Seitsemän vuotta, lähes joka viikonloppu tissuttelua, välillä myös arkisin. Mökillä kaikki vapaat reilulla kädellä kaikki päivät kaljaa. Ei ole auttanut puheet, ei huudot, ei itkut,ei raivarit,ei vaikenemiset,mökötykset,ei pariterapiat, ei kirje,ei uhkailut,ei lähteminen, ei eropapereidentäyttö. Olen kuullut olevani itse huora, saamaton,laiska . En ole pystynyt perhe elämäänvuosiin, koska pakenen viimeistään siinä vaiheessa paikalta yläkertaan kun mies alkaa humaltumaan. En kestä sitä ahdistusta ja vihaa mikä se minussa aiheuttaa. Käyn säännöllisesti juttelemassa psykiatrin luona ja syön masennuslääkkeitä. Mies sanoo välillä että on jonkilainen riippuvuus olemassa, mutta eilen taas sanoi, että ylireagoin asiaan, koska isäni oli alkoholisti. Ilmeisesti pariterapeuttikin ylireagoi kun ehdotti minnesotahoitoa tai aa -kerhoa. On luvannut usein vähentää,mutta kestää korkeintaan pari viikkoa. On luvannut lapsillekkin vähentää, mutta juuri sanoi, ettei ole näin luvannut… Lieveilmiönä on tullut , se ettei ole aina tavoitettavissa, itken ja ihmettelen miten joku voi olla noin tunteeton. Syitä juomiseen löytyy aina. Sanoi myös että onko muka hänen kaikki työkaverinsakin alkoholisteja kun ottavat samalla tavalla ja miksi niiden vaimot kestää… Kerroin siihen, etten usko, että kukaan jaksaa katsoa tollasta ,mutta jos olen kerran ainoa joka ei kestä niin sitten se on niin. Mutta tällainen elämä ei mulle sovi. Eikä hän myöskään usko olevansa riippuvainen, koska hoitaa työnsä, selityksiä löytyy aina. Kuitenkin kertoo jo että tarvitsee rentoutuakseen kaljaa ja joskus heikkona hetkenä sanonut, että ihankuin kroppa perjantaina jo vaatisi kaljaa. Sanoi myös puolustuksena eilen, ettei sentään juo heti lauantai aamusta… Kerroin, ettei sillä loppupelissä noin 6 h ole enää merkitystä…
Tulevaisuus auki,olen tuurijuoppo ja ymmärrän myös mitä olet joutunut kestämään kun ei saa puolisoon yhteyttä pitkäksi aikaa,Se vaatii kovaa tsemppiä ja luonnetta periksi ei saa antaa,vaikka tekisi mieli luovuttaa,mut ei Se kannata,taistelu-ilme esiin viinapiru on tosi vahva vastus
.
Suru,
miehesi sanomista olivat ihan samoja, mitä itse kuuntelin aikani. Teksti kuin
Omasta elämästäni.
Pelastin itseni ja lapseni. No, mies vielä yritti, että katsotaan miten kestän ensiliukkaat, siis ilmeisesti ilman häntä. Niille voin hankkia uudet nastakengät sitten.
Meidän ei pidä suostua huonoon kohteluun… Etäisyys on auttanut, eli joskus kaukaa näkee parhaiten lähelle. Suosittelen.
Nyt en enään kestä kun oma terveys on niin heikolla jo… olen jo kertonut lapsille että katsotaan uutta asuntoa. Omani on jo 14 vuotias. Ollaan siis uusio perhe, miehelläni on 11 12- vuotiaat. Mies " tissuttelee" joka viikonloppu vaikka lapset olisi täällä. Ei ole vähentänyt, vaikka lupaa. Vähän väliä mieleeni tulee vaan epäusko, että jos mä vaan ite oonkin niin hullu, että mä vaan ylireagoin ja ei toi oo niin paha asia jne…mutta sitten kuitenkin sisimmässäni tiedän, etten ole turhaan näitä viimeisiä vuosia tuntenut tätä tuskaa… On vaan niin vihainen kunn kuningas alkoholi voitti ja tuhosi niin muuten kauniin rakkaustarinan… Mä en jaksa kuunnella niitä puolustuspuheita enään: en juo itseäni sammuksiin, hoidan työni, en ole rapajuoppo,joudunhan mäkin kattelemaan sun vikoja, enhän mä kanna jokapuolella puhelinta mukanani,enkö mä saa tavata muka kavereitani, mitä pahaa mä muka nyt oon tehnyt.
Joo ei tarvitse aina olla puhelin mukana, mutta eikö tasavertaiseen kumppanuuteen kuuluu ilmoittaa toiselle missä on, milloin tulee jne. Pitää puhelin päällä tai huolta että akku riittää. Tai onko se alkoholistin mittari, ettei voi olla alkoholisti, kun hoitaa vielä työnsä ja ei sammu. Ja kyllä siinä on pahaa aiheuttanut lähimmäiselleen, jos perjantaina lähtee ryyppäämään, tulee kotiin yöllä, nukkuu sohvalla, lähtee lauantaina johonkin tulee taas aamuyöstä ja herää sunnuntaina viideltä suihkuun. Ja kun huudan ja itken pää punasena miten voi tehdää toiselle näin, niin multa kysytään että mitä pahaa mä nyt ole tehnyt. Voi prkl!! Kyllä pistää vihaksi!
Ja viimeyönä kun valvoin ja mietin asioita , muistin kun mieheni kertoi, että kun tapasi lastensa äidin, ei ollut kuulemma mitään suurta rakkautta, mutta halusi rauhottua. Liekö jo silloin ollut takaraivossa se ,että oma meneminen ei ole tervettä… Yhteiselonaikana teki sitten kuulemma niin, että hän kun aina nukutti lapset niin lähti sen jälkeen baariin. Odotti niinkauan kun avovaimo nukahti, tilasi taksin vähän matkan päähän ja juoksi taxille… Syy oli se, että suhde oli niin huono… akka kuulemma nalkutti kaikesta ja liitto huono. Minä olin aina että voi kamala kun sulla on ollu vaikeeta… Mutta yöllä tajusin, että aikuinen mies ei lähde baariin, vaan on selvinpäin tuolloinkin ja selvittää huonon suhteen tai eroaa…
Ja sitten kun heidän ero lopulta tuli, astuin minä pian kuvioon, alku oli huumaa tietenkin. En osannut kiinnittää juomiseen huomiota. En usko että se oli kummosempaa, koska en olisi tässä . Mies alkoi urheilemaan, koska minä urheilin. No urheilu jäi jossain vaiheessa. Mies ei käynyt baareissa, mutta juominen on siis siirtynyt kotiin, ja usein ollaan kesällä mökillä jolloin juominen on rankempaa. Viimeksi juhannuksen jälkeen, kertoi, että näkee jonkinlaisia pikku-ukkoja…
Eli juominen on ollut ennen minua. Se muuttaa muotoaan, muttei ole koskaan ollut poissa. Mies myös arvostelee muita, jotka käy aina baareissa, kun itse ei käy…Usein En tajua miten voi itseään noin rankasti pettää, että ei ole ongelmaa kun juo kotona…
Hei,
on valitettavasti juovan kehityskaari. Meni aikansa itselläni ennenkuin uskoin.
Lue Juha Kemppinen: Alkoholismin vaiheet. Kyyti on kovaa, ja kaikilla vaiheet hyvin yhtälaisia. Suhteet kestävät justiinsa niin kauan kuin puoliso kestää.
Tajusin itse tuhoutuvani. Vieläkin spostilla ex, mekin olimme muuten uusioperhe, vielä yrittää syyllistää. Viimeksi siitä, että olen kertomatta vaihtanut numeroni. Ei reppana edes tajua, että hänen takiaan!
Jos lähdet, pelastat itsesi ja lapset. Jos jäät, juovalla ei ole mitään syytä olla jatkamatta samaa. Päätös on sonun, juova ei luovu saavutetuista eduistaan.
Itse saan päälleni syytöksiä perheen tuhoamisesta, lasten vahongoittamisesta yhäkin. Juoppo ei edelleenkään näe omaa osuuttaan, ja minä sentään lähdin 1, 5 vuotta sitten. Ainakaan ei ole tarvinnut olla vieressä. Raitistunut ei siis ole, mikään ei aittanut. Ei tuki, ei perhe, ei rakkaus.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Mieti kuitenkin lapsia. Oma poikani olisi lähtenyt isälleen, jos en itse olisi tehnyt ratkaisua. Onneksi tein ja poika sai uskoa äidin järkevyydestä ja rakkaudesta häntäkin kohtaan. Ei ollut enää vain juopon hyysääjä.
Voimia sinulle…
Suosittelen myös lähtemistä. Se on aivan helvetin raskasta ja vaikeaa. Siis lähteminen. Mutta kun se on lopulta tehty, ei sitä kadu.
Täältä luin, että alkoholistia on turha uhkailla erolla, jos ei uhkaustaan myös toteuta.
Olen kyllä lähdössä ja mitä tapahtuikaan: huomaan mieheni yritykset, joita ei ole aikaisemmin tullut esille… kuten esim. olen miettinyt kuule paljonkin koko viikonlopun ajan ja selaillut erilaisia sivuja ja tapaan henkilön joka käy aa-kerhossa. No mitäs sitten … ei auta mua enään yhtään. Ne viimeiset vuodet kun olen itkenyt ja huutanut ja tehnyt kaikkeni , että tää helvetti loppuisi ni nyt ollaan vasta sillä asteella, että ruvetaan jo MIETTIMÄÄN asioita. Joka tapauksessa muutan omaan kotiin, oman henkisen hyvinvointini takia, ja jos mies muka raitistuu ja (nyt ei enää vähentämiset auta,) niin sitten voidaan EHKÄ tapailla JOS mua ENÄÄN siinä vaiheessa kiinnostaa.
Vaikka mut on lyöty niin maanrakoon näiden vuosien saatossa, niin täältä mä nousen. Kukaan ei kohtele mua noin! Missä se oli kun mä itkin sen perään ja olin huolissani kun ei vastaa puhelimeen tai puhelin oli pois päältä? Miksi mun piti tuntea aina syyllisyyttä siitä kun loukkaannuin ja suutuin kun en jaksanut istua mökillä sen seurassa juomassa jokapäivä, vaan halusin viettää jotenkin aikaa muuten rakkaani kanssa? Sitten olin se ilonpilaaja. Ja en kuulemma näytä rakkautta ja läheisyyttä hänelle… No en todellakaan… Pitäisikö kädet levällään olla vastassa kun tulee kotiin viikonloppu mökkireissulta , kun näkee kilometrin päähän , että on kaksikäsin taas vedetty kuraa lärviin… tai kun jokaviikonloppu haisee kaljalle niin kömmi siinä nyt sitten kainaloon tai silitä päähän. Ei mee mun tajuntaan tää homma. Mutta nyt meni luukut kiinni tässä osoitteessa…etsikööt sen naisen, (joita kuulemma on monia, )joita ei haittaa tuollainen meno.
Tiedän , että tie on pitkä ja tuskainen , mutta minuutti kerrallaan, jos ei muuten.
No selvishän se miten oli asioita miettinyt… tosin hänen lapsen kautta. Tosin epäilin jo sitä kun näin olemuksen eilen. Oli kuin varjo neljä päivää sitten, laihtunut silmissä, muutenkin niin hiljainen ja nöyrä. Puoliksi syöty pizzapaketti mukana.
Kertoi ennen lähtöä, että lähtee mukamas keräilee sieniä pojan kanssa. Kysyin ihan huvikseen pojalta äsken, että olitteko sieniä keräilemässä. Eivät olleet. Sitten tein sellaista mitä en ole aikaisemmin tehnyt. Kysyin pojalta mitä mieltä hän on isänsä alkon käytöstä. Ei kuulemma häiritse. Tuli itselle sellainen olo, että ite oon taas hullu. Kysyin myös, että ottiko isä nyt viikonloppuna paljon, ei kuulemma ottanut, mutta kun sitten oltiin hetken vähän kaemmin kahdestaan autossa kertoi, että mökillä pitivät kauheaa metakkaa kun joivat, mutta isän serkku juo kyllä enemmän kun juo väkeviä… Eli nämä 11- vuotiaan suusta. Mutta missä välissä isä siis miettinyt juomistaan ja käynyt päihde sivuilla? Tai sienessä? Just joo. No ei väliä. Rupesi vaan lopuksi hymyilyttämään , valehtelee edelleen…
Nyt tarvittaisiin tsemppiä,nimittäin olen aivan ymmälläni. Tänään mies halusi keskustella ja ymmärsi kyllä , että muutetaan erilleen, mutta sanoi myös, että eihän sitä tiedä jos hän hoitaa itsensä kuntoon ja tervehtyy ja sitten jos vielä haluan hänet niin vielä voitaisiin olla yhdessä… ja toivo herää…niinkuin aina…siinä sitten jatkettuamme kuitenkin sanoi, ettei aa-kerhot ole häntä varten ja loukkaa kun häntä sanotaan juopoksi. Sitten kun sanoin, että se on riippuvuus , ei kukaan ole haukkunut juopoksi ja ei ole kuitenkaan varmaan ihan metsään menty jos terapeuttikin ehdottaa aa-kerhoa tai minnesotahoitoa heti ekalla kerralla ja se juominen kaataa avioliiton, niin miehen silmissä syttyi semmoinen raivo ja palo ettei ole vähään aikaan taas näkynyt. Huusi, että MUN JUOMINENKO TÄMÄN AVIOLIITON MUKA KAATOI? Joo kyllä. Marssi sitten vihaisena tupakalle. Eli noin 5 minuutin sisällä kaikki nämä tunne reaktiot. Kokeileeko vaan taas mua, että annanko periksi?
Hän kun sitten rauhoittui niin kerroin hänelle, ettei hänen tarvitse olla samaa mieltä mun kanssa siitä mikä avioliiton kaatoi, mutta totuus on nyt tämä, että avioliitto on ohi. Nyt on taas tuo sama kylmä tunnevammainen mikä on ollut aikaisemminkin. Ei siis sitä eilistä nöyrää reppanaa joka tuli krapulaisena kotiin, ei sitä joka äsken lohdutti ja kertoi, että ehkä me voidaan olla joskus yhdessä jos hän tervehtyy. Onneksi on tämä palsta olemassa, johon voi käydä jäsentämässä ajatuksiaan, että pysyy pää edes jonkilaisessa kuosissa.
Mulla ei meinaa enää riitä ymmärrystä ton mun miehen mielenliikkeitä järkeilemään, ei se kai siihen pysty itsekkään.
Voisi olla hyvä, ettet miehelle kerro että voisitte ehkä tulevaisuudessa olla yhdessä mikäli hän ei juo.
Minä opin tältä palstalta myös sen, että olemassa olollani mahdollistin juomisen. En niinkään peitellyt sitä, mitä nyt otin paskan niskaani känniläiseltä, etteivät lapset ahdistu. Mutta pelkkä olemassa oloni oli miehelle tekosyy juoda: en tehnyt sitä, tein noin, sanoin näin jne = ikävä vaimo, pitää juoda.
Mies lopetti juomisen, kun siirsin osoitteeni ja hommasin asunnon. On siitä saakka ollut juomatta (vajaa viisi viikkoa).
Me alkoholistien läheiset oikeastaan täysin turhaan odotetaan alkoholistilta järkevää käytöstä tai ajattelua, toisin sanoen terveen ihmisen toimintatapoja ja ajattelumalleja - kun ne eivät sellaiseen sairaudeltaan kykene. Tähän ansaan vaan alkoholistin kanssa eläessä lankeaa niin helposti, ja taas syyttää itseään tai ottaa vastaan kuormakaupalla sontaa. Kieltäminen on todella iso osa alkoholismia, ja useimmilla juomareilla se on keino, jolla he kestävät itseään, todellinen elämänvalhe.
Kun läheinen alkaa irrottautua alkoholistista ja nostaa kissan pöydälle, tuo kieltäminen saattaa vain jopa voimistua. Syy parisuhdeongelmiin on yleensä kaikessa muussa, mutta ei nyt ainakaan rakkaista rakkaimmassa, alkoholissa ja juomisessa.
Pidä pää kylmänä ja mieti, mitä ITSE haluat elämältä. Voimia!
Kiitos tsemppaavista viesteistänne Gnu ja Narrinen! Ihanaa humata tämän kaiken kurjuuden keskellä etten ole yksin!
Huomaan kyllä jo välillä ajattelevani jotain kivaakin, esim, miten sisustan uuden kodin ja miten kiva sinne on mennä perjantaina kun en kuule sitä sihahdusta… tiedätte kai mitä tarkoitan? Toisaalta pelkään ikävää ja hiljaisuutta,mutta siihenkin kai tottuu.
Kirjoittelen tätä elämäntarinaani varmaan myös siksi, että kun tulee ikävä ,voin käydä sitten lukemassa minkälaista se elämä onkaan ollut , kun tuo aika laittaa unohtamaan asioita ja rupeaa muistelemaan heikkona hetkenä niitä hyviä asioita. Sitten kun huudan lattialla ja haluan soittaa hänelle ja kertoa rakastavani häntä, luen tekstit ja toivon ymmärtäväni etten tee sitä virhettä. En tiedä miksi tein niin eilen vielä myöhään, koska tiedä kuitenkin jo kokemuksesta, ettei riippuvaisen kanssa keskustelusta saa aikaiseksi mitään muuta kuin pahaa oloa. Eilen illan hän tosiaan oli kylmä ja touhukas , ja kysyin sitten myöhemmin, että jos hän kokee ettei ole riippuvuutta ja juominen on vaan tapa ja kuitenkin on nähnyt ja kuullut kuinka se juominen koskee muhun ja mitä se tekee tälle avioliitolle, niin miksi se ei ole sitten tehnyt asialle mitään kuitenkaan? Sanoi, ettei usko että se juominen on se ainut syy siihen… Sanoin, etten voi sille mitään jos ei usko siihen. Alkoi huutamaan siihen, että Se on hänen munan pienuudestaan kiinni tämä ero ! Haluan kuulemma iso munaisen ja absolutistin miehen, että mulle ei riitä mikään. Huusi, että voisin luetella saman tien kaikki muutkin viat hänestä. Kerroin, rauhallisesti, ettei muuta vikaa ole kuin juominen. Mistä se vetää noi jutut. Lähdin itkien pois, ja totesin, ettei keskusteluyhteyttä ole kuin käytännön asioista tästäedes. Joo siinä oli oikeassa , että on muukin syy kuin tuo juominen eroon: valehtelu, ja se ettei saa puhelimella kiinni kun on juomassa, tai on puhelin kiinni.
Toi valehtelu on toinen asia mikä on hiertänyt. On kaksi kertaa jäänyt pelaamisesta kiinni. Piti olla taaksejäänyttä elämää. Uhkapelasi paljon ennen minua… Talvella oli “löytänyt” luottokorttini ja höyläännyt tappiin asti ja tunnusti vasta sitten kun kerroin meneväni poliisille kun joku on käyttänyt mun korttia. Mulla ei tullut silloin mieleenkään, tyhmä kun olin, että se olikin mun oma mies…
Himmu!
Olen tosi iloinen puolestasi, että olet päässyt pois tästä samanlaisesta helvetistä!
Se vaan kun tunnen itseni tosi arvottomaksi ja vanhaksi. (40v) ja pitäsi alottaa alusta… ) Mutta sitten mitä väliä. Mielummin yksin kuin tällaisessa helvetissä.
Sitten toinen asia mikä kauhistuttaa… eihän tästä maasta voi löytyä yhtään kunnonmiestä, joka osaisi ottaa normaalisti, kun katsoo näiden kirjoittajien määrää lopettajien/vähentäjjien/puolisoiden …
Näinhän se on…
Alla hyvä linkki. Enemmän vielä kuin parisuhteesta, kertoo yksilöstä. Alkkiksilla saattaapi olla ongelmia näissä.
Kävi lukaisemassa linkin, kiitos siitä!
Antaa ajattelemisen aihetta, koska sitä on tyytynyt niin vähään. Perusasioita hyvässä parisuhteessa on, että ei valehdella, ollaan tasaarvoisia, ei vähätellä, ei juoda liikaa. Vääristyneessä parisuhteessa sitä on oppinut itselle selittelemään kaikenlaista kuten: no ei se juo kuin viikonloppuisin, ja ei se lyö, hoitaa jotenkuten raha-asiat, valehtelee vaan joskus, touhuu lasten kanssa arkisin ihan hirveesti, ja hoitaa kotiasiat paremmin arkisin kun mä en enää masenuksen takia pysty…
Missä vaiheessa mä annoin luvan kohdella mua näin?
Itseäni on tavallaan lohduttanut tai antanut myötätuntoa räpistelyyni se, että alkoholistin on tod.näk. vaikeampi kyetä päästämään irti alkoholistista ja ottaa vastuuta toipumisestaan kuin läheisen päästä irti alkoholistista ja ottaa vastuuta toipumisestaan. Ainakin omassa tapauksessa näin.
Pitää olla sekä halu että kyky, pelkkä halu päästää irti ei riitä irti päästämisen onnistumiseksi. Itsellä etenkin se kyvyn puute on harmillisen huomattava. Mutta näillä mennään.
Tsemppiä!
On niin kauhean iso möykky rinnan alla kokoajan ja ahdistaa. Mä en vaan voi ymmärtää, miten näin pääsi käymään ja miten tunnekylmä toi toinen voi olla ja jatkaa elämää eteenpäin tosta vaan. On kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan. Juttelee iloisesti lapsille ja touhuaa selvinpäin kokoajan, kuiskuttelee lapsilleen jotain kokoajan ja tekee mun olon tosi epämukavaksi. On niinkuin mua ei olisi olemassakaan. Tietenkin se on hyvä , koska olisihan se paljon vaikeampaa irrottautua , jos toinen rukoilisi jäämistä. Koskaan , tai no hyvin harvoin, mutta yleensä olen puristamalla saanut anteeksipyynnön jos se on töppäillyt jotain. Mutta ei se ole koskaan pyytänyt itse anteeksi sitä, miten se on satuttanut mua. Toi julmuus mikä siitä nyt paistaa on osasyy siihen, miksi oon vaiennut usein sen juomisesta, koska oon pelännyt sen syyttelyä, juon koska sä oot tollanen masenutunut, saamaton akka, et tee mitään muuta kun makaat sohvalla, et oo lasten kanssa jne. Onko sitten jokaviikonloppu kaljapäissään oleva isä sitten enemmän läsnä oleva isä lapsilleen? Lapset ei koskaan ole kuulemma kärsineet kaljoittelusta, näin sanovat itse. Tosin ymmärrän sen, mies kun on silloin mukavampi kuin selvinpäin… Arki on ollut mulla sellaista, että aina saa kuullostella millä tuulella on, ja joskus ajatellutkin, että pitäsköhän sen ottaa muutama, ettei olisi noin pinnana, ei tätä muuten jaksa. Sairasta tiedän. Mutta paha on nyt olla ja en tiedä miten jaksan. Tunteet heittelee vuoristorataa. En halua jatkaa miehen kanssa enään koskaan, missään muodossa, vaikka ihme tapahtusi, vaikka raitistuisi. Niin paljon on valehdellut mulle monista asioista .