Sosiaalisen juomisen luopumisen tuska ja tissuttelu-juoposta

Tämä raitistuminen näyttää olevan melkoista sipulinkuorintaa. Kerroksia riittää ja ne pikemminkin lomittuvat keskenään. Kerrallaan on mielessä muutama erilainen asia ja yhden poistuessa tulee jokin uusi tilalle. Yksi asia on omalla kohdallani ollut jo pitkään ennen kiinnikorkkauspäätöstä yli muiden - juomisen lopettamisen sosiaaliset vaikutukset.

Juominen on kuulunut elämääni 16-vuotiaasta alkaen määrätyllä tavalla säännöllisesti, sitä ennenkin satunnaisesti jo pari vuotta. Tämän ympärille on rakentunut koko oma sosiaalinen verkosto ja kuten arvata sopii, sitten sitä juodaan. Johtuen monestakin seikasta, juominen ei ole ollut päivätolkulla kestävää pelkkä kaatamista vaan melko sivistynyttä. Krapula on toki ollut käytännössä aina läsnä, mutta sekin mallia päivässä ohi. Pisin putkeni, jolloin on otettu vanhan päälle uutta ja oikein kunnolla, on sekin vain ehkä kolmisen päivää. Tämä taustaksi.

Pohtiessani lopettamista pääsyy siihen oli tunne, jossa totesin juovani päivittäin ja olevani kykenemätön hallitsemaan asiaa. Määrät kasvoivat vuosien varrella ja suurkulutuksen rajat alkoivat ylittyä nonstopina noin kolmisen vuotta sitten. Mikä hupaisinta, kaveriporukassa aloin pikkuhiljaa olla se vähiten juova, vaikka käytinkin ylivoimaisesti eniten alkoholia noin kokonaisuutena. Viime vuosina juomisesta hävisi ilo eli kavereiden alkaessa hankkia hiljalleen hilpeää nousuhumalaa, itse lasi kädessä surin sitä, että ei tunnu missään. Mielessä pyöri ajatus, että joskus vielä lopetan kokonaan, mutta miten se onnistuisi. Kaikkein pahimmalta tuntui ajatus siitä, miten näissä erilaisissa perinteisissä tilaisuuksissa sopeutuu mukaan vissylinjalla.

Tämä sama on jatkunut lopettamisen jälkeen ja tunnen erittäin epämiellyttäväksi mennä näihin ennen niin odotettuihin tilaisuuksiin. Ei ole kyse vaikeudesta olla juomatta vaan niiden tuntumisesta turhauttavilta. Koko kuvio pyörii viinan ympärillä ja en tunne oloani todellakaan rentoutuneeksi tai miellyttäväksi. Lisäksi ainakin kuvittelen jotenkin vievän toisilta iloa ollessani toisten näkökulmasta ahdasmielinen intoilija, joka häiritsee vanhaa perinnettä typerällä absolutismillaan. Tämä on siis oma tunteeni tilanteesta.

Ongelmaksi tämän tekee se, että juuri kukaan ympärilläni ei ole ollut huolissani juomisestani, koska se on aiheuttanut niin vähän mitään näkyviä haittoja. Oma mieli on tosin ollut pitkään maassa asian vuoksi, koska olen tunnistanut pullon vieneen miestä jo vuosia. Vain suhteellisen vahva itsekurini on jarruttanut juomisen lopullista riistäytymistä, mikä olisi tapahtunut varmaankin jo aivan lähivuosina. Vasta tänään vaimoni kertoi ymmärtäneensä minun olevan alkoholisti. Hän keskusteli useamman raitistuneen kanssa ja sai kuulla heiltä aivan suoraan, että minun polkuni muistuttaa kovasti heidän historiaansa vain hyvin vähän aikaa ennen täyden helvetin puhkeamista.

Olisi kiva kuulla teiltä muilta tällaisen taustan omaavilta sanoja aiheesta. Miten oma juomisenne kehittyi tästä eteenpäin? Miten olette saaneet palautettua tai muutettua sosiaaliset suhteet kuntoon ilman viinaa?

Juomiseni yksinäistyi vaikka vietin paljon aikaa pubeissa ja ravintoloissa.

Raitistuttuani ja liityttyäni AA:n toveriseuraan olen saanut laajan tukiverkoston, myös ystäviä ja perhetuttuja. Palavereissa olen tavannut useita entisiä työtovereita. Yhden luokkatoverin tapasin kesäpäivillä, ja myös erään AlAnoniin liittyneen tapasin valtakunnallisessa tapahtumassa. Raitis elämä on myös mahdollistanut laajentaa harrastuksia ja tutustua luontevasti lähinaapureihin ja muihinkin ihmisiin.

Kait minua eniten auttoi tuossakin oman suhtautumisen muuttuminen.
No, ne nimenomaan viinan ympärillä tapahtuvat sosiaaliset tapahtumat, eli ne joissa ei muuta sisältöä ollutkaan kuin yhdessä juominen, ne jäiväyt väliin, mutta uutta elämää tuli kyllä ihan itsestään tilalle.

Mutta se olennaisin;
Kun lakkasin itse ajattelemasta asioita juomisen tai juomattomuuden kautta, niin sehän lakkasi häiritsemästä.
Ei se lopulta muita niin paljon kiinnostanut, olinko selvä vai kännissä, sama mieshän minä kuitenkin olin.

Siinä selviytymiseni alkuvaiheissa kun hoksasin sen oman identiteettini muuttumisen, sen oihan omassa mielessä ja itselle tärkeänä olevan, sen miten itse itseni tunsin olevan, sehän siinä antoi mahdollisuuden löytää kaikenlaista sisältöä elämään -myös uusia ihmissuhteita.

Kun hoksasin sen, että en ole missään nimessä alkoholisti, jonka elämää alkoholi varjostaisi ja rajoittaisi tai jotain rituaaleja vaatisi, vaan olen entinen alkoholisti, ja se minun entisyyteni alkoholin suhteen on aikalailla oma asiani jota ei tarvitse muille selitellä eikä siitä synninpäästöjä anella.

No, minulla nyt oli takana aika pitkä putki, muutama vuosikymmen ,melkein koko ajan kännissä, joten se muutos oli melkoinen…

Hello Sportboy. :smiley:

Juoppoutta on monenmoista sortimenttia ja kaikki eivät kulje yksiselitteistä tuhoa kohti. Oikeastaan vain hyvin pieni joukko edustaa sitä porukkaa. Huomattavasti suurempi porukka juo kuten sinä, minä tai hentun liisa eli liikaa ja ongelmia aiheuttavasti, mutta roikutaan kiinni työssä ja muissa normaalia elämää edustavissa asioissa.

Näin voi mennä vaikka koko loppu elämä, joka voi olla yhtä pitkä kuin kohtuullisemmallakin tai sitten jokin alkoholin (sekä muiden elämäntapojen) edesauttama terveysongelma vie hautaan ennen aikojaan.

Minä olisin luultavasti voinut jatkaa elämäntapaani vielä vuosikymmeniä ihan samaan tyyliin. juoda paljon ja humalahaluisesti, mutta yhtä aikaa hysteerisesti huolehtia kunnostani, ravinnostani, tauoista jne. Vaan enpäs niin tehnyt, koska se ei tuntunut enää hyvältä. Juomisesta lähti ilo, kuten sinultakin. Haitat alkoivat painaa vaa´assa enemmän. Tajusin, että koko elämäni pyörii tavalla tai toisella alkoholin ympärillä. Näin, että entinen vapaus & rebel -juoma oli muodustunut vankilakseni.

Nyt olen vapaa tuosta. Minua sitoo monenlaiset asiat ja lainalaisuudet tässä maailmassa, mutta ainakaan jokin älyvapaa litku ei sanele tekemisiäni. ja kyllä se todellakin vapaudelta tuntuu! :smiley:

Juhlissa käyn, jos sattuu huvittamaan. Sekin on vapautta, mennä tai olla menemättä ja lähteä pois, kun huvittaa. Kaikkiin juhliin ei enää kutsua tule, eikä se haittaa yhtään. Tämä asia on vaikuttanut minuun myös siten, että yhä vähemmän mietin mitä toiset minusta ajattelevat. Ihan sama! Jos en juomattomana kelpaa, niin voi, voi… pääasiassa olen kelvannut, jos nyt niitä märimpiä kaatajaisia ei lasketa.

Tuo basin vankilavertaus on aika hyvä. Ihminen on sellaisessa tilassa eläessään tavallaan 24/7 vankilassa siinä omassa helvetin ennakkoluuloisessa maailmassaan, jossa elämä ja ajatukset pyörii sen alkoholin ympärillä. Se oma juomiseni on myös jo historiaa, vaikkakin onkin se peruutuspeili sikäli aina hyvä pitää mukana, enkä siitä ikinä eroon tahdokkaan. Ymmärtää itse minkälaisesta helvetistä on päässyt pois, vaan ei siellä kuitenkaan tarvitse joka päivä märehtiä.

Sen verran muistan joo itsekin, että ilo oli minulta myös loppuaikoina sen juopottelun kanssa tipotiessään. Ihmettelin vaan niin pirusti, kun ei mikään käy päähän ja ahdisti helvetisti olla kavereidenkin seurassa, vaikka olisi ollut jo juominkia hyvän matkaa takana. Hyvä näin jälkeenpäin katsottuna, että se meni sellaiseksi, koska en mä ilman niitä olosuhteita ja sattumuksia olisi itse siihen tilanteeseen mitenkään varmasti kyennyt havahtumaan. Tai ainakaan mihinkään vaadittaviin toimenpiteisiin. Harva juoppo tuskin on “pelastustaan” löytänyt iloisen auringonpaisteen vallitessa, vaan kyllä sen määrätyn määrän synkkyyttä on ensin pitänyt laskeutua ylle, ennen kuin on halu muutokseen syntynyt.

Enpäs tiiä, jotenkin siinä vaiheessa kun lakkaa kiinnostamasta jauhaa enää koko aiheesta, asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen kuin itsestään ja mielen hyvinvointi alkaa kasvamaan. Näin itse olen ainakin havainnut. Yksi niistä asioista on juuri tuo, että mitä muut musta nyt ajattelee. No en itse voi sanoa päässeeni kokonaan vielä irti siitä, että funtsisin mitä muut musta ajattelee. Kyllä mä funtsin sitä ja aika useinkin. Mutta mitä sitten? Sekin häviää sitten kun on hävitäkseen. Ilman viinaakin voi itteään kusettaa ihan samalla lailla kuin ennenkin, että hyvä meno jees jees, vaikka oikeesti yhä velloisi niissä kielteisissä kuvioissa.

Sillä se ylivoimaisesti tärkein ihminen, joka minulta oli päässyt hukkumaan, olin minä itse. Se kenen hyvinvoinnista mun pitää ensisijaisesti olla kiinnostunut. Tuollainen itseltään hukassa oleminen ja terveen itsetunnon puute vaan taitaa liittyä näihin addiktioihin hyvinkin voimakkaasti.

Kaiken kaikkiaan tuo ajatus mitä metsäläinen usein tarjoaa on mielestäni tosi hyvä. Siinä kohtaa kun lakkaa kiinnostamasta vääntää asioita sen juomisen tai juomattomuuden kautta, on vähän kuin “perillä”. Ei kait ole itsensä ja sen menneisyyden kanssa sujut, jos siitä pitää jauhaa jauhamistaan. Eipä kait auta, vaikka niistä jutuista puhuisi kuinka, jos muutosta ei ihan oikeasti tapahdu tuolla omien korvien välissä ja omassa kokemisessa.

Siinä ennen tavallaan eli, kuten sanoin ympäri vuorokauden sellaisessa sairaassa tilassa, itse sitä tajuamatta. Sillä ei siis ollut mitään merkitystä onko sitä alkoholia veressä vai ei, vaan se oli vain yksi osa sitä kokonaisuutta. Juomisesta luopuminenhan ei niinkään pelottanut, vaan elämän kohtaaminen raakana. Se todellinen ongelma oli paljon syvemmällä, mm. siinä oman itsensä kohtaamisessa ja sen oman epävarmuudestaan muodostuneen kyhäelmän ylläpitämiseen onkin sitten valmis tekemään ihan lähes tulkoon mitä tahansa, paitti juuri sitä yhtä ja ainoaa oikeaa, eli että alkaisi kohtaamaan itteään ja lopettaa sen pakoonjuoksun. :sunglasses: Tuon kyhäelmän kasassapitämiseksi pitää juurikin huolehtia valtavasti siitä, että mitä muut minusta ajattelee ja miten muut nyt hyväksyy minut, kun on syystä tai toisesta hukannut täysin omassa sisimmässään sen käsityksen siitä, että kelpaisi itselleen ihan just semmoisena kuin on. Siinä pinnalla voi sitten esittää kaikkea muuta. Koska kaikki valinnat juuri perustuu tuohon, että kukaan ei saa tietää sitä totuutta, eikä ihan oikeasti nähdä sitä omaa helkkarin epävarmaa sisintäni, koska jos sen teen niin siitä seuraa tuhoutuminen. Kaikki se valtava vauhti ja pinnallinen menestys juuri on sitä varten siellä, että tämä on nyt sitä minun “arvokkuuttani” muiden ihmisten silmissä ja näin minut hyväksytään ja kaikki hämätään katsomaan poispäin siitä omasta epävarmasta sisimmästä. Pidemmälle mennessä sen olemassaolo pyritään kieltämään kokonaan. Mutta kuitenkin toisessa päässä köyttä vetää se, että mitään muuta ei niin kipeästi kaipaisi kuin sitä, että joku tulisi riittävän lähelle ja hellisi juuri sitä epävarmaa sisintä, joka on aina jäänyt vaille jotakin olennaista ihmisyyden ja rakkauden(?) rakennuspalikkaa. Tämä tunne on siis kuitenkin käsittääkseni aina (tai oli ainakin minulla) siellä ihmisen matkassa mukana ja sieltä aika ajoin (ja lopulta aivan kaiken aikaa) muistuttaa olemassaolostaan.

En tiedä, kuka ne ajat muistaisi jos nyt menisi kysymään, mutta veikkaanpa että aika lailla kaikki ympärillä olleet sen totuuden kyllä näki silloin.

Mutta tavattoman yksinkertaisesta asiasta ihan lopulta on kyse. Se oma polku tarttee löytää.

Luin aamulla Ikzun tekstin ja olen pohtinut sitä monelta kantilta oikeastaan koko päivän ajan. Sen luettuani tapahtui mielessä jonkinlainen tajuaminen tai aukeaminen. Tottavie, siitähän tässä on kysymys.

Nyt alkuvaiheessa pohtii ja miettii jatkuvasti asiaa. Yrittää selittää ja tajuta koko ongelmaa. Yrittää löytää keinoja. Kun ongelma alkaa helpottaa, se varmasti avaa jatkuvasti uusia näkökulmia. Kuukauden raittiina ollut on eri tilanteessa kuin vuoden jälkeen, sama kahden tai kolmen vuoden päästä. Ilman välivaiheita ei voi saavuttaa seuraavia, joten oikotietä ei ole. Ikzun tekstin koin kuitenkin jonkinlaisena oikotienä, koska sen avulla oivalsin jotain aivan uutta. Sen, että toipimisessa on kyse unohtamisesta ja uuden oppimisesta. Ensin häviää akuutti viinanhimo. Sen jälkeen alkaa opetella uusia käyttäytymismalleja ja kohdata tilanteita ilman alkoholia. Riittävän ajan kuluttua ei enää peilaa asioita viinan kautta.

Alussa ehkä miettii, miten ylipäänsä selvitä vaikkapa laivareissusta juomatta. Myöhemmin miettii, mitä tehdä laivalla kun enää ei juo, eikä tee yhtään mielikään viinaa. Ajan kuluessa laivalle lähtiessä ei ehkä edes mieti koko asiaa vaan muut jutut ovat täyttäneet mielenkiinnon. Aivot ovat siis alkaneet toimia uudella tavalla, ilman viinan pyörittämää ajatusmaailmaa. Olenkohan tajunnut asian ihan oikein?

Minulla on takana reilu kolme vuotta raittiutta, ja samaan tapaan kuin sinä, olin ennen sitä reipas piilotissuttelija.

Alussa pelkäsin sosiaalisia “alkoholitilanteita”: toki sitä, että retkahtaisin kun en pystyisikään sanomaan alkoholille ei kiitos, mutta ennen kaikkea sitä, mitä muut ajattelisivat. Vähitellen huomasin, että ei ne oikeasti keskimäärin ajattele yhtään mitään siitä, mitä mun lasissani on. Sitä vain luulee niin, koska itse ajattelee sitä sisältöä niin paljon.

Kyllä joskus vieläkin vähän harmittaa se, että joudun “vaivaamaan” vaikkapa kutsujen tai tilaisuuksien emäntää/isäntää hankkimaan mulle muista poikkeavaa juomaa. Toisaalta ajattelen, että ei se ole sen kummempaa kuin että jollekulle on varattava vähän erilainen ruoka allergioiden tai muun syyn vuoksi. Helpottaa kai sekin, että nyttemmin on ilmennyt, että jos en olisi jo tyystin lopettanut, niin terveyssyistä alkoholin käytön rajoittaminen hyvin vähäiseen olisi minulle tarpeen. Toisaalta tunnustan, että baarissa nykyään otan helposti alkoholittoman oluen, jotta en niin kamalasti erottuisi joukosta (saksalaiset alkoholittomat vehnäoluet ovat sitä paitsi ihan ok makuisia, cokiksesta ym en edes pidä).

Helpottaa, kun yrittää katsoa itseä toisen silmin. Jos joku kaverisi olisi juomatta alkoholia, pitäisitkö häntä ilonpilaajana? (no joo, on kuulemma porukoita, jotka näin ajattelevat, ja se on surullista, mutta suurin osa ei varmaankaan näin ajattele).

Juomisen lopettamisen jälkeen olen nyt viettänyt neljä raitista vappua, joista ainakin suurin osa isossa porukassa, jossa on ollut myös enemmän kuin tarpeeksi juoneita. Hauskaa on aina ollut, ja on ollut kiva nähdä ystäviä ja jutella niitä näitä. Myös sillä ensimmäisellä raittiilla kerralla, kun vähän jännitin että kuinka käy ja loppuiko sosiaalinen elämä nyt tähän raittiuteen.

KAnnattaa tarttua mukaviin hetkiin kiinni ja rakentaa niiden päälle uutta elämää. Minulle on ollut iso asia huomata, kuinka monesta “arjen” hetkestä oikeasti nautin, ja kuinka monella uudella tavalla voin päästä irti työn aiheuttamasta stressistä niin että vielä seuraavanakin päivänä on hyvä olo.

Kiitos kannustavista kommenteista ja vertaistuesta!

Tänään tuli aika paska fiilis kun eräs viime kesänä juomattomuuden aloittanut sukulaiseni tunnusti retkahtaneensa. Kertoja on jo useampi, vaikka asia tuli tietoon vasta tänään. En toisaalta edes pitänyt häntä raitistuvana, koska juomattomuudesta haisi läpi vahva kärvistely. Omaan raitistumiseen tällä saattaa onneksi olla vain positiivinen vaikutus, koska en halua kokea samaa missään tapauksessa. Kuukausien ajan hänellä esiintynyt kriittisyys, haluttomuus puhua raitistumisesta ja eläminen ilman ongelman hoitoa enteilivät tulevaa. Olkoon opiksi meille muille sairastuneille.

Terveiset raittiista maailmasta!

Tuli oltua pari kuukautta niin lukematta kuin kirjoittamattakin tänne. Maaliskuusta asti olen ollut raittiina ja tämä siis tarkoittaa muutakin kuin vain juomatta. On ollut enimmäkseen tavallisia päiviä ja jonkin verran sekä hyviä että huonoja. Tuntuu, että lähes viikoittain fiilikset vaihtelevat ja eri asiat ovat mielessä. Vertaistuen avulla pahimmat paineet ja murheet ovat menettäneet teränsä, joten itse juomattomuus ei ole ollut vaikeaa.

Jos jotain neuvoja pitäisi antaa alkuvaiheeseen raitistuvalle alkoholistille, vertaistuen merkitys on omasta mielestäni se ylivoimaisesti tärkein asia. Kun on nöyrä, avoin ja rehellinen ongelmansa edessä, voi onnistua. Viereltä näiden kuukausien aikana retkahtaneet ovat oikeastaan jokainen menettäneet jonkin edellisistä asioista. Tapoja on tietysti monia, mutta yksin ja omalla tahdonvoimallaan vain äärimmäisen harva onnistuu. Ja onnistuvatko lopulta raitistumaan myös mieleltään vai ovatko ainoastaan juomatta?

Tsemppiä muillekin, toivottavasti oma onnistumiseni tähän asti kannustaa muitakin eteenpäin.

Hienoa että raittius kantaa ja kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa.

T. Prossa

Näin on, olipa ongelma mikä tahansa muukin kuin alkoholi. Ja raittiina ongelmat voi helpommin suhteuttaa niiden todellisiin mittoihinsa. Ongelmathan useimmiten syntyvät vääristä vaatimuksista, koskivatpa vaatimukset sitten itseä tai muita.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme