Suunta hukassa

Olen elänyt lähes 20 vuotta alkoholistin aviomiehenä, jona aikana on ollut ylä- ja alamäkeä. Aika on juossut kulisseja ylläpitäessä ja toivoessa paremmasta. Vamoni on antanut meille kolme ihanaa lasta ja toki on myös paljon ihania muistoja.

En ole voinut näistä asioista jutella kenenkään kanssa, ehkäpä johtuen osin asemastani työelämässä. Tämän kevään aikana vaimoni alkoholinkäyttö ja käytös muuttuivat rajusti huonompaan suuntaan. Tilanne eskaloitu niin pahaksi, että perheen pienin lapsista alkoi jo puhua itsetuhoisisesti, kun ei nuoruuttaan ymmärtänyt miksi äiti oli häntä kohtaan suorastaan hirviömäinen. Kesäkuun alku meni yötäpäivää ryypätessä ja kapakoissa juostessa.

Käsittelimme asiaa vanhempien lasten ja vaimoni kanssa sekä saimme tavuteltua hänet hakeutumaan hoitoon. No, nyt on kuukausi selväpäisyyttä ja vaimon järki on alkanut luistamaan hieman paremmin.

Tänään vaimo kertoi pettäneensä ystävän kanssa minua ja taisi kertoa sen paineen alla, koska tämän ystävän vaimo on aikonut ottaa asiasta yhteyttä. Lisäksi hän täsmensi, että haluaa edelleen kulkea kavereiden kanssa baareissa ja elää vapaasti ilman kahleita. Kovasti lupaili jatkaa raittiina, mutta hoitoa ei aikonut kuitenkaan jatkaa. Suhdetta hän ilmoitti haluavansa jatkaa.

Nyt kuorma alkaa olla jo pahasti niin suuri, että en näe toivoa tulevaisuudessa. Sydäntä särkee niin että kurkkua kuristaa. Vaimo taitaa surra ainoastaan varallisuuttani, sillä ei hän taida olla oikeasti mitään tunteita minua kohtaan, eikä myöskään lapsiakaan kohtaan.

Tunne on raastava ja suuntani on pahasti hukassa. Heitänkö hänet pihalle, vai uskonko parempaan loppuelämään? Voiko hän ikinä muuttua ilman apua, voinko minä muuttua ja oppia elämään näiden asioiden kanssa?

Raastaa varmasti.
Ei muutu “vapautta” ja kulissien tuomaa turvaa vaativa nainen.
Haluatko elää ulospäin hyvännäköistä mutta rakkaudetonta elämää?

Miehen osa on joskus raskas.
On “vapaita” avioliittoja joissa mennään ja rakastetaan muualla kuin kotona. Mieti onko se mitä haluat?

Jos ei niin lopeta heti. Muuten roikut ja roikut, kannat tuskaa ja uuvut.

Varmasti on suunta hukassa, alkoholisti pyörittää sitä karusellia niin kovasti, että kaikki menee sekaisin. Pettäminen on monesti mukana alkoholistin elämässä, ja sillä sitä selitellään. Nuo on niin isoja asioita, että ei niistä niin vaan selvitä, tarvitsette varmasti parisuhdeterapiaa. Ja se että vaimosi ei ole valmis jatkamaan hoitoa, ei kuulosta hyvältä. Raittius ei ole vain tahdon asia, alkoholistin pitää hoitaa itseään kunnolla. Kuin myös läheisen, alkoholismi sairastuttaa koko perheen. Ja miksi vaimosi kaipaa vapautta ja kavereita niin paljon? Nuo asiat teidän pitäisi käsitellä, jos aiotte yhdessä jatkaa. Suosittelen myös sinulle al-anonia al-anon.fi
Pidä itsestäsi huolta!

Valvottu yö takana ja ajatukset yhtä myttyrää. Kiitos vastauksista, niillä on merkitystä minulle. Jotenkin on vain tunne, että en enää jaksa. Nyt on liikaa kuormaa liian lyhyessä ajassa.
Etupäässä ajatukset pyörivät omasta saamattomuudesta. Vaimoin kännipettäminen tuntuu huudolta pois parisuhteesta, ja nyt kun toinen osapuoli veti liinat kiinni, yritetään elvyttää entistä.

Miten tästä oikein voi jaksaa eteenpäin?

Hei Pallo kadoksissa!

En yleensä halua neuvoa; se kun on vaikeaa ja voi mennä pieleen silloin, kun ei toisen elämästä tiedä kaikkea. Älä siis pahastu; kuitenkin kuulostat olevan niin hajalla, että en voi olla kirjoittamatta. Minun ehdotukseni on: muuttakaa eri osoitteisiin, niin nopeasti kuin mahdollista. Itselläni ei ole lapsia, mutta luulen, että lapset ovat nyt voimavarasi ja se motiivi, joka patistaa sinut eteenpäin hankalasta tilanteesta. Jospa sinä ja lapset eläisitte yhdessä ja vaimosi eri asunnossa, jolloin te kaikki saisitte mahdollisuuden toipua. Lasten ei tarvitsisi nähdä eikä kokea äitinsä mahdollisten toistuvien retkahdusten rumbaa, riitelyä ym ainakaan jatkuvasti ja sinäkin pystyisit suuntaamaan ajatuksiasi tulevaisuuteen… Ehkä välinne voisivat pysyä asiallisina ja voisitte jopa viettää aikaa yhdessä silloin, kun se tuntuu hyvältä. - Alkoholistin, kuivakärvistelijän, yksipuolisesti vapaaseen liittoon, ylipäätään kovin erilaisin arvoin elävän kanssa saman katon alla ilmapiiri on pakostakin ahdistunut, varpaillaan oleva, turhautunut… Ei pysty ajattelemaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta selkeästi.

Näin oletan omista lähtökohdistani. Mieheni on alkoholisti, olemme olleet yhdessä runsaat 30 v. Emme ole eronneet, mutta minulla on oma asunto samassa kerrostalossa, ensin vain työkäytössä, mutta kohta 4 vuotta sitten muutin osoitteeni sinne, ja nykyään olen siellä valtaosan ajasta. Meillä ei tosiaan ole lapsia, eikä hän käy vieraissa, mutta ahdistun hänen juopuneesta olemuksestaan ja siitä miten hän tuhoaa terveytensä. En pysty keskittymään töihini jne. Mutta kun tulen omalle asunnolleni, pystyn sulkemaan hänet pois ja keskittymään omaan elämääni. Ymmärrän, että teillä asioita mutkistaa, miten lasten hoito järjestetään jne. Toisaalta se voisi olla myös se asia, joka yksinkertaistaa asioita. Lapsia pitää suojella niiltä elinikäisiltä haavoilta, joita tilanne kotona voi tuottaa. Unohtamatta sitä, että sinun elämäsi on tärkeä ja ainutkertainen. Ja vielä, ihminenhän vaimosikin on. Ehkäpä hänkin voisi tajuta tilanteen vakavuuden huomatessaan, mitä voi menettää.

Voimia sinulle käydä asiat läpi ja päästä tilanteesta eteenpäin.

Voi kiitos Teille ajatuksista ja kannustavista kommenteista.

Kirjoitin jotenkin tunnekuohussani hassusti. Vaimo haluaisi jatkaa suhdetta kanssani ja pitää perheen koossa. Hairahduksen hän on pistänyt poikki.

Itse olen vain niin tohjona, että en pysty keskittymään asian käsittelyyn juuri mitenkään. Koetan pysyä kasassa lasteni vuoksi ja pohdin tosissaan, että erilleen muuttaminen voisi olla lasten kannalta parasvaihtoehto ja saisi itsekin myös aikaa toipua.

Sisimmässä rakastan vaimoani, mutta silti tunnen, että jotain on sielussani kuolemassa. Voi luoja- tämä tuntuu samalta kuin läheinen olisi menehtynyt.

Hei taas,
Olisiko sinulla mahdollista päästä vähän lepäämään jonnekin, edes hetkeksi? Saisit voimia mieittiä tulevaisuutta. Lapset mummilaan tms. jos et uskalla jättää äidille.

Harva alkoholisti raitistuu, ikävä kyllä. Ja ne retkahdukset, selitykset, vannomiset, anteeksipyynnöt, pelot…toivottavasti minun ei tarvitse enää niitä kokea. Olen sanonut miehelleni, että juovan alkoholistin kanssa en elä, mutta jos hän haluaa raittiutta itsensä takia ja hoitaa itseään, olen hänen kanssaan.

Tsemppiä ja lepoa! Tiedän kuinka raskasta se on.

Moi, Pallo hukassa.
Minulla takana 23 vuotta yhteiseloa alkoholistin kanssa. Meilläkin 3 lasta. Pariin viimeiseen vuoteen mahtuu kaikki mahdollinen. Pettämistä, valehtelua, väkivaltaa, tolkutonta ryyppäämistä. On ohjattu hoitoon, itketty, pyydetty, rukoiltu, aneltu että yritä edes lasten takia jne. Juuri lasten takia keräsin voimani ja otin eron. Aluksi lapset itkivät eron tuskaa. Nyt kun erosta on vuosi, he kaikki sanovat että “äiti, näin on parempi”. Tuo lause vie minua eteenpäin. Näen lasten pikkuhiljaa vapautuvan. Nyt kavereita kehtaa kutsua kylään. Meistä on tullut tiivis poppoo, jonka ei enää tarvitse arvailla juopon tekemisiä.
Mutta entä minä sitten. Helvetinmoinen vuosi takana. Ikävä on vieläkin kova. Yksinäisyys raastavan repivää vieläkin. Parisuhteen kaipuu hillitön. Ei minusta taida enää " ehyttä" ihmistä tulla. Kaipaan, mutta mitä? Kaipaanko jotakin, mitä ei edes ollut? Omaa kuvitelmaani hyvästä parisuhteesta ja onnellisesta perheestä?

Sinulle sanoisin että eroa. Lasten takia. Omani kerkesivät nähdä liikaa. Ja jollakin tavalla tämä tulee meihin kaikkiin vielä vuosikausia vaikuttamaan. Opeta heille että vaikeistakin asioista voi selvitä. Itseäni syytän etten eronnut aiemmin. Pelkäsin miten selviän, miten kestän yksinäisyyden, löydänkö ketään rinnalleni, kelpaanko kenellekään jne. En omassa tuskassani ymmärtänyt että myös lapset käyvät läpi saman paskan. Miten väärän mallin annoimme heille parisuhteesta, toimivasta perheestä ja vanhempien vastuusta.
Mielelläni keskustelisin kahden kesken kanssasi. Tunnen tuskasi. Voimia sinulle mitä sitten ikinä päätätkin tehdä.

Hei Ammanari,
Luin viestisi itku silmässä. Ihan samoja ajatuksia on myös minulla. Jotenkin sitä ihminen yksinään käpertyy, ikään kuin uskotellen tämän surun olevan ainutkertaista ja vain kohdalleni sattunutta.
Haluan lapsilleni ja myös itselleni elämän ilman pelkoja. Mielestäni perheen tulle olla turvasatama ja kaiken perusta vaikka muualla myllertäisi kuinka. Meillä se ei sitä ole ollut vuosikausiin.

Koetan viimeisillä voimilla roikkua parisuhteessa, yksin olemisen pelosta, ja samalla ahdistus vain kasvaa valtavasti. Taas yksi yö ilman unta miettien ja vatvoen asiaa. Päällimmäisenä on vain raastava suru ja menettämisen pelko.
Puhumisen tarve on ihan valtava, joten onnistuisiko keskustelu kahden kesken helpoiten vaihtamalla yhteystiedot sähköpostiosoitteen “pallo.hukassa123(at)gmail.com” kautta?

Olen kieltämättä ihan riekaleina ja varmasti itkuinen, mutta jos joku ihminen ojentaa kättä pinnan alle vajoavaa kohden mielellään siihen koettaisin tarttua. Toivottavasti keskustelut helpottavat myös molempien oloa ja antavat voimia eteenpäin. Olen siis pallo hukassa vaikka viestin lähettäjänä lukeekin Onneton, jota nyt kyllä myös olen.

Hei Pallo hukassa,

Voimia ja tsemppiä sinulle tehdä se tarvittava ratkaisu, teillä on lapsia, ja lapset vahingoittuvat tässä alkoholistin menossa mukana. Meillä on aikuisia lapsia jotka käyvät viikonloppuisin, mutta minun lapseni eivät oikein enää halua käydä, kun ovat nähneet mieheni kännissä ja he ovat huolissaan minusta. Isotkin lapset protestoivat alkkista vastaan. Pienillä ja kun kyseessä on oma vanhempi ei ole mitään keinoja, he sairastuvat.

Tuota yksinäisyyttä olen paljon miettinyt ja sitä saanko itseni lopulta irti tästä paskasta. Mies on juonut aina, paitsi reilun vuoden oli raittiina ja kävi AA.ssa ja menimme naimisiin. Pettymys on valtava kun alkoholi on tullut takaisin. Ja hän aikoo juoda, niin hän on ilmaissut asian. Silti ei ole helppoa alkaa repiä kun on tuo hyvä vuosikin takana.

Täällä on paljon viisaita ihmisiä ja apua tarjolla. Hae itsellesi apua. Myös joku hengähdystauko olisi tarpeen jos saat lapset johonkin luotettavaan hoitoon. Ihan nukkuminen ja itsestä huolehtiminen tekisi hyvää. Kaikkea hyvää.

Tuska jatkuu ja jatkuu. Keskustelin vaimolle harkitsevani eroa ja siitä se riemu repes Hän ei selviäisi itsekseen. No pettämistä on hoidettu kovin yksipuolisesti. Minun pitäisi antaa anteeksi ja hän on niin tyhjä, ettei asiaa jaksa käsitellä. On vain katkera minulle kun olen kahlinnut häntä niin, että hänen on ollut pakko juoda. Nyt itken yksinään ja pidän kulissia lasten vuoksi yllä. Apua ja uutta näkökulmaa olen saanut Ammanarin kanssa käydyistä ajatuksen vaihdosta. Nyt juuri tuntuu ihan siltä, että lopetan tämän tuskan kohta omatoimisesti. Ei auta, ensiviikolla on pakko mennä ammattiauttajan puheille. On tuo alkoholismi ihan hirveä tauti, tappaa omantunnon, empatian ja oikeudenmukaisuuden.

Hei, hae ihmeessä apua itsellesi! Suosittelen myös lämpimästi yhä vertaistukea eli al-anonia. Siellä meitä kaikkia yhdistää tuska mitä alkoholismi on tuonut elämäämme.
Muista, että alkoholisti etsii aina syyt juomiseen. Sinä et ole syyllinen, eikä kukaan muukaan. Se aine, joka koukuttaa ja vie mukanaan. Alkoholismi on fyysisen riippuvuuden lisäksi tunne-elämän sairaus.
Olen varmaan tämän jo lukenut? juhakemppinen.fi/index.php?id=tlupcg2kiuq64y
Muista huolehtia itsestäsi!

Hei Pallo hukassa!
Älä anna periksi! On vaikea ajatella positiivisesti silloin, kun kaikki kaatuu päälle, mutta elämää on edessäpäin, ja sen puolesta kannattaa taistella.

Minä ainakin olen saanut paljon apua siitä, että olen kirjoittanut tänne (ketjuni on: Tästä tulee selviytymistarina) ja toisten lajitovereiden kokemusten lukeminen on auttanut ja saanut tajuamaan asioita ja opettanut keskittymään itseeni (vaikken fyysisesti olekaan lähtenyt…). Kaivoin tuohon esiin peteween ketjun Vaimoni juo-minä en. Ehkä voisit saada jotain apua sen lukemisesta. Miespuolisten läheisten tarinoita on aika vähän, ongelma on varmaan laajempi kuin mitä julkisuuteen tulee. Tuossa ketjussa Vaimoni juo-minä en yhtenä kirjoittajana pyykkipoika, joka on selviytynyt irti raastavasta tilanteesta. Jos lueskelet ketjua, huomaat, että piina voi kestää pitkäänkin (niin kuin ymmärrän että sinullakin on ollut), mutta ketjun sivulta 18 lähtien voi nähdä, että pyykkipoika alkaa taistelemaan vastaan ja selviytyy.

Kuten viisaammat täällä ovat sanoneet, emme voi muuttaa toista, mutta oman elämämme voimme muuttaa.
Tsemppiä!

P.S. Ja kannustan hakemaan ammattiapua. Keskity itseesi, sitä kautta pystyt auttamaan lapsiasikin.

Hei pitkästä aikaa. Ajattelin kirjoittaa nykyisestä tilanteesta. Ensinnä haluan kiittää kaikkia tukevista viesteistä sekä neuvoista ja erityisesti nimimerkkiä Ammanaria. Kun hetki oli pahin ja elämänhalu tuntui kertakaikkiaan valuneen mustaan pimeyteen rajulla pyörteellä, josta en nähnyt mitään ulospääsyn mahdollisuutta, niin nimimerkin takaa kirjoittanut nainen valoi minuun toivoa ja hiljalleen puhalsi minun elämänliekkiin hehkun. Viisailla, kauniilla ja myös rajuilla kirjoituksilla hän käänsi toivottomuuden toivoksi. Samalla tajusin, että hän repi omat haavat ammoisen auki vain auttaakseen tuntematonta.

Olin niin rikki, että ilman häntä tai oikeastaan enkeliä en tätä nyt kirjoittaisi.

Asiat ovat siis edenneet. Olen saanut toimintakyvyn takaisin, enkä makaa enään vain sängyssä ja oksenna sankoon. Töihin olen jo pystynyt palaamaan, vaikka eivät ne päivän työt oikein täydellä teholla vielä suju. Keskittymisvaikeudet vaivaavat, jollaista minulla ei ole ikinä ennen ollut. Välillä ahdistus tai ääretön suru valtaa mielen, mutta tunteen kesto on selvästi lyhentynyt. Kun olen erossa vaimosta oloni on jopa vapautunut.

No mitä vaimolle sitten kuuluu. Juomatta hän on lähestulkoon ollut, yksi retkahdus kun olin karussa kotoa. Mykkäkoulua, mökötystä, niskojen nakkelua ja muuta vastaavaa. Olen kuullut mitä kaikkia virheitä olen tehnyt ja kuinka kurja ihminen olen. Eipä se ole ihme, että vaimon pitää juoda. Jos puheeksi koettaa ottaa pettämisen tai juomisen, niin keskustelu muutti lähes mahdottomaksi. ihan kuin puhuisi pahaisen kakaran kanssa. Ei jaksa, elä jauha… On vain vastauksena.

Hoitoon ei vaimo halua lähteä, koska aikoo ruveta käyttämään alkoholia kohtuudella. Kerroin hänelle, että se ei ole enään tässä perheessä vaihtoehto. Jos juot, niin juo eri asunnossa- tuumasin. Jotenkin käymme henkistä valtakamppailua. Vaimo yrittää vanhoja vaikutuskeinoja, joilla hän on saanut minut ja muun perheen pitämään kulisseja yllä. Nuo kulissit olen kyllä räjäyttänyt surutta ja kaikki ystävät ja läheiset tietävät mistä tässä on kyse. Tämä järkytti juoppoamme todella kovasti, mutta samalla hän on huomannut ettei yksikään ihminen ole häntä silti hylännyt. Juomaseuraa hän ei vain enään saa.

Olen valmistanut itseäni henkisesti siihen totuuteen, että osoitteemme erkanevat ja se hetki on joka päivä lähempänä. En luota enään kohtuukäyttäjä juoppoon. En halua lapsieni pelkäävän ja kokevan häpeää. Olen päättänyt, että ansaitsen onnellisen elämän ja teen asioita jotka johtavat siihen. Valitettavasti, vaikka kuinka toivon ja rukoilen, ei tuo nainen pysty sitä meille tarjoamaan. Ei jaksa eikä halua. Yhtenä hetkenä olen vahvana ja toisena pyörän ajatuksen.

Mutta eteenpäin on pienin askelin menty. Sen olen myös päättänyt, että kun tämän taistelun saan lopulta voitettua, niin pistän saamani hyvän kiertämään toiselle apua tarvitsevalle. Nyt olen siihen vielä liian heikko, mutta jonain päivänä en.

Toivottomuudesta olen päässyt siis elämään takaisin ja nyt opettelen löytämään itsestäni ne piirteet takaisin, jotka katosivat vuosien aikana alkoholistin muokatessani minuuttani. Huumori, sosiaalisuus ja hyväntuulisuus ovat palailemassa takaisin. Itsetunto on parantunut ja liikunta maistuu taas pitkän pitkän tauon jälkeen. Tämän pahuuden minä vielä selätän :slight_smile:

Hei Pallo hukassa!

Onpa helpottavaa kuulla, että olet pääsemässä tilanteen herraksi! Täällä on jo oltu huolissaan, kun ei hetkeen kuulunut mitään…

Minäkin jossain vaiheessa huomasin, että kulissien ylläpitäminen ei kannata. No en nyt suoranaisesti kuuluta miehen alkoholiongelmaa, mutta en myöskään enää salaa. Ja olen saanut huomata, että aika monet tiesivät asian jo ennen kuin kerroin, ovat nähneet asiain laidan, joten turhaan sitä ponnistelee pitääkseen asian salassa.

No nyt en jaarittele enempää, lähden mökille puuhastelemaan ja tarkkailemaan luontoa. Luontoterapia on minulle ratkaisevan tärkeää; suosittelen kaikille muillekin keskittymistä sellaisiin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä; niistä saa voimaa. Ja kirjoittaminen on minulle hyvä keino purkaa asioita ja nollata tilannetta. Kirjoituksiin voi myös palata myöhemmin, jos muuttuvissa tilanteissa iskee epäilys omasta harkintakyvystä tms. Mutta eri ihmisille toimivat eri keinot, pääasia että löytää jonkin työkalun itselleen raivatakseen tiensä taas päivänvaloon :slight_smile:

Pidä kiinni tuosta! Sinä selviät tästä! Ja täällä on paikka minne voi kirjoitella silloin kun tuntuu pahalta - lajitovereita on täällä vaikkei aina tule paljoa vastauksiakaan. Ja tänne voi kirjoittaa myös kun tuntuu, että asiat edistyvät, se rohkaisee meitä muitakin läheisiä.

Mutkainenkin tie vie perille, kun vain jatkaa matkaa :slight_smile:

Anteeksi etten lukenut ketjua, mutta halusin antaa vinkin “Inhmillinen tekijä” kaksisuuntaisesta mielialasta tänä aamuna.
Ainakin minua, juopon ex-puolisoa, auttoi antamaan anteeksi sairaalle ihmiselle, vaikka se ei siltä aina näytä eikä tunnu muulta kuin ilkeydeltä.
Mutta viisautta on lähteä pois, koska ei muuta tapahdu kuin itsensä sairastuttaa. Se oli tuttua tuossa haastattelussa että sairas ei itse tajunnut olevansa sairas. Eihän alkoholistikaan tajua olevansa itse sairas.

Hei, haluan kiittää tästä ketjusta, joka herätti minussakin vahvan halun olla tukena aloittajalle. Mahtavaa on kuitenkin se, että Ammanari-nimimerkki pystyi sitä hänelle jo tarjoamaan.

Aloittaja vaikuttaa sen verran kyvykkäältä aikuiselta ihmiseltä, että olen vakuuttunut hänen ja lastensa selviävän tuosta “tilanteesta”. Itsetunnon täytyy olla aika kohdallaan, kun rohkenee “räjäyttää” kulissit ja kertoa rehellisesti perheen ulkopuolisille, mistä oikein on kysymys. Sekin on hieno juttu, ettei läheiset ole juovaa hylänneet, vaan jollakin tapaa vaikuttavat ymmärtäneen, että siellä sairauden takana on edelleen tuttu rakas ihminen - fiksuja aikuisia siis hekin, ainakin siltä vaikuttaa. On vaan hämmentävää lukea tekstiä niin, että alkoholisti onkin nainen/äiti. Yleensähän nuo vastaavat tekstit liittyvät mieheen.

Toivotan siis rohkeutta irtiottoon ja luottamusta tulevaan; te selviätte kyllä!