So long lonkero!

So long lonkero! Tarkemmin sanottuna n. 2-3 litraa illassa. Liki päivittäistä juomista on jatkunut jo kolmisen vuotta, ja olen niin lopen kyllästynyt elämääni, että päätin yrittää jotain muuta. Tiedostan olevani riippuvuuksille altis, hieman pakko-oireinen, masennukseen taipuvainen, mustavalkoinen persoona. Silti tai juuri siksi aloitan täältä vähentäjien puolelta, vaikka tiedän että lopettaminen olisi paras ratkaisu. Tuntuu kuitenkin siltä, etten nyt uskalla asettaa itselleni liian korkeita tavoitteita. Pelkään meneväni rikki, kun jälleen kerran putoan tikapuilta. Ensimmäinen tavoitteni olisi selvitä edes arkiviikosta (tai sanotaan nyt vaikka ma-to) ilman alkoa.

Elämässäni on ollut melkein viiden vuoden jakso, jolloin en juonut – joskin muita päihteitä käytin kyllä, mutten mitenkään ongelmaksi asti. Sitten tuli pitkä sairasloma, sen myötä ero, sen jälkeen heti korona ja jouluiset ex tempore -viininmaistelut muuttuivat pian Tallinnan-reissuiksi, joilta roudasin mahdollisimman halpoja tonkkia niin monta kuin autottomana sain, jotta minulla olisi varaa uuteen ”harrastukseeni”. Erobiletys loppui kuitenkin aika nopeasti, mutta juominen jäi. Jatkoin tissuttelua parhaassa seurassa eli itsekseni ja maustoin tällä ajanvietteellä toista yhtä rakasta riippuvuuttani: bulimiaa, joka on ollut seuranani vielä alkoholiakin pidempään ihan nuoruudesta lähtien. Nyt ei toista ilman toista.

Normipäiväni kulkee suunnilleen näin: Herään, käyn suihkussa, laittaudun, syön tukevan aamupalan, päätän että tänään onnistun! Töiden jälkeen päässäni on jossain kohtaa tapahtunut napsahdus ja aamun suunnitelmat ovat unohtuneet, joten käyn kaupassa (joskus ensin urheilemassa), tulen kotiin, sihautan ekan tölkin auki, kokkaan järkyttävän määrän ahmittavaa ruokaa, tissuttelen itseni humalaan samalla kun tiskailen edellisen illan tiskit, fiilistelen ja kuuntelen musaa, teen suuria suunnitelmia ja to do -listoja ”huomiselle”, kunnes lonkerohanasta ei enää valu, sitten ahmin ja oksennan itseni tainnoksiin. To be continued. Päältä katsottuna olen varmaan se kuuluisa high functioning alcoholic eli hoidan työni asiantuntijatehtävissä hyvin, olen sporttisessa kunnossa, kotini on aina siisti silloin harvoin kun vieraita käy, olen tunnollinen ja kunnollinen. Ja sitten on tämä toinen puoli, jossa kahlaan tyhjissä tölkeissä, tiskeissä ja roskissa ja pyyhin oksennusta vessan seinistä. Todellisuudessa en koe olevani juuri lainkaan toimintakykyinen. Kaikki sosiaaliset kontaktit ahdistavat (ja työni on käytännössä jatkuvaa sosialisointia), luovat harrastukset ovat menettäneet makunsa täysin, tehtävien asioiden lista vain pitenee päivä päivältä, kun minkään aloittaminen tuntuu mahdottomalta ja rahaa ei ole mihinkään muuhun kuin ruokaan ja alkoon. ALAT-arvo oli koholla viime labroissa, rautavarastot tyhjillään, ruokailuni on täysin päin persettä, sydän tykyttää, iho voin huonosti, en ole saanut palauttavaa unta moneen vuoteen… Onko ihmekään, jos vähän ahdistaa?

Pelkään, että olen haudassa tätä menoa viidessä vuodessa, ja kuitenkin tilastollisesti elämäni voisi olla vasta alle puolivälissä. Haluaisin olla vahva, luova ja aikaansaava sinkkunainen enkä keski-ikäinen siiderimahainen, punasilmäinen nössö, joka ei saa elämällään mitään aikaan. Olen kuolemanväsynyt itseeni. Olen niin uupunut joka päivä epäonnistumaan ja aloittamaan alusta. Jos saan tästä kirjoittelusta edes jotain buustia tähän muutokseen, niin hyvä. Jos minusta ei kuulu enää, tiedätte miten alkuinnostukselleni kävi. Mutta nyt laitan kaiken peliin, vielä kerran. Huomenna alkaa alkoholiton arki. Ehkä lupaan raportoida huomenna joka tapauksessa, kävi miten kävi. Tänään vedän vielä ne kuuluisat ”viimeiset” lonkerot (tietenkin vain sen verran, etten ole krapulainen töissä). Kunpa ne lonkerot vihdoin irrottaisivat otteensa minusta.

Kiitos sinulle, joka luit, ja tuhannesti tsemppiä omaan tilanteeseesi, olipa se mikä oli!

1 tykkäys

Heippa.
Luin kirjoituksesi. Ja moni muukin on lukenut.
Minä kirjoittelen tuonne lopettajien puolelle, mutta ajattelin tulla kysymään, että minkälainen olo tänään on?
Tänään on täydellinen päivä olla ilman lonkeroa. Tsemppiä sinne! Pysy linjoilla.

Kiitos paljon kommentistasi UnelmaParemmastaElämästä!

Tänään olo oli hyvä ja toiveikas siihen asti, kun olin matkalla töistä kotiin. Ajattelin vielä kävellä reilun tunnin työmatkani, jotta saisin hetken kirkastettua ja rauhoitettua ajatuksiani hektisen työpäivän päätteeksi, mutta matkan aikana menetin luottamuksen itseeni ja menin kodin päässä suoraan kauppaan ja tein hyvin perinteiset ostokset. Näin jälkiviisaana oli varmasti verensokeri liian matalalla, mikä ei koskaan työpäivän jälkeen ole tahdonvoiman kannalta hyvä asia… Huomasin aamulla, että olin unohtanut ostaa joitakin evästarvikkeita ja lähdin töihin vähän pienemmillä eväillä sitten. Muutenkin tuntuu usein siltä, että jotain (huonolla tavalla) maagista tuossa töistä lähtemisessä tapahtuu. Aamulla ja töissäkin olo on aina niin varma, että tänään onnistun, mutta kuten sanottu, jokin naksahdus päässä saa minut kerta toisensa jälkeen löytämään itseni loppujen lopuksi lonkerotölkin ja ahmimisten äärestä. Harmittaa, mutta aion silti pysyä täällä ja jatkaa yrittämistä. Huomenna otan paremmat eväät ja menen suoraan salille töiden jälkeen ja ehkäpä sitten onnistun.

Hei lissu,
niin tuttua, että matkan aikana suunnitelmat muuttui ja kaupasta lähti alkoholia mukaan. Sillä ei enää ollut mitään tekemistä tahdon kanssa. Tuli miltei kuin joku blackout ja huomasi sitten että jaha, näin taas tänään.

Täällä on taidettu kirjoittaakin siitä, että kannattaa pitää mukana jotain pientä syötävää tai makeaa hätätilanteiden varalta. Kun syö suklaapatukan, voi kauppareissu olla helpompi. Omalla kohdalla oli miltei pakko pitää itsensä hyvässä ruuassa, sillä lopettamisen jälkeen meinasi hermot mennä heti, jos oli vähänkään verensokerit alhaalla. Join myös jonkin verran alkoholittomia oluita ja lonkeroita. Alkoholittoman lonkerot ovat mielestäni jopa paremman makuisia kuin limonadit. Voisiko niillä päästä pahimman yli?
Jatka yrittämistä!

Hei!

Toimintasi kuulostaa omalta käytökseltäni. Tein tuota vuosia. Pahimmillaan useita kuukausia putkeen päivittäin. Aina löytyi syy - yleisimmin huonot työolot tai muu ärsytys, pettymys tai stressi, joka söi sieluani. Juhliminen positiivisilla fiiliksillä oli myös hyvin tuttua. Tuli vain aika, jolloin juhlissa oli vain yksi vieras, joka joi yhdella kerralla kaikki varatut juomat. Voi sitä onnea, kun aamuksi oli jäänyt päkki tai edes 4. Loiventavat. Siitä kauppaan, menoista viis.

Tällä hetkellä olen ollut pian 8 kuukautta raittiina. Lopetin Päihdelinkin tuella, lopettajat palstalla. Kirjoittelen siellä. Haluan vain sanoa sinulle ja muille vastaavassa tilanteessa oleville, että alku on aina hankalaa. Tiedän sen helvetin. Ohikiitävät itsemurha-ajatukset. Pohjattoman surun ja itsesäälin. Nyt ne ovat kaukaisia ja pelottavia tunnemaisemia.

Älkää koskaan lopettako yrittämästä. Alussa se lähtee 5 minuutin, 1 tunnin tai yhden illan raittiudesta. Vähitellen päivä kerrallaan, se eka raitis viikko on paras! Olet ehkä täynnä ylpeyttä, rajaton onnellisuus siitä, että sinä teit sen! Siitä lähtee kova työ, jos on yhtä pahassa jamassa kuin itse olin ja on vaan jo yksinkertaisesti sairastunut alkoholismiin. Kohtuukäyttöön ei ole enää paluuta, sitä voi toki yrittää lukemattomia kertoja ja monella eri valheella itselleen käyttöä perustellen. Retkahdukset valitettavasti kuuluvat sairaudenkuvaan ja sairauden tunteen puute. Luonne on paremminkin “minä vastaan maailma” ja “hallitsen elämääni”. Se on niin paradoksaalista, ettei sitä kykene edes käsittämään siinä vaiheessa. Helpottavaa on, että luonneviat alkavat vähitellen korjautua raitistumisen myötä, kun tekee itsensä kanssa töitä ja pyrkii olemaan itselleen rehellinen. Siinä kohtaa, kun alat hyväksyä ja ymmärtää alkoholismin luonnetta, tunne on helpottava, ajattelet vain, että: vihdoinkin. Olet vapaa valheiden verkosta.

Tällainen on ollut oma 8 kuukauden matkani. Kiitos, että sain kertoa tarinani. Tsemppiä kaikille raittiuden ja uuden elämän polulle!

Kuulostaa niin tutulta…olen taistellut tämän ongelman kanssa useamman vuoden. Välillä menee hyvin sitten taas se kuuluisa napsahdus päässä ja hyvät aikeet unohtuvat. Nyt taas olen selkä seinää vasten perheen painostuksen vuoksi. Jos en lopeta menetän varmaan mieheni lisäksi yhteyden lapsiin ja vielä ihanimpiin lapsenlapsiin. Oli lohdullista lukea että on mahdollista onnistua. Tsemppiä meille naistaistelijoille…

Aivan todella paljon samaa tarinassasi kuin minulla. On käsittämätöntä miten ne aamuiset ajatukset tsemppaamisesta ja ihan aidosta halusta olla juomatta katoaa jossakin vaiheessa päivän aikana. Kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Olen kamppailut humalahakuisen juomisen kanssa vuosia ja rupean myös olemaan totaalisen loppu. Uskon ettei kohtuukäyttö enää ole vaihtoehtoni.

Tänään vappujuhlimisien seurauksena havahduin siihen, että tämä ei tästä itsekseen parane. Kaikki vain tulee menemään pahemmaksi, ellen lopeta. Nyt valvon kolmelta yöllä ahdistustani. Koko ikäni olen kärsinyt myös mielenterveysongelmista. Tulipa vain mieleen, että miten paljon lievempiä ne olisi olleet, tai olisiko niitä ollenkaan, jos en olisi käyttänyt alkoholia ollenkaan.

Tsemppiä kaikille tässä suossa rämpijille.

Moi LIssu ja kaikki.
Eilen illalla pyörin vähän täällä ja muuten netissä.
Hyvä oli nyt aamulla herätä, kun ei ollut mitään kankeroisia. Kyllä sitä kunnon lepoa tosiaan tarvitsi.
Usein on juurikin tuo perjantai ollut sellainen todella syvän uran tapa – ja viime aikoina on sitten lauantaina pienen urheilun (mikä ei ole niin järkevää lievässäkään krapulassa) jälkeen tullut katalasti pelaillen alkoholi mieleen (että sillai vähän jne.).

Mutta niin, luin kirjoituksesi, en eilen vastannut, mutta nyt aamulla tuli mieleen vastata:
Mä olen lukemassa Annie Gracen Selvin päin (suom.) -kirjaa, ja olen siitä hyötynyt todella, samoin kuin näistä podcasteista: podcasts.apple.com/us/podcast/t … 1287269357
Joskus (aika usein) ajatusurat – nuo proteiini-rakenteiset urat, jotka helposti vievät mennessään – rullaavat autopilotilla ja ajavat toistettuun toimintaan. Podcastit, joita maailmasta löytyy ja voihan sitä itsekin vaikka kännyyn puhua päiväkirjaa ja kuunnella, auttavat musta siinä. Niistä saa ikään kuin ajattelun apua, ja ne voivat pikkuhiljaa auttaa pääsemään niistä toistelluista huonoista urista tai siitä, että pyörii niissä kiinni rullaten.
Tietysti muitakin tapoja voi olla.

No, mutta tämmöistä. Hyvää päivää Lissu, hyvää päivää myös muille!
t. Urtsi

Vaikka riippuvuudet ei todellakaan ole naurun asia, mua jopa huvittaa ja toisaalta lohduttaa suuresti, kun nään teidän kirjoituksissanne niin paljon itseäni. Tuo joka-aamuinen ryhtiliike ja ajatus siitä, että illalla liikuntaharrastuksesta tultuani juon iltapalan kyytipoikana sen Jaffan ja kuinka se jo työpäivän aikana muuttuu mietinnäksi siitä, että jäikös kaappiin yhtään huurteista ja kuinka hyvälle se olut tai lonkero maistuu, kun on ahkeroinut päivän sekä työssä, että liikunnan parissa. Ja mun tie sinne tölkin ääreen on helppo, koska meillä on varastossa aina joku loota, josta on helppo napata, jos jääkaapista sattuu loppumaan. Ja mä oon myös ulkoisesti tyyppi, josta kukaan ei uskoisi että oon päihderiippuvainen. Kaikki kunnossa, mutta hitaasti kiduttaen tää ongelma vie mua syvemmälle ja syvemmälle. Ja voi hemmetti miten hyvältä tuntuu myöntää se teille. Teille, jotka samassa veneessä soudatte mun kanssa. Kirjoitin tänään ekan tekstini tänne otsikolla Ystävyys pullon hengen kanssa. Käy lukeen ja kommentoi, jos kolahtaa. Tsemppiä päiväänne ja otetaan illalla se Jaffa!! Se on yks päivä voittoa tässä taistelussa.

poistettu

poistettu

poistettu

poistettu

poistettu

Hello Lissu! Mitenkäs sulla tällä hetkellä menee? Olis kiva kuulla päivityksiä ?