Sokea ongelmalle?

Mieheni on tuuri-sekakäyttäjä. Enkä näe siinä ongelmaa. Olenko tyhmä vai sokea?

Seurustelua takana vasta puoli vuotta. Miehen käytöstä tiesin ennen seurustelua ja luulin sen olevan paljon pahempaa, mitä se on. Subua tai piriä ottaa n.kerran kuussa. Kaljaa joka toinen viikonloppu, yleensä molemmat päivät ja sunnuntaina vielä vähän loivennusta. Rauhottavia syö ahdistukseen(joka on todellinen), joskus niitä menee liikaa ja sitten ne on loppu. Mies on käyttänyt noin 15-vuotta, ja kokoajan käyttökerrat on vähentyneet.

Huumeista ei ole meidän suhteen aikana ollut ongelmaa, kaljasta kerran- mies vaipui synkkyyteen ja joutui lopulta putkaan ettei tapa itseään. Aiemmin on ongelmia tullut, vankilassa mies on ollut neljästi ja nyt on ykp:ssä, ja pelkää rähmivänsä sen, koska sitä on edessä kuitenkin yli vuosi, joten vankilaanmeno on tulevaisuudessa mahdollinen. Ajokortti tulee takaisin vuoden päästä ja täällä ei ole julkista liikennettä. Aina en voi töitten takia kuskata, joskus sen on pakko ajella ilman korttia.

Itse en käytä mitään. Paitsi satunnaisesti tupakkaa sosiaalisissa tilanteissa. En juo ollenkaan, joskus ostan saunajuoman jonka ehkä jopa avaan, mutta juomatta jää. Nuorempana olen kyllä juonut, väärinkäyttänyt lääkkeitä, piriä ja pilveä. Pilveä poltin viimeksi kolme vuotta sitten. En ole erityisemmin lopettanut, on vain tullut muita kiinnostuksen kohteita.

Mutta. Minulla on kolme kouluikäistä lasta. Kohta kylillä lasten kaverit alkaa ehkä huomautella, että teijän isäpuoli se käy yhdyskuntapalvelua. Tai on vankilassa. Eikä sillä ole ajokorttia.
Lapset on joka toisen viikonlopun bioisällään, muuten meidän kanssa ja silloin mies on ihan vesilinjalla. Nyt tuon putkareissun takia meille tulee sosiaali-ihmiset käymään, en ole koskaan ollut tekemisissä sellastan kanssa. Pelottaa vähän. En ymmärrä miksi tulevat, mies ei virallisesti edes asu täällä eikä lapset ollut kotona tietenkään.

Aiemmat miehet on olleet juoppoja, lasten isä oli väkivaltainen, juoppo ja niin kiinni pilvessä, että se meni ihan kaiken edelle. Jotenkin tämä nykyinen tuntuu niin harmittomalta. Ja ihanalta. Ensimmäinen mies jonka kans seksikin sujuu ilman ongelmaa, yleensä miesten pihtaaminen on ollut ongelma, mutta tämä ei pihtaa <3
Eihän minun tarvi heittää tätä pellolle siksi, että se joskus on viihteellä? Voihan mies olla hyvä vaikka sillä on huonoja ominaisuuksiakin? Jos niitä hyviä on enemmän kun huonoja?

no hei, suurin osa päihderiippuvaisistakin on kyllä parisuhteessa, ja jos yksi jättää niin toinen ottaa.
Hyvä että olet tyytyväinen, ei kai siinä sitten mitään, niin olin minäkin kolme ensimmäistä vuotta.
Sokeus on pahinta silloin, jos rakkaus on niin sokea että se menee lasten edun edelle. Sitä voi myös sokeutua sellaiselle mihin tottuu, “tottumus on toinen luonto”, silloin tällöin on hyvä arvioida onko kaikki vielä hyvin vai olenko pikkuhiljaa tottumassa käytökseen tai tilanteisiin joita alunperin en olisi itselleni halunnut.

Lasten isän kanssa ongelmat oli selkeitä ja heti alusta asti havaittavissa, vaikka se ei käyttänyt kovia. Ja muittenkin retkujen. Ne on hakanneet, pettäneet jne. Ja samantien lentäneet pihalle. Ja niin lentää tämäkin, jos tästä jotain riesaa tulee. En odota että tuo tuurikäyttö koskaan loppuisi. Voihan se loppua, mutta en odota sellaista. Viihdyn tällä vuoristoradalla, possujunat ei ole minua varten.
Lapsetkin pitää siitä. Voihan se olla, että siitä ei tulekkaan riesaa koskaan?

Eli sokeapöllö, mikä se sun ongelma siis on? Mikä on se, mistä olet huolissasi? Lasten nauttimiseen vuoristoradasta en laittaisi kovasti toivoa. Lapsilla on taipumus olla lojaalelja vanhemmileen, jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Jospa lapset suojelevat sinua huolilta, koittamalla näennäisesti sopeutua elämäsi vuorisrorataan?

Niin se yleensä menee… lapset ottaa roolin että tasapaino siinä “vuoristoradassa” säilyy… Itse olen niin kurkkua myöten täynnä tätä vuoristorataa että kaipaan jo sitä possujunaa :laughing: ajattelin huomenna soittaa sos. puolelle itse ja käskeä niiden tulla kartoittamaan tilanne, eli kulissit alas ja silleen…meillä lapset alkaneet hiljalleen reagoida isän tissutteluun raivokohtauksin… ilmapiiri perheessa on niin ällöttävä että sieppoo jo…nyt kun mies on ollut työreissussa koko viikon, ilmapiiri aivan taivaallinen!! isommat lapset joka päivä useaan otteesseen sanoneet että “olipa tänään mukava päivä” mistähän johtunee?? Virtahepo puuttuu olohuoneesta!!! Ajattelin laittaa rajan, käsken sossut tänne ja pyydän niitä tekemään miehelle ehdotuksen, eli joko katkaisuun tai ero ja muutto… En jaksa enää, eli pakko tehdä jotain tälläistä… miehelle en ole sanallakaan asiasta puhunut kun en jaksa reaktiota ottaa vastaan, kiukutelkoon niille sossuille :wink:

Niin, meillähän ollaan vesilinjalla kun lapset on kotona. Mies ei saa raivareita vaikka onkin kiivasluonteinen. Korotetaan kyllä toisillemme turhan herkästi ääntä.
Ongelma on se, ettei ongelmaa ole, vaikka sitä joka hetki odotan.
Pelkään vähän omaa päihdemyönteisyyttäni. Mitä jos joku päivä tuntuukin siltä, että voispa tässä itsekkin vetää pienet pirivedot? Tai juoda koko viikonlopun? Aika epätodennäköistä kyllä. Muistan vielä liian hyvin ne ajat vaikka niistä on kauan.

Soskut kävi, ei niillä mitään sen ihmeempää ollu. Kuhan kysyvät että mitä kuuluu ja riittääkö rahat :smiley: Hassua kun jatkuvasti minua epäillään köyhäksi milloin missäkin tilanteessa. Vaikka olen hyväpalkkaisessa työssä, en silti aja velkarahalla ostetulla uudella autolla tai lapset kulje uusimmissa muotivaatteissa. Kierrätys toimii kaveriporukassa niin mitäpä sitä turhaa. Kai sitä sitten näyttää köyhältä. Kun lapset oli pieniä, jossain kerhossa tuli ohjaaja tarjoamaan minulle jotain köyhäinavustusta suureen ääneen: Tässäpä teille tämmönen lahjakortti kun te olette niin KÖYHIÄ :unamused: Ei siinä mitään, ei köyhyys ole häpeä. Itse vain olen aina tottunut tulemaan omillani toimeen, talon ostin parikymppisenä ja se alkaa olla maksettu.

…pohdin tuota pohdintaasi ongelmasta, sen olemisesta ja olemattomuudesta.
Jokainen meistä ihmisistähän on onneksi vapaa päättämään siitä, minkä itse kokee hyväksi, huonoksi, ongelmaksi tai autuudeksi. Toinen asia toki on se, kuinka ympäristö on oman päätöksen kanssa samaa mieltä, sekin toki voi aiheuttaa niitä ongelmia… Mutta siis sinun tapauksessasi itse et näe ongelmaa, tällöinhän asia on ihan ok sinun kannaltasi (ja varmaan myös miehesi). Kuten aiemmatkin kirjoittajat ovat hieman viitanneet jo lapsiin, niin heillä taas on oma totuutensa ja oma tuntemuksensa siitä, onko asiat teillä hyvin. Voivathan ne ollakin, mutta minun käsitykseni mukaan päihdemaailma itsessään on sen verran kierouttava, salakavala, näkymätön, että se sujauttaa lonkeroitakin niille elämän osa-alueille, joissa ei itse asiassa olla kosketuksissa itse päihteeseen tai käytetä juuri sillä hetkellä.

Itse, kun tässä vuosien mittaan on toipunut enemmän ja vähemmän siitä kulttuurista “normaalien” pariin (mitä se lieneekin), on tullut huomatuksi, että kaiken ajattelumaailmankin on pitänyt muuttua, jotta minusta (huom, olen pääasiassa se läheinen, en juomari) on tullut aikuinen, vastuunkantava ihminen. Sitä turtui siihen päihdesysteemiin sen verran, että alkoi pitämään normaalina asioita, jotka ei sitä oikeasti todella ollut. Sitä ajatteli itsekin aikatavalla päihdelähtöisesti, kun piti joko ahdistua toisen juomisesta tai suunnitella omia menoja sen mukaan, joiko toinen. Kun se ajattelumalli hiljalleen murtui, huomasi, että edessä on kokonaan toinen maailma, jossa nuo aiemmin tavanomaiset moraalit ja säännöt ei tosiaan pätenyt, vaan olivat kyllä kaikkea muuta kuin normaalia. Omia voimia riitti yllättäen itsestä ja toisista (muttei juomisesta) huolehtimiseen aiemmin kuin ennen. Myös ongelmapaikat ja vastuu olivat toisenlaisia, ei ne mihinkään kadonneet.
En tietenkään voi sanoa sinun tilanteestasi mitään, kun en sitä tilannetta tunne tai elä. Mutta aina hyvä lähtökohta pohdinnalle on se:
MITÄ MINÄ TAHDON ELÄMÄLTÄNI? (täälläkin useaan useaan kertaan todettu)
Onko tämä nyt se elämä, jonkalaiseksi olen elämäni halunnut, tai olenko edes hyvällä alulla matkaamassa omia elämänhaaveitani kohti?
Vai olenko todella jossain sivupolulla, jolta kannattaa kääntyä takaisin?
Miltä elämä näyttää viiden vuoden päästä?
Mitä minä teen sen eteen, että se on ruusuinen tai yhtä hyvä kuin tänään…

Se, että olet täällä kirjoittamassa antaa sinulle varmasti hyviä eväitä matkallasi, koska jonnekinhan me jokainen matkataan tässä taipaleella.

Edelliseen viitaten, aiheesta NORMAALI
tuo on jännä tuo “normaali”. Mun eksäni kun otti uuden niin hoki koko ajan haluavansa mennnä eteenpäin ja kohti normaalia elämää… En saanut millään rautalangalla hänelle näkyväksi sitä, että hän minusta on jo pitempään ollut menossa nimenomaan epänormaaliin päin,
esimerkiksi kun minä olin hänen kanssaan niin me hoidimme hänen velkalyhennyksensä joka kuukausi hänen eksälleen, nyt tähän uuteen normaaliin kuuluu että vitut vihelletään veloille, porskutetaan vaan ja naureskelleen että kukahan lainaisi vielä lisää
Moraali löystyy ja löystyy ja löystyy eikä ihminen itse ede huomaa muuttuneensa.
---- En myöskään jätettynä varmaan näe miten kaukana normaalista on se, että edelleen itkee sen epänormaalin perään – pureskelen edellisiä vuosiani hyvin hitaasti pieninä paloina kun en niinä aikoina pahemmin kerennyt ajattelemaan kuin kyseistä päivää ja hetkeä. En vielä tiedä, minkä puun taakse itsetuntoni lopulta jäi. Mutta jospa se löytyis ja vaikka edes mulle aukeas ilo ihan normaalista elämästä, työnteosta ja asioiden hoitamisesta.

niinhän se tuli sit se parin viikon piikki-kaljaputki, ja äijä lens pihalle kun leppäkeihäs. No, parempia odotellessa.

Mitäs jos hakisit tähän väliin apua itsellesi? Ne huonot miehet eivät ihan noin vaan sattumalta ponnahda elämääsi, vaan valitset heidät itse.

Niin kai sitä pitäis. Tai katella vähän muista piireistä niitä ukkoja.

Alkoholisteja löytyy kaikista ammateista ja yhteiskuntaluokista.