Suuntana raitis elämä

Hei kaikille, olen uusi täällä ja kuten viestin otsikkokin sanoo, olen pyrkimässä kohti raitista elämää.

Tajusin sen eilen. Makasin karmeassa krapulassa ystävän sohvalla ja mieli oli todella maassa. Taas yksi hukattu päivä täristen ja oksentaen, vaikka suunnitelmissa oli ollut ottaa vain pari olutta, kotiutua aamulla aikaisin ja lähteä urheilemaan. Mutta, kuten liian usein käy, “pari” venähti melkoisen moneksi. Maatessani silmät kiinni odottamassa särkylääkkeiden vaikutusta mietin, miltä tuntuisi istua vaikkapa AA:n kokouksessa ja sanoa se ääneen: minä olen alkoholisti. Minulla on ongelma juomisen kanssa. Tajusin yhtäkkiä, että nyt pyörähti iso kivi sydämeltä. Niinhän se oikeasti on, että juomisesta on tullut minulle ongelma.

Päällisin puolin elämäni on kunnossa. On avopuoliso ja pieni muksu, harrastuksia ja ystäviä. Aloitin kolmikymppisenä uuden alan opinnot yliopistossa ja opintomenestykseni on ollut loistava. Olen liikunnallinen ja pidän huolta ulkomuodostani. Ei kukaan varmasti arvaisi, että kulissien takana olen lääkinnyt stressiä punaviinillä. Onhan se ihana ajatus, että pystyisi siemailemaan piskuisen lasillisen illalla, mutta kun eihän se melkein koskaan siihen yhteen lasiin jää. Aina itselleni lupaan, että “tänään vain yksi”, mutta kolmatta tai neljättä siemaillessa hyvät ajatukset ovat unohtuneet. Ja kun tämä sama kaava toistuu vähintään neljänä iltana viikossa, puhutaan lopulta aika isoista alkoholimääristä. Juomisesta kärsii myös unen laatu ja aamuisin olen (silloinkin, kun krapulaa ei ole), väsynyt ja pahantuulinen. Liian monta kertaa aamulenkki tai kuntosali on saanut jäädä väliin krapulan takia. Välillä aina lupaan itselleni, että NYT tämä sai loppua ja olenkin ilman alkoholia viikon, kuukauden tms. Sitten se alkaa taas. “No jos minä yhden lasin…”. Aina olen elänyt sen kuvitelman kanssa, että eihän minulla mitään oikeaa ongelmaa ole ja kyllähän minä pystyn kohtuudessa pysymään. Niinpä niin.

Asiaa ei helpota yhtään se, että olen muusikko. Ja kaikkihan muusikoiden juomatavoista ovat kuulleet. Porukassa on hirveän helppoa itsekin kaataa kurkusta alas melkoinen määrä alkoholia - ja sitten käy kuten eilen. Herään kauheassa krapulassa, ehkä vaatteet oksennuksessa ja häpeän, häpeän, häpeän. Kysyn itseltäni miljoona kertaa, miksi näin taas kävi ja lupaan kovin pyhästi ottaa seuraavalla kerralla vain sen yhden tai kaksi. Eikä se lupaus koskaan pidä.

En tiedä missä vaiheessa alkoholista tuli itselleni tällainen ongelma - tai miksi. Suvussani on alkoholismia, eli voi olla, että jokin geenijuttu on minullakin vaikuttanut ongelman syntyyn. Ymmärrän kuitenkin nyt, että en osaa tässä vaiheessa juoda kohtuullisesti, vaan parempi luopua alkoholista kokonaan. Tiedän, että tie raittiuteen ei ole helppo varsinkaan, kun joudun viettämään paljon aikaa paikoissa ja porukoissa, jossa alkoholi on vahvasti läsnä, mutta aion tehdä parhaani. Todennäköisesti kokeilen AA-tapaamisia ja lisäksi varmasti vertaistuki täällä verkossa tulee olemaan tärkeää. Joka tapauksessa tähtäimessäni on sellainen minä, joka voi pitää baarissakin hauskaa vissypullo kädessä ja polku siihen alkaa siitä, että tänään en ota pisaraakaan alkoholia.

Hei Pikkuponi! Ihana nimimerkki sulla. :slight_smile:

Tuostahan se lähtee. Siitä, kun ensi kerran tajuaa ihan tietoisesti, että ongelmahan tässä on. Juomisesi kuulostaa hyvin tutulta. Hyvin samanlaisia piirteitä oli omassanikin.

Täällä palstalla on muitakin muusikoita. Ehkä saat heiltä vinkkejä, miten sitä raittiutta voi alkaa sovittaa yhteen sen musahomman kanssa. Hyvä että löysit tänne, tästä se alkaa.

Sama tilanne meikäläisellä. En vaan pysty juomaan yhtä. Ihan kuin aivoissani naksahtaisi joku. Pakko saada aina vaan lisää. Suvussa on myös alkoholismia. Eli se ei ainakaan ole auttanut asiaa. Jos siis alkoholismi menee geeneissä kuten joissain tutkimuksissa on todettu.

Joka tapauksessa en edes ota sitä yhtä enään. Olen jättänyt menemättä lähes kokonaan tilaisuuksiin joissa tärkein osallistuja on alkoholi. Ja usko pois, niitä on länsimaisessa yhteiskunnassa PALJON. Milloin pitäisi lähteä “neuvoa-antavalle”, grillaamaan, vkoloppu messuille, lätkämatsiin…jopa häissä viina on tärkeä vieras. On uskomatonta huomata, kuinka moni asia on kietoutunut alkoholin ympärille. Radio-ohjelmat, musiikkitapahtumat ym. Käytän päihdelinkkiä, urheilen, osallistun raittiisiin aktiviteetteihin. Jos tekee mieli lähteä “yhdelle”, niin vien koko ketjun loppuun asti jossa makaan kuset housussa lattialla kuukauden ruokabudjetti ryypättynä ilman muistikuvia edellisestä illasta. Se on se minun “yksi”.

Hei ja kiitos vastauksista!

Olen muutamalle läheiselle nyt kertonut lopettamispäätöksestäni ja vastaanotto on ollut hölmistynyt mutta hyvä. Uskon, että tukea raitistumiseen löytyy, kunhan vain muistan itse olla ottamatta sitä yhtäkään.

Itselläni tosiaan ei ole oikeastaan sitä vaihtoehtoa, että voisin jättää kaikki alkoholiin liittyvät tapahtumat väliin - ellen sitten lopeta bändihommia. Musiikki on kuitenkin niin olennainen osa elämääni, etten aio siitä luopua, on vain jotenkin löydettävä itsestäni se voima valita alkoholiton juomavaihtoehto. Onneksi omassa kaveripiirissäni on sen verran fiksua porukkaa, että kunhan vain uskallan tunnustaa ongelmani, he uskoakseni rohkaisevat minua valitsemallani tiellä. (todennäköisesti jopa ilahtuvat: eipähän sitten tarvitse miettiä, kuka on se kännikuski! ARGH :laughing: )

Uskon, että minulle vaikeinta eivät kuitenkaan ole nuo baari-iltamat, vaan tavallinen stressin täyttämä arki. Juuri väsymys ja tekemättömien hommien ja kiireen aiheuttama ahdistus kun yleensä ajavat minut juomaan. Nyt minulla onneksi alkoi kesäloma ja yritän käyttää sen rentoutumiseen ja perheen kanssa puuhailuun. Stressin vähentyessä punkustakin on vähän helpompi kieltäytyä. Todellinen hankaluus tuleekin eteen syksyllä opintojen jatkuessa. Täytyy nyt vain ajatella, että se on sitten aikanaan ja mietitään niitä sitten kun se on ajankohtaista. Nyt mennään päivä kerrallaan. Tärkeintä tosiaankin on, että olen nyt myöntänyt ongelman olemassaolon ja löytänyt tahtoa yrittää päästä alkosta eroon.

Moi Poni!

Tervetuloa messiin! Aika lupaava lähtökohta sinulla, kun tuntuu, että ongelman auki sanoittaminen jo helpottaa oloasi. Silloin sillä asialla on nimi, siitä tulee jotain käsiteltävää ja siihen löytyy ratkaisujakin. Monet palikat tuntuvat olevan elämässäsi noin muuten kasassa, mikä varmasti tekee tästä sinulle “helpompaa” (verrattuna siihen tilanteeseen, jossa duunit ja perheet ja muut olisi jo niin sanotusti ryypätty - sitäkin tapahtuu). No, ihan olankohautuksella ei tästä suosta useinkaan selvitä, mutta senpä tunnut ymmärtävänkin :slight_smile:

Kyllä kai tärkeintä on, että asiat tulevat itselle selviksi ja käsittelyyn. Sitten kun niiden kanssa pääsee itse kosketuksiin, se vain jotenkin lakkaa merkitsemästä mitään. Tarkoitan sitä, ettei niillä kapakkakeikoilla soittaminen tai muu ole viimein mikään kummoinenkaan juttu. Tällä hetkellä vain olet sillä tavoin jumiutuneen mielen vallassa, joka näkee alkoholin ja juomisen vähän niin kuin kaiken elämän keskuksena. Aluksi moni miettii, minäkin, että mihin ylipäätään uskaltaa mennä, ettei joudu juomahimojen valtaan. Mutta sekin on oma vaiheensa ja menee kyllä ohi. Riippuvuus hellittää otettaan vain vähä vähältä ja ajan kanssa elämällä todeksi uutta raitista elämäänsä. Joinain hetkinä kamalan vaikeaa, joinain sitten taas helppoa kuin heinänteko.

Itselläni toimii kovinkin hienosti tämä plinkittely, olen vähän niin kuin näiden muiden kavereiden kantamana. Uusia oivalluksia ja peilaustahan tässä tarvitaan. Käyn yhä myös A-klinikalla, jonka palveluita suosittelen lämpimästi! No, mitäs muuta… moni aloittaa terapian, hakee tukea harrastuksistaan, lukee asiaan kuuluvaa kirjallisuutta jne. Kyllä se oma latu löytyy. Ja musiikkihan voi olla kuntoutujalle niin ikään aika korvaamaton voimavara.

Stressiä kannattaa opetella hoitamaan ja ennaltaehkäisemään. Se on monelle ehkä jopa se hankalin juttu, jonka kanssa täytyy vain tulla toimeen senkin jälkeen, kun korkki on laitettu kiinni. Aika pitkälle pärjää, kun pitää perustarpeista huolta: hyvä ravinto, riittävä ja säännöllinen lepo, liikunta, rakentava sosiaalinen elämä, kaikki muu tämmönen.

Anna kivien vieriä sydämeltäsi yksi kerrallaan, kyllä ne liikkuvat isommatkin lohkareet. Ja pysy mukana tiukasti, niin annetaan porukalla Ponille kyytiä :slight_smile:

Kiitos myös Antiloopin paluulle vastauksesta!

Eilinen meni hyvin. Viinipiru piti harvinaisen kiltisti suunsa kiinni ja antoi nauttia illasta ihan kivennäisveden ja pikkusuolaisten voimin. Toki ennenkin on mennyt iltoja, viikkoja, kuukausikin ihan hyvin ennen kuin vanha tottumus on taas iskenyt päälle. Nyt täytyy vain toivoa, että ongelman myöntäminen auttaa vastustamaan kiusausta sitten kun se taas iskee.

Vähän jäi eilisessä häiritsemään käymäni keskustelu avopuolison kanssa. Pohdin tilannettani ääneen ja hän totesi, kannustusta tarkoittaen, että “jos” minulla on mielestäni ongelma, lienee hyväkin olla ilman alkoholia “jonkun aikaa”. Korjasin lempeästi, että voipi hyvin olla, ettei minusta ole koskaan enää kohtuukäyttäjäksi ja silloin on parempi pysytellä kokonaan ilman. “Mutta eihän sun tarvitse juoda viikolla tai mitään”, hän vastasi. TÄH??? Ja viikonloppunako tarvit see?

Tämä keskustelu sai miettimään sitä, miten nykymaailma suhtautuu alkoholiin. Jos olet vaikka juhlissa selvin päin, tulee auttamatta joku kysymään syytä. “Oletko kuskina/raskaana/antibioottikuurilla?” Ihan kuin selvin päin olo olisi joku epänormaalius, jota tarvitsee selitellä! Siinä mielessä toki kohtuukäytön hallitseminen olisi ihanaa, että voisi vaikkapa puolison sukujuhlissa ottaa sen yhden kuoharilasin ilman, että joutuu keksimään naurettavia tekosyitä tai kertomaan puolison kummin kaiman serkuille, että ehei, minä kun olen alkoholisti!

No, joka tapauksessa nyt päätös raittiudesta tuntuu hyvältä. Kun olen yrittänyt pitää käyttöä edes jotakuinkin kohtuuden rajoissa, päällä on ollut jatkuva ahdistus ja syyllisyys kerroista, jolloin en ole onnistunut pysymään asettamissani rajoissa (ja joita oli usein). Juominen ei pitkään aikaan ole tuntunut hyvältä. Siitä on tullut tapa - jonkunlainen pakko kun ei tiedä mitä muutakaan tekisi.

Hei,

Niinhän se menee, että ihmetys ja kummastus ympäristöstä saattaa aluksi olla todella voimakas. Tärkeintä on muistaa, että kyse on omasta elämästä ja omista valinnoista. Jos itse kokee, että alkoholin käyttöä ei pysty kontrolloimaan, ei siihen muilla ole mitään nokankoputtamista. Ja omasta kokemuksesta ainakin voin todeta, että nuo ihmettelytkin loppuvat ajan kanssa.

Viides raitis ja krapulaton aamu - hyvä alku!

Keräsin kaikki rohkeuden rippeet ja kävin AA-kokouksessa. Täytyy sanoa, että koskaan en ole pelännyt niin paljoa kuin sinne mennessä. Oli se kuitenkin sen arvoista - oli hienoa, kun kaikki paikallaolijat tiesivät mitä käyn läpi. En tiedä muista, mutta itselleni toimii parhaiten kun tiedän, etten ole yksin ja ainoa.

Eilen illalla kylläkin iski viininhimo ihan urakalla. Tulin kotiin märkänä, kylmissäni ja väsyneenä - tapa suorastaan vaati nappaamaan punkkulasin kaveriksi sohvalle! Tietäähän sen, mitä siitä “yhdestä” olisi taas seurannut, eli päätin kuitenkin taistella ja uppouduin tietokonepeliin kunnes olin unohtanut koko viinin. Huh, läheltä piti. Toivon vain, että tällaiset “häiriötekijät” riittävät viemään huomion pois juomisen ajattelusta jatkossakin…

Nyt joka tapauksessa positiivisin mielin tähän päivään. Onhan se niin, että vaikka aamulla väsyttäisi ja ketuttaisi kuinka paljon, niin krapulan ja morkkiksen kanssa se olisi vielä paljon, paljon pahempaa.

Hei pikkuponi,
kuulostaa tosi tutulle. Mäkin olen päälle 30, on avokki ja ihana lapsi. Urheilen, juoksen, käyn salilla, en siis oo mikään stereotyyppinen denzo(jos sellaista nyt on). Mutta teinistä saakka jo alko aika keskeisellä sijalla ja vapaa-aika kuvioissa ja en osaa lopettaa vaikka olis päättänyt ottaa vaan muutaman. Mä oon akateemisella alalla ja erilaiset konffareissut ja seminaarit on petollisia alkotarjoiluineen, joten ammatillisestikin saa pelätä. Ehkä yks mittari on, että kun alko on alkanut vaivaamaan, niin se tod on ongelma. Kun on alkkis, niinku mä, niin se alkoholin käyttö ei enää koskaan tuu olemaan sellaista kuin se on ei-alkkiksilla. Se ei koskaan tuu olemaan sellaista viatonta kivaa kuin joskus. Surutyötä siinä joutuu tekemään ja miettimään aika monta kuvioo uusiksi, ja se on kovaa psyykkistä työtä. Sullakin voi olla ammatin puolesta tosi suuret muutosprosessit noin toimintatavoissa ja strategioiden laatimisessa edessä, mutta pystyt siihen kyllä ja se selväpäinen elämä sitten on takuulla parempaa kuin ennen.
Mä arvioisin olleeni noin 4 v elämästäni jonkinasteisessa krapulassa. Mitä tuhlattua aikaa…mulla krapulat myös kestää vähintään kolme päivää, eli ei oo oikein oma itsensä ja epämääräisen paska olo. Mulle viina on myös tuonut perusmorkkiksenja krapulan lisäksi ihan vakaviakin seurauksia.

Hirveän vaikea on sen alkuhädän jälkeen, kun on valmis tekemään mitä vaan ettei homma enää toistus, raittiutta omin voimin pitää. Mutta raittius ei mahdotonta luultavasti oo. Mä ajattelen niin, että päivä kerrallaan, mutta silti tähtäimessä on loppuelämä. Jokaisesta ei-krapulaisesta aamusta, kun herää muistaen mitä edellisenä iltana tapahtui ja jaksaa lähtee hoitaan päivän hommia, urheilla, tehä duunia, ajatella ilman kemiasotkuisuutta, oon älyttömän kiitollinen ja onnellinen. Silti en ole yhtään vakuuttunut siitä, että tää raittius (tälläkään kertaa) kestäis. Tavallaan oon luovuttanut ja toivon vaan hartaasti ettei enää pitäis juoda. Tää mun ulosanti on nyt vähän rikkonaista nyt, mutta kauheesti tsempiä sulle, ja toivon että löydät jonkun väylän joka auttaa sua siinä päätöksessä, ettet halua juoda, vaikka tän foorumin.

Hienoa Pikkuponi kun uskalsit mennä sinne ryhmään. Ja Looperille tsempit myös! Omavoimaisuus taitaa olla aika yleinen ongelma alussa, kun ne lihakset millä sitä päätöstä pitää kasassa ovat kuitenkin alkoholistin lihaksia… ja niitä käskyttää addiktiset hermoradat ja -aivot. Sen vuoksi omavoimaisuus on joskus vaarallista, ja tukikeinoja (kuten plinkki, AA- A-klinikka ym) kannattaa käyttää apuna. Antaa omat voimat pois, ja tarttua auttajien käteen…

Piti tulla sellainen pointti tähän ketjuun esittämään, että itse olin aiemmin viihdekäyttäjä, en juonut koskaan yksin kotona. Ajattelin, että miten sitä sitten enää kapakkaan, yökerhoon tai duuni-illallisille voi mennä, kun ihmiset ihmettelevät ja kyselevät… Pitää aina selitellä, ja kaikki ajattelevat että olen vielä alkoholisti, kun en mitään juo.

Nyt on tässä 1,5 vuoden aikana monet kekkerit käyty, ja selvinpäin bailattu ja istuttu vaikka mitkä tilaisuudet läpi. Eipä ole juuri kukaan mitään kysellyt, enkä ole tosiaankaan ollut ainoa vesilinjalainen näissä jutuissa. Illanistujaiset ovat paljon hauskempia kuin ennen, ja tosiaan silmät on avautunut siihen, että aiemmin tosiaan luulin että KAIKKI juovat. Höpöhöpö. Tiedän senkin, että moni juo vain yhden oluen/siiderin sen vuoksi, että eivät vaikuta ilonpilaajilta… ja he ovat sanoneet minulle, että siistiä kun uskallan olla ilman sitä yhtäkin.

Tsemiä raitisteluun, se kannattaa.

Tässä on oiva paikka opetella uusi tapa! Keittelepä itsellesi seuraavan kerran kylmissäsi ollessasi iso mukillinen kuumaa kaakaota. Maistuu (ihan oikeasti) ihanalta ja lämmittää ilman morkkiksia! Ja yleensä yksi mukillinen riittää… Jos kaakao ei maita, niin teekin on hyvää. Ja jos näistä kumpikaan ei maita, niin opettele tykkäämään niistä! Ei se viinikään varmasti ihan ekoilla kerroilla namiherkkua ollut… :wink:

Tsemppiä! :slight_smile: