Sokea äiti

Tyttäreni on aina ollut ihana ja iloinen nuori, todella kiltti ja ahkera. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi, hän pääsi heti opiskelemaan. Töitä hän on koko ajan tehnyt todella ahkerasti opiskelujensa ohella. Hän on matkustellut perheemme kanssa pitkin maailmaa ja ostanut oikeastaan sitä mitä mieli on tehnyt. Hän on kaikkien ihailema ilopilleri.

Reilu vuosi sitten hän alkoi käyttäytyä omituisesti. Kertaakaan hän ei kutsunut meitä uuteen kotiinsa kahville kotoa muuton jälkeen. Hän ei vastannut aina puhelimeen tai viesteihin, jäi tulematta töihin, liikkui oudossa seurassa. Menimme hänen isänsä ja minä, omilla avaimilla sisään hänen asuntoonsa kun hänestä ei ollut kuulunut kahteen päivään mitään ja siellä se oli nähtävissä. Tyttären kannabiksen käyttö.

Kun saimme tytön vihdoin puhelimen päähän ja haimme kotiin, oli hän pelkkä itkevä raunio. Sanoi ettei hänellä ole mitään sisältöä elämässä ja kaikki on tyhjää. Ei ole kuulemma koskaan ollut kavereita eikä ole tuntenut kuuluvansa mihinkään. Olimme aivan ällikällä lyötyjä.

Siitä sitten alkoi tämä painajainen. Välillä kaikki näytti olevan hyvin ja välillä käytös taas oli omituista. Hän vakuutti kuitenkin ettei polta enää. Töissä hän on käynyt koko ajan ja opiskelut ovat edistyneet miltei suunnitellusti.

Reilu viikko ennen joulua tuli sitten kunnon romahdus joka avasi sokeat silmämme kokonaan. Rattijuopumus kannabiksen vaikutuksen alaisena ajamisesta. Kaikki verikokeet ja kotietsinnät tuli hänellä koettua.

Tyttö on aivan kuin aivopestyjen oppikirjasta. Alkoholi on myrkkyä ja kannabis luonnontuote josta hän ei koskaan luovu. Yhteiskunta on väärässä jne.

Veimme hänet samana päivänä päihdeklinikalle ja nyt sitten 17 päivää tapahtuneen jälkeen tulee alkamaan hoitoprosessi.

Päällimmäisenä tunteena on valtava sääli tyttöä kohtaan kun heittää hukkaan elämänsä.
Kamala voimattomuus ja pelko kouristaa koko ajan sydäntä. Kaikki ilo on kadonnut elämästä ja olo on kuin joku olisi ensin lyönyt ilmat pihalle ja sitten vielä pyyhkäissyt jalat alta. Tässä pitäisi kuitenkin jaksaa olla ihanille toisille lapsilleen suht normaaleina vanhempina ja siinä sivussa hoitaa vielä työt.

Hei

Täällä toinen sokea, jolla samantapainen tilanne, minulla vain huoli ja tuska on 26-vuotiaasta pojasta. Poikani selvästi yrittää auttaa masennustaan cannabiksella - on ilmeisesti yrittänyt jo vuosia. En välitä kesken jääneistä yliopisto-opinnoista tai muista, vaan suren (kuulostaa lievältä ilmaukselta - suren - tuskailen ja ajattelen koko ajan, kuvittelen kaikenlaista) sitä, että poika ei yhtään ymmärrä eikä myönnä omaa tilannettaan. Siksi aloin kirjoittaakin, kun sinä kerroit että veitte hänet A-klinikalle ja nyt alkaa hoitoprosessi, tämä kuulostaa hyvältä. Miten minä voisin aikuisen miehen saada avun äärelle, kun hänestä on vain ihan absurdia väittää, että hänellä olisi jotakin ongelmia, vaikka koko elämä on sekaisin, poika sulkeutuu itseensä, ei viihdy enää kenenkään seurassa, on muuttunut ihan omituiseksi käytökseltäänkin, ikään kuin hän olisi kokonaan vaihtunut toiseksi? Samalla tavalla poika pettää itseään höpinöillä kasvista tai luonnontuotteesta. Varmaan on niin, että jos ei yhtään voi uskoa, että mitään muuta apukeinoa olisi, on pakko harhaisesti tarttua siihen, mikä edes hetkeksi auttaa oloa, en tiedä? Hän pitää psykologeja ja muita ihan hölmöinä, ei usko sellaiseen.

Tiedän, että mitään vastausta ei ole, pitää vain odottaa ja toivoa. En tiedä, auttaako se sitten, kun joskus varmaan tule joku tuollainen narahdus kuin teidän tyttärellä. Luin toisesta ketjusta (siitä, jossa Tykki kertoo tilanteestaan) toiseksi viimeisen sivun moneen kertaan. Se jotenkin auttoi tai selvensi edes hieman päätä, kun koetin sisäistää, että vain yrittämällä itse pysyä tolkuissaan, voi auttaa lasta. On vaikea tajuta, että itse voisi tuntea mitään muuta kuin ahdistusta ja syyllisyyttä koko ajan, kun tajuaa, että omalla lapsella on paha olla eikä voi tehdä mitään.

Hei nepomuk…
Kiitos kirjoituksestasi.
Tuntuu todella lohduttavalta lukea muiden läheisten kokemuksia. Olemme tällä hetkellä niin lukossa, että emme ole kenellekään läheiselle lukuunotamatta tytön sisaruksia asiasta pystyneet puhumaan.
Tätä kautta on edes hiukan se tunne, että en ole yksin tällaisessa tilanteessa jossa oman lapsen tila on suurena ahdistavana möykkynä rinnassa.
Meidän tyttömme on 22-vuotias. Toivon todella, että kunnon terapia auttaa häntä selvittämään syyt miksi tunteet pitää turruttaa kannabiksella ja mitä sisältöä hän sillä kuvittelee saavansa elämään. Kaikki paha olo ja sekavat tunteet ovat tulleet kannabiksen mukana. Sitä kautta on tullut myös käsittääkseni kaveripiiri jota ei voi meille esitellä. Olen yrittänyt jutella, että normaalielämässä välillä on jopa tylsää, ei aina tarvitse olla menossa. Kunnon harrastuksia hänellä ei ole kun mikään ei kiinnosta. Tennistä hän pelasi muutaman vuoden, 6 vuotta sitten aloitimme yhdessä ratsastuksen, mutta hän lopetti sen muutaman vuoden jälkeen eikä tunnu olevan kiinnostunut jatkamaan.

Mielestäni tässä ei ole mitään kovin ihmeellistä, vaikka toki ymmärrän huolesi, surusi ja järkytyksesi. Kukapa sitä lapselleen huumeista elämää toivoisi. Tuli vain mieleen, että tyttösi on ollut juuri tuollainen kiltti lapsi ja huomannut sitten sillä saavansa hyväksyntää ja arvostusta niin vanhemmilta, kavereilta kuin opettajiltakin ja sitten tämän voimalla ratsastanut, vaikka sisällä on saattanut myllertää ties mitä ajatuksia ja tunteita. Niitä vain ei ole uskaltanut koskaan kunnolla purkaa ja ilmaista, kun on pelännyt menettävänsä kaikkien hyväksynnän. En tarkoita, että olisitte tahallanne ja vaatimalla vaatineet tyttöä menestymään opiskeluissa, töissä ja elämässä yleensä, sekä näyttämään aina iloista naamaa, mutta tytöstä on saattanut tuntua siltä. Sitten on vain pitänyt suorittaa ja suorittaa mahdollisimman hyvin, ettei kaikki romahtaisi, mutta jossain vaiheessa raja on tullut vastaan; ei enää jaksakaan, masennus käy ylivoimaiseksi ja tätä alkaa sitten lääkitä kannabiksella ja samalla myös kapinoida näitä “vaatimuksia” vastaan polttelemalla.

Vielä tuohon puuttuisin, kun tyttösi sanoi, ettei hänellä ole kavereita ja elämä on tyhjää, niin hän on todella saattanut tuntea näin, vaikka teistä asiat olisivat näyttäneet olevan täydellisesti. Ehkä tytöllä ei todellakaan ole ollut koskaan ketään sellaista ystävää, jonka kanssa tuntisi todellista ns. sielunkumppanuutta, vaan kavereiden kanssa on hengattu ilman, että saisi olla oma itsensä ja vain sen vuoksi, että näyttäisi suositulta. Myös nuo muut jutut, esim. opiskeluvalinnat ovat saattaneet olla muiden miellyttämistä, eivät todellisia omia valintoja.

Kannabista nyt kokeilevat monet nuoret, siinä missä alkoholia tai tupakkaakin, mutta jos kaikki on mielenterveyden kanssa kunnossa, ne jäävät lähinnä kokeiluiksi tai satunnaiseksi käytöksi, eikä niistä muodostu ongelmaa. Jotain siis kaiketi tässäkin on taustalla ja tuo pössyttely on vain seuraus.

Alkoholi on myrkkyä! Se että se on laillista ja yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä, ei muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että alkoholi on yksi pahimmista huumeista, mitä on. Mä jaksan aina jankuttaa tätä, mutta tiedän sen, sillä olen itse alkoholisti(muitakin riippuvuuksia kyllä löytyy) ja ko. aine on aiheuttanut mulle todella paljon pahaa. Jotkut osaavat toki käyttää alkoholia kohtuudella ja hyvä niin, mutta jos kohtuuteen ei pysty, niin silloin alkoholi ei vaarallisuudeltaan ja haitallisuudeltaan eroa muista päihteistä, kuin ainoastaan sen osalta, että sitä hankkiakseen ei tarvitse syyllistyä laittomuuksiin.

En puolustele kannabista. Se ei todellakaan ole haitatonta ja on tehnyt runsaammin käytettynä monen psyykelle pahaa ja jopa pysyvääkin tuhoa. Itsekään en kyseisestä yrtistä pidä, sillä mulle se aiheuttaa ongelmia jo pienissäkin määrin. Halusin tässä vain tuoda esille sen, että alkoholin käytössä ei myöskään ole mitään puolusteltavaa.

Tarkoitukseni ei ollut syyllistää ja toivon, etten loukannut kirjoituksellani, vaikka se aika suoraa tekstiä olikin. Tarkoitukseni oli saada näkemään tytön ongelmien taakse, jotta pystyisitte paremmin häntä auttamaan. Antakaa siis tyttärellenne aikaa, tilaa ja mahdollisuus olla oma itsensä, jotta hän ehkä voisi purkaa niitä tunteitaan, joista ei ole mahdollisesti ennen voinut kenellekään avautua. Se, että hän saisi nyt hetkisen hengähtää ja olla suorittamatta yhtään mitään, auttaisi kaiketi parhaiten tuossa tilanteessa.

Tsemppiä teidän perheellenne :slight_smile: .

Kiitos kiitos Winston. Arvostan todella paljon kirjoitustasi ja rehellistä mielipidettäsi.
Miten voitkaan olla noin oikeassa.
Tämä keskustelusivusto on ollut todellinen aarre. Mieli on ollut todella raskas ja hätä on kova.
Pelko ei ole vähentynyt todellakaan kun olen lukenut välillä koko yön kirjoituksia täältä, mutta samalla olen oivaltanut asioita ja ehkä pystyn ymmärtämään tytärtäni paremmin.