Soleorin oma ketju

Päätinpä alkaa samantien kirjoittaan omaa ketjuani. kirjoittaminen tuntuu rauhoittavan ja rentouttavan sekä lisäksi uskon että tämä auttaa vähän jäsenteleen omiakin tämän hetkisiä ajatuksia. Olen jo jonkun aikaa pyyhkinyt vaan kaiken ikäänkuin pois mielestäni ja pakoillut tekemisiäni, juomisiani ja ongelmiani, sen aika saa nyt olla ohi. Ehkä tähän alkuun on hyvä kirjoittaa jotain itsestäni ja siitä mitä elämäni on. Voin sitten palailla tätä lukemaan jatkossakin.

Ikävän paljon täällä on samantyylisiä ongelmia, mikä on todella surullista mutta toisaalta lohduttava ajatella että en ole yksin ongelmani kanssa.

Alkoholin käyttöni alkoi lähempänä täysi-ikäisyyttä. Sitä ennen paheksuin ihmisiä jotka joivat ja en ymmärtänyt ollenkaan miksi pitää juomalla saattaa itsensä siihen kuntoon missä moni oli. Laitetaan heti tähän alkuun, että suvussani on alkoholiongelmaa laajemmaltikin ja sekin sai minut paheksumaan alkoa. En tiedä mitä tapahtui, monet bileet teininä kävin selvinpäin ja sitten päätin että jos minäkin yhden tai kaksi juomaa ostaisin. Sitä jatkui vuoden verran ja kohta niitä bileitä olikin useammin ja aloin päästä juomisen makuun, bileissähän oli paljon hauskempaa pienessä hiprakassa! Siitä alkoi henkilökohtainen alamäkeni ja lienee tuttu juttu että juomamäärät ne vaan nousivat. Alkoi tuleen todella pahoja viikonloppuja, lähemmäs joka viikko yhtenä päivänä olin hirveässä kaatokännissä, nolasin itseni julkisesti usein todella pahasti ja monet reissut olivat todella hirveitä. Ihme että en pettänyt koskaan poikaystävääni, lähellä oli sekin. Monesti pyörin kaupungilla yksin kun otin hatkat vaan porukasta ja lähdin sekoileen ympäriinsä, ei mitään muistikuvaa. Ihme että selvisin aina jollain kotiin eikä koskaan sattunut pahempaa.

Kännissä olen ihan hirveä, olin jo tuolloin. Ensin ihan hauskaa seuraa, monelle hyvä ryyppykaveri, kunnes jossain kohtaa iltaa aina alkaa päänaukominen ja muu riehuminen. Hillitön itsepäisyys erilaisissa asioissa ja ärsytys vaan nousee jos joku ehdottaa että kotio pitäisi mennä. Bileet loppui aina liian aikasin ja kapakoillakin onnettomat sulkemisajat. Onneksi aina ennen pilkkua kerkesi hakeen vielä läjän juomaa pöytään ja kiskoon kaksin käsin viimeisetkin kulaukset kiireellä.

Tänä päivänä en paljoa enää kapakoissa pyöri mutta ryyppään sitäkin enemmän. Laskin juuri että viikossa saattaa mennä 3-4 iltana alkoholia, huh mikä määrä! Tuon tajuaminen tekee jo aika pahaa. Yleensä perus viikko on siis se että perjantaina otetaan kunnolla, pitäähän se viikko nollata. Lauantaillekin pitää vielä ostaa, siinähän sitä mukava lipitellä pitkin iltaa. Sunnuntaina onkin huono olo mutta onpa mukavaa kun kaapissa vielä muutama kylmä juoma aamuksi. Viikolla en pitkään aikaan ottanut mutta viimeisen puoli vuotta sekin on tullut kuvioihin. Muutamaa juomaa enempää ei arkena kulu, mutta riittävästi on sekin. Mieheni on alkanut huomautteleen asiasta mutta ei se ole kiinnostanut, hermostun vaan että pidä huoli omista asioistasi ja kyllähän minä nyt muutaman saan juoda, se ei mikään ongelma ole ja mitä turhasta naputat siinä. Niinpä niin… Kerran viikossa vähintään kuulen kuinka olen liian humalassa, tähän asti kuitannut vaan asian että no enpäs ole ja ole sinä siinä hiljaa.

Viikonloppuna olin juhlimassa taas pitkästä aikaa, en olekaan hetkeen missään kapakoissa pyörinyt. Sehän ei mennytkään sitten yhtään putkeen vaan minulla ei ole mitään muistikuvaa illan kulusta. Onneksi en kuulemani mukaan itseäni nolannut mutta ilta päättyi todella ikävästi ja siitäkään en muista mitään. Olin saanut kyydin kaverilta kotiini ja hän oli humalassa myös. Eli rattijuopon matkaankin lähdin, kaatokännisen kyydissä tulin kotiin ilman mitään muistikuvaa asiasta. Aamulla kun tuosta kuulin ja aloin asiaa käsitteleen niin voitte uskoa kuinka paljon ahdistaa. Tähänkö on menty, humalassa ajoakin… Tai enhän minä ajanut mutta silti. Se oli kai sillon yöllä hirveän hyvä idea. Onneksi mitään ei päässyt sattuun, en tiedä mitä tekisin jos niin olisi käynyt.

Nyt puristaa ja ahdistaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä lienee nyt morkkiskirjoitusta parhaimmillaan mutta toivotaan silti että pääsisin nyt sisälle raitistumisprojektiin. Olen jo kauan puntaroinut näitä asioita, mutta en vielä tehnyt mitään päätöksiä liiemmin. Nyt tuntuu siltä, että oma pohja on löydetty, toivon ainakin niin. Olen vähän pessimistinen tämän yrityksen suhteen, aina olen sellainen että mitä sitä liikoja toivoon kun ei onnistu kuitenkaan, joka asian kanssa.

Juhannus on tulossa ja onneksi ei ole sinne mitään suunnitelmaa lähteä minnekään joten siitä helpompaa selvitä. Enkä kyllä toisaalta ole koskaan ollutkaan tuollainen juhlapyhän juhlija vaan enemmänkin kotijuoja ilman sen suurempaa juhlatarvetta. nyt ei tarvitsisi muuta kuin olla ostamatta sitä juomaa, toivottavasti onnistun. Tällä hetkellä olo on niin pahoinvoiva henkisesti että henki ei kunnolla kulje. Tiedätte varmaan mistä puhun. Voisin sukeltaa pää peiton alle ja olla viikon siellä. Pelkään ihmisiä ulkona ja pelkään oikeastaan kaikkea. Pelkään että joku soittaa minulle viikonlopusta tai kysyy kotimatkasta, siitä ei tiedä oikeestaan kukaan, mutta olen aivan vainoharhainen hullu että joku on nähnyt tai kuullut ja kohta soittaa ja kysyy. Kai ne ois jo soittaneet. Tuntuu että pelkään ja panikoin jokaista puhelimen pirausta ja jokaista ääntä mikä kuuluu.

Minulla on taustalla myös mielenterveysongelmaa mikä ei ymmärrettävästi ole ainakaan paremmaksi mennyt juomisen takia. Päinvastoin olen alkanut uskomaan että koko mielenterveysongelma on tullut alkoholin takia. Takana on myös pätkä jolloin käytin sekä rauhoittavia että alkoholia yhtäaikaa mutta en sinällään humalahakuisesti. Aamulla oli vaan parempi ottaa pilleri ahdistukseen ja illalla lisää juomaa. Senkin tajusin vasta jonkin ajan kuluttua että ei sitä nyt saisi samana päivänä sitä lääkettä ja viinaa kiskoa. Onneksi se aika meni ohi suunnilleen yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Tässä aloitusta. Koitan kirjoitella tänne säännöllisesti. Toivottakaa tsemppiä minulle ja täällä on sitten sana vapaa, tervetuloa kirjoitteleen kaikki liittyi aiheeseeni tai ei. kaikki vertaistuki on tervetullutta.

t

Hei Soleor,

Tervetuloa mukaan lopettamaan. Tarinasi kuulostaa melko tyypilliseltä, jos niin voi sanoa. Paljon yhtymäkohtia omaani. Noin se alkoholisoituminen tapahtuu. Mutta sitten hyvä uutinen: alkoholismista voi toipua. Ei helposti eikä sormia naksauttamalla, mutta jos laittaa kaiken peliin ja ei enää keksi eikä petaa mitään mahdollisuuksia juomiseen, siitä lähtee raitistuminen - päivä kerrallaan.

Yksin juominen onnistuu hyvin, mutta yksin raitistuminen on vaikeaa useimmille. Hae apua mistä tahansa, muut voinevat laittaa linkkejä. A-klinikalta, lääkäriltä (jos tunnet tarvitsevasi Antabusta), AA:sta. Lue muiden ketjuja ja miten he ovat onnistuneet.

Juomisen mokailuja voi hävetä, mutta raitistumista ei kannata hävetä. Teet elämäsi parhaan päätöksen, jos lähdet sille tielle. Itse sain ratkaisevan avun aikoinaan AA:sta. Aluksi mennään päivä ja melkein hetki kerrallaan. Fyysiset vieroitusoireet ovat aluksi melkoiset, mutta menevät ohi. Sitten alkaa varsinainen toipuminen. Kirjoittele tänne niin paljon kuin haluat ja tunnet tarvitsevasi.
Tsemppiä :slight_smile:

Kiitos vastauksista, näin äkkiä jo olette kirjoittaneet. Huomaan että on hieman herkkä tila kun ihan itkua alkaa tirauttaan vastauksista.

Tyypillinen tarina… Niin, sitähän se lienee. Kyllä sen itsekin tiedän mutta sen kun tuosta noin lukee niin tuntuu aika kamalalta. Mutta mitä tässä on itse lueskellut muiden tarinoita niin samaa rataa ne monella on menny ja kuka sitten missäkin vaiheessa ongelmaansa herää.

Kamalaa aikaa takana ja kun oikein alkaa ajatteleen niin osaa alkaa ajatteleen niitä juttuja. Esimerkiksi sitä kun joskus taannoin talvella olin sairaana pitkästä aikaa ja sain oikein antibiootit. kuuri alkoi alkuviikosta ja sitä olisi pitänyt viikonlopun yli syödä, no enhän minä syönyt. Minähän olin jo ihan terve. No olin varmasti mutta pitihän se kuuri katki saada kun perjantai tuli ja piti sitä juomaakin saada kiskottua. Jännä juttu miten sillon selitteli itselleen vaan kuinka sitä nyt ei kannata turhia syödä ja kuinka ihan hyvä jo on, että lopettaa sen voi, ei silloin tajunnut sitä oikeaa syytä kuurin katkaisemiselle. Tai sitten nää muut jutut että kuinka en sovi mitään tekemistä viikonlopuille koska enhän mä voi mihkään osallistua kun pitää juodakin ja sitten siihen krapulaan varautua. Siitä on tullut ihan normaalia että kaveritkin nähdään viikolla ja samoin ne kaikki asiat hoidetaan viikolla. Viikonloputhan pitää rentoutua ja levätä elikkä siis ryypätä.

Tajusin senkin että miten pitkään olen kauhistellut jos joku viikonloppu on joku pakollinen meno. Ei se nyt ihan normaalia ole sitä kuukautta etukäteen surra että mitenkä sinne selviää. No siihen on ratkaisu, kun ei viikonloppuna sitten kännejä vedetä niin senhän voi tehdä viikolla. Tosin toi on livennyt vähän siihen suuntaankin että väliin päätän etten ota viikonloppuna, otan sitten arkena ja lopputulos onkin että otan arkena JA viikonloppuna paljon kun ei se päätös enää viikonlopun osalta pidäkään. Tai sitten jos olen viikolla juomatta niin sittenhän saa viikonloppuna ryypätä rauhassa, onhan sitä KOKONAINEN VIIKKO oltu juomatta, aika saavutus eikö! :open_mouth: Aika surullista, missä välissä tämä tähän on mennyt? Näin kun alan oikein ajatteleen niin pidemmän aikaa jo menty niin että tunnen olevani kuin raitis konsanaan jos viikolla en juo mitään. Eli olen n. 4pv putkeen juomatta tai 5… Onpa saavutus todella joo. Surullista :frowning:

Moikka Soleor! Aika tutunkuuloista tekstiä, ahdistuksineen ja pelkoineen… Itsellä vasta 6. raitis päivä aluillaan, joten ihan samoissa tunnelmissa täälläkin. Tosin olo alkaa olla hyvä muuten, mutta ahdistus palaa ajoittain ja epätoivo siitä, että jos tämä ei onnistukkaan… Itse join noin 10 vuotta tosissani, siihenkin asti koko aikuiselämäni, eka känni oman isäni hyväntahtoisella avustuksella 13-vuotiaana. Olen myös aina juonut humalahakuisesti, viimeiset ajat välittämättä mitä. Raaka viina kelpasi samoin keskikalja ja kaikki siltä väliltä. Mieheni myös huomautteli, samoin jo aikuiset lapseni, mutta mielestäni asia ei kuulunut heille. Viime keväänä tapahtui asioita, joiden perusteella hakeuduin päihdeklinikalle, terapiaan, saan apua ahdistuksen käsittelyyn. En tiedä onko siitä paljon apua ollut, mutta käyn siellä edelleen. Viikko sitten tuli taas otettua kaksin käsin, ja tein päätöksen, että nyt loppuu. Tavoitteena raitis loppuelämä. Tämä linkki on ainakin näinä ensi päivinä antanut paljon apua ja lohtua ja toivoa siitä, että voisi onnistuakin. Ja kohtalontoverit tietävät, mistä on kyse, eivät syyttele eivätkä tuomitse. Itse saan tukea myös perheeltäni, olemme avoimesti keskustelleet tilanteesta. Hyvää tätä raitista päivää sinulle, tuetaan toisiamme, uskotaan ja jaksetaan, päivä kerrallaan.

Tsemppiä sinnekin marina ja hyvää raitista tätä päivää. Hienoa saada tänne vertaistukea. 6 päivää on jo hyvä alku ja tässä kun tuotakin mietin niin enpähän muista koska olisin ollut sen 6 päivää edes putkeen raittiina. Siitä siis hyvä lähteä.

Juhannus hieman jännittää, vaikka suunnitelmia ei ole. Tässähän se hankaluus on kun olen sellainen kotijuoppo että ei sitä mitään juhlia edes tarvita. Yhteen aikaan vuosia sitten oli tilanne se että join lähinnä kapakoissa mutta kotona en. Juomattomuus onnistui sillon (yritin siis silloin ekaa kertaa) paljon sinällänsä helpommin koska ei tullut mieleen kotio ostaa juomaa tällä tyylillä mitä nykyään. Mietinkin että voisin hankkia jotain raitista tekemistä juhannusaatoksi, vaikka lähteä kokkoja katseleen jos kelit vaan sallii. Se tuntuu ihan kaukaiselta ajatukselta, viikonloppuiltana jossakin selvinpäin. Eipähän ole aikoihin koettu. Mutta se kuullostaisi tosi hyvältä, se on sitä mitä minä nimenomaan kaipaisin ja haluaisin tulevaisuudessa elämältäni.

Ahdistus on niin voimakasta, että mietin jo soitanko lääkäriin ja haen rauhottaviin reseptin. Se onnistuisi ihan puhelinsoitolla. Toisaalta en minä niitä rauhoittavia ole liiemmin ennenkään tarvinnut muutoin kuin viinan aiheuttamien ahdistusten korjaamiseen eli ehkä tässä nyt sinnitellään ilman. On se kamalaa tuokin että ahdistunut olen ollut jo pitkään mutta en aina sitäkään ole ymmärtänyt miten paljon se kaikki tulee alkoholin takia tai varmaan kaikki ahdistus on sen aikaansaamaa. :frowning: Ahdistus on aika ilkein olotila mikä voi olla ja kun miettii niin aina jo muutamankin selvän päivän jälkeen se alkaa helpottaan joten miksi en pysyisi raittiina vaan ja säästyisi siltäkin. En usko että ahdistukset ihan sormia napsauttamalla lähtevät juomatta pysymällä mutta varmana vaikuttavat paljonkin asiaan.

Huomaan myös meneväni helposti asioiden edelle. Nyt jo esimerkiksi mietin juhannusta ja kuinka olen silloin selvinpäin. Pitäisi kai enemmän elää tässä päivässä ja hetkessä eikä vielä haalia liikaa suunnitelmia yhtään sitä pidemmälle. Toisaalta tuo edes hieman parempaa oloa suunnitella vaikka sitten tuota tulevaa viikonloppua. Tänään on niin huono päivä että pienikin ajatus paremmasta saa olon edes vähän kohtuullisemmaksi.

Nämä pelkotilat ja häpeä ovat kyllä hirveitä oloja. Tuo viikonlopun juhliminen on kokoajan takaraivossa ja edelleen pelkään koska soi puhelin ja kuka soittaa ja kertoo jotain kamalaa. vaikka ei siellä mitään pahempaa paikanpäällä sattunut ja muut eivät lopusta tiedäkään. silti pelkään että tietävät. Pelkään että joku soittaa, mutta pelkään myös koska kukaan ei soita. Kumpi sitten on huonompi, enpäs tiedä. Mietin laittaisinko viestin jollekin mukanaolleelle, jotain ympäripyöreetä ja katsosin miten vastaa. pelottavaa kun ei kenestäkään kuulu mitään, heti mietin onko nyt jotain riitaa ollut kuitenkin. Vaikka eivätpä nuo ikinä tuppaa perään soitteleen, silti tätä hiljasuuttakin pelkää.

Hei Soleor,
helppo eläytyä tunnelmiisi, niin tuttuja ne ovat.

Minä lupaan sinulle, että olosi helpottuu juomattomuuden myötä. Jo pelkästään tekemättä mitään, olemalla vain juomatta pudotat puolet tuosta ahdistuksesta pois. Jos sitten tuntuu siltä, että raittius on tavoittelemisen arvoinen asia, niin sitä prosessia on hyvä myös tietoisesti vähän avittaa. Lue alkoholismista, mene tutustumaan AA;n, hommaa itsellesi keskustelukumppani. Ahdistuksen poistuessa tilalle puskee aidot tunteet, jotka ovat olleet marinoituna viinaan. Se voi hiukan aiheuttaa hämmennystä ja osa palaa kentille tässä vaiheessa. Siksi tuo tuki on hyvä juttu.

Itse asiassa sain kyyneleet silmiini, kun luin tekstiäsi tuolta Virnan ketjusta. Niin elävästi minulle tuli mieleen omat kauhugalleriat vastaavissa tilanteissa. kyyneleet taisivat olla sekä myötätunnon että myös onnen kyyneleitä, siitä että olen päässyt ulos tuosta tilanteesta. Se on mahdollista myös sinulle. :stuck_out_tongue:

Kiitos basilica viestistäsi :slight_smile:

Tukihenkilö mulle tulee oleen… ei kylläkään aa:lainen mutta hyvä ystävä ja hänhän on ihan raitis, tosin muuten vaan, ei siis alkoholisti. Pääsen varmaan sillä jo alkuun? Aiemminkin on hänen kanssaan oltu juttusilla tästä aiheesta ja olen joskus vuodatellut… Täytyy soittaa hänelle taas. Minusta siinä on ihminen jonka kanssa on helppo jutella ja joka ymmärtää, onhan hänellä suvussa alkoholismia ja siksi hän onkin ollut fiksu ja pitänyt aina korkin kiinni. Vaikka ei ole koskaan juuri juonut niin on sanonut että sukurasitteen takia ei uskalla edes kokeilla tai saattas pian olla koukussa itsekin. Olisinpa itseki ollut elämäni yhtä viisas… Mutta muutos on mahdollinen ja sitä kohti tässä mennään.

aa tuntuu jotenkin pelottavalta mutta katsotaan. Lukenut olen ennenkin paljon mutta täytyy etsiä lisääkin tietoa. Testit on tehty täällä ja tallennettu, karua on niiden lukeminen kun kaikki pylväät huitoo missä sattuu ja lukemat kaikista pahimmat mahdolliset, mikä nyt ei yllätys ole ollenkaan. Asian sisäistäminen vaatii kyllä hieman sulattelua ja pohdiskelua vielä, selkeesti en aina kuitenkaan ymmärrä ihan että missä tässä mennään. Enää ei voi edes selitellä että kaikki nuoret ryyppää, sillä saattoi puolustella vielä silloin kun kävi kerran viikossa kapakassa täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Nyt on meininki muuttunut jo siihen suuntaan että tyhmempikin tajuaa että tässä uidaan jo oikeasti vaarallisilla vesillä ja tosissaan.

:cry:

Anteeksi jos olen tyly, mutta oikeasti sinulla ei ole varaa katsella enää vaan toimia. Entisiin kuvioihin palaaminen 2-3 kk:n jälkeen on kurja kyllä tavallista, alkoholismi on niin kavala sairaus. Itse katselin ja pähkäilin samassa tilanteessa kuin sinä nyt noin kaksi vuotta, tyyliin kaksi-kolme juomatonta päivää ja sitten putkeen pari. Alkoholismini pahentui sinä aikana koko ajan. Tietoa oli liiankin kanssa, mutta ei tarpeeksi nöyryyttä hakea apua.

AA:n meno pelotti minuakin. Eniten pelkäsin jälkeen päin sitä, että siellä minun piti lopultakin tunnustaa olevani alkoholisti ja että todella halusin päästä alkoholin kuristusotteesta irti. Ennen sitä ylpeyttä oli vielä sen verran, että ajattelin selviäväni itse. Ei onnistunut. Oikeasti, AA:ssa ei ole mitään pelättävää. Kaikki tietävät sen miltä sinusta nyt tuntuu, koska ovat kokeneet saman. Raitis ystäväsi voi tukea ja on hienoa että sinulla on sellainen, mutta hän ei voi jakaa samaa kokemustasi alkoholin aiheuttamasta helvetistä.

Tästä olen samaa mieltä. Paras tukija on ihminen joka on itse kokenut alkoholsmin helvetin ja AAstahan niitä löytyy. Toki kaikki muukin tuki on hyväksi. AA ssa ei ole mitään pelättävää. Itselleni se oli suuri helpotus.

Juu, vain vertainen pystyy vakuuttavasti toteamaan paskoissa oloissa pyöriessäsi, että se menee ohi. Kukaan muu ei tiedä miltä sinusta tuntuu, eikä siten ole myöskään kovin vakuuttava puheissaan. Onnen potku takamukseen sinulle Soleor ja eikun AA;n ovea etsimään. Jotenkin sellainen tunne tulee tarinonnistasi, että apu olisi paikallaan. Nopein tapa päästä raittiuden kylkeen kiinni on AA. Sieltä saat suustasi avaamatta kaiken tiedon mitä tarvitset ja sitten sinun jo tekeekin mieli avata sitä suutasi itsekin. :stuck_out_tongue:

Kiitos vastauksistanne, oikeessahan te olette kaiketi. Mä en sitä AAta pelkää muuten mutta kun en ole tuollainen ryhmäihminen missään mielessä joten siksi en oikein koe sitä omakseni. Uuvuttaa jo pelkkä ajatus sinne menemisestä ja että pitäisi aivan vieraille siellä kasvotusten kertoa ongelmistaan tai ylipäätään mistään. En pidä sellaisesta ajatuksesta yhtään.

Auttaisikohan minua vaikka joku pelkkä a-klinikka? Tuo ryhmäänmeno tuntuu niin vastenmieliseltä että pahoin pelkään, että minua ei siellä tulla koskaan näkemään. :unamused:

Mee alkuun A-klinikalle. Oman työntekijän kanssa aukeaa moni juttu alkuun ja ammattilainen osaa auttaa. AA.ssa voit sitten käydä joskus myöhemmin ihan tsekkaus mielessä kun itseluottamus on kohentunut.
Huomenna klinikalle, eikä mitään muttia :wink:

Soleor,
tämä kommentti ei ole sinulle varsinaisesti, vaan yleisempään pohdintaan. Sen pohjalla on kyllä tuo ajatuksesi, että ryhmä ei ole minun juttu. Se kun on aika yleinen kommentti alkoholistin suusta, kun hänelle ehdotetaan apuja raitistumiseen.

Ei ole minun juttu on sellainen asia johon kannattaa tarttua, koska siinä saattaa piillä avain niihin asioihin jotka raitistumista estävät. Itselläni oli sama ajatus kunnes sitten tajusin, että sitä kohden minun on juurikin mentävä mikä ei ole minun juttu. Näin jälkeenpäin näen selkeästi mitä hannasin ryhmään menossa: se oli askel ja myönnytys lopulliselle myöntämiselle, nöyrtymiselle ja luovuttamiselle alkoholismin edessä. Hassua, että vain sitä kautta olen saanut omat voimani ja tahtoni takasin omaan taskuuni.

Joka kerta, kun joku sanoo että ryhmä ei ole minun juttuni, niin kieltämättä mielessä käy, että kuinkahan kauan tuota juomattomuutta kestää. Kyllä, veikkaukseni osuvat väärään ja ihminen pärjäilee oikein hyvin ilman AA;ta. Joskus uumoiluni kentälle palaamisesta osuvat myös oikeaan. Oma kokemus on niin vahva, että se ei voi olla vaikuttamatta tähän suhtautumiseeni. Kuulen ja näen itseni, oman ylpeyteni näissä ei ole minun juttuni -kommenteissa.

Ajatus siitä, että on valmis tekemään mitä tahansa raitistuakseen nostaa raitistumisen onnistumiskertoimia. Se mitä tahansa on esimerkiksi sitä, että antaa mahdollisuuden AA;n ohjelmalle ja ryhmälle auttaa itseään omista ennakkoluuloista huolimatta.

Älä vetele herneitä näistä minun jutuista, laita vaan mietintämyssyyn. Oma tie AA;n kulki täältä plinkin kautta ja siitä olen todella kiitollinen ketjuni kommentoijille. :smiley:

Ei millään pahalla mutta AA:stakin palataan aika ajoin kentälle, jotkut jopa yhtenään. Mutta kuten sanottu, kukin tyylillään, kaikkea kannattaa kokeilla. J-jutut ja suuremmat voimat eivät iskeneet minuun muutoin olisin mielelläni siellä toisten tarinoita kuunnellut :smiley: Eli Soleor a-klinikalle ja AA:han tutustumaan vaan, ei siinä mitään menetä, voi jopa saada kipinää! Voimia!

Just kirjauduin ulos, mutta palaanpa vielä tähän. :smiley:
Totta, Lizzy, kyllä AA.sta palataan myös juomaan. Tuossa tosin yritin tuoda esille tuota asennetta, en sinänsä AA;ta kaken voipana tahona. Toteanhan tuossa sen että ilmankin monet pärjää. Miten sen nyt sanoisi selvemmin. Jos ensimmäisessä lauseessa sanoo, että olen valmis tekemään mitä tahansa ja sitten jo sivulauseessa, että ei ole minun juttuni…niin silloin on ehkä vielä juomatonta viinaa tarjolla, oli sitten kysymys AA:sta tai jostakin muusta auttamistahosta.

Minusta sanoit juuri saman mitä itse ajattelin. Siksi, että omat sanani olivat juuri samanlaiset, aloin valikoida mikä oli sopivaa minulle ja mikä ei. Vasta kun valinta oli joko jatkaa juomista ja menettää kaiken tai ottaa kaikki saatavilla oleva apu vastaan täysin alkoholismin voittamana ja ehdoitta, alkoi uusi lehti elämässäni.
Jos olisin tajunnut, olisin varmaan mennyt A-klinikalle tai muihin hoitoihin, mutta olin jo pari vuotta aiemmin saanut pintakosketuksen AA:n (jolloin se ei ollut minun juttuni :slight_smile: ) päätin mennä sinne uudelleen, nyt nöyremmin mielin ja kuunnellen oikeasti, miten elää raittiina.

Meidän kaikkien tiet ovat erilaisia. Kyse on asenteesta ja halusta todella muuttua. Uskon, että sinä pystyt siihen. Yksi päivä raittiutta takana, eikö? Huomenna ei ole krapulaa. Silloin voit päättää taas uudesta päivästä. Siitä se lähtee.

Hei Soleanor,
tervetuloa mukaan, päivä kerrallaan, siitä se lähtee.
Minäkin olen niitä, jotka kokevat saaneensa ryhmästä parhaan avun. Minä olen itse puhelias ja minusta tuntui hyvin helpottavalta, kun pystyi “kolleegoille” kertomaan tuntemuksiaan . Olen monen muun kanssa samaa mieltä, että vain sellainen, joka on itse käynyt saman taistelun, voi ymmärtää. Ja ainakin minun ryhmässäni on ollut ihmisiä, jotka eivät pitkään halunneet itse puhua, kuuntelivat vain, se on täysin laillista. Ja ilo oli molemmin puolista, kun he lopulta avasivat suunsa!
MUTTA ei AA:sta kannata mitään kynnyskysymystä tehdä, menet sitten jos/kun siltä tuntuu.
Mitäs jos pyytäisit siltä lääkäriltäsi Antabusta? Sillä pääsee hyvin alkuun, kun ei VOI juoda
Kaikkea hyvää

Tuo on kyllä totta, eihän minun siellä aa:ssa heti tarvitsisi suuna päänä jutella vaan voisin katsella sivustakin ja kuunnella muiden juttuja. Sitä kai pelkään että heti minuun kiinnitetään huomio ja halutaan kertovan yhtä jos sun toista, sitä en kyllä haluaisi ehkä muutamaankaan kertaan. Vaikea puhua tuollaiselle ryhmälle, vaikka muuten ihan ongelmistani voinkin puhua. Täytyy sulatella asiaa, varmaan olette oikeassa että sinne olisi hyvä mennä vaikka ei niin omalta tuntuisikaan. Niin ja enhän minä koskaan ole aa:ssa käynyt joten enhän varmaksi voi tietää edes sopiiko se minulle. Taidan tutkia oman paikkakuntani tilanteen tässä heti.

Tänään on päivä numero kaksi virallisesti ja ei paljon iloisemmalta tunnu elämä. Nukuin hirveän huonosti, ensin en meinannut saada unta ja kun sain niin se oli katkonaista. Aamulla herätessä väsytti ihan hirveästi mutta pakko oli nousta ylös uuteen päivään. Positiivista on kuitenkin että taas on yksi uusi aamu ja eteenpäin mennään kokoajan. Olo on jotenkin alavireinen ja väsynyt, uskon että tässä aikansa ottaa taas piristyessä. Olen ollutkin kauhean alakuloinen jo pidemmän aikaa ja aina yhtä väsynyt mutta mikäs ihme tuo on. :frowning: Satutin jalkaanikin tuossa viikonlopun aikana, en pahemmin onneksi, mutta sen verran että se tuossa muistuttelee myös olemassaolostaan ja typeryyksistä mitä on tullut harrastettua.

Nyt selaan paikkakuntani paikat mistä saada apua. Kynnys on tosi korkeella mutta yrittänyttä ei laiteta ja mikä tässä minua enää muukaan auttaa :cry:

Kyllä. Ei ollut tarkoitus olla loukkaava, Basilica :blush: Voi olla, että AA on “ongelma” minulle sen vuoksi, että tulee olo “käännyttämisestä” vaikka kuinka sanotaan, että korkeampi voimasi voi olla vaikka metsän keiju. Ohjelman on kuitenkin tehnyt fundamentalismiin taipuvainen uskovainen ja omalla kohdallani tämä aiheuttaa vastareaktion. Jos kokouksissa ei luettaisi mitään kirjaa ja ihmiset vain puhuisivat keskenään ringissä, asia olisi toinen. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, eikä sen tarvitse koskea ketään muuta :smiley: A-klinikka riittää itselle hyvin ja sieltä olen avun saanut sekä tietysti täältä, siitä iso kiitos teille kaikille!!!