Suunta parempaan?

Kotikanava
1

Hei.
Löysin tämän paikan eilen etsiessäni vertaistukea, ja nyt haluaisin omaa tarinaani avata. Vaikka täällä ollaan nimettömiä, haluan kunnioittaa mieheni yksityisyyttä ja keskittyä enemmän omien ajatusteni puimiseen kuin hänen käytökseensä.

Olen 25-vuotias pienten lasten äiti, mieheni minua vähän vanhempi. Ollaan tutustuttu kun olin 18, ja ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 20. Ensi tapaamisella jo mieheni tuntui omalta, juuri sellaiselta kun puolison halusinkin olevan. Tunne oli molemminpuolinen. Perheen perustaminen nuorena tuntui luonnolliselta hänen kanssaan.

Nyt tänä keväänä vasta huomasin, mihin tilanteeseen ollaan ajauduttu. Olen aavistellut miehellä olevan alkoholiongelmaa jo yli kaksi vuotta, mutta jostain syystä en ole halunnut nähdä sitä. Olen ajatellut että hän juo kiusallaan, tai pitää vaan niin paljon oluesta että sitä olisi saatava aina. Nyt talvella pari kertaa mies jäi kiinni suorasta valehtelusta juomisten suhteen, ja aloin aavistaa, ettei tilanne ehkä ole enää hallinnassa, ehkä hän ei sitä kiusallaan tee. Mies on onnistunut hyvin juomisen peittämään, mitään määriä en tiedä kuinka paljon juotavaa on kulunut per viikko, mutta usein sitä on juotu ja katseesta on usein näkynyt, että jotain on otettu pihahommia tehdessä tai saunaa lämmittäessä. Alkoi tuntua, että mies on jatkuvasti kireä ja räjähdysherkkä, poissaoleva, ja alakuloinen. Jostain sain päähäni, että tämähän näyttää alkoholiriippuvuudelta. Teki mieleni räjähtää, tuntui että koko systeemi romahtaa.
Kirjoitin miehelleni kirjeen, missä kerroin, mitä olen huomannut ja mitä ajattelen asiasta, ja että näkeekö hän itse ongelmaa. Hän oli itsekin huomannut ettei enää hallitse juomistaan. Asiaa käsiteltiin jonkin aikaa, ja päädyttiin hakemaan hänelle apua. Onneksi hän vaikuttaa motivoituneelta, ei tietenkään innosta hypi, mutta on omien sanojensa mukaan valmis lopettamaan, jos vaan saa pidettyä perheen kasassa.
Ensin hän ehdotti että lopettaa itsekseen ettei tarvitse mennä ammattilaiselle apua hakemaan, mutta en suostunut siihen, sillä lopetuslupaukset eivät ole ennenkään pitäneet. Toivon, että hän löytää oman sisäisen motivaation, koska eihän mitään pysyvää tulosta voi saavuttaa, jos hän minun mielikseni sen tekee.

Siinä kuvio pääpiirteissään. Rakastan miestäni, enkä voisi kuvitella ketään muuta hänen tilalleen. Tekee kuitenkin kipeää ajatella, miten hän on valehdellut ja salaillut, tuhlannut täyteen turhuuteen tiukassa rahatilanteessa, sivuuttanut minut ja lapset jne. Koitan kuitenkin ajatella että se on sairaus mikä sen tekee, hän itse on oikeasti välittävä ja lämmin, ja aidosti pahoillaan tilanteesta. Kaikkea ei ole vielä menetetty, eikä onneksi sellaista vielä tuhottu mitä ei voisi työllä takaisin saada.

2

Jatkan vielä. Kamppailen itse masennuksen kanssa ja käyn psykologilla. Nyt olen vasta tajunnut, ettei normaalisti ihminen ahdistu, jos puoliso illalla sanoo, että tekee niin paljon mieli suklaata, että pakko lähteä sitä ostamaan monen kilometrin päästä. Tai että normaalissa perheessä äiti uskaltaa lähteä joskus johonkin ilman lapsia luottaen siihen, että mies on kykenevä hoitamaan heitä. Vaikka ei olisikaan humalassa, niin se kuivahumalan kireys ja lasten ohittaminen on pelottavaa, enkä halua lapsia sille altistaa. Näitä tilanteita on paljon. Rahat on jatkuvasti ihan loppu, vaikka eletään hyvin tiukasti ja miehen tulot on suht hyvät. Poden viikkotolkulla huonoa omaatuntoa siitä, että meninkin ostamaan sen viiden euron huulipunan alennuksesta. Ja se on ainut ostos itselleni moneen kuu,kauteen.
Mies oli hyvin helpottunut siitä, että sai tämän asian tunnoltaan. Oli helpottunut siitä, ettei hänellä enää ole tätä salaisuutta, ja pelätä sitä hetkeä kun se tulee mun tietoon. Mies varmaan saattoi hetken kuvitella, että nythän kaikki on hyvin. Mutta mun ahdistus ryöppyilee nyt, välillä iskee suunnaton epätoivo ja välillä olen toiveikas ja luotan mieheni vahvuuteen pysyä alkoholista erossa.

3

Tervehdys sitruunaperhonen! Kirjoitin jo kerran palstallesi tänä päivänä ,mutta se taisi hävitä jonnekin bittiavaruuteen…Mutta kuitenkin tervetuloa tänne plinkkiin keskustelemaan ja purkamaan pahaa oloasi.Kuulostaa siltä että miehelläsi on alkoholi ongelma,joka valitettavasti on koko perheen ongelma, ja se sairastuttaa koko lähipiirin kaikkinen sen myötäilmiöineen.Se tuo niiiiin paljon pahaa mieltä läheisille kun jatkuvasti joutuu pettymään ,on luottamuspula…juomismäärien valehtelut ,vähättelyt,piilopullot ovat alkoholisteille ominaista.Siinäpä sitten kun yhteistä arkea pyöritetään ja toiseen kun ei voi luottaa niin tulee vääjämättä ristiriitoja.
Meillä yhteistä taivalta pitkälti yli 30vuotta ja lapset (4) jo omillaan.Lapsenlapsiakin jo useita.Alko astui kuivioihin pikkuhiljaa saunakaljoista vähitellen väkevämpiin aineisiin siirtyen .Nyt ollut jo lähes 15 vuotta joka viikonloppuista juontia.Joitakin kuukausia ollut juomatta antabuksen voimalla.Sanoo ajoittain että hänellä on alkoholi ongelma, toisinaan sitten on vain suurkuluttaja :laughing:… Koska hoitaa työnsä niin ei silloin voi olla alkoholisti,ja juovathan ne muutkin :laughing: Minulla on ollut oma asunto jo vuoden,jossa voin olla kun hänelle maistuu juomat.Tämäkin on vähän löyhässä hirressä roikkumista,mutta en tarvitse olla alkoholin vaikutus piirissä…koska se ahdistaa minua.Aika näyttää kuinka tässä sitten käy,elän päivän kerrallaan.Käyn myös terapiassa ja al-anonissa ,joka on antanut voimia.Kehoittaisin sinua myös menemään al-anoniin jos paikkakunnallasi on,sieltä saa vertaistukea .

Tiedän tunteen ,että ahdistaa vaikka mies ei juokkaan.Siinä on se pelko että milloinka taas alkaa.Sitä tarkkailee hänen käytöstä,eleitä, ilmeitä.Etsii piilopulloja,siis kaikki tuntosarvet herkkänä koko ajan…vie siis voimia sekin :unamused: Hirveetä ees taas elämää…Tunteet käy vuoristorataa. Mutta voimia ja jaksamista sinulle ja lapsillesi -jellonatar-

4

Kiitos vastauksesta, Jellonatar. Sinulla pitkä tarina takana. Surullista, miten alkoholi määrittää myös alkoholistin läheisten elämää koko loppuelämän, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Hienoa, että olet päässyt noin pitkälle, ja omillesi.
Käyn itse ammattilaisen juttusilla masennuksen takia, ja al-anonin sivuja olen selaillut. Meidän paikkakunnalla on mahdollisuus käydä siellä, mutta en vielä tiedä tuleeko käytyä, kun ongelma meillä on niin lievä moneen muuhun verrattuna. Vertaillahan ei kyllä kannattaisi, aina löytyy joku jolla menee huonommin.
Mies onneksi keskustelee tästä aina tarpeen vaatiessa, ei puolustele itseään eikä kiellä. Hyväntahtoisesti naureskelee mulle, kun sormet sauhuten etsin netistä tietoa ja ihmisten kokemuksia. Halaa, ja sanoo että se on mun tapa käsitellä, ja hyvä niin.
Pääsin jo masennukseni kanssa aikalailla tasapainoon, kunnes silmät aukeni tälle alkoholisotkulle, ja tuntuu että tipahdin entistäkin syvemmälle suohon. Yritän opetella olemaan itsekäs ja huolehtia itsestäni paremmin, hoitaa ja pitää liikkeessä. Parisuhdekin kaipaisi enemmän yhteistä aikaa ilman lapsia, jotain mukavaa tekemistä poissa kotoa.

5

Hyvä että olet alkanut hoitamaan itseäsi se on tärkeintä.Jaksat silloin paremmin myös lasten kanssa.Tietoa alkoholismista löytyy esim.Juha Kemppisen sivuilta ja Minnesotan sivuilta.

Tosiaan hyvä että teillä keskustellaan asiasta,mutta onko se sellaista vähättelyä juomisen suhteen ja kun hän pitää sinua hyvänä niin hyvittelyä että voi taas hyvillä mielin ottaa kun vaimon saanut hyvälle tuulelle…Alkkikset ovat taitavia manipuloimaan läheisensä ,kokemusta on :blush:
Minä kun menin ensimäisiä kertoja al-anoniin en voinut miehelleni kertoa sitä,koska pelkäsin hänen reaktioitaan.Nyt kerron asian ihan ääneen,olen siis voimaantunut :slight_smile: Mies ei yleensä ota itse puheeksi alkoongelmaa,koska sitä nyt ei ole olemassa :laughing: Minulla ei enää ole mistä haluaisin keskustella ,kun se kahden keskeinen keskustelu ei johda mihinkään.Elämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa monen monta vuotta.Viikolla kun on selvinpäin ,niin tuntuu että eihän meillä ongelmaa olekkaan,minäkö se hullu olenkin,olen vain turhan tiukkapipoinen .Loppuviikkoa kohti on minulla ahdistus lisääntynyt ja useimmiten ihan aiheesta.Kun sitten viikonloppuna alkoa kuluu niin saan aina enemmän vahvistusta itselleni että olen oikealla tiellä kun on oma asunto ja oma rauha,tehköön itse mitä haluaa.

Ajatella ,että ihminen voi muuttua näin paljon,tarkoitan nyt itseäni.Minulla ei siis ole enää tunteita häntä kohtaan ja en hätäile enkä huolta kanna hänen voinnistaan.Alko on tehnyt tehtävänsä :blush: Minun viestiketjuni on “puolison juomnen ahdistaa läheisiä” jos haluat käydä lukemassa .- jellonatar-

6

Aiemmin tuota vähättelyä onkin ollut, ja tuollaista hyvittelyä että voi taas myöhemmin ottaa. Mies kävi omien sanojensa mukaan tämän talven aikana niin pohjalla, että oli herännyt tilanteen toivottomuuteen, eikä enää näe omassa toiminnassaan mitään hyväksyttävää. Oli jo paljon vähentänyt, ennen kuin puutuin itse siihen. En usko että hänen on helppoa lopettaa, mutta kuulemma tekee sen, jos se on ainut keino pysyä yhdessä. Toivon, että me päästiin liikkeelle tarpeeksi ajoissa. Mies on vielä täysissä järjissään, ja kykenee kriittisesti miettimään omia tekemisiä. Hetkiä kyllä on ollut, kun hän vaan ei ole ajatellut yhtään omaa napaansa pidemmälle, mutta nyt kun viimeisimmästä hörpystä alkaa olla aikaa, tulee se tuttu ihminen takaisin.
Tänään on toiveikas olo, viikonloppu alkaa ja perheen yhteistä aikaa. :slight_smile:

7

Nyt en pysty pitkästi kirjoittaa, mutta pelkään että havahtuminen ja muutoslupaukset oli hetken hauskuus vaan. Ei mies ole itsensä takia motivoitunut, kaljahammasta kolottaa kovasti. Muiden tarinoita luettua pelkään että tiedän miten tässä käy, mutta haluan silti edelleen uskoa ja toivoa.

8

Stressaa niin että oksettaa, kun pelkään että pieni saavutettu toivonkipinä katoaa. Päässä pyörii että olenko taas vainoharhainen ja turhan nipottaja.

9

Tiedän tunteen sitruunaperhonen.Sitä näkee toisesta ja osaa aavistaa että korkki kohta aukeaa.Meillä meni silleen että ma ja ti olivat katumuspäiviä,keskiviikkona jo mieli alkoi muuttua,torstaina jo hilpeämpi olo ,koska perjantai oli seuraava päivä sai siis aloittaa juomisen :unamused: tätä rataa on mennyt useita vuosia.En ollut nyt viikonloppunakaan katsomassa sitä touhua.Ilmeisesti oli juonut kun ei pahemmin ottanut yhteyttä.Olen sanonut että humalassa ei tarvii soitella. Nyt sitten soitti iltapäivästä ja pyysi tulemaan,kysyin että miksiköhän tuumasi vain että pitäähän sitä suhdetta hoitaa :laughing: joten tällai…

10

Helpottaa kummasti saada avautua tänne ja puhua asioiden oikeilla nimillä. Suurin osa meidän lähipiiristä ei tiedä mitään miehen ongelmasta. Haluaisin kuuluttaa koko maailmalle, mutta samalla haluan miehellä pysyvän mukava maine, että saisi siitä mahdollisesti motivaatiota raitistumiseen, ettei kaikkea ole menetetty.

11

Voi sitruunaperhonen, oli kuin omaa kirjoitustaan olisi lukenut! Täällä olen lueskellut muiden juttuja ja todennut meillä tilanteen olevan sama, eli tarkkailua “montako kaljaa tänään ollaan otettu” ja “millä tuulella tänään ollaan”. Todella raskasta, mutta jotenkin sitä vielä uskoo että jotain parannusta olisi näköpiirissä. Itse olen jo pitemmän aikaa hoitanut omaa stressiäni liikunnalla, joko lasten kanssa tai yksin. Onneksi lähipiirissä on hyvä tukiverkosto, jos tarvitsee hoitopaikkaa. Ja selitykset kuinka “naapurin Pentti juo kyllä paljon enemmän”, ja “pystyn olemaan juomatta koska tahansa” ovat nykyään jo sanahelinää, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Sanomattakin on selvää että samassa sängyssä nukkuminenkin ahdistaa, saatika niiden hikisien ällöttävänhajuisten lakanoiden vaihtaminen… No, minkä takia tässä vielä ollaan, on se kliseinen; koska sillä ärsyttävällä alkkispuolisolla on niitä hyviäkin hetkiä, lapset kuitenkin touhuavat isänsä kanssa (sillon kun on kotona eikä ole kännissä) ja ehkä sitä itsekin jotain pientä toivonkipinää pitää yllä suhteen paranemisesta. Kuitenkin, meillä on vaan yksi elämä enkä tiedä olenko valmis sitä tuhlaamaan TÄHÄN.

Olen kyllä jo mielessäni miettinyt eroa, mitä sitten, miten tapaamiset ym. kuviot, asumiset, ositukset jnejne. Mistä sitä saisi jonkun kristallipallon jotta näkisi mitä tuleman pitää? Tässä hetkessä kun kaikki on miten on…

Voimia kaikille samassa tilanteessa kamppaileville, tiedän niin miltä teistä tuntuu!

12

Ovat hyvinkin tuttuja ajatuksia minunkin päässäni,joita vatvoin jotta luulin tulevani hulluksi… :unamused: Näihin kysymyksiin olen saanut henkistä tukea psykologiltani.Asiota on niin paljon mahdollisen eron ympärillä joita pitäisi jaksaa hoitaa kun muutenkin on ihan riekaleina .väsynyt tähän kaikkeen p*****n.Psykologini sanoi että edetään pienin askelin,yksi asia kerrallaan…helpotti kummasti,putosi painolasti harteilta :confused: Asioilla on tapana järjestyä vähitellen.Joten tsemppiä sinulle furby ja kaikille muillekin.T-jellonatar-

13

Sitruunaperhonen…Minä olen ainakin puhunut avoimesti jotka ovat meidän ongelmastamme olleet huolissaan,tai jos on ollut tilanne että on tarvinnut selitellä asioita .Kulissien pidon olen jo jättänyt kauan sitten.Alkoholiongelmaa on niin paljon että miksi siitä valehdella.Oma tahtotila täytyy löytyä jos aikoo raitistua,eikä siihen kulissien pito auta…Se että jos saat sanottua ongelmanne lähipiirille uskon että se helpottaa myös sinun ahdistusta.Minä kerran nimittäin sanoin mieheni äidille ja sisarelle kun olivat käymässä,että alko se meidätkin erottaa,näyttää vahvasti siltä…ja arvaa että se helpotti minua… :sunglasses:

14

Nää teidän vastaukset merkitsee todella paljon, kiitos.
Tänään mies jäi kiinni kaljasta. Suutuin ja turhauduin, ja näytin tunteeni. Miestä hävetti, sanoi että nyt tajuaa sen itsekin, kuinka riippuvainen on, kun ei vaan pysty olla ilman. Haluaa päästä siitä irti ja haluaa apua. Oli todella murtunut, ei näytellyt vaan sen näki, että on rehellinen. Ensimmäiseen a-klinikkakäyntiin on vielä hetki aikaa. Haluan itse toivoa ja uskoa miehen onnistumiseen. Riippuvuus on todella vahva, mutta asian myöntäminen itselleen ja voimattomuuden tunnustaminen taitaa olla aika hyvä ensimmäinen askel. :slight_smile:

15

Rehellisyys onkin aivan elinehto sekä juovalle että läheiselle. Häpeää ei voi muuten murtaa. Kun osallistuu salailuun, osallistuu häpeään.

Tämä on niin kummallinen noidankehä, ettei ole toista. Muistan omat häpeäntunteeni sekä läheisenä (en olisi hävennyt miehen syöpää, sydäninfarktia tai aivoverenvuotoa) sekä juovana (en olisi hävennyt omaa syöpää, sydäninfarktia tai aivoverenvuotoa). Siksi alkoholiongelman laajuus maassamme pysyy piilossa, koska kaikki osalliset häpeävät.

Pystyin itse raitistumaan vasta kun rehellisesti katsoin omaa häpeääni. Ja voi ihme ja kumma, kun tunnustin että häpeän, häpeäni alkoi hiipua ja ryhdyin hoitamaan itseäni :slight_smile: