Sorbuksen uusi tuleminen

Erinäisten vaiheiden jälkeen paluu rikospaikalle! :slight_smile:
Tuttu tarina, palasin raitistelun jälkeen kohtuukäytön pariin. Yllättävän pitkään se onnistuikin, kunnes lopulta karkasi taas käsistä huolella. Neljän päivän juomisen jälkeen sain homman haltuun ja nyt on vapistu kaksi päivää.
Mahtava flunssa ja kuume vielä loistavana bonuksena.
Päätä on hakattu seinään nyt niin kauan, että jotain on tehtävä. Päivä kerrallaan siis taas eteenpäin, tavoitteena täysi raittius.

Moro vaan.
Näille rikospaikoille moni kuulemma palannut, ja jotkut useasti. Ite liityin alkuvuodesta kun sattumalta linkin löysin. Kokeilin itse kanssa kohtuukäyttöä kuutisen vuotta sitten. Puolivuotta ensin kuivilla ja sitten kohtuu(kohtuutonta)käyttöä. Kohtuus kesti viikonpari. Sitten otin kiinni menetetyn kännäysajan ja vähän ylikin. Kuusitoista purkkia kaljaa joka päivä kaksi viimevuotta. Että semmoista mun kohtuukäyttö. :slight_smile:

Huonosti nukutun yön jälkeen taas täällä. Apteekkiin pitäis jaksaa lähteä, ja onnistua ohittamaan Alko siinä samassa.
Pohdin yön pimeinä tunteina, kuinka tällä kertaa onnistuisin?
Niin monen yrityksen jälkeen olen kompuroinut takaisin lähtöruutuun. Pelkään terveyteni puolesta, näin ei voi jatkua.
Aa-ryhmään menen taas illalla, jos vaan flunssa antaa periksi edes hieman.
Olen todella väsynyt, en haluaisi hukata enää enempää elämääni alkoholille.

Tervetuloa takas!

Täällä on meitä muitakin usein rikospaikalle palanneita - taas täällä. Uskon, että kun oikeen sinnikkäästi yrittää niin joskus pakko onnistua !

Ihan taas alkutaipaleella olen, samoja asioita paljon miettinyt. Miten onnistun olemaan ottamatta sitä ensimmäistä ryyppyä. Siitä kun se lähtee. Ennemmin tai myöhemmin. Kohtuukäyttö on mahdottomuus. Se on jo niin monta kertaa nähty. Kuin myös asian kanssa riitely ja vastaan laittaminen. Vastustaa entistä enempi. Viisas metsien mies tästä muistutti mun omassa ketjussa. Aivot ja ajatukset uusille urille, lempeästi ohjaten taistelematta. Yhä uudestaan ja uudestaan. Miljoonien toistojen kautta ne alkaa uusille urille urautumaan. Tarvitaan vaan kärsivällisyyttä ja aikaa. Ainut ohje mitä osaan sanoa on, että sitä ensimmäistä ryyppyä ei saa ottaa ja edettävä hetki kerrallaan. Selvänä.
Tsemppiä!

Kiitos kommenteista Kerttuli ja 0132.
Ohitin Alkon, sain hoidettua apteekki- ja kauppa-asiat. Alkoholia ei mukaan siis tarttunut.
Sain itseni kiinni menettämisen pelosta, kun kävelin Alkon ohi. Vaikka olen taas päätöksestäni varma, silti yritin perustella itselleni, että kyllä yhden pienen pullon voisin ostaa. Se toisi hetken helpotuksen. Tajusin, että kyse olisi todellakin vaan hetken helpotuksesta. Jätin siis väliin.
Tiedän jo kokemuksesta, etten enää edes saisi nousuhumalan mukanaan tuomaa hyvää oloa. Vain tasaisen, puutuneen tunteen. Miksi sitä silti kaipaa? Onko joku keksinyt vastauksen tähän?
Luopumisen tuska on kova. Minulla vaan ei taida olla enää vaihtoehtoja jäljellä. Jos jatkan näin, menee duuni ja terveys. Parisuhde näyttää menneen jo. Ero puolisosta on väistämätön. Toisaalta olen asiasta helpottunut, toisaalta se myös pelottaa. Saa nähdä, tulevaisuus on hämärän peitossa. Silti ehkä pieni toivon kipinä on olemassa. Tänäänkin olen pystynyt olemaan juomatta.
0132, pakko kysyä mistä nimimerkkisi tulee? Useamman pullon kyseistä myrkkyä nauttineena tiedän ja tunnen tuotteen. On myös loistava Sentencedin kappale.

Kyllä flunssa vie nyt voiton ja kuumeisena ei ole asiaa peiton alta poistua.
Harmi, tuntuu että palaveri olisi tullut tänään tarpeeseen.
Vaikken ns. aa-uskovainen ole, on joka kerta vierailusta jäänyt jotain käteen.
Noh, menen käymään kun flunssa antaa periksi.

Tänään olen kuitenkin turvallisesti raittiina, kotoa ei löydy pisaraakaan alkoholia.

Sain selkeesti etiäisen sun paluusta, kun tossa päivänä eräänä muistelin, ketkä muut oli heinäkuun alottelijoita!

Reippaasti vaan uusintalähtö, kyl homma toimii kun vaan unohtaa sen kohtuukäytön :mrgreen:

Nyt pitää hetki baareilla…vissyn kera ja muodon vuoks.

Tätä Kerttulin lausetta minä aikani toistelin, tuloksiakin tullut, mutta muistuttelen itselleni kuitenkin!

Tähän on pakko uskoa. Toivon todella, että tällä kertaa onnistun. En usko, että elimistöni kestää enää tätä leikkiä. Useamman päivän juomisesta seuraa krapulapäiviän. x 2.
Vanhalla kokemuksella veikkaan, että fyysinen kärsimys jatkuu vielä hetken. Ensi yönä tuskin tarvitsee juuri nukkua.
Hengissä olen toistaiseksi näistä selvinnyt, toivottavasti nytkin. Turhaa, niin turhaa. Huvi ei ole aikoihin ollut tämän kärsimyksen arvoista.
Tuttua tekstiä, olen tämän tänne vuodattanut aiemminkin. Jospa tämä kerta olisi erilainen. Haluan elämäni takaisin!

Moro Sorb. Lyhyesti tsemppiä ja taistelutahtoa.
Niin, nimmarini on kyllä monelle tuttu :slight_smile: Itse en kymmentä pulloa eläissäni ole kyseistä ainetta juonut.
Kaljaahan minä vaan.
0132 on kyllä kansallisjuoma. Etikettiin vois lisätä vielä Moran, olis sitten kaksikielisyyskin esillä.
Myrkkyä myrkkyä myrkkyä. Kaikki etikettiin ja sisältöön katsomatta.
No tämmöstä tänään…

Mahtava idea tuo Mora. :laughing:
Mulle on ikävä kyllä tulleet tutuksi myös väkevät juomat.
Viimeinen itsepetos oli yrittää alkaa niitä vältellä. Sivistyneesti viiniä ja olutta lipittelin hetken, kunnes taas palasin väkeviin. Nimittäin sen viinin lisäksi. Kätevää, pullo diskreetisti piilossa ja helppo puudutus saatavilla.
No, nyt on kokeiltu sekin, ja palattu takaisin lähtöruutuun. Tulevaisuudessa pysyn kuplavedessä.
Ikävän oikeassa näytin olleen olotilani arviossa. Tunti levotonta unta ja hereille hiestä märkänä. Tosin kuume ja flunssa tuovat mukavan lisämausteen tähän soppaan.

Mä en väkeviä oikein pystynyt hörppiin. Meni aina rähinän puolelle. Kaljassakin nelonen oli jo liikaa. Ja sitten ne kuoleman rapulat. Kerrankin, ollessani silloin vielä köykäinen 75kg, oksensin aamukuudesta ilta yhdeksään. Ei vesi ei mikään sisällä pysynyt. Eräs asiaa seurannut armahti kymppäuutisten kynnyksellä ja siveli siirappia ikeniin ja käski pitää turvankii, ei edes nielasta saanut. Tuntipari ja pystyi taas uskomaan että henkiin jää. Laihduin tuon päivän aikana 6 kg. Olin siis illalla 69kg. En tosin ottelu kunnossa :laughing:
Aikaa tosta on jo 25 vuotta. Muistuu kyllä hyvin mieleen. Joo soppatorvi kärys sapella ja solisluut natis yökkimisestä. Hyi hel…

No niin, päivän asialliset työt hoidettu.
Lekuri kirjoitti lisää saikkua ja erilaisia rohtoja flunssaan.
Hyvä niin, melkoisen kova ja pitkä on flunssa ollut.

Loppu yön unetkin sujui jo paremmin. Olo on heti freesimpi, kun saa nukuttua.
Eli nyt kohti uutta ja parempaa!

Monia keinoja kokeilin krapulan hoitoon, mutta tuo siirappi jäi testaamatta. Toivon, ettei enää tule tilaisuutta kokeilla. :smiley:

Lauantain kunniaksi siivosin.
Ennen olisin palkinnut siitä itseni vähintään oluella, nyt maistui vischy.
Flunssa vaivaa edelleen, mutta merkkejä paremmasta on ilmassa. Enköhän huomisen lepäiltyäni ole taas paremmassa iskussa. Sitkeä pirulainen tää on kyllä ollut.
Nyt iltaa eteenpäin iisisti lepäillen, netissä roikkuen ja ehkä joku leffa.
Ja niin, tärkein kaikista eli ei ole tehnyt mieli juoda alkoholia, edelleenkään.

Heippa!
Miten menee? Minäkin yritän taas uudelleen että jättäisin juomisen. Tein sellaisen teon, että annoin pankkikortin miehen huostaan. Aion ottaa töihin eväät mukaan, joten arkipäivinä en tarvitse rahaa mihinkään ja sitten viikonloppuna voidaan käydä yhdessä ruokaostoksilla. Täten minä yritän uudella keinolla välttää juomista. Eihän tuo voi loputtomiin kestää tuo, etten pitä korttia mukana, mutta ainakin alussa olen niin epävarma itseni suhteen, että tuo helpottaa.

Mikähän olisi sinun uusi idea, jos aiemmat kerrat eivät ole onnistuneet?

Vaikea kyllä uskoa itsestään edelleenkään, että tuosta alkoholista voi päästä eroon, mutta heikosti toivon että voisi.

Kamalasti tsemppiä sinne!

Moi hauras ja muut palstailijat.
Pääsiäinen on mennyt nopeasti, työn rytmittämänä. Ja hyvä niin, ei ole tarvinnut miettiä miten aikansa käyttää.

Nyt edessä olis pari vapaapäivää, aikaa hengähtää. Edessä on isoja asioita, esim. keskustelu parisuhteen tulevaisuudesta. Saa nähdä miten asiat kääntyy. Alkoholi ja varsinkin oma juomiseni on toki isossa roolissa parisuhteen ongelmissa, muttei kaikki suoraan siitä johdu. Toki se on ollut omiaan kärjistämään asioita.

Unirytmini on edelleen hukassa. Herään aamuisin todella aikaisin, ja olen sitten päivän aikaan todella väsynyt. Unta kertyy ehkä 5h / yö. Pidemmän päälle väsyttävää touhua. Lienee lääkärikäynnin paikka, jos asia ei ala itsekseen korjaantua.

Ratkaisusi on varmasti hyvä alku hauras. Alkoholin hankkimisen vaikeaksi tekeminen auttaa varmasti alkuun. Toivottavasti löydät motivaation jättää juomat ostamatta myös silloin, kun kortti on mukanasi.
Mikä oma uusi asiani voisi olla? Siinäpä erittäin hyvä kysymys. Pitkään jatkuneiden parisuhde-ongelmien ratkaisu lienee ensimmäisenä listalla.
Alkoholsta on ollut tullut itselleni pakokeino. Sieltä olen hakenut helpotusta arkeen ja tylsyyteen.
Osittain alkoholin käyttöni on siis syy ja seuraus.

Mitä muuta? Jää nähtäväksi, mutta ainakin tämä plinkki ja aa on nyt mukana kuvioissa. Vaikka aa:ta en niin omakseni tunne, jää sieltä aina jotain hyvää mukaan. Lisää motivaatiota ja muistutus siitä, että asian kanssa on oltava tarkkana.

hauras kirjoitti

Hyvää pääsiäisaamua!
Minä kyllä uskon ihan vakaasti, että sinun toivosi toteutuu. Kuluneella viikollakin olen tavannut joukon ihmisiä, naisia ja miehiä, jotka ovat yhdessä päässeet eroon alkoholista. En tiedä mitään todellista estettä, etteikö niin voisi tapahtua sinullekin.
Käsitykseni kuitenkin on, että pelkän toivomisen lisäksi on tehtävä jotakin. Pääsiäisen merkeissä voit antaa edellä kulkeneiden vierittää kiven pois sydämeltäsi.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Huomenta, sorb!
Motivaation ja muistutusten lisäksi olen huomannut, että palavereista löytyneiden ystävyyssuhteiden merkitys on, monelle muullekin kuin minulle, ollut hyvin suuri ja raittiuden ohella oleellinen kiitoksen aihe.

Tänään et ole yksin

Tervehdys lomapuisto!
Näinhän se menee, että muista ihmisistä saa voimaa. Itselle aa:n suurin anti on olleet juuri muut ihmiset. Kaikista askeleista ym. en niin saa kiinni, ollakseni rehellinen. Mutta itselleni muiden kokemukset ja avoin keskustelu on tuonut apua.

Mee säkin Sorb ilmottautumaan tuonne hömpsyttömälle huhtikuulle.