Subutex vei kaiken

3 vuotta olen elänyt kaksoiselämää. Subutexiä käyttänyt kotona ja töissä. Vaimo ilmoitti tänään erosta, josta varoitteli jo aikoja sitten, mutta johon en osannut suhtautua vakavuudella subupöhnän takaa. Meillä on kaksi poikaa, joiden isä(minä) onnistui kaiken tuhoamaan.
Vielä yli kolmekymppisenä piti alkaa tällaiseen touhuun.
Huomenna yritän hakea jostain apua. Toivottavasti vaimo antaa anteeksi, jos tästä selviän. Taas yksi tarina, jossa sankarin pitää maata helvetin paskassa, ennenkuin tajuaa virheensä. Voi luoja kuinka ylpeä olen itsestäni.
KAIKKI OLI HYVIN. Oli perhe ja hyvä työpaikka. Oikein mahtava perhe olikin.
Masennusta lähdin hoitamaan buprenorfiinilla. Hienoin tuloksin. Hyvä, jos ilman psykoosia tästä selviän.

Nyt vaan pelottaa työpaikan takia. Olen hoitoalalla töissä ja siel tuskin hyvällä katsotaan, jos narkkari luuhaa töissä.
Sairaslomaahan tässä tarvitsee, se on selvä.
Haluan perheeni takaisin.

Melkein samanlainen tilanne kuin minulla oli paitsi että minulla ei ole lapsia eikä enään töitäkään.Toivottavasti saat asiat järjestykseen ja perheen takaisin.Paljon voimia sinulle! Pärjäile!

Voi ei sua! Ota tosiaan yhteyttä lähimpään a-klinikkaan, h-klinikkaan, päihdepsykiatriselle, mielenterveystoimistoon, tai mikä sun asuinpaikallasi sitten ikinä onkin se paikka, jonne kannattaa ottaa yhteyttä. Ja jos et tiedä mikä se paikka on, a-klinikalta ainakin osaavat varmasti auttaa eteenpäin.

Jos sulla itselläsi vaan on tarpeeksi halua ja motivaatiota saada käyttö loppumaan, onnistut siinä kyllä! Helppoa eikä yksinkertaista se ei tule olemaan, ja voit varautua pitkään prosessiin. Sulla kun on jo useamman vuoden tuota käyttöäkin. Mites sitä nyt sanotaankaan…? Että kaksi kertaa niin kauan menee toipumisessa, kuin mitä on käyttänyt? No, en tiedä mistä tuokin on peräisin, yksilöllisiähän ne kaikki toipumiset ovat. Ja koska sitä nyt sitten voi sanoa olevansa “kokonaan toipunut”?

Onko sulla ollut muiden aineiden käyttöä? Miten olet sitä buprea käyttänyt, onko se ollut ihan päivittäistä, ja onko ollut myös iv-käyttöä? Onko sulla minkäänlaista päihdehistoriaa ennen tuota kolmen vuoden subu-putkea? Miten se käyttösi alkoi? Jos kysymykset ahdistaa niin ei oo pakko vastata, tietenkään. On vaan suhteellisen harvinaista että perheellinen, kolmekymppinen alkaa aineiden käyttäjäksi, jos ei minkäänlaista taustaa ole. Että pitäähän sitä nyt ainakin kaveripiiriin kuulua niitä käyttäjiä, vai mistäs sitä siinä iässä yhtäkkiä niitä kontakteja löytäisi, jos ei sellasia aiemmin ole ollut…? Paitsi tietysti jos määrätään lääkkeeksi.

Joka tapauksessa, omalta osaltani myös toivotan sulle paljon paljon voimia!! Toivottavasti nyt alkuun ainakin pääset hoidon piiriin mahdollisimman nopeasti ja ettei mitään psykoosia pamahda, ja että pidemmällä tähtäimellä saisit asiasi selvitettyä niin että saisit vielä perheesi takaisin kasaan. Lapsesi tarvitsevat isäänsä, ja sinä varmasti tarvitset perhettäsi. Kyllä sitä kaikenlaista tapahtuu, ja asioista voi selvitä, jos vaan on motivaatiota tehdä töitä sen eteen! Ehkä se subu, tarkemmin subu-riippuvuutesi, on nyt hetkellisesti onnistunut viemään sinulta lähes kaiken, mutta taistelutahtoasi se ei voi viedä jos et anna. Ja sen avulla sinulla on mahdollisuus ottaa takaisin se, mistä otteesi on nyt herpaantunut.

Kirjoittelehan kuulumisia. Toivottavasti vertaistuki voisi myös osaltaan auttaa sua eteenpäin.

Tällainen tarina kertoo juuri sen ettei “narkkaristereotypiaa” ole olemassakaan. Se voi iskeä keneen vain. Perheen äiti voi rauhoittaa itseään vähän liikaakin, taksikuski voi vetää piriä että jaksaa ajaa ja samalla tienata. En nyt jaksa enempää esimerkkejä listata, mutta tuntuu että ainoa yhdistävä tekijä on RAHA! Sillä elätetään perhe, sillä maksetaan huvitukset jne jne. Ja niin monta surullista ja ikävää tarinaa minäkin olen 20 vuoden “urallani” nähnyt. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan tämän ongelman ratkaisussa on otettu ja se on korvaushoito. Sanokoon kuka mitä sanoo.

Sinulle minä toivon voimia ja pelkkää hyvää. Mutta muista että sinun on 110%:sesti haluttava lopettaa jos haluat sen onnistuvan.

En halua masentaa tai tuhota toivoa, mutta koska putki on ollut kohtalaisen pitkä (3v?), niin valmistaudu pitkään taisteluun. Itselläni on nyt menossa toinen yritys selvitä ylipäätänsä huumeista jotka aloitin n. 12v sitten. Ekalla stopilla olin kuivilla 2,5v kunnes retkahdin uudelleen silloisen muijan avustamana (hän käytti ja minäkin sitten sorruin, kyseessä subu, sitten tuli piri ja loput arvaattekin). Nyt tammikuussa tulee täyteen 2v kun olen ollut kuivilla. Kertaakaan ei ole ollut lähelläkään sortumista, johtuu siitä kun eristäydyin koko maailmasta käytännössä lähes kokonaan. Ainoastaan perheeseen yhteyksiä, muut jäi hirveät vainot päällä ja pelko perseessä. Tämän kahden vuoden aikana ensimmäinen 1,5v oli yhtä helvettiä. Itsetunto täysin nollassa, kehenkään ei uskaltanut luottaa, paha vainoharhaisuus päällä jne. Nyt viimeiset 6kk on mennyt hyvin. Itsetunto on noussut, vainot jääneet, luottamus tullut takaisin ihmisiin ja ylipäätänsä elämään.

Luottamus on kova, että tämä tie nyt tällä kertaa myös pysyy ja en enää retkahda. Kuitenkin viimeisen 12 vuoden aikana olen ollut huumepöllyssä n. 8 vuotta. En toki koko aikaa, mutta käytännössä silti koko ajan pihalla. Ilmankos alkoi pää piiputtamaan. Voisi melkein sanoa, että Lyrica-lääke pelasti minut, sanoi siitä lääkkeestä kuka tahansa mitä tahansa, mulla se on ollut se the juttu, ja pelastus.

Tsemppiä kaikille pirua vastaan taisteleville! Tiedän todellakin, ettei se ole helppoa ja tie on kivinen ja pitkä. Itse uskon olevani kuivilla aineista (lähinnä subu & piri) sitten kun olen ollut käyttämättä sellaiset 5 vuotta. Nyt siis 2v vyöllä joten ei olla edes puolimatkassa tavoitteesta. Päivä kerrallaan mennään ja usko paremmasta huomisesta on koko ajan lähempänä ja lähempänä. Se mitä huumeet on multa vieneet on mielenterveys, mahdollisuus toimivaan parisuhteeseen ja sitä kautta mahdollisuutta “hankkia” oma perhe (lapsi & vaimo) ja ylipäätänsä luottamuksen elämään. Nyt ensin- ja viimeksi mainittu on paremmassa jamassa. Vielä kun sen “oikean” naisen elämääni löytäisin niin kaikki olisi paremmin.

Voi sua. I can feel your pain. Mutta nyt kun olet myöntänyt ongelmasi, olet oikealla tiellä!
Ihan hirveesti voimia kaikkeen mitä lopettaminen tuo.

Mistä muuten sait idean alkaa lääkitä MASENNUSTA subulla? :question: :open_mouth: ?

Mä en tiedä, mistä aloittaja tuon idean sai, mutta itsestäni voin kertoa sen verran, lapsesta asti masentuneena ja ahdistuneena ihmisenä, että kyllä se Subu, ja toki myös muut opparit, kummasti auttoivat mielialaa kohottamaan, euforisoivia aineita kun ovat. Paremmin toimi ainakin mulla, kuin kaiken maailman mielipidenapit, joista on runsaasti kokemusta ja jotka ovat aiheuttaneet mulle lähinnä hankalia tai vähintäänkin epämiellyttäviä sivuoireita, jos ovat ylipäätään mitenkään toimineet. No, sitten kun toleranssi on kasvanut ja riippuvuus kehittynyt ja olen tajunnut, että kusessa ollaan, niin eipä ole enää niin hirveästi naurattanutkaan, vaan päinvastoin, mutta helpotti oloa kyllä aikansa. Enpä voi oppareita depiksen hoitoon suositella. Tuleepi se vaiva takaisin tuplana sitten, kun alkaa vieroittaa itseään.

Joo “pikkasen” on sivuoireita myös subulla, kuten aloittajan ekasta viestistä voi lukea :open_mouth: :frowning:

^ Tottahan Subulla näitä sivuoireita on. Kuten sanoin, sillä saa itsensä hankittua aikamoiseen kuseen, enkä voi sen käyttöä masennuksen hoitoon millään tavoin suositella, vaikka se toki aluksi tuntuukin ratkaisevan kaikki ongelmat. Tarkoitin, että ainakaan minä en ole oppareista saanut sellaisia sivuoireita, kuin masareista, esim. mania, levottomat jalat, huimaus, vapina, hikoilu, painajaiset, tavallistakin pahempi unettomuus, täydellinen keskittymiskyvyttömyys jne. Tai no, olen kyllä tainnut ainakin joitain noista saadakin oppareista, mutta peittyivät niin hyvin sen euforian alle, ettei niistä jaksanut pahemmin välittää…

Jenkeissähän tuota jo käytetäänkin vähäisessä määrin hoitoresistanttiin masennukseen. Jos masennuslääkettä joutuu loppuelämänsä syömään, niin mieluusti sitten varmasti valitsee toimivan vaihtoehdon, jonka sivuvaikutukset rajoittuvat lähinnä ummetukseen. Jos taas lääkkeen joutuu hankkimaan kadulta laittomasti kalliiseen hintaan, saatavuus ei ole taattu ja käyttöä joutuu salailemaan, on asia eri.

Miten aloittajalla menee?

Itsellä hyvin samanlainen tilanne, käyttöä aikalailla 3v ja sitä ennen hetki Tramaleita.
Nyt sitten kun kaikki on menetetty sitä oikeasti tarttuu siihen mahdollisuuteen olla selvinpäin.

Vähän yli 30 vuotias, muijan kanssa yhdessä melkeen 10v ja yksi yhteinen lapsi.
Työpaikan puolesta ei samanlaista huolta, koska työskentelen alalla jossa saa helposti töitä.

Avokatko ei onnistunut kesällä. Nyt laitoshoitoon ja siitä uusiin kuvioihin kokonaan. Kohti selvyyttä.

Raskastaipale tiedossa, tiedän sen. Olen joitakin kertoja pystynyt olemaan pari kolme kuukautta ilman. Se antaa toivoa ettei se mahdotonta ole.

Kaikki vinkit ja tipsit saa kertoa ja privana viestiä jos ei tähän halua laittaa tai vaikka sitte muuten vaan jos asiaan liittyvää!