eikä mihinkään ryhdyttyä. Elämänhallinnassa on isoja vaikeuksia, hävettää, mutta varmaan en ole puoleen vuoteen kyennyt edes ruokakaupassa käymään muuten, kuin pikaisilla kaljaostoksilla.

Tuosta ajatuksesta sain lopulta itseni ulos ja lyhyelle kävelylle ja kävin vielä kaupassakin samalla. Nauratti kun niin tyytyväisenä nostelin mehukeittoja ja kevytmaitopurkkeja kassahihnalle, että tässä sitä ollaan aamupalaostoksilla, ihan siinä missä muutkin KUNNON ihmiset. :laughing:

Pienestä lähtee. Ensi viikolla yritän saada pikkuhiljaa järjestystä tähän kotiinkin, siivoan vaikka yhden hyllyn kerrallaan, jos en enempää jaksa, jos se auttaisi hallinnan tunteeseen arjessa.

Tervetuloa koukkoon Kryyni! 15 päivää on hyvä alku, se on kaksi viikkoa! Itsekin uusi täällä.

Kirjoittelu auttanut minua valtavasti ja toisten tarinoiden lukeminen. Saan niitä todella paljon voimaa. Itseasiassa plinkki om minun tärkein tukijani.
Pysy meidän mukana. Täältä saat varmasti paljon hyvää, lupaan. Kirjoittelen enemmän tuolla keski-ikäisten daamien puolella mutta siellä on hienoja kirjoituksia sukupuolesta ja iästä riippumatta. Meillä on paljon annettavaa toisillemme. Olen sinua melkein 10 vanhempi ja sinulla on kaikki mahdollisuudet parempaan elämään ilman alkoholia, tuota salakavalaa salarakasta, jota olen sitä välillä kutsunut. Mutta nyt olen jättänyt sen totaalisesti. Tsemppiä Sinulle ja täällä ollaan toisiamme varten kannustaaksemme. Tämä viikonloppu oli ihan huippu ja naitin suunnattoman paljon näistä upeista selvistä aamuista.
Autetaan toinen toisiamme!

Terveisin Kesäkuu17…huomenna 2 viikkoa täynnä!

Ja kun kirjoittaa pienellä puhelimella niin kirjoitusvirheitä tulee…kääk

Eli tervetuloa joukkoon piti kirjoittaa!
Kesäkuu, jolla huono näkö ja fontit pienet…

Tsemppiä meille kaikille.
Ps olisi Sinulle pieni mukava tehtävä itsenäisesti. Tein sen itse ja se avasi minulle jotain uutta minusta.

Kiitos Kesäkuu18, täällä tuntuu olevan super kannustava meininki, se tuntuu hyvältä.

Ja niinhän se on, että nuo omatkin vuodet mietityttää. Toisaalta harmittaa kaikki juodut vuodet, toisaalta miettii, että tässä on tällä iällä ja hyvällä tsägällä vielä puolet elämästä elettävänä, että miten sen ajan haluaa käyttää. Monta kertaa viime vuosina olen epätoivoisena miettinyt, että antaisipa elämä mitä tahansa, paitsi ei tätä jatkuvaa juomista, niin että rima tulevan suhteen ei ole turhan korkealla. :smiley:

Seuraavat kaksi viikkoa on luvassa poikkeuksellisen tiukkaa aikaa töissä, mun duuni on ajoittain aika vaativaa ja vähän pelottaa, miten selviän juomatta. Mulle nää arkiviikot on olleet aina suurempi riski juoda kuin viikonloput, olen tottunut ratkaisemaan pitkän päivän aiheuttaman stressin sihauttamalla illalla tölkin (tai kuusi :blush: ) auki, viikonloppuna olen paremmin saanut selviäkin päiviä, kun ei työt niin akuutisti paina. Mutta tässä sitä opetellaan.

Ps. Mikä tehtävä, kiinnostaa!

Hyvää pohdintaa kryyni!

Elämänhallinnastahan kaikessa pitkälti on kyse…

…juovana aikana kun sitä elämänhallintaa ei liiemmin ehtinyt tai tullut ajateltua…kyllä siitä hallinnasta piti joku ihan muu huolen kuin minä tai sinä itse…ja nyt sitten vuosien juomisen lopetettua pitäisi yhtäkkiä pystyä hallitsemaan kaikkea…ei ole helppoa…kaikesta tulee helposti sitä suorittamista ja sitten katoaa ilo ja mielekkyys kaikesta…ja taas ollaan taas helposti samassa jamassa, että otettaisiin se sama vanha elämänhallitsija mukaan kuvioihin…

Olet mielestäni järkevällä pohjalla raittiutesi suhteen… kuten sanoit…mene …yksi hylly kerrallaan…

Pikkuhiljaa sano koppakuoriainen moottoritiellä!

Tsemppiä sinulle!

Metsien mies, toihan se just se probleemi on. Kun samaan aikaan pitäisi hakea niitä hyvän arjen avaimia ja tekemistä juomisen tilalle ja sit ei saisi kuitenkaan lähteä suorittamaan sitä uutta elämää niin, että väsyy tai se pääasia unohtuu.

Ja sit helposti se menee sellaiseksi möllöttämiseksi yksin himassa, kun sitä aikaa on yhtäkkiä vapautunut pal-jon. Kahdeksan tuntia joka päivään ja viikonloput vielä päälle. Mitä ne kaikki normaalit ihmiset tekee? Oikeesti, kaikki nää vuodet, mitä ne on tehnyt?

Mulla on vielä sekin, kun työ on aika vaativa (ja palkitsevakin, toki), niin siihen saisi kulutettua vaikka kaikki päivän tunnit, mutta noin mutulla sanoisin, että metsään menee silläkin tavalla. Oon nyt sopinutkin itseni kanssa, että toistaiseksi teen ihan korkeintaan seitsemän tunnin työpäivää, kunnes voimia on vähän enemmän. Jos ne duunit on vuosia hoitunut jäätävissä krapuloissa, niin seitsemän tehokasta tuntia selvinpäin on nyt vaan riitettävä. Lopun aikaa voi sit keskittyä tähän paranemiseen, mitä se ikinä sit tuokin tullessaan.

Kiitos tsempeistä ja mukavaa iltaa sinne!

Olipa tosiaan tiukka päivä tämä kuudestoista. Varauduin kyllä syksyn ensimmäiseen kunnon työpäivään, vaan enpä ollut varautunut siihen, että kaikki menisi vähän liian hyvin.

Puolen päivän aikaan tuli ihan puskista kaksi todella hyvää uutista työrintamalta, jotka molemmat vahvisti töiden jatkumisen niin, että makkaraa saa laittaa ohuen siivun leivän päälle vielä ensi vuoden lopullakin. Näillä ekojen selvien viikkojen kertoimilla kestää yllätystunteita se meinasi olla liikaa. Ihan rehellisesti eka ajatus oli, että tän kunniaksi vois kyllä muutaman kaljan juoda duunin jälkeen.

Kotimatkalla sain sitten itseni rauhoitettua, etten painellut kauppaan vaan suoraan kotiin. Pysähtymättä lenkkarit jalkaan ja lenkille, kun paikallaankaan ei oikein pystynyt olla. Siellä sitten hiekkapolulla aloin miettiä ratkaisuja, että auttaisko joku, vai pakkoko tässä on vaan kävellä koko ilta.

Hirveetä hiihtämistä eteenpäin ja epätoivoista itsesuggestiota päässä, että onhan tässä aihetta juhlaan, vaan miten olisi joku toinen tapa, joka ei tee kipeeksi ja vahingoita mua. Lopulta sitten päätin, että menen ruokakauppaan ja ostan illaksi MITÄ tahansa herkkua, mitä tekee mieli, vaikka se olisi kuinka älytöntä.

Vaan kauppaan tullessa mieli oli jo tunnin hikoilusta sen verran tyyntynyt, että eniten teki mieli banaaneja hiilarivajeeseen. Niinpä mun juhlat sit lopulta oli sellaiset, että istuin ostarin portailla, söin kaksi banaania ja poltin tupakan päälle. Oikein hauskaa oli :laughing:

Mitä tästä opin? Ilon ja etenkin tuollaisen puskista tulevan yllätysilon kestäminen on melkein vaikeampaa, kuin huonojen tunteiden. Vaikeita ylipäänsä nää tunteet, selvinpäin. Tollaisia yllättäviä tilanteita varten pitää ehdottomasti jatkossa olla joku ennalta mietitty selviytymisstrategia, joka kerta ei varmasti ole lenkkarit yhtä lähellä ja yhtä hyvä tsägä.

Että huhhuh, nyt lohtukirjan kanssa viltin alle ja nukkumaan, olihan päivä. Mutta en juonut. :sunglasses:

Nei kryyni!

Kyllähän se vaan niin taitaa olla, että joidenkin uusien asioiden opettelu juomisen tilalle on aluksi ainakin osittain melkoista suorittamista ja “väkisin viihtymistä”… mutta kyllä asiat monelta osin ajan kanssa tasaantuu…ja muuttuu jopa miellyttäväksi…

Tulee mieleen omalta osin toi vesijuoksu…tänään pääsin taas kuukauden uimahallin kesätauon jälkeen uimaan ja vesijuokseen…olin odottanut tätä jo aika paljon ja tästä on tullut mulle raittiuden ylläpitämisessä miellyttävä mukava tapa, vaikken koko hommasta aluksi järin kauheasti edes pitänyt mutta… … oma rakas lajini on aina ollut painonnosto (jopa ihan kilpatasolla joskus) … raittiuden alussa aloin taas treenata jotta sain ajatuksia muualle… mutta Hupsis…vanha vaiva, eli pari ylimmästä kylkiluuta katkesi ja pakko oli keksiä jotain muuta tilalle… lähdin siis aina pahimmissa viinanhimoissa ajelemaan uimahalliin… ja näin siitä hiljallee tuli yksi uusi tapa… uimisen jälkeen palkitun itseäni viinan sijaan kebabilla tai jollain muulla ja reissuista tuli aina kivoja ja jopa odotettuja… nyt olen tosin ton jokakertasen kebabille mässäilyn jättänyt jo…

…mutta pointtini on, että itseään pitää kuunnella ja välillä vähän väkisinkin suunnata ja opetella jopa ihan uusi tapoja… joku tutkimus kertookin, että aivot mieltävät uuden tavan, maun tms…keskimäärin n.4 viikossa…ja tämä pitää monelta osin kyllä varmaankin myös paikkaansa…

Hyvä, ettet jää pelkästään sohvalle möllöttämään, vaan vaikka väkisin välillä kehität jotain tekemistä, niin saa aivot jotain muuta käsiteltävää kuin viinanhimon.

Tsemppiä sinulle!

Hei Kryyni!
Joskus juoma-aikoina pidin ns. normaaleja ihmisiä, eli raittiita, vajavaisina tai yksinkertaisina, kun eivät osanneet nauttia elämästä. Tänään ymmärrän, että siinä vajavuudessaan heidän tasainen ja arkinen osansa oli pidemmälle katsottuna sittenkin parempi kuin minun.
Raitistuttuani olin kauan työhöni addiktoitunut, mutta eräänä kesänä pääsin kuitenkin tavalliseen työviikko- ja päivärytmiin. Raittiuden myötä on sitten tullut elämään muutamia harrastuksia ns. normaalien ihmisten seurassa , mutta parhaat hetket kuitenkin ovat ne, jotka olen saanut viettää toisten alkoholistien kanssa, osa vanhempia, osa vasta raittiuden polun alkupäässä.

Tänään et ole yksin

Niin mä en oikeestaan mitenkään pidä juomattomia tai alkoholiin normaalisti suhtautuvia yksinkertaisena, ennemminkin harmittaa omasta puolesta, että toiset sitä on keksineet kaikenlaista tasapainoista ja mukavaa elämäänsä sillä aikaa kun itse on viettänyt vuodet jonkinlaisessa sumussa ja nyt joutuu sit aikuisena opetella perusjuttuja, jotka muilla on jo hallussa. Kyllä mulla kunnioitus on niitä kohtaan, jotka osaa raittiina nauttia tästä tavallisesta arjesta sen suurempaa numeroa siitä tekemättä. Siinä on tavoitetta itsellekin, ihan silleen positiivisessa mielessä. :smiling_face:

Pahin aika mulle selvästi on nämä muutamat ekat tunnit työpäivän jälkeen, kun on tottunut nollaamaan kierrokset alkoholilla. Viidestä jonnekin kahdeksaan, kolme tuntia, kyllä sen kestää, kun tietää ja varautuu. Halu olla raittiina ja selvinpäin on paljon suurempi kuin muutaman tunnin kärvistely.

Mutta sanokaapa viisaammat ja kokeneemmat, missä kohtaa se ehdollistuminen alkaa hiipua? Olen ottanut tavaksi istuskella parvekkeella vichy-lasin kanssa ja selailla plinkkiä työpäivän jälkeen nää pahimmat hetket, mutta pitkiä on välillä tunnit. Just näihin hetkiin pitäisi keksiä se joku uusi tapa nollata ja rentoutua, joka ehkä pikkuhiljaa korvaisi tuota vanhaa tapaa.

Kai se ehdollistuminen on melko yksilöllistä…

Itsellä ensimmäiset 3 vkoa oli vaikeaa sitten meni yllättävänkin helposti jonkinlaisessa huumassa nyt kuluvaan viikkoon asti, joka on ollut melkoista taistelua…oikeastaan todella kauheaa…mutta nyt alkaa helpottaa…luulenkin nyt ylittäväni Juuri jonkin "isomman askeleen tmv…) …jokatapauksessa tiedän kaiken myllerryksen tasaantuvan jossain vaiheessa ihan kunnolla…näin on isot pojat kertoneet.

Iso asia on, että tiedostot omat vaaranpaikat ja vaikeat hetket…itsetutkistelua ja uuden elämisen mallin opiskeluahan tämä touhu pitkälti on…ja itselleen on itse pitkälti löydettävä ja tehtävä uudet käyttöohjeet.

Voimia!

…jatkan tähän vielä kun tuli lisäajatus viestistäsi mieleeni…

Tuo tietty kellonaika päivästä milloin on tottunut ottamaan sen “rentouttavan”…

…tiedän tunteen ja tuskan… itselläni tuon ahdistavan ajan olin tuossa välillä jo unohtanutkin… mutta jostain se vaan pälkähtelee välillä uudelleen pintaan… eritoten kun on ollut erityisen stressaava päivä tms…esim tänään… olin työreissulla palasin kotiin n.klo 15…olo oli aivan älyttömän ahdistunut ja stressaava…no alkoholi ei senkään vuoksi tule kuuloon, että otin antabuksen aamulla…kotiin päästyä samantien metsävetimet päälle ja korpeen…enään ei ahdista…nyt istun terassilla, syön karkkia juon limua,kuuntelen yle Suomea ja olo aivan huippu…

…siispä pointtini on, että on aikaa raittiina enemmän tai vähemmän niin itsensä kanssa on opittava kommervenkit ja omat keinot hoitaa nämä tilanteet…ja kai jossain vaiheessa on opeteltava tekemään nämä juomattomuus ahdistus sovinnot vaan oman pään sisällä pakenematta aina metsään, uimaan, puntille tms… mutta ainakin toistaiseksi toimin näin, kun en vielä luota itseeni tarpeeksi…

Tsemppiä hurjasti, nyt kun et anna periksi niin tuokin menee ohi. Ja tosi hyviä ajatuksia, kyllä varmaan alkuun tarvii sen korvaavan “nollaamisen” noihin hetkiin, kai ne ihan normaalitkin ihmiset nollaa jollain tavalla stressiään. Että ei se välttämättä sen kummempaa ole, eri stressin aiheet vaan ihmisillä. :slight_smile:

Mulle oli jotenkin valaiseva neuvo, olisko se just sun ketjussa ollut, kun aamulla sitä selasin, että kaikki tekosyyt, joilla mun oma mieli yrittää saada mua juomaan on vain mun aivojen alkoholistisen osan yrityksiä saada alkoholia. Varmaan se luki paljon hienommin, mutta tuota sillä tarkoitettiin. Että mun mielen alkoholistinen osa yrittää punoa juonia ja huijata mua, koska se tarvii sitä alkoholia, vaan koska mä oon perillä sen juonista, niin osaan paremmin myös välttää niitä.

Tänään oonkin tässä istuessa melkein myhäillyt, että jaa jaa, tuollaistakin yrität, mutta en mä nyt lähde tuohonkaan.

No saikohan tuosta mitään selvää, vai onkohan tuo teoria kirkas vain mun omassa päässäni :smiley: :smiley: joka tapauksessa mukavaa iltaa sinne!

Tässä kun istuskelen kahvikuppi kädessä parvekkeella aamuisia pilvenhattaroita katsellen, niin tulee mieleen, että tänäänkään ei harmita, että eilen en juonut. Sydämessä on ihan järjetön kiitollisuus ja riemu näistä pienistä hetkistä, jotka vahvistaa sitä heikkoa tunnetta, että elämässä on joku muuttumassa hyvään suuntaan.

Tänään on hyvä päivä, tänään en juo.

Tämä kolmas viikko on kieltämättä ollut aikamoista tuskailua tämän raittiuden suhteen. Aamuisin on hyvä ja kiitollinen mieli, kun saa nautiskella kahveista ilman krapulaa, mutta iltaa kohti kierrokset kasvaa.

Olen armahtanut itseäni ja ajatellut, että okei, tää on nyt tätä ja just tällä viikolla mun ei tarvii saada tätä koko elämää haltuun ja keksiä uusia harrastuksia tissuttelun tilalle ja siivota koko kotia lattiasta kattoo ja mitä vielä. Just nyt mulle riittää ihan vaan että saan lisää selviä päiviä. Vaikka ne sit menisikin vähän kierroksilla ja tuntuisi kurjalta. Eihän tämä voi iän kaiken jatkua tällaisena. Ja viikonloppuun kun selviää, niin sit on taas helpompaa, mulle nämä arkiviikot on aina ollut se vaikeampi pala. Juodessakin saattoi kertyä selviä viikonloppuja, selviä arkiviikkoja hyvin harvoin.

Tänäänkään en juo ja se on pääasia. Kaiken tämän kierroksilla käymisen ylikin mulla on vahva usko siihen, mitä täällä plinkissä pidempään raittiina olleet kirjoittaa ihan kaikki. Että kun juomattomia päiviä vaan kertyy, niin asiat kyllä kirkastuu ja alkaa järjestyä. Sen voimalla, valoa päin.

Eilen olikin sitten jo mahdottoman kirkas ja kaunis ilta, vein töiden jälkeen uusissa opiskelupaikoissa aloittaneet tutut nuoret ulos syömään ekan päivän kunniaksi ja käytiin vähän shoppailemassa opiskelutarvikkeita vielä illan päälle. Juominen ei käynyt mielessä koko iltana ja kotiin tullessa mietin, että ihan MAHTAVA tunne olla koko ilta noin vapaa.

Juodessa olisi ollut jo puolessa välissä iltaa kiire kotiin avaamaan kaljatölkkiä ja koko reissu olisi mennyt vähän kireenä sen juomisen odotteluun. Nyt syötiin rauhassa, luuhattiin kaupoilla ja käytiin vielä iltapirtelöllä kun oli kaunis sää ja hauskaa yhdessä. Mukava oli nuorille tarjota ruokia ja herkkuja, kun pankkitilin saldokin näytti kivalta kohta kolmen viikon selvien iltojen ansiosta.

Kyllä on hyvä ja kiitollinen mieli. Itselle tähän muistiin, että tällaisia tavallisia mukavia iltoja se elämä tarjoilee palkinnoksi, kun vaan jaksaa kerätä näitä tunteja ja päiviä ja viikkoja selvinpäin. Tänäänkään en juo.

Hyvältä näyttää,Kryyni!
Onhan se alku useinkin hiukan työlästä, eivät ajattelun kuviot ihan päivässä tai parissa toisenlaisiksi muutu. Mutta,kuten olet hoksannut, aika parhaita parantajia.

Kun hyvin menee niin anna mennä vaan!

Olipa mukavaa luettavaa kryyni!

Juuri noita hyviä fiiliksiä ja vapauden tunnetta elämisestä alkaa kokemaan entistä enemmän raittiuden myötä ja ne on niitä isoja voimavaroja jaksamisen kannalta!

Samaan malliin vaan! :smiley: