Sydämen asialla

Josko aloittaisin ihan oman ketjun ja jättäisin S&S:n kivipuutarhan rauhaan valkeana hohtavan hangen alle. Keväällä taidan suunnitella ihan oman puutarhan, mutta ensin pitää elää läpi pimeän talven.

Matkani raittiuteen alkoi ehkä jo ennen ensimmäistä ryyppyä, mutta jotta saatoin raitistua minun piti ensin juoda.

Suljin korkin vuosia sitten. Viime talvena avasin korkin uudelleen ja suljin jälleen kesän kääntyessä syksyyn. Ei tuo ollut ensimmäinen kerta kun repsahdin. Läpi tässä viettämieni vuosien olen kerrannut kuinka elämäni oli vuosia 6-9kk raittiutta/juomista.

Tällä kertaa suhde on neljä vuotta raittiutta/10kk alkoholia. Eikä tämä ollut ensimmäinen “kohtuukäyttö” jakso elämässäni.

En silti liputa kohtuukäytön puolesta. Pakenin elämääni alkoholiin, tälläkin kertaa. Mitään isoa ja pahaa ei tapahtunut, tapahtui paljon pientä ja huomaamatonta, jota en suostunut tunnustamaan. Pienet ongelmat ovat vaarallisempia kuin suuret, koska niitä on helppo väistellä pidempään.

Rahvas tuolla oli minusta huolissaan, kiitos siitä, kysyi mitä on sydämelläni?

Sydämelläni on paljon, eikä mikään siitä liity alkoholiin, joten en pura sitä mitään tähän. Mutta tiedän jo nyt että elämäni vuoden kuluttua on täysin erinäköistä kuin se tänään on. Kujajuoksu jatkuu edelleen. Ei siksi että maailma kohtelisi minua erityisen kaltoin, vaan koska minä kohtelin itseäni niin kauan kaltoin että asioiden tolalleen saattaminen vie aikaa.

Nämä vuodet ovat olleet hyvin opettavaisia, vaikka matkaa edelleen on ja muutama vuori joiden yli on kiivettävä, olen taas varmistunut siitä että suunta on oikea. Määränpäätä en tiedä, enkä enää mieti, pidän vain suunnan ja nautin matkasta.

Edelleen luulen että ongelmani ei koskaan ollut himo juoda, vaan opittu tapa paeta ongelmia alkoholiin, koska ongelmien ratkettua en koe tarvetta juoda. Onkohan täällä ketään muuta joka kokisi näin?

Moi Hajatelma,
oma ketju on hyvä paikka miettiä eläämäänsä. :slight_smile:

Juu ei, minä join kaikkiin tilanteisiin ja kaikkiin tunnetiloihin. Ongelmiin ja niiden ratkaisuihin, iloon ja suruun jne. Ehkä sinä et ole alkoholisti? Uskon kuitenkin, että sen voi tietää vain ihminen itse eli jos niin itse koet, niin sitten olet. Täällä palstallahan sillä ei ole mitään merkitystä onko alkkis vai suurkuluttaja vai ongelmajuoja lopettaminen on sallittua (luojan kiitos) kaikille.

Minulla sama juttu että juonut olen yhtä lailla suruun, iloon ja ja varsinkin tavallisen kyllästyttävään keskitien tunnelmaan, mitä se nyt tarkoittaa sitten. Ihan tavallisen työ- tai koulupäivän jälkeen on usein täytynyt päästä juomaan, vaikkei ole ollut mitään kummempaa mielellä. Minulla on kyllä ainakin yksi tuttava, joka on sanonut samaa, että hän retkahtaa vain, kun elämässä on murheita.

Ehkä aloitin ketjun avatakseni keskustelun näkökulmasta, joka on askarruttanut mieltäni kaikki nämä vuodet.

Enää en mieti olenko alkoholisti vai en. Mietin sitä miten/miksi missään ei puhuta siitä että olosuhteet ja ympäristö saattavat saada ihmisen juomaan liikaa ja kun altistaa itsensä alkoholille riittävän kauan tulee riippuvaiseksi alkoholista.

Yritän hahmottaa jotain katsantokantaa, mutta asiaa on vaikea lähestyä ymmärrettävästi.

Alkoholi on näitä muutamaa viimeistä vuotta lukuunottamatta ollut aina suuri osa elämääni, ensin vanhempieni kautta ja myöhemmin omassa elämässä. Vasta vuoden 2006 jälkeen olen nähnyt elämää jossa ei ole alkoholia, ymmärtänyt ettei alkoholi ole osa jokaisen “normaalin” ihmisen arkea ja juhlaa.

Vanhempani käyttivät paljon alkoholia ja lapsuuteni oli kaoottista, eikä minulle kehittynyt mitään käsitystä “normaalista” elämästä ja ensimmäisessä liitossa tuo epänormaali “normaalius” jatkui hyvin pitkälle. Minulla ei ollut vertailukohtia, en hahmottanut millaista on hyvä elämä.

Jälkeenpäin erottuani minua hävetti se miten huonosti olin antanut itseäni kohdella, mutta nyt ymmärrän tuon kaiken alkaneen jo lapsuudessa. Annoin tehdä itselleni ihan mitä tahansa, jotta sain hetken toisen ihmisen huomiota. Ihmislapsi on hyvin turvaton silloin kun jää täysin vaille vanhemman huomiota ja rakkautta.

Juomaan tietysti voi oppia malliesimerkistä, niinkuin minäkin, mutta onneksi minun ei tarvitse miettiä sitä enää, olenko alkoholisti vai en. Näppärästi topikin otsaketta verraten: Sydän sen kertoo onko vai ei, ellei sitten ole liian alkuvaiheessa tai sitten niin paatunut tai “skitso”, ettei tajua omaa tilaansa.

Sinällään hyvä aihe pohdiskella, kun kaikki ei todellakaan ole alkoholisteja, vaikka juovatkin lähes alkoholistisesti sekä ovat lähes samankaltaisissa ongelmissakin, kuin me alkoholistit.

Minulla on samantyyppinen historia ja kuvittelin pitkään olevani jotenkin ‘immuuni’ alkoholille - olinhan nähnyt kotonani ja avioliitossani, miten siinä käy. Niin siinä kävi sitten itsellenikin :slight_smile:
En juonut ahdistukseen tai mihinkään muuhunkaan tunteeseen, join vain koska olin oppinut juomaan, koska se oli normaalia, koska sitä kotona minulle suorastaan tyrkytettiin ja kaikki muutkin joivat.

Raitistuin kuitenkin vasta kun lakkasin kyselemästä ‘miksi minä juon?’ Ajattelin niin, että lopputulos (eli alkoholisti/ongelmakäyttäjä)oli kuitenkin sama, joten oliko sillä väliä miten, missä tai miksi oppi juomaan?
Tärkeintä minulle oli ymmärtää olla juomatta :slight_smile:

Viinalla marinoidusta suvusta tullaan täälläkin ja monen moiset ei oikeastaan lapsuuteen ollenkaa kuuluneet asiat ovat olleet haittaamassa kaikenlaista kehitystäni. :mrgreen:
En minäkään mieti enää sitä kysymystä niinkää, että miksi join. Mietin sitä paljonkin aikoinaan ja se oli aina samaan pisteeseen päättyvä kehä. Mutta se on tärkeää minulle tällä hetkellä, että määritän itseni noista luokitteluista alkoholistiksi, koska se on ohjannut minut suhtautumaan siihen asian vaatimalla vakavuudella ja hakemaan siihen apua. Aiemmin, kun ajattelin olevani boheemi suurkuluttaja, niin asia ei muuttunut mihinkään, juominen ei vähentynyt yrityksistä huolimatta, vaan päinvastoin lisääntyi.
Oman ketjuni otsikko: Saanko luvan olla alkoholisti? paljastaa tuon tilanteeni tuossa lopettamisen alkuvaiheessa oikein hyvin, olin vielä kahden vaiheilla; ollako suurkuluttaja ja hallita (kuvittelua kohdallani) juomista vai annanko vihdoin itselleni luvan olla alkoholisti, koska siitähän siinä on kysymys ei ulkopuolisten arviosta tilanteesta.
Määrittelyllä ei ole oikeaastaan mitään muuta väliä, kuin juurii se, että löytää vaivaansa oikeanlaisen hoidon. Alkoholisti ei toivu vähentäjien konsteilla, todettu on omakohtaisesti. :slight_smile:

Kun vuosia sitten tulin tähän minulle sanottiin etten ole alkoholisti, koska en täyttänyt joidenkin määritelmää sanalle alkoholisti. Sittemmin jätin tuon asian pohtimisen, kuten nyt olen jättänyt sen pohtimisen olenko raitis, toipunut, kuivahumalassa, omavoimainen tai mitä näitä sanoja tässä kiertääkään. Minulle riittää etten juo alkoholia.

En enää mieti miksi join, kaikki on aika selvää, jopa kuluneen vuoden osalta.

Ehkä se mitä mietin, on miten kiltteys verrannollistuu siihen etten uskalla tuntea kielteisiä tunteita.

Noissa kohtaa minä avasin pullon. Käykö minulle vielä joskus noin? Rehellisyys itselle on helppoa silloin kun kyse on vain omasta elämästä, mutta siinä kohtaa kun jo kantaa vastuuta muista ja pitäisi satuttaa noita muita, voidakseen itse paremmin, olen toistuvasti turvautunut alkoholiin. Eli ohittanut omat tunteeni/oloni/suruni/vihani, ollakseni hyvä niitä kohtaan, jotka eivät ole minua vastaan rikkoneet.

Miten voit olla tuntematta kielteisiä tunteita?

Mietityttää vain sellainen asia, jos et ole alkoholisti ja olet tarvinnut alkoholia vain turruttaaksesi itsesi lapsuuden ja huonon suhteen traumoista, niin eikö sinulle alkoholin nauttiminen ole sitten tänään mahdollista, kun tiedät miksi ennen olet juonut. Vai lähtisikö se lapasista, jos nyt aloittaisit juomisen? Jos lähtisi, niin olisiko se merkki alkoholismista, vai jostain muusta? Ehkä tunteiden kieltämisestä, jos joku pitäisi mainita, kuin aavistaen vastauksesi!!

Basilica laittoi vastikään hyvän linkin johonkin paperiin, jossa pohdittiin alkoholismin olemusta sairautena. Tuossa paperissa oli tehty tekstianalyysiä AA:n “isosta kirjasta”. Tekstissä pääteltiin, että tuo “sairaus”-sana on hieman metaforan omainen. Tuo teksti pitäisi kirjoittajan mukaan lukea sanoina: “Alkoholisti on sairas”. Sairauden oireena on yksinkertaisesti hallitsematon alkoholinkäyttö. Sairauden päälimmäinen syy on alkoholin käytön mukanaan tuoma riippuvuus päihdyttävästä aineesta. Taustalla on hengellistä vajetta ja tunne-elämän ongelmia. Kun näitä taustatekijöitä korjataan, paranee kyky selvitä elämästä ilman alkoholiakin.

Ei ole mielekästä jakaa ihmisiä alkoholisteihin ja ei-alkoholisteihin. Riittävän harjoittelun myötä kenestä tahansa tulee riippuvainen etanolista. Toisilla sitä herkkyyttä on enemmän, kuin toisilla, mutta mitään rajaviivaa ei ole. Tässä suhteessa kysymys olenko alkoholisti vai en ei ole aivan täysin relevantti. Parempi on kysyä: “Hallitsenko omaa alkoholinkäyttöäni vai en”, “Aiheuttaako alkoholi minulle ongelmia, joista haluan eroon”. Sen jälken tulee valita “juova tie”, kohtuukäytön tie" tai “raitis tie”. Jos “kohtuukäytön tie” ei onnistu, vaihtoehtoja jää vain kaksi.

Toisaalta - alkoholista on ylipäätään enemmän haittaa kuin hyötyä kaikille ihmisille. Miksipä siihen ylipäätään kannattaisi koskea. :smiley:

Rahvas, kielteisten tunteiden kieltäminen on ilmiselvästi kilttien tyttöjen syndrooma :slight_smile:

OK. Kannatko vastuuta lapsista? Jätätkö sanomatta heille jotain, joka tuntuu itsestäsi pahalta, oletko vihainen heille jostain, jota et voi sanoiksi pukea? Vai onko kyse aikuisista ihmisistä ja pelkäät satuttavasi heitä? Uskaltaisin siinä tapauksessa melkein sanoa että ‘älä’ - kaikki kantavat omat vastuunsa omista tunteistaan. Ei vaan voi elää miettien vastaanottajan tuntemuksia, niistä ei tiedä ikinä :slight_smile:

Rehellisyys on tietyllä tavalla veteen piirretty viiva, koska olemalla ‘liian’ rehellinen voi loukata pahastikin kanssakulkijoitaan… mutta jos koet kirjaimellisesti nieleväsi omaa katkeruuttasi tai vihaasi juomalla, se ei vie muualle kuin omaan pahoinvointiisi. Been there, done that :slight_smile: Jos et rakasta ja arvosta itseäsi, ei sinua oteta todesta, et edes sinä itse…

Mitä pelkäät eniten maailmassa? Minä pelkäsin että minut hylätään, jos olen oma itseni. Ja koska en uskaltanut olla minä, en myöskään rakastanut tai arvostanut itseäni.Tein tuolla tavoin enemmän tuhoa perheessäni kuin olisin voinut koskaan kuvitella.

Olen kovasti ratkaisuorientoitunut ihminen, joten pyydän anteeksi, jos mennään metsään. Muulla tavoin kuin peilaamalla omaan historiaani en osaa tekstistäsi päästä kiinni siihen mitä tarkoitat :slight_smile:

Hyvin. Kiellän ne itseltäni ja pidän piilossa läheisiltäni. Ne ovat häiveitä, jotka olen jo lapsena oppinut siirtämään alitajunnan syvimpiin kerroksiin, välttääkseni hylätyksi tulemisen.

Tiedätkö Rahvas, se ei lähtenyt lapasesta kuluneen vuoden aikana. Join viisi tai kuusi kertaa, kolme annosta/kerta. Viimeisellä kerralla annosluku nousi viiteen ja olin lievästi humalassa.

Alkoholin nauttiminen on minulle ehkä mahdollista, mutta koska elämässäni taas on harmaa ja hämärä kohta, elän ilman alkoholia. Jos tämä elämänkipu kasvaa ja minä käytän alkoholia, pelkään juovani itseni hukkaan. Tuollaisessa tilanteessa juominen ei lähtisi lapasesta siten että vetäisin kirkasta viinaa suoraan pullon suusta, vaan niin, että turruttaisin itseni jokailtaisella olut annoksella, jotta olisin pöhnässä ja noin välttäisin tuntemasta niitä tunteita joita sisälläni on, mutta joille ei ole tilaa tässä elämässä.

Ymmärrän että minun on muutettava elämääni niin, ettei minuun enää joka hetki satu. Mutta elämän muuttaminen perusrakenteita myöten ei ole kovin nopeaa ja kivutonta toimintaa.

Tällä kertaa, tämän vuoden osalta voin sanoa että hallitsin sekä käytön että vältin ongelmat. Tuolta osin voitaisiin diaknosoida että kykenisin kohtuukäyttöön, mutta tässä elämässä olen taas mielummin täysin ilman, kuin alan leikkiä asialla, joka sotkee elämää enemmän kuin selventää.

Luulen että pohjimmiltaan kyse on tästä. Minäkin pelkään hylätyksi tulemista, sitä etten kelpaa itsenäni, mutta kun saan täyslaidallisen vakuutteluja, olen itse se joka hyytyy kyyniseksi ja analysoi kaiken puhki. En ole koskaan oppinut rakastamaan ja hyväksymään itseäni (luulen tuon johtuvan hyväksikäytöstä).

Ehkä pohjimmiltaan tuo yksi ainut ongelma on se, joka on sotkenut koko tähän astisen elämäni, niin että vasta viime talvena heräsin ikiunesta ja ymmärsin, että minulla ylipäätään on täällä ihan oma elämä elettävänä.

Tässä päästään taas kuitenkin aiheeseen, mikä meitä alkoholin kanssa sössiviä vaivaa.

Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 70 % alkoholisteja on epävakaa persoonallisuushäiriö tai ainakin vahvasti sen piirteitä taustallaan. Epävakaasta persoonallisuushäiriöstä tiedetään, että sen yksi aiheuttaja on epäsuotuisat kasvuolosuhteet (väkivalta, hyväksikäyttö, alkoholismi, vanhemmuuden puute, liian aikaisin itsenäistävä ympäristö jne.) Epävakaudessa keskeistä on heikko kokemus minuudesta, omista ja muiden rajoista. Elämä on usein sanalla sanoen epävakaata ja toiminta impulsiivista. Alkoholin käytön lopettaminen ei muuta tälläistä perusproplematiikkaa mihinkään, mutta auttaa oireiden tunnistamisessa ja niiden hallitsemisessa ja ylipäätään antaa mahdollisuuden päästä käsiksi näihin varsinaisiin ongelmiin. GOOGLATKAA, KETÄ ENEMMÄN KIINNOSTAA.

Itselläni ei ole oireet riittäneet diagnoosiin saakka, mutta tunnistan piirteistön itsessäni kyllä. Suurin syy miksi diagnoosia ei ole minulle aikoinaan lätkäisty on luultavasti se, että minulta puuttui selkeästi (alkoholismini ei ollut kovin näkyvää sorttia, enkä sitä nuorena aikuisena itsekkään oivaltanut) itsetuhoinen käytös, kuten viiltely, ahmiminen, addiktiot enkä myöskään ole uhannut tai yrittänyt itsemurhaa koskaan. HUOMATKAA YSTÄVÄT, ETTÄ KIRJOITAN NYT ITSESTÄNI, EN VÄITÄ ETTÄ TEILLÄ OLISI TÄLLÄISIÄ ONGELMIA.

Oikeastaan olisikin ihme, jos olisin omista kasvuolosuhteistani selvinnyt vailla säröjä. Nyt kun juominen on pelistä pois, niin nämä perusongelmatkin näyttäytyy aivan toisessa valossa ja terapia oikeasti etenee siihen suuntaan kuin pitääkin. Minulla on aikaisempi 3 vuotinen terapia juovalta ajaltani ja se oli aika paskan jauhamista osaltani, toisaalta se kannatteli kyllä jollain lailla yli aika pahojen koittelemusten, siis hengissä. Nyt meneillään oleva terapia alkoi vasta puoli vuotta siiten ja sitä en ole juomakuvioillani ehtinyt sotkea ja se on rehellisellä pohjalla.

Kaikki ongelmat eivät tosiaan raitistumalla poistu, mutta suhde niihin muuttuu huomattavasti sekä kyky tehdä niille jotain. Ja luulenpa, että sitä työmaata riittää monella muullakin alkoholin jättävällä. Kuten kuvaat tuossa:

Tuollahan ei ole sinänsä mitään tekemistä alkoholismin kanssa paitsi että juovana ei ehkä olisi herännyt. :slight_smile: Voi olla, että täälä palstalla menee joskus asiat sekaisin, kun pääaihe on alkon lopettaminen, niin kaikki asiat kiertyy enemmän ja vähemmän siihen näkökulmaan, että alkoholi on aiheuttanut jokaisen ongelman ja onhan se paljon aiheuttanut ja niitäkin jota ei ole, niin varmasti pahentanut. Omat kimurantimmat persoonallisuuden lahokohdat säästän tuonne terapeutin pakeille, säästän teidät siltä ja siitä teidän kannattaa olla kiitollisia :laughing: Mutta kyllä täälä mielestäni voi pohtia myös tälläisiä taustatekijöitä ja sitä miten niiden kanssa selviää, minkälaisia ratkaisuja niihin löytää jne.

^Mulla on tuo diagnoosi. Mielenkiintoista, että jopa 70% alkoholisteilla vois olla se. Mut voisin hyvinkin kuvitella, että nuo tyhjyyden tuntemukset on sellaisia, mitkä ajaa helposti sen alkoholin tai muun haitallisen pariin.

[size=85]1. Kiihkeitä yrityksiä välttyä todelliselta tai kuvitellulta hylätyksi tulemiselta
2. Epävakaita ja intensiivisiä ihmissuhteita, joita luonnehtii äärimmäisen ihannoinnin ja vähättelyn vaihtelu
3. Identiteettihäiriö: merkittävästi ja jatkuvasti epävakaa minäkuva tai kokemus itsestä
4. Taipumus toimia nopeasti hetken mielijohteesta eli impulsiivisuus ainakin kahdella potentiaalisella itselle vahingollisella alueella (esimerkiksi tuhlaaminen, seksi, kemiallisten aineiden käyttö, holtiton liikennekäyttäytyminen, ahmiminen)
5. Toistuva itsetuhoinen käytös, siihen viittaavat eleet tai uhkaukset tai itsensä viiltely ym. vahingoittaminen
6. Tunteiden vaihtelevuus eli affektiivinen epävakaus, joka johtuu mielialan merkittävästä reaktiivisuudesta (helposti reagoivuudesta) (esimerkiksi intensiivinen jaksoittainen dysforia (voimakas tuskaisuus), ärtyneisyys tai ahdistuneisuus, joka kestää tavallisesti muutamia tunteja ja vain harvoin muutamaa päivää kauemmin)
7. Krooniset tyhjyyden tuntemukset
8. Asiaankuulumaton, voimakas suuttumus tai vaikeus kontrolloida suuttumusta (esim. toistuva äkkipikaisuus, jatkuva vihaisuus, toistuva tappeleminen)
9. Hetkellinen stressiin liittyvä paranoidinen ajattelu tai vakava dissosiatiivinen oireilu[/size]

Diagnoosiin riittää viisi ja mulla täyttyy kaikki paitsi kohta 8. Niitä äärettömiä vihan tunteita on ollut nyt selvänä aikana, mut toisaalta sen on terapeuttikin nähnyt ihan tervehtymisen merkkinä, kun aiemmin en ole oikeastaan vihaa tuntenut yhtään.

hajatelma, vähän meni nyt off topicin puolelle. Mut omalla kohdalla kanssa suurin pelko on se hylätyksi tuleminen. Omalla kohdalla osa ongelmista johtui/johtuu alkoholista ja osa ei, niin aikaisin mä olen kipeytynyt, mut koen, että tälläkin palstalla voi hyvin näitä asioita pohtia. Mielestäni nämä kovin tiiviisti kietoutuvat yhteen ja ruokkivat toinen toisiaan.

Moi Virna, korjaan sanomisiani 70% jokin persoonallisuushäiriö ja kaikkien niiden taustalla kasvuolosuhteet ovat merkittävässä roolissa. Hyvä kun laitoit nuo diagnoosikriteerit. :slight_smile: Tuo on nimenomaan se juttu:…niin aikaisin olen kipeytynyt…Eli persoonallisuuden vinoon kasvaminen alkaa jo siellä lapsuuden hankalissa olosuhteissa, eikä siinä oma viinan käyttö ole vielä silloin mukana.

.

Hei Hippis,
korjasin tuossa:

Ja siis 70% alkoholisteja…

Näin on, diagnoosia ei kevyesti lätkäistä, tiedän sen kokemuksesta. Silloin kun olin nuori nainen, niin vielä vähemmän, koska tätä ei oikein tunnettu ja silloin diagnoosina käytettiinkin rajatilaa…

Olen erittäin vajavainen, perehtynyt kylläkin.
Koulutuksestani sinä et tiedä mitään, mutta se ei ole niin vajavainen, kuin itse olen.
Lääkkeistä ja niiden syömisestä ei ollut tässä kysymys ollenkaan.

.