Suhtautuminen juoviin alkoholisteihin?

Nappasin tämän pätkän tuolta RC: ketjusta. Niin mikä teillä on suhtauminen juovin juoppoihin? Mitä ajatuksia juova ihminen herättää? Sellainen huomio tähän nyt kuitenkin, etteivät kaikki juovat juopot pyri toipumaan, vaikka RC tuossa niin toteaakin.

Mä olen suhtautunut AINA aika nihkeästi liikaa juoviin ihmisiin, johtuen ehkä siitä, että perheessä oli alkoholismia. Päädyin silti itsekin juomaan, mutta en sitä omaakaan juomistani hyväksynyt koskaan. Juominen aiheutti syyllisyyttä ja häpeää.Kun niitä fiiliksiä ei aina kestänyt, asia oli helppo unohtaa ottamalla lisää. Noidankehä siis. Sikäli asenteeni reippaanlaisesti juoviin ihmisiin eivät ole mitenkään muuttuneet raittiuden aikana, eli mielestäni on hölmöä yleistää, että kaikki raitistuneet suhtautuvat juoviin juoppoihin niin tai näin. Mun oli vaikea kunnioittaa itseäni kun join. Mun on myös vaikea kunnioittaa niitä, jotka eivät halua lopettaa huolimatta kaikista juomisen aiheuttamista haitoista. Onhan heitäkin, ei sitä voi kiistää. Harmi, että se juominen aiheuttaa usein haittaa myös monille muille. :neutral_face: Siksi ei sympatiaa liiemmin heru. Niitä kyllä tsemppaan parhaani mukaan, joilla on ihan aito halu lopettaa.

Lapsuudesta muistan kun naapurin lasten isä tuli kännissä tehtaalta kotiin ja me vieraat mukulat + omat mentiin sängyn alle piiloon kun äijä heilui humalassa, hyvä että uskallettiin hengittää.
Edelleen minusta känniset ihmiset on pelottavia, miehet ja naiset. Ne ovat arvaamattomia. Häpeällistä on se että olin luultavasti kännissä itsekin varsin arvaamaton :imp:
Ihan deekulla olevista on harvoin mitään hajuhaittoja pahempaan riesaa, mutta sellaiset voimiensa tunnossa, lujaa alaspäin menossa olevat nuoret miehet ja naiset herättävät jotenkin surullisen tunteen “menetetystä pelistä”, vaikka pelottavia ovatkin.

Paras suhtautumistapani on se, että vältän paikkoja joissa juovia alkoholisteja usein tapaa, esim. baarit. Muuten näen humalaisia ihmisiä kuten varmaan jokainen meistä, silloin tällöin julkisilla paikoilla. En voi heidän juomiselleen yhtään mitään, joten keskityn omiin asioihini. Sammuneen ohi en kumminkaan koskaan kävele tarkistamatta hänen tilannettaan. Pari kertaa olen soittanut paikalle poliisin, kerran ambulanssin.

Pummaajille en anna senttiäkään. Jos kysyvät perusteluja, kysyn asiallisesti “miksi minun pitäisi rahoittaa sinun juomistasi?”.

– km

:unamused:
…täysin on kiinni tyypistä…tunteiden kirjo tulee varmasti läpikäytyä…surusta kiukkuun.

Todella itseä puhutteleva kysymys Onniina-neito. Minun ei ole koskaan tarvinnut juopunutta ihmistä pelätä - ihan pari särkyneen pullon heiluttajaa lukuunottamatta. Näidenkin kanssa olen vammaantumatta selvinnyt, kun olen pitänyyt pääni kylmänä. Useimmiten olen ehtinyt hieman etäämmälle, ennenkuin “tilanne” on syntynyt. Oman äidin kohdalla on joskus ollut sellainen nolo olo, että mitähän sammakoita suusta tulee seuraavaksi - varsinkin, kun paikalla sattuu olemaan vähän vieraampia ihmisiä.

Nykyään pyörähdään baarissa silloin tällöin. Tietysti se touhun luonne hieman hämmentää, kun sitä selvinpäin katselee. Varsinaiset katujen juopot ovat lähes säännönmukaisesti kivoja ja rauhallisia tyyppejä, mutta ihan normaalit käännäävät perusjupit rupeaa nykyään risomaan siinä vaiheessa, kun levy hirttää kiinni.

Minusta Kahleeton toi yhden asian esiin tosi hyvin, AA:ssa käyvänä alkoholistina myötätunto juovaakin alkoholistia kohtaan on jollakin tavalla itsestäänselvyys. Silloin tällöin vierailen katkolla AA-ryhmässä. Ne ovat itselle jostain syystä tosi hyviä hetkiä. Jollain tavalla haluaa olla mukana ojentamassa käsivartta, jos siihen vain on joku tarttumassa.

Suhtautumiseni juoviin alkoholisteihin on nyt sellaista kuin sairaisiin ihmisiin yleensä.
Eli riippuu siitä oonko vapaa-ajalla vai duunissa kun heitä kohtaan.
Ja mä tarkotan nyt siis ihan oikeita alkoholisteja, en mitään semi-alkoholisteja tyyliin “Me Lopettajat”.
Onniinalle alkoholismia on se, että erehtyi huppelipäissään jakamaan piparia hieman huolimattomasti ja siitä tuli morkkis. Smokki_ja_Sikarille se on kans jotain tuttua ja turvallista; kenties korulauseiden lähde.

Mulle alkoholismi on kans ollut nuita, mutta se on myös tappava sairaus. Asia jolla ei tarttis repostella oikeen elämän ulkopuolella.

Monien lopettajien kirjoituksista paistaa läpi inho, katkeruus ja viha. Mistä se johtuu? Kojon jäämistöäkö moinen paremmuuden tunne?
Ehkä Smokki ja sikari tai Kafeemuki osaavat vastata siihen? Hehän ovat lukeneet Kojon teoksen kai? Ruokkiiko teos katkeruutta tai ylemmyydentuntoa juovia ihmisiä kohtaan, vai lisääkö se suvaitsevaisuutta ja rakkautta samaan tapaan kuin AA-kirjallisuus?

Kerron lisää omassa ketjussani.

Minusta Kojon kirja on suunnattu vain ja ainoastaan alkoholistille itselleen ja sen ainoa tarkoitus on antaa alkoholistille mahdollisuus raitistua. Tässä suhteessa se ei ota pienintäkään kantaa siihen. miten kenenkään tulisi suhtautua alkoholisteihin. Toki - siinä on omat lukunsa alkoholistien läheisille, edelleen samasta näkäkulmasta alkoholistin läheisen oman elämän suuntaan.

Kirjan aivulla 182 on kuvattu Kojon oma kokemus raitistumisesta. Olennainen osa tuota kokemusta on todellisuuden paljastuminen Kojolle itselleen. Tätä kokemusta vasten avutuu Kojon kirjan pyrkimys - auttaa kirjaa lukevaa alkoholistia kohtaamaan oma todellisuutensa. Ilmeisesti Kojolla on käsitys, että tuon todellisuuden kohtaaminen on tärkeää juovalle tai retkahduskierteeseen jääneelle alkoholistille.

Pala kerrallaan Kojo pyrkii poistamaan lukijan silmistä lukijan illuusioita ja johdattamaan lukijan todellisuuteen. Toinen kirjan kiintopisteistä alkaa sivulta 400, jossa Kojo kuvaa oman käsityksensä raittiin elämäntavan keskeisistä tekijöistä.

Ymmärrän hyvin, että kirjan lukeminen ärsyttää alkoholistia, joka haluaa jatkaa juomistaan. Pyrkiihän koko kirja keskeyttämään tuon elämäntavan ja on siten juovalle alkoholistille todellinen uhka.

Jos ulkopulinen lukija lukee kirjaa, sitä tulisi lukea niiden merkitysten kautta, jotka auttavat alkoholistia lopettamaan juomisen. Kirjan pohjalta ei tulisi rakentaa mitään tulkintoja siitä, miten kadunmiehen tulisi suhtautua alkoholisteihin.

Suhtaudun juoviin ihmisiin koko lailla välinpitämättömästi, olipa alkoholisti tai ei. Olen sen verran nähnyt “tapauksia,” että uskon jo, ettei minun suhtautumisellani ole merkitystä heidän juomisiinsa. Sitten kun joku haluaa oikeasti raitistua, alan suhtautua. :smiley:
Täällä puhutaan monesti kirjallisuudesta. Ehkä kirjoista on apua raittiuden ylläpitämisessä. Juomisen lopettamisessa tuskin niin kauan kuin ei ole halua lopettaa ja sen halun en usko kirjoista löytyvän. Se löytyy vasta kun on ryvettynyt tarpeeksi. Tai sitten ei löydy lainkaan.

Se kirja on uhka lähinnä totuudelle. Tuollaista “väärä elämänasenne” paskaa saa lukea yleensä amerikkalaisista halpis-köökkipsykologia-kirjoista, mutta Kojo on saanut ujutettua moisen lähestymistavan jopa alkoholipoliittiseen keskusteluun.

Ei ihme, että täällä on jotkut sitten hukassa.

Kojon markkinoima “juoppo” myytti ruokkii vihaa ja kaunaa, jota näkeekin Plinkissä ihan riittämiin.

Ai niin no niinhän minun pitääkin, heh. :slight_smile: Niinkuin pitkäaikaissairaisiin yleensä.

Ja ennenkuin joku elämän kovasti koulima parempi alkoholisti herää untuvatyynyiltään mussuttamaan jotain kokemusammattilaisista, kerrottakoon että suhtautumistapa on kyllä se jokseenkin sama kuin NA:ssa ja AA:ssakin.

Edellisessä viestissäni kuvasin tarkoituksella vain käytännön suhtaumistani, koska se on kumminkin se jolla on käytännön merkitystä. Ajatuksissani voin suhtautua asioihin miten haluan, koska siihen on jokaisella meistä oikeus.

Mitä sitten oikeastaan ajattelen, kun näen nykyään julkisilla paikoilla humalaisia, joista osa saattaa olla jopa alkoholisteja? Muistan omat juoma-aikani, ja olen tyytyväinen nykytilanteeseeni sinällään, en vahingonilolla. Tietysti toivoisin myös, että jokainen näkemäni ilmeinen alkoholisti joskus pääsisi irti juomisestaan… Mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Siksi suhtaudun neutraalisti. (Sama menettely toimii oikeastaan monissa muissakin yhteyksissä: tunteitaan ei tarvitse vetää mukaan asioihin, jotka eivät lopultakaan itselle kuulu. Se ei siis ole empatiakyvyttömyyttä, vaan sillä voi ehkäistä omaa loppuunpalamistaan esim. ihmiskeskeisessä työssä.).

Pummaajiin törmään kotikulmillani varsin harvoin, mutta rahan antaminen on mielestäni juomisen mahdollistamista.

Huvittaa tuo Kojon opuksen vetäminen tähänkin :slight_smile:. Ainakaan minun raittiuteni ei ole ollut tähänkään mennessä minkään kirjan varassa. Kirjoista voi saada virikkeitä, joskus oivalluksiakin, joita voi sitten käyttää omien oivallustensa lisäravinteena tai olla käyttämättä.

– km

^Kaffeekuppi, kerropa mitä sä saat keskustelemalla Me Vähentäjien puolella?

Enimmäkseen se on kai ollut paha tapa, joka toivottavasti alkaa olla so last decade. Tuolla ulkomaailmassa kun oon kumminkin ihan mukava heebo.

– km

Mä tiedän että sä oot varmasti mukava heebo. : ) Mutta suostutko sä myöntämään, että riidanhaastamisella Vähentäjissä on jotain tekemistä oman alkoholismisi kanssa?

Näinpä juuri. Itselläni on jonkin verran kokemuksia humalaisista, jotka käyttäytyvät huonosti tai arvaamattomasti ja siksi pysyn tarkoituksella kaukana näistä ihmisistä. Yhtä lailla pysyn kaukana ei-alkoholisteista, jotka käyttäytyvät agressiivisesti tai aukovat päätään pään aukomisen ilosta.

Tuota en taida allekirjoittaa. Inhon tunteita kyllä tunnen, jos joudun sikailua ja häiriköintiä katsomaan, mutta tässäkin suhteessa alkoholistit ja ei-alkoholistit ovat samalla viivalla. Katkeruus ja viha ovat kyllä vieraita tunteita. Myötätuntoa tunnen niitä kohtaan, jotka myöntävät ongelmansa ja yrittävät edes parantaa elämäänsä huolimatta monista vastoinkäymisistä. Vähentely ja lopettaminen voi viedä vuosia, mutta pääasia on mielestäni, että yrittää. Haluan edelleenkin uskoa, että jokaisella on kyky tehdä päätöksiä ja jokainen tiedostaa älynlahjoihin katsomatta, ovatko ne hyviä vai huonoja.

Eiköhän tämä koko Päihdelinkissä oloni liity omaan alkoholismiini? Siltä kannalta voit siis käyttää myös “tapausta kaffeekuppi” vahvistuksena omalle teoriallesi, jos siltä tuntuupi… :wink:.

Niin mäkin teen. Vaikka totuuden nimissä en jaksa käyttää (enää) hirveästi energiaa toisten keskustelijoiden tarkoitusperien pohtimiseen. Nekin ovat lopulta asioita, jotka eivät minulle kuulu, joten… pyrin käymään keskustelua enemmän viesti kerrallaan. Se on kivempaa.

– km

RC, suostutko sä myöntämään, että riidanhaastamisellasi lopettajissa on jotain tekemistä oman alkoholismisi…tai hmm… “ongelmasi” kanssa? :open_mouth: Sulla on välillä sellainen asenne, että “olipa kerran ongelma, mutta se katosi itsestään”. Nyt opastan täällä muita. Kyllä niitä omankin, taannoisen ongelman syitä kannattaisi välillä syväluodata.

Eli siis: inho katkeruus ja viha niitä kohtaan jotka eivät toivu.

Onniina, yksi kysymys: oletko sä onnellinen ja kiitollinen sun raittiudesta?